Kotiinpaluu

Kun maanpaossa ollut viha palasi erämaan kiusauksista takaisin ihmisten pariin, potkaisi syrjään rakkauden vahtikoirat, tempaisi auki viimeisen kielletyn oven, näkyivät vankisellin perällä selkei­den ihanteiden ja oikeiden elämäntapojen haisevat ruumiit, jotka eivät suostuneet anteeksiantoon vapautta vaativalle lain­suojattomalle. Tyhjyydessä kelluvan sellin lattialuukusta vei syöksy laajenevain kaarten keinuun, raskaan maan ja sielun nosteen vuorovoittoon vuosisatain saatossa yli tapojen ja lakien. Keinun uhri haki pysähdystä viliseväin käsitysten kako­foniasta eikä huimaukseltansa nähnyt mitään. Hän rukoili apua niiltä, joiden oletettiin tietävän, ja he varoittivat tästedes availemasta tuntemattomia ovia.

Sitten hän katsoi itseensä. Keinu oli paikoil­laan liik­ku­vassa maailmassa, eivätkä muut enää nähneet häntä oman huimauk­sensa seasta.

1989