[uniartikkeleihin]

Tulkinta, alitajunta, unien viesti - verhoja välittömyyden edessä

 

Unien tulkinta ei ole kokemispohjaista unen ymmärrystä, vaan keinotekoinen välikerros, ennaltamuodostettu ajatuskehikko, jolla päivätajuinen minämme pyrkii ymmärtämään unta. Jokainen teoria on kuin Prokrusteen vuode, liian pieni ja jäykkä, johon unen rikkaus ei mahdu muutoin kuin väkivalloin.

 

Tunnetuimpia näistä ennalta asetetun ajatuskehikon rakennuspalikoista on alitajunta, jolle annetaan erityisen itsenäinen, autonominen rooli. Alitajunnasta tehdään oma­toiminen, ikäänkuin päättelykyvyllä varustettu oma kokonaisuutensa, joka tajunnasta miltei erillisenä operoi unen kimpussa mm. sensuroiden unesta tietoisuudelle liian vaaralliset yllykkeet naamioimalla unien viestin.

 

Toinen tavallinen ennalta-asetettu rakennuspalikka on uni itse. Se nähdään alitajunnan tapaan kovin itsenäisenä oliona joka suodattaa, valmistaa, esittää, projisoi unennäkijän sieluntiloja uniin tarkoituksenaan välittää päivätajunnalle viestejä.

 

Tämänkaltaistet objektivoinnit ovat pyrkimyksiä kääntää kaikki päivätajunnan kielelle, muuntaa se mikä on joksikin muuksi, hämärtää se tulkinnalla. Tulkinnan luoma selvyys on pikemminkin sopivuutta teoriaan, ei itse uneen. Tätä teoriaan sopivuuden umpikujaa, eli älyllistä Prokrusteen vuodetta  pitää helposti oivalluksena se, joka on etsinyt lähinnä ajatuksellista selvyyttä elämäänsä huomaamatta kuinka raskaan hinnan; maailman loputtomuuden välittömän  kokemisen, hän selkeydentunteestaan maksaa. Näitä "pelastettuja" tapaamme joka uskonsuunnan leirissä. Tämänkaltaiseen ajatuksellisen selvyyden hakemiseen ja sen arvostamiseen olemme tottuneet kultuuriympäristömme mukaisesti niin paljon, että asian itsensä kadottamista tuskin edes huomaamme - miten sitä osaisimme edes surra kun emme ole sitä useimmiten löytäneetkään. Päivätajunta joutuu näin oman epäherkkyytensä turvaksi rakentamaan teorioita, jotka eivät häiritse sen illusionäärisen autonomista asemaa, jossa se julistaa oman tietoisuustapansa todellisimmaksi maailmannäkemystavaksi.

 

*

 

...Päivätajunta sitä ja päivätajunta tätä.... Eikö tässä tapahdu nyt sama objektivointi, tällä kertaa kohteena vain päivätajunta?

 

Kyllä. Tässä tapahtuu aivan samanlainen hedelmätön objektivointi. Unen sijasta raiskataan nyt päivätajuntaa. - Ne kaikki ovat kuitenkin vain itse, joka on tuntemattomuus.

 

Vapaasti puhuessamme tiedämme hädin tuskin mihin nykyinen lauseemme päättyy, ja tuskin vielä mitään seuraavasta lauseestamme, joka hetken päästä sukeltautuu esiin tuntemattomuudesta. Ihminen, joka ei tunne tuntemattomuuttaan, tarvitsee luuloa näiden omien ominaisuuksiensa objektiivisesta olemassaolosta, ja vakauttaa ne ennaltasovituilla määreillä kuten "unien viesteillä" ja niitä muuntelevalla "alitajunnalla", ja alkaa rakennella niiden välille sanakirjasiltoja; tulkintajärjestelmiä, joilla toivoo pääsevänsä todellisimpaan tulkintaan. Sellainen toiminta on samaa kuin tekisimme välittömästi koetusta luonnosta eri tyylisiä maalauksia, ja rupeaisimme sen jälkeen kinastelemaan siitä, mikä noista luonnon vääristelmistä eli maalauksista on se todellisin luonto. Tai poistuisimme lähteeltä virran alajuoksulle kuvitellen löytävämme seurausilmiöistä niiden alkuperän, vaikka lähde on koko ajan ollut edessämme. Vain katsomalla sitä suoraan ilman ennakko-olettamuksia ja luokitteluja näemme sen sellaisena kuin se on.

 

 Markku Siivola