Oletko...

Oletko koskaan katsonut vuosiesi taakse, laskenut yhteen aikaa uhmaavien voittojesi summan, nuorallatanssisi perheen ja työn välillä, päivien voitot ja tappiot, huomisen, ensi viikon, ensi vuoden odotukset?

Oletko koskaan hätäsi hetkellä laskenut läheisesi, seurassasi hiljaa viihtyvien luvun? Oletko koettanut tavoittaa miestäsi, vaimoasi, lastasi, he hyvää tarkoittavina kaukana taivaanrannassa, sinua kohti ojennettu avoin kätensä niin kaukana, sinusta huolestuneet äänensä vieraina, silmiensä katse mysteerinä, jonka vain sinä huomaat? Onko maailma temmannut sinut pois itsestäsi kuuntelemaan oman äänesi outoutta kun huutosi heille putoaa vieraana maahan, kun katsot heitä, vieraita itselleenkin, silmänsä kuvassasi, sinä kuvasi varjoissa muilta kadoksissa? Oletko nähnyt heidät silloin aivan vieressäsi, noiden ihmeellisten olentojen, itseltään hukkuneiden, jotka avaavat komerosi oven puhuen sinun arkivaatteillesi etsien sinua tyhjien takkiesi sisältä? Onko heidän tuttuutensa kääntynyt koskaan sinun vieraudeksesi? Oletko itse tavoittanut oman vierautesi ja pelästyen havainnut sen muistuttavan jostain, mikä kauan sitten lapsuudessa liikkui öisin ikkunaverhojen varjoissa makuuhuoneesi seinillä, lumihiutaleiden pyörteissä katulampun kiilassa?

Oletko laskenut vanhat ystäväsi, joita pelkäsit, muistanut ohjailleesi puheittesi kanavia padolta toiselle kiireesti juosten, ohjailleen uomissaan virtaavia sanojasi päästämättä niitä nousemaan yli yhteisesti sovittujen äyräiden? Teitkö aina näkymättömien käskijöittesi mukaan löytämättä heitä koskaan silmiesi takaa?

Saitko koskaan lupakirjaa lähteä ulos mielesi kaupungeista heidän kanssaan vapauteen, missä katse sulaa toiseen huomisesta kysymättä, toisiinsa piiloutumatta, yksinäisyyden suurimmaksi yhteydeksi? Kaikkosiko kaupunkisi katujen humina koskaan kauas taivaanrantaan, kasvoiko hiljainen taivas koskaan kutistuvan kaupunkisi ylle?

Oletko silloin, joskus jossain, pysähtynyt, hiljentynyt, maailma kohissut sinuun, kulkenut sen jälkeen muukalaisena kaikkialla, ilman kotimaata, ilman satamaa, tuntemattomana läheisille, itsellesikin, seurannut itsesi puuhia niitä aina uudelleen hämmästyen ohitse valuvien päivien saatossa tuhansien kellojen työntäessä sinua kohti ajan tummaa jyrkännettä?