5 + 2 tapaa käsittää universumi

 

1. Sehän on itsestään selvää

Maailma tuntui aiemmin niin itsestäänselvältä, puolue ja uskonto ainoalta oikealta, maailma siltä miltä se näyttää, aurinko kiertää maata, aistihavainto totuuden tärkein mitta. Avaruus on ääretön, sehän tiedettiin. Tiedekin tiesi niin paljon universumista, kaukaisimpien tähtisumujen valon matkasta miljardien vuosien takaa meidän nähtäväksemme. Se tuntui niin selvältä. Universumi mikä universumi! Vain potenssilukuun vain lisää nollia ykkösen jälkeen, ja niin järki tuntui saaneen lujan otteen loputtomuudesta.

2. Universumi on sen sisällön summa

Yhä enemmän alkoi kertyä tietoa siitä ettei kaikki olekaan sitä miltä näyttää. Koulussa opimme että epäeuklidinen geometria väitti yhdensuuntaisten suorien voivan leikata toisensa kaikkea aistitodistusta vastaan. Yhä enemmän alkoi seljetä kuinka paljon maailmassa voi olla sellaista, mutta jonka olemassaoloa aistihavainnot eivät lainkaan tue. Kun kymmenet uskonsuunnat julistivat samaa sanomaa kaiken järjen ja järkeilyn tuolla puolen olevasta todellisuudesta, ne tuntuivat kuitenkin puhuvan samasta asiasta vaikka tuomitsivatkin toisensa. Toisaalta kuuli samankaltaisia juttuja mielisairaalan psykoosiosastoilla. Missä kulki toden ja harhan raja - onko sellaista olemassakaan? Oli vaikeaa löytää ei-kenenkään-maata järjen hylänneiden uskonsuuntien ja järkiperäisen tieteellisen ajattelun välillä, niin lähelle toisiaan olivat kummatkin rintamat vyöryttäneet itsestäänselvyyksien etuvartioasemansa.

Epäilys on herännyt. Onko universumin sisältö sittenkään itse universumi? Onko universumin sisällön kokonaissumma itse universumi? Nuo kaukaisimmatkin tähtisumut, supernovat ja mustat aukot ovat vielä vain universumin sisältöä, fyysistä massaa, jonka olemme perusteettomasti samaistaneet maailmankaikkeuteen. Mikä on tämän sisällön "kuori", minkä sisällä tuo kaikki on?

3. Universumi on ei-mitään

Tehdään ajatuskoe. Poistetaan kaikki universumista, puhdistetaan se tähdistä ja planeetoista, aivan kaikesta. Poistetaan vielä ajatuskokeen tekijäkin, muutoinhan universumissa olisi vielä jotain jäljellä; tuo tarkkailija. Poistuuko silloin itse universumi kun kaikki on vain pelkkää tyhjyyttä. Tuleeko tyhjyyden raja koskaan vastaan? Jos tulee, niin rajan takana täytyy olla jotain. Universumi ei ole rajoitettavissa, ei rajattavissa. Mutta mikä on sellainen jossa ei mitään ole? Jos siellä on tyhjyyttä, niin mikä sitten mahdollistaa tyhjyydenkin olemassaolon olemattomuuden? Mikä on se edellytys jotta niin täyteys kuin tyhjyyskin voi mahdollistua? Jos se on jokin, se on rajattu, eikä voi enää olla se alkutekijä, kaiken rajallisen rajaton mahdollistaja.

Jumalan olemassaolo on paradoksi. Olemassaoleminen on rajallista voimatta olla rajattomuutta. Rajallisia jumalia ihmiskunnalla on jo yli tarpeen. Universumikaan ei voi olla mitään, koska tyhjyyskin on jotakin, sekin on olemassaolevaa tilaa, olipa siellä huonekaluja tai jumalia. Koska universumi ei ole mitään, onko se sitten ei-mitään? Ei se voi olla sitäkään, sillä ei-mitään on vain jonkin olemassa olemisen vastakohta, dualistisen mielen keksintö, tajunnan keksimä luokittelu. Universumi ei voi olla olemassa, koska olemassaoleminen on universumin sisältöä, siinä tapahtuvaa ilmiötä, eikä itsensä alkumahdollistaja.

4. Universumi ei ole ei-mitään

Universumi ei voi myöskään olla olematta, koska sen täytyisi olla jotain joka ei ole olemassa.  Sen täytyy olla jotain joka on olemisen tuolla puolen, siten mahdollistaen olemisen. Siitä ei voi ymmärtää hiukkaakaan, koska ymmärtäminen vaatii objektin johon ymmärrys kohdistuu, mutta universumi ei voi olla mikään erillinen kohde. Olemassaolomme on todiste sille joka on olemassaolon tuolla puolen. Jos se olisi ei-mitään, se ei kantaisi sisällään sitä joka on. Jos se olisi jotain olemassaolevaa, se olisi vain rajattu olemassaolon sirpale. Se sisältää kaiken tajuntaamme kuvastuvan, kuin tahraton peili, joka itsessään on näkymätön, mutta on kuvien tuntematon ehto.

5. Tuntemattomuus on läsnä

Ollaan viimeisellä portilla. Ajatus on saavuttanut omat rajansa, josta se ei pääse enää pitemmälle. Voimattomuuden ymmärtäminen vahvistuu, ajatus rauhoittuu iltaan siliävän vedenpinnan tavoin. Ajatusten poistuessa virtaa kokonaisuuden mysteeri läpi kehon, olemassaolon lukemattomien muotojen nimilaput kuoriutuvat pois. Tuntemattomuus tuntemattomuuden loputtomassa valtameressä vallitsee tuntemattoman tajunnan hämmästellessä tilaa, joka ylittää loputtoman monikertaisesti villeimmätkin unelmat ja fantasiat.

6. Tuntemattomuus ei olekaan läsnä

Ei ollakaan viimeisellä portilla. Ei ole mitään hämmästelevää tajuntaa eli kokonaisuudesta erotettua ja aikaansidottuja ominaisuuksia kuten tunteita omaavaa subjektia, joka tarkkailisi itsensä ulkopuolista tuntematonta. Tuntematon on tuntematonta eikä tuntemattomaan voi olla mitään suhdetta. Suhde voi olla vain ajatukseen tuntemattomasta..

7. Tämä voisi jatkua loputtomiin...

...loppu salaisuutta