Byrokraatti katsoi minuun, puhui näköiselleni haamulle iltaantuvassa elämässään. Pieni uskollinen ratas oli irrotettu hallinnosta yksin pyörimään hiljenevää vauhtiaan. Vieläkin hän luuli koneiston voimaa omakseen, kiukutteli sille voimiensa vähyyttä, satutteli jalkaansa sulkeutuviin oviin, kirjoitteli siistinkuolleella kirjoituspöydällään vesileimalausuntojaan esimiestensä pinonpohjille.

Pelastajaa hän minusta odotti, tämä vettyväsieluinen uppotukki, ajan virrasta rantautunut. Kevät oli tänä vuonna aikainen eikä hän hämärältään huomannut ikkunan takana herääviä pihapuita ja peipposen laulun hopealankaa murheensa mustassa loimessa.

1989