UPONNUT KAUPUNKI

Maisema vaikuttaa joskus niin tylsältä. Tuonkin tienmutkan takana samat vanhat kadut, talot, niiden takana yhtä tutut. Matkatoimistot lupaavat, lähetät "aurinko paistaa ja vesi on lämmin"-kortin ja madot syövät silti sieluasi, eikä matkaseuralaisen kanssa vietetty uskottomuusyökään tuonut sen uuden ja tuoreen tunnelmaa jota olit lähtenyt hakemaan. Taivaan sinestäkin tuntui puuttuvan jotakin luvattua, matkarahoistasi elämysten ostovoima.  

Näkemisen eteen vuosien saatossa sakkautuneet ennakko-oletukset suodattavat kokemisesta sen, mitä ei odota näkevänsä.

 

Klassiset ehdostumat on melko helppo havaita: Tuossa on mustalainen, venäläinen, kommunisti, uusnatsi, poliisi- tai miessika, huora, samanlaisia ovat kaikki, jäykkiä patsaita puistossa, ihminen kadonnut näkyvistä.

 

Arkipäivän jokapäiväisten ilmiöiden tukahduttavuus havaita: Koska ilma on nyt ruma kuten se oli murheellisen ruma eilenkin, niin murheellinen se on siis nytkin. Koska kuljin tästä eilenkin, niin kulman takana minua odottaa sama näkymä kuin silloin. Tuolla kaupungin siluetti, pilviä ja aurinko, onhan ne nähty ennenkin.

 

Taloihin, katuihin, koko vanhaan ympäristöömme on kerääntynyt vuosikymmenien kuona. Se on keräytynyt meihin. Näemme maailmassa itsemme tilan, maailma on yksin minun, muille jakamaton, kaiken tieteen selitysten tuolla puolen oleva monimutkainen ilmiö, ulkoisen todellisuuden muuntuminen havainnoksi. Ja jo tämä on väärin. Emme havaitse mitään ulkopuolista todellisuutta, se kaikki on vain havaintoja havaintojen joukossa. Maailma, me itse sen osana olemme havainto, mutta mitä havainnon takana on, on arvoitus.

 

Kaupunkini on vajonnut merenpohjan mutaan. Tuttuuden muta, menneiden päivien muistot kasautuvat sen ylle vuosi vuodelta paksumpina, uudelle ja yllätyksellisyydelle tilaa yhä vähemmän. Tuntematon uusi murenee tunnetuksi ikävystyneisyydeksi, jonka poistamiseksi turistiretki kaukaiseen maahan on kuin yksi vesipisara loputonta uusien kokemusten janoa kärsivälle. Ulkoinen paikanmuutos ei sitä ratkaise. Mutapilvi pölähtää, laskeutuu, muistikuvien sakka kasautuu jälleen uusienkin maisemien ylle.

 

 

2000?