(Linkit päivitetty alkuperäisestä Hypnologia 4/2002-lehden artikkelista)

HYPNOOSIKÄSITYKSET JA IHMISKUVA

Markku Siivola

Hypnoosi, uni ja tajunta

- taustaa hypnoosisovellusten kokemukselliselle vertailulle

Artikkeli käsittelee suggestoterapian/hypnoosin, muiden terapioiden, unien, taiteen, kansanperinteen ja tavanomaisen arkipäivän tietoisuuden välisiä suhteita. Tajunta kuvataan jatkumona, johon järki piirtelee havaintomaailman erehdyttämänä omia näennäisselkeitä rajojaan. Se esittelee unien ymmärtämiseen tulkintajärjestelmistä riippumattoman käytännön menetelmän. Se osoittaa unisymbolien sekä prosessinsa luonteen kautta suggestoterapiaa rikastavan vaikutuksensa. Se kurottautuu myös hypnoosin, unien, kaikkien tajuntamuotojen tuolle puolen, kaikkien aikakausien, kulttuurien ja uskontojen läpi kulkevaan punaiseen lankaan viitaten unien ymmärtämisen omalta pieneltä osaltaan voivan toimia tukena etsivän ihmisen oman sisimpänsä löytöretkellä sinne, josta eteneminen olennaisimpaan on mahdollista enää vain täysin yksin, ilman profeettoja ja terapeutteja, ilman kainalosauvoja ja tienviittoja, vain oman totuudellisuutensa varassa.

Terapioidenkin punainen lanka

Inhimillisen elämän ilmenemismuodot ovat loputtomat, niiden välinen yhteinen tekijä; ihmisten pohjimmainen samuus on miltei kadonnut näkyvistä erilaisuuksien alle. Kaikkina aikoina kaikissa kulttuureissa on etsitty tuota hukkunutta yhteyttä uskonnollisilla, poliittisilla, taiteellisilla ja tieteellisillä tavoilla.

Niin myös terapioissa, jotka kaikki omalla rajoittuneella tavallaan pyrkivät eheyttämään pirstoutuneen mielemme kappaleita ollen itsekin pirstoutuneita, mikä näkyy jokaisen terapiasuunnan jakautumina, erimielisyyksien kasvuna, perinteen vaalijoiden ja opin uudistajien erimielisyyksinä, kunnes kaikki suunnat vihdoin ennemmin tai myöhemmin katoavat ajan tuuliin uusien muotojen tieltä.

Kaikki nämä inhimillisen elämän eri alueiden ryhmäliikkeet ovat takertuneet pintamuotoihin, koska sitä ryhmäilmiöt ovat. Jokainen yhteinen ryhmäkäsitys saavutetaan vain sen muodostavien yksilöiden oman näkemyksen silpomisella yhteiseen muottiin sopivaksi. Näin jokainen ryhmä sisältää jo syntymässään oman hajoamisensa siemenet.

Omalla ohuella tavallaan ne kuitenkin tavoittavat häilähdyksen siitä punaisesta langasta, joka kulkee kaikkien muotojen läpi. Jokainen meistä, niin ryhmänä kuin yksilönä, pyrkii omalla tavallaan näkemään tarkasti sen peilin josta kaikki elämämme muodot heijastuvat. Matalatasoisinkin ideologia pyrkii oman kykenevyytensä puitteissa kokonaisuuden hallintaan. Peili, jota voidaan kutsua vaikka jumalaksi, valaistumiseksi, sellaiseksi johon eri uskonnot ovat antaneet lukemattomia nimityksiä ja selityksiä, on itsessään kuitenkin aina näkymätön, ihmisen tietoiselle tajunnalle saavuttamaton.

Erillisyyttä ei ole

Hypnoositilaa ei ole erillisenä ilmiönä olemassa, kuten ei unitilaakaan.

Hypnoositila on muotoihin sidottuja määritelmiä ihmisen vaihtuvista suhteista toisiin ihmisiin. Hypnoosin rajat ihmisen muihin tajunnantiloihin nähden näyttävät sitä selkeämmiltä, mitä enemmän hypnoosin tarkastelija on muotoihin sidottu eli aistimaailmansa objektiivisuuteen uskova. Yksilön havaitsemat rajat vaihtelevat hänen kulttuurinsa mahdollistamissa rajoissa. Yhteisön voima on niin väkevä ja väkevyydessään näkymätön kuin metsä puilta, että kukaan ei muotositoutuneisuuden sokeudelta välty. Hypnoosin määritelmiä ja kuvauksia voi jatkaa loputtomiin, eivätkä ne auta yhtään kohti elävää ymmärrystä, joka on kuvausten tuolla puolen.

Tämä artikkeli käsittelee sitä mikä on kaikkien muotojen takana niitä yhdistävänä tekijänä. Hypnoositilan erillisyyttä muihin tajunnantiloihin nähden voidaan puolustaa viittaamalla sen aikana - mikä on sopimuskysymys - havaittaviin, kovin epämääräisiin fysiologisiin prosesseihin. Vielä enemmän voidaan unitilan erilaisuutta päivätajuntaan nähden puolustaa, koska ruumiilliset muutokset ovat niin ilmiselviä ja terävärajaisia. Tuollaisilla ulkonaisilla eroilla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä sen ymmärryksellisen prosessin kanssa, jota ilman terapiat jäävät temppukokoelmiksi ja uskonsuunnan vaihtomenetelmiksi.

Niinpä on aihetta rajata edellistä väitettä: hypnoosi- ja unitilaa ei ole olemassa siitä elävän, välittömän kokemuksen näkökulmasta mitä tämä artikkeli käsittelee. -- Yhtä oikein on tosin sanoa, että kaikki on hypnoosia ja unta, ja näin itse asiassa kovin monessa uskonnossa väitetäänkin. Nuo kaikki tilat ovat yhden ja saman tajuntakentän loputtomia variaatioita, joihin järki kuvittelee rajojaan kulloisenkin kasvuympäristönsä ohjaksissa.

Tieto ja ymmärrys

Hypnoosi- ja unitila ja unien perimmäinen luonne on aivan yhtä suuri arvoitus järjelle kuin koko tajunta. Rationaalinen mieli ei millään tieteellisillä todistuskriteereillä voi siitä päästä perille, vaan joutuu harhailemaan tiedonpalasten virvatulten perässä yksityiskohtiensa suolla. Elävän elämän liekki voidaan tuntea vain välittömän eläytymisen kautta, ei niistä varjoista, joita se heittää päivätajunnan seinämille. Mielen tilojen analyysi ja jaottelu kyllä lisää ulkoista tietoa niistä, mutta ei yhtään niiden ymmärtämistä, koska elämän ymmärtäminen on aivan toisenlainen prosessi. Ymmärrys ei ole tietoa eikä uskoa eikä suurinkaan tieteellinen tieto lisää ymmärrystä yhtään sen enempää kuin pianon osien analysointi ymmärrystämme musiikin olemuksesta.

Ilman instrumentteja ei kuitenkaan ole musiikkiakaan. Tiede ja tieto ovat omalla alueellaan, työkaluina eikä psykologisina takertumakohteina, äärimmäisen tärkeitä. Tieto on pidettävä kuitenkin erillään tietouskosta, johon se helposti sekoittuu. Tiedon hyljeksintä on monissa terapeuttisissakin alakulttuureissa ikävän yleistä.

Walt Whitman kuvaa tasapainoisen suhtautumisen tietoon oivallisesti:

"Eläköön positiivinen tiede! menestyköön eksaktit totuudet. / .. / Hyvät herrat! kunnia ennen muita juuri teille! / totuutenne ovat käyttökelpoisia, joskaan eivät minun asuntojani, / minä vain kuljen niiden kautta oman asuntoni esipihaan."

Monen terapiasuunnan ihanteisiin kuuluu avata ryhmäuskomusten lukkoja ihmisen elävän rajattomuuden tieltä. Terapiat ovat kuitenkin ryhmäuskomuksia nekin, kulttuurinsa tuotteita, toisiaan vastaan kiisteleviä. Parhaimmillaan ne kyllä voivat viitata sisäiseen vapauteen, mutta ne eivät voi koskaan viedä perille. Vain rajattomuudessa on kaiken yhteys, se yhteys, mikä heijastelee unissa, myyteissä, uskonnoissa, mutta ei ole minkään niiden yksinoikeus.

Tämä ei tarkoita järjen hyllyttämistä, vaan sen käyttämistä sille ominaisella alueellaan ymmärtäen sen olevan vain yksi työkalu monista ihmisen sisäisessä rakennuksessa. Sahauskovaisuutta ei kannata vaihtaa kirvesuskovaisuuteen, vaan kaikkien muotojen takaisen yhteyden ymmärtäjänä käyttää rakennukseksemme kaikkia niitä työkaluja, joita elämä on meille antanut.

Terapeutti kehystensä vanki

Mitä enemmän terapeutti on sitoutunut viitekehyksiinsä, sitä enemmän hän pystyy näkemään vain sen mitä nuo kehykset sisältävät. Hän näkee vain osan asiakkaastaan. Kehys, kuinka hienostunut tahansa, on aina seula asiakkaan ja terapeutin välissä. Se ei auta olennaisimpaan kohtaamiseen, vaan häiritsee siinä aina. Kehys voi kyllä olla hyvä ja tarkoitukseen sopiva, ja välttämätönkin kun sen avulla selitetään havaittuja ilmiöitä itse kohtaamisen jo tapahduttua.

Vapautumisen prosessi on yhtäläinen sekä asiakkaalle että terapeutille. Terapeutin sitoutumia on vain vaikeampi alkuun havaita. Kumpikin ponnistelee vapauteen omista kehyksistään, jotka toisaalta, yhteiskuntamukaisina hyväksyttyinä ryhmäkehyksinä esiintyessään antavat suojaa ja arvovaltaa, vaurautta ja samoihin kehyksiin sitoutuneitten ryhmien arvonantoa, pienryhmistä aina kulttuureihin asti. Kummankin on vaikea vapautua näistä tyydytyksen lähteistä, joista on saanut maksaa oman aitoutensa menettämisen hinnan.

Terapeutin vakiokehykseen kuuluu hänen perusmenetelmävarastonsa. Se on kaksiteräinen miekka. Mitä vakiintuneempi varasto, sitä suurempi on vaara soveltaa sitä rutiininomaisesti. Mitä rajoitetumpi, pinnallisempi ongelma asiakkaalla on, sitä enemmän voidaan siihen kyllä menestyksellisesti käyttää vakiomenetelmiäkin. Pelkkä terapeutin tieto ilman ymmärrystä voi auttaa asiakasta teknisessä mielessä paljonkin. Vaikka asiakas ei oppisikaan ymmärtämään itseään yhtään enempää, hän voi oppia tietämään itsestään enemmän osaten väistää heikkoja alueitaan paremmin. Uskokin voi parantaa pakkopaitamenetelmällä: yhteisen uskon jäykkä pakkopaita pitää heikkoakin pystyssä.

Mutta mitä syvemmälle ja laajemmalle pyritään, ihmisen ja elämän kokonaisuuden ymmärtämiseen asti, sitä vähemmän on ulkoisista keinoista apua. Toisen ihmisen kuuleminen, ei vain kuunteleminen, on välitön, syvimmältä luonteeltaan tuntematon prosessi, luokittelematonta kohtaamista.

Suggestoterapian historiallinen painolasti

Useiden terapioiden perusnäkemykset ovat syntyneet yhden voimakkaan perustajan tuotoksena, jolloin sen perusteesit saattavat olla melkoisen pitkälle selviä, kivettyneisyydessäänkin. Hypnoosin terapeuttisilla sovellutuksilla ei ole ollut yhtään niin karismaattista johtajaa, että sen teesit olisivat päässeet kiteytymään kovinkaan selkeiksi. Tämä aiheuttaa jatkuvaa hypnoosin teoriamuodostuksen rajankäyntiä, oman kestävän sisäisen perustan hakemista hypnotisoijaroolin historiallisen vallan sijasta. Toisaalta juuri tämän kaoottisen perustan luoma jatkuva rajankäynti ulkoisen vallan ja sisäisen vapauden välillä antaa suggestoterapeuteille mahdollisuuden säilyä eläväisenä vastedeskin.

Suggestoterapeutit joutuvat painiskelemaan hypnoosiin liittyvän voimakkaan mytologisen ja teatraalisen, suorastaan huijauksellisen aineksen kanssa. Terapeuttista prosessia häiritsee myös yleinen käsitys suggestion voimakkaasta määräyksellisestä luonteesta: hypnotisoija on totaalinen auktoriteetti ja asiakas hänen tahdoton tottelijansa. Siksi hypnoosiin liittyy huomattavan paljon ylimittaisia odotuksia varsinkin asiakkaiden taholta, mutta käsityksillä hypnotisoijan ylivertaisuudesta on ollut osansa myös joidenkin terapeutiksi tahtovien hakeutumiseen juuri hypnoosin pariin.

Niinpä suggestoterapian ilmeisin kaksiteräinen miekka on suggestio. Toisaalta "suggestio" - ja "hypnoosi" -termeihin liittyvä hohto houkuttelee terapeuttia ylilyönteihin, toisaalta juuri se saattaa sysätä asiakkaan vihdoinkin muutoksen tielle - silloinkaan ei suggestiivisen käskyn liikkeellepaneva voima lähde kuitenkaan suggestiosta itsestään, vaan asiakkaan tarkasta kuulemisesta, jolloin voiman perimmäinen lähde osoittautuu silloinkin ymmärryksestä eli myötäelämisen kyvystä lähtöiseksi. Vasta ymmärrys ohjaa oikeanlaisen suggestion iskun oikean naulan kantaan; silloin kun terapeutti on tarkan kuuntelemisen kautta luonut asiakkaan sisäisen elämän kuvan ensin omaan mieleensä, sitten luo sen ilmaisemisella sillan asiakkaansa tietoisen ja tiedottoman osan välille. Sellainen suggestio on tarkassa hellävaraisuudessaan kuin kysymys, joka ei vaadi vastausta, vaan antaa asiakkaan löytää oma äänensä sille, jonka tuo suggestio on tuonut lähemmäs asiakkaan omaa tietoisuutta.

Kysymys joka ei vaadi vastausta, on veitsenterällä kulkemista aktiivisuuden ja passiivisuuden välillä. Aktiivisuuden ja tungettelevuuden raja on hiuksenhieno, passiivisuuden ja tehottomuuden myös. Kaikissa terapioissa on sama ongelma siitä, miten autan tyrkyttämättä, miten tuon oman näkemykseni julki ilman painostusta, miten ohjaan toista tekemättä hänestä seuraajaani, miten voin antaa toiselle täyden vapauden valita suuntansa, kun toinen ei näytä tietävän omasta hyvästään mitään. Suggestoterapeutti on hypnoosin historian puristuksessa tavanomaista ahtaammalla suggestioittensa painotuksissa, jotta suggestio ei muodostuisi vastausta (tarkoittaen mitä tahansa toivottua reaktiota) vaativaksi käskytykseksi.

Tämä on suggestoterapian pitempiaikaisten, syvemmälle pyrkivien muotojen kestovaikeus, sillä hypnoosiperinteen vaatima painokkaampi ja aktiivisempi ote, jota koko kulttuurimme ulkoinen suoritepainotteisuus vielä vahvistaa, on este ihmisen syvyyteen johtavalla tiellä, vaikka toisaalta sitä voidaan käyttää myönteisessä mielessä hyväksi ohjattaessa asiakasta yhteiskuntamukaisemmaksi; pois törmäyskurssilta häntä ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Yhteiskuntamukainen ihminen voi kyllä olla oikeusihminen, mutta totuusihmisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Niinpä syvimmälle, ohi ihmisen persoonallisuuden (= yksilöllisyyden käyttöväline) kohti hänen yksilöllisyyttään (= elämän ydin ihmisessä, "monadi", psyykkisen eksistenssin syvin elementti, joka voi ilmentyä vain psykofyysisen käyttövälineensä eli persoonallisuuden kautta) pyrkivän terapeutin on irtauduttava hypnoosin historiallisilta juurilta kohti hienovaraisempia, kuuntelevampia lähestymistapoja, joilla ei ole käytännössä enää mitään tekemistä niiden lähestymistapojen kanssa, joita hypnoosin käyttöön perinteisesti liitetään.

Hypnotisoijan perinteinen rooli ei ole synkronissa ihmisen todellisen luonteen kanssa. Se sisältää ulkoisen vallan käyttöä - niin hyvässä kuin pahassa - mutta sisäiseen vapauteen se ei voi johtaa. Suggestoterapeutin eettinen valinta on roolivoimansa käytöstä luopumisen valinta mikäli hän mielii ihmispsyyken tuntemuksessaan eteenpäin. Se kuvastuu hyvin Shakespearen Myrsky -näytelmän lopussa, jossa luonnonhenkiä hallinnut ruhtinas Prospero luopuu suotuisten olosuhteiden hänelle antamasta taikurin vallasta - hypnologin/suggestoterapeutin mahtiasemasta yleisön silmissä:

"sauvani taitan, sen maahan hautaan monta syltä syvään, ja kirjanikin mereen upotan syvemmälle kuin laskinluoti pohjaa".

Vasta omien voimien, eikä ulkonaiseen rooliin perustuvan yhteisöllisen lainavoiman - jota hyvin helposti luulee omiksi voimikseen - pohjalta ponnistaen on ihmisen ja elämän syvempi ymmärrys mahdollista. Vasta todellisen tilan eli omien voimien heikkouden näkemisestä alkaa kummuta ymmärrys. Niin hylkää Prospero voimansa:

"Now my charms are all o'erthrown / And what strength I have's mine own / Which is most faint. --- "Taikani on nyt hyljätty, ja se voima mikä minulla on jäljellä on omaani... joka on kovin heiveröistä... (*)

Vanha viisas ystäväni Orvo Raippamaa jatkoi tästä:

"Kun minäkeskeisyydeltä katkaistaan kärki ymmärryksen avulla, niin henget vapautuvat vankeudestaan ja vallantavoittelijat löytävät onnen koska kenenkään ei enää tarvitse taistella paikasta auringossa (voiman ja vallan tavoittelussa). Jäljelle jää vain yksi syy: saada olla osallistumassa erääseen tapahtumaan, joka tosin on tuntematon; psi, mutta psi jossa on mielekkyyttä kun on oivaltanut sen Prosperon tavoin."

Jäljempänä kuvattu uniryhmäprosessi on äärimmäisen pitkälle viety toisen ihmisen kuuntelemisharjoitus sopien siksi erityisen hyvin suggestoterapian sellaiseksi koulutusosioksi ja varsinaisten terapioiden rinnakkaistoiminnoksi, joka tuon äärimmäisen kuuntelevuutensa mutta myös symbolivalintansa takia on tasapainottava elementti hypnoosin historiallisen painolastin vinouttavalle vaikutukselle. --- Mutta mikään harjoitus ja kokemuksen karttuminen ei ole silti varsinainen ratkaisu, vaan siihen tarvitaan sellainen sisäinen elementti, minkä löytämiseen oman heikkoutensa näkemisen kautta Raippamaa ja Shakespeare tuossa viittasivat, se jota ei voida millään harjoituksella tavoittaa, joka on kaikkien uniryhmien ja terapiamuotojen tuolla puolen, siitä vielä enemmän tämän artikkelin lopussa.

Kuvien virrat

Suggestioiden perusmateriaalia ovat kuvat. Sanojen herättämät mielikuvat, vertauskuvat, yksilölliset ja kulttuuriperinnön symbolit. Miten valita vaikuttavimmat kuvat kuhunkin tilanteeseen? Koska ihmisten syvän samuuden punainen lanka kulkee meidän kaikkien persoonallisten eroavaisuuksiemme takana, voidaan melko yleisilläkin kansallisilla ja yleismaailmallisilla vertauskuvilla saada mielikuvaprosessi käyntiin, mutta niiden automaattisesta soveltamisesta seuraa helposti rutiinitulkintoja, joilla tehdään väkivaltaa asiakkaan ainutkertaisuudelle. Mikä vakioidumpia; samana pysyviä suggestioita on tottunut käyttämään, sitä todennäköisempää on että ne eivät kovinkaan hyvin vastaa asiakkaan todellisuutta. Uransa alussa joutuu aloittelija kuitenkin näin menettelemään; omaksumaan muilta lainattua, josta oma tyyli sitten vähitellen vuosien mittaan erkanee. Noviisista tulee kehittynyt aloittelija, sitten osaava suorittaja, joka hallitsee jo hyvin kaikki rutiinit, mutta toiminnan painopiste ei ole vielä siirtynyt intuitiivisen, kuvallisen toiminnan alueelle, kuten taitavalla suorittajalla ja ekspertillä (Mäenpää 2001), ääriesimerkkinä Albert Einsteinin luonnehdinta omasta ajatteluprosessistaan (Hadamar 1943):

"Sanoilla tai kielellä sellaisena kuin ne kirjoitetaan tai puhutaan ei näytä olevan mitään osuutta ajattelumekanismissani. Psyykkiset kokonaisuudet, jotka näyttävät olevan ajattelun alkutekijöinä, ovat tiettyjä merkkejä ja enemmän tai vähemmän selviä mielikuvia, joita voi vapaaehtoisesti toistaa ja yhdistellä. Mainitut tekijät ovat minun tapauksessani visuaalisia ja jotkut lihaksiin liittyvää laatua. Tavanomaiset sanat ja muut merkit on etsittävä vaivalloisesti vasta toisessa vaiheessa."

Tieteellisen, rationaalisen maailman tyypillinen normitettu kielenkäyttö ei tarjoa voimakkaita kuvia, sillä sen operointivälineet ovat äärimmäisen abstrahoituja, kliinisen kylmiä, eksakteja, joita voidaan kylläkin jossain määrin elävöittää analogioiden eli rinnastusten avulla. Vaikuttavimmat, rehevimmät ja monivivahteisimmat kuvat syntyvät epärationaalisilla, tieteellisen todistuksen ulottumattomissa olevilla alueilla, kuten kansojen omassa perinteessä, saduissa, myyteissä, sananlaskuissa, runoissa, uskonnoissa (Santavuori 2001, Moilanen 2002).

Ihmisten puheissa voimme kuulla paljonkin eläviä, tilanteiden spontaanisti synnyttämiä mielikuvia, mutta emme niitä yleensä priorisoi, vaan kiinnitämme kulttuurillemme tyypillisen rationaalisella tavalla huomiota vain niiden kuvaamaan konkreettiseen tilanteeseen, eikä niihin itseensä. Mitä enemmän ymmärrämme mielikuvien tarkan ja vivahteikkaan voiman, sitä enemmän alamme fyysisen tilanteen sijasta kuunnella vertauskuvien sisältöä.

Keskustelija, joka ymmärtää mielikuvien heijastavan aina ilmaisijansa kokemuksellista todellisuutta - joka on ainoa tietoinen todellisuus mitä meillä on - voi houkutella muitakin toisiaan vahvistavien mielikuvien tuottajien joukkoon, johdattaa seurueensa mielikuvien rikkaaseen maailmaan niin voimakkaasti että fyysinen ympäristö hetkeksi aivan unohtuu, ja mielikuvaretken päättyessä huomataan kuinka se kaikessa muodollisessa epätarkkuudessaan onkin osoittautunut kuvaavan nykyhetken konkreettista todellisuutta avulla tarkemmin kuin mikään rationaalinen, karsinnan kautta yksiselitteiseksi amputoitu luonnehdinta olisi voinut tehdä. Tätä mielikuvaprosessia voi soveltaa esimerkiksi ryhmätyönohjaukseen, jolloin nimitän sitä ymmärrykselliseksi ryhmätyönohjaukseksi.

Edellä oleva kuvaus fyysisen ympäristön haihtumisesta mielikuvien virtaan on ilmeisen samankaltainen kuin mielikuvien käyttö suggestoterapeuttisissa tilanteissa aina klassisiin hypnoosi-ilmiöihin saakka. Varsinaisia rajoja ei ole, on vain tajuntakentän fyysisen todellisuuden ja sisäisten kuvien vaihtelevia suhteita, olipa kyseessä mikä tilanne tahansa, olipa kyseessä terapia tai ei. Kuvien punainen lanka näkyy milloin enemmän tai vähemmän selkeästi, kuin tähdet, jotka rationaalisen päivätajunnan kirkkaassa auringonvalossa peittyvät, mutta joiden alati vaikuttavan läsnäolon tarkka huomioitsija silti havaitsee, ja johdattaa toisiakin heidän omien tajuntojensa ymmärryksellisille alueille, jotka ovat aina uusia, eläviä, ainutkertaisuudessaan virkistäviä.

Ihmisen todellista olotilaa kuvaavat rehellisimmin ja aidoimmin unikuvat. Ne ovat syntyneet päivätajuisten väistelyoperaatioiden tuolla puolen, rationaalisuuden ulottumattomissa kertoen omaa vahvaa tarinaansa mielemme avaruuden loputtomuudesta. Niinpä ne - myös terapeutin - tarjoutuvatkin rikkaimmaksi kuvien lähteeksi myös terapiatyöhän.

Unikuvat ja suggestiot

Tiettyyn rajoitettuun oireeseen suunnatut suggestiot ovat kuin taskulampun tarkoituksella suunnattu valokeila käsiteltävään oireeseen; kuin talon oven kiinnijuuttuneeseen lukkoon. Unikuvat valaisevat puolestaan koko talon ja sen mahdollisen peruskorjauksen tarpeen salamanvälähdyksen laajuudella.

Riippuu käsiteltävän asian laajuudesta, minkälaista mielikuvalähdettä on mielekkäintä käyttää. Juuttuneen lukon korjaukseen ei välttämättä vaadita koko talon peruskorjausta, toisaalta unikuvat laajuudessaan saattavat tarkimmin osoittaa lukkovian olennaisimman syyn, jolloin terapia voidaan fokusoida tarkemmin.

Unikuvissa on se helppous, että kuvien valinnan ongelma poistuu. Unikuva on jo valmiiksi valittu, aina oikea, asiakkaan elämäntilannetta ja sen esteitä ja mahdollisuuksia tarkimmin kuvaava.

Unikuvissa on se vaikeus, ettei niissä ole järkeä, jota rationaalinen päivätajuinen mieli niihin yrittää ujuttaa, jolloin vaarana on tulkinta; unen todellisen sisällön hautautuminen ulkoapäin tuotujen ennakkokäsitysten alle, runnoutuminen väkivaltaisesti sovellettuihin unisymbolien vakioselityksiin.

Unet ovat ajan ja paikan ylittäviä sekä spesifin tilanteen että samalla kertaa koko elämän kuvauksia, joiden punaisena lankana ovat tunneyhteydet loogisten yhteyksien sijasta. Niiden yhteyteen pääseminen vaatii eläytymistä, unelle antautumista, sen herättämiin tunnelmiin vajoamista. Jäljempänä kuvatun uniryhmän päätehtävä on antautua unennäkijän unimaailmaan, tuoda omien tunnelmien kautta unennäkijää mahdollisesti auttavaa lisämateriaalia niitä kuitenkaan unennäkijälle tyrkyttämättä, vaan antaen hänen itse valita niistä mitä haluaa. Ryhmä toimii ikään kuin sokeina salapoliiseina, unen avainta hakien, samalla ymmärtäen että vain unennäkijällä voi olla tuo avain.

Unet eivät ole elämäntilanteen korjausterapiaa. Ne vain valaisevat sen mikä on, kantaa ottamatta, viattoman rehellisesti. Se saattaa toisinaan riittääkin alkusysäyksenä asioiden muuttamiselle niiden todellisista lähtökohdista käsin. Ne ovat valtava, äärimmäisen laaja tietovarasto asiakkaan - ja terapeutin - ihmiskohtalon todellisista pohjavirtauksista ja voimakentistä. Ne ovat loppumaton kuvien lähde, josta voi ammentaa loputtomasti, olipa terapia pitkä tai lyhyt, enemmän tai vähemmän päämääriltään rajattu.

Kokemuspohjaiset uniryhmät

Unikuvia voi yrittää ymmärtää yksin, perheen parissa, ystävien kesken, yksilöterapiassa, missä tahansa. Sitä paremmin voi unta ymmärtää, mitä paremmin tavoittaa sen ilmapiirin, joka unessakin on ollut. Mitä enemmän voi astua unikuviin ilman ennakkoasenteita ja ulkopuolelta tuotuja vakiosymboleja, sitä enemmän uni aukeaa oman ominaislaatunsa mukaisesti eli visiona; kokonaisvaltaisena välittömänä elämyksenä, jonka oikeutta ja vääryyttä tarvitsee todistella yhtä vähän kuin Mona Lisan todellista merkitystä. Se on logiikan, johtopäättelyjen ja varmojen lopputulosten tuolla puolen, taideteos joka vaikuttaa oman olemassaolonsa väkevyydellä.

Unien ymmärtämiseen tarkoitettu prof. Montague Ullmanin 1970-luvun alussa kehittämä uniryhmäprosessi ei tulkitse unia tunkeilevasti pitäen erityisen tarkkaa huolta siitä että vain unennäkijän oma näkemys unestaan pätevöitetään. Siksi se sopii tarvittaessa yksilöterapioiden aikana yhtäaikaisesti rinnakkain käytettäväksi. Koska muita tulkitsijoita kuin unennäkijä itse ei ole vetämässä unennäkijää toiseen, hänen varsinaisen terapeuttinsa valitseman suunnan suhteen ristiriitaiseen suuntaan, ei asiakasta kahtaalle vetäviä ristiriitaisia olettamuspohjia pääse kehittymään.

Prosessi on parhain ja väkivallattomin tuntemani tapa luoda tuo välittömän elämyksen mahdollistava ympäristö, jossa unennäkijän uni tulee ilman tulkinnallista aivopesua valaistua monelta suunnalta ryhmässä olevien muiden ihmisten elämänkokemuksien kautta. Se ei sisällä mitään teoreettista käsitejärjestelmää tulkintaohjeineen, johon unennäkijän kokemus pitäisi rajata, joka on osatekijänä unennäkijän turvallisuuden (safety factor) että unen sisällön löytämisen (discovery factor) maksimoinnissa. Se perustuu omakohtaiseen kokemiseen, ei unennäkijän oman näkemyksen yli jyrääviin ulkopuolisiin teorioihin. Siksi sitä käyttäviä uniryhmiä nimitetään kokemuspohjaisiksi uniryhmiksi (experiential dream groups) (***).

Suggestoterapian/hypnoosin ja uniryhmän painopistealueiden vertailua

Uniryhmistä saadut kokemukset helpottavat unien soveltamista myös muilla elämänalueilla kuten juuri yksilöterapiassa. Suggestoterapia tarjoutuu erityisen sopivana soveltamisalueena unien tarjotessa terapialle aina tarkan, ajankohtaisen ja ehtymättömän kuvavaraston.

Tämä vertailutaulukko on kärjistetty. Kyse on painotuksista, ei jyrkistä eroista.

  Hypnoosi/suggestoterapia Uniryhmä/uni
Terapeutti Hypnologi/suggestoterapeutti Uni
Sukulaismenetelmiä Kognitiivinen terapia jne: persoonallisuuden vahvistaminen
- Rukous: ennaltamäärätyn asian pyytäminen
- Luokittelematon kuunteleminen ilman erityisiä käsitejärjestelmiä ja terapeuttisia interventioita.
- Meditaatio: ei ennaltamäärättyä pyytämistä
Energian suuntaaminen Voimien fokusointi; "sektoroitu tarkkaavaisuus" Voimien defokusointi; "täyden kehän tarkkaavaisuus"
Kohde Persoonallisuus (yksilöllisyyden ilmaisukanava) Yksilöllisyys (ihmisyyden ydin, "monadi", varsinainen itse)
Pelimuoto Kuin jalkapallo: objektin suuntaa muutetaan Kuin curling: helpotetaan objektin itsensä valitsemaa suuntaa
Pelivälineistö Sisältää joukon vakiosuggestioita; toistamiseen käytettyjä mielikuvakaavoja. Omakohtaiseen välittömään elämykseen perustuva uniryhmäprosessi, jolle unennäkijä antaa joka kerta uudet pelivälineet.
Välineen valinta Mikä mielikuva (suggestio) valitaan? Onko valinta oikea? Valinta on jo tehty: unikuva. Se on aina oikea.
Kuvan lähde Ulkoinen, toisen valitsema mielikuva, itselle vain sattumalta sopiva Sisäinen, aito, rehellinen, oman elämäntilanteen tiivis ilmentymä
Toiminta-alue Ajatus ja tahto Tunne ja intuitio
Muutoksen väline Käsky, kehotus, auktoriteetin voima Kysymys, avoin tietämättömyys
Kohteen syvyys Päivätietoisuuden elementtejä mukana Syvin olemisen taso joka voidaan tuoda organisoituun käsittelyyn
Päämäärä rajattu, tunnettu rajaton, tuntematon
Terapian päämäärä Yksityiskohdan muutos: Mitä tietyille ongelmilleni voisi tehdä? - yksityiskohtia taskulampun valossa, kiinnijuuttuneen oven korjaus. Kokonaisuuden havaitseminen: Mikä on elämän-tilanteeni? - maiseman valaiseva salama, koko talon läpivalaisu.
Terapiatilanteeseen adaptoitumisen (niveltäytymisen) pääpaino Assimilaatio (sopeutan, mukautan; vahvistan uskomusteni, tekniikoitteni jne muodostamaa kovaa, muuttumatonta ydintä sovittelemalla sen ympärille sitä uhkaamatonta lisävälineistöä) Akkommodaatio (sopeudun, mukaudun; joudun poisoppimisen prosessiin, annan ennalta opitun, kovan ytimeni sulaa pois välittömän nykyhetken edestä)

Unienkin tuolla puolen

Unet, niin syviä ihmisen sisäisen elämän ilmauksia kuin ne ovatkin, eivät ole elämän kaikkein syvimpään ymmärtämiseen riittäviä välineitä niin kuin eivät mitkään terapiat, filosofiat ja uskonnot. Kaikki ne ovat omien muotojensa rajoitusten sitomia, eikä siihen, jota eri aikakausina on jumalaksi tai todellisuudeksi tai sadoilla muilla nimillä kutsuttu, ole mitään tietä. Tietä ei voi olla sellaiseen joka on aina läsnä.

Unet ajan ja paikan ylittävinä sekä subjektin ja objektin sekoittavina eivät sinänsä silti vielä riitä elävään havaintoon subjektin ja objektin samuuden sekä ajan ja paikan illuusion havaitsemiseen. Älyllisesti sen voi kyllä helpostikin tajuta (katso tästä Viitta-artikkelin luku Subjektin ja objektin samuus) sen silti muuttumatta vielä eläväksi todellisuudeksi. Tajunnan syvimpään olemukseen emme pääse johtopäätöksin ja analyysein, emme myös oman viisauden vaientamista vaativalla luottamususkolla. Siihen tarvitaan jotain paljon yksinkertaisempaa kuin mikään menetelmä, tieto tai usko voi olla. Yksi nimitys sille on totuudellisuus.

Niin unet kuin uskonnotkin ovat vain kuvia siinä peilissä, jota ei päivätajuntamme voi tavoittaa. Jos luulemme näkevämme itse peilin, se on vain tahra peilissä, ei itse peili. Ne kuitenkin ovat epäsuorina todisteina peilin olemassaolosta. Olennaisen punainen lanka kulkee läpi kaikkien muotojen, jotka kaikkina aikakausina ovat pyrkineet julistamaan oman näkemyksensä yksinoikeudeksi. Tiedämme kuinka helposti voimme kaikkien muotojen orjiksi tulla, niin uskontojen ja uskontojen vastustamisuskontojen ja omien terapiamuotojemme, unien käytön ja suggestoterapian.

Yrjö Kallinen totesi aikoinaan että ihminen tavoittelee jumalaa kunnes hän vihdoin väsyy ja kokee kuinka jumalaan pudotaan. Tämä ilmaisu, niin oikea kuin se tavallaan onkin, ei vielä niin kirkkaan armottomasti osoita ainoata oikeata ratkaisua kuin Orvo Raippamaan toteamus todellisuuden ymmärtämisen ainoasta mahdollisuudesta:

"Siellä missä mieli aprikoi olemistaan, siellä se elää kaksinverroin voimakkaammin. Niinpä ei ole muuta tietä kuin tiettömyys. Se tahtoo sanoa: on luovuttava luopumisen aatteista. Luopumisen aatteet ja luopumisen vastaisetkin aatteet ovat vain sokkeloita joihin mieli tarrautuu ja elää entistä turvallisemmin. [...] Tämän kaiken jälkeen, kun enää ei jää mitään mahdollisuutta, jää jäljelle: ei mitään mahdollisuutta. [...] Omituista kyllä, se on ainoa oikea, ainoa pätevä mahdollisuus."

Totuuden etsijästä voi tuo teksti tuntua järjettömältä ja ristiriitaiselta. Totuus ei todella olekaan järjen looginen, siis yhtä kuin kuollut lopputulos. Eikä etsijä ole etsijä vaan etsimisensä tuloksen mahdollisuuteen toivova pakenija, joka sisäistä ääntään välttäen naamioi pakenemisensa etsinnäksi. Etsijän päämäärä on hänen oma kuvitelmansa, elämään turhautuneen sielunsa keksimä mahdoton tavoite päästä irti omasta itsestään; esteestä välittämön nykyhetken ajattomuuden aina täysin uuden tuoreuden edestä. Jokainen etsinnän päämäärä on vanhan muunnelma, sillä päämäärä voidaan asettaa vain jos se tiedetään. Täysin uusi on täysin tuntematon, eikä tuntematonta voida etsiä. Ainoa mahdollisuus on nähdä tuo täydellinen umpikuja; täydellinen mahdottomuus.

Totuudellinen mieli löytää tiensä ulos kaikista maailman hullutuksista ennemmin tai myöhemmin. Horjuvalla matkallaan kohti sitä, jossa jo matkan ensimmäinen askel on ollut sen menettämistä, on kulkija löytänyt matkaansa paljon maailmassa tarvittavaa käyttökelpoista kokemusta ymmärtäen kuitenkin sen täydellisen voimattomuuden tärkeimmän totuuskysymyksen äärellä. Hän ehkä vielä joskus palaa markkinapaikalle takaisin, elää maailmassa mutta ei enää maailmasta ihmisen henkistä kehitystä kuvaavien kuuluisien Zen-häränpaimennuskuvien  parhaimman käännöksen viimeisen kuvatekstin mukaisesti:

Kuva 10: Palaaminen kaupunkiin iloa jakavin käsin

Hänen olkikattoisen majansa portti on suljettu
ja viisaimmatkaan eivät tunne häntä.
Väläystäkään hänen sisäisestä elämästään ei nähdä,
sillä hän kulkee omaa tietään
seuraamatta muinaisten pyhien jalanjälkiä.
Kantaen kurpitsapulloa hän menee markkinoille,
nojaten sauvaan hän palaa kotiin.
Hänet löydetään viinijuoppojen ja teurastajien seurasta,
ja he kaikki muuttuvat Buddhiksi.

Paljain rinnoin ja paljain jaloin hän saapuu markkinapaikalle;
mudan ja tuhkan tahrimana, miten leveästi hän hymyileekään!
Ei tarvita jumalien ihmeitä tekevää voimaa,
Sillä hän koskettaa, ja katso! kuolleet puut ovat täydessä kukassa."

Huomautukset:
(*) Toim. huomautus: "charm" (<engl.) voidaan kääntää "viehätysvoimaksi" ja "hurmaamiseksi" nykykielen käyttöalassaan. Shakespearen englannissa se tarkoitti "loitsua" ja "taikaa". /hih
(***) Tekijän huom.: Prosessin tarkka kuvaus artikkelissa "Uni - tuttu tuntematon". Jo niillä ohjeilla voi uniryhmät aloittaa, helpoimmin ensin turvallisessa ystäväpiirissä. Täydellisin uniryhmäopas asiaan innostuneille on kuitenkin omaa luokkaansa oleva Ullmanin Appreciating Dreams - A Group Approach, katso tämän artikkelin kirjallisuusviitteet. Suomenkielinen parhain opas on kirjoittamani Unien opissa. Helpoimmin uniprosessin ymmärtää jo pidemmän aikaa toimineisiin uniryhmiin osallistumalla.

Kirjallisuusviitteitä:
Hadamar, Jacques The Psychology of Invention in the Mathematical Field, Education in Vision Series. Princeton, 1943.
Moilanen, Olavi Unista elämänviisautta. Tenon lepopaikka Oy, 2002
Mäenpää, Mika Noviisista ekspertiksi. Finnanest vol. 34 nro 3, 2001
Raippamaa Orvo Minän vapauttaminen minäisyyden orjuudesta
Raippamaa Orvo Peruskysymyksen ongelma
Santavuori, Risto Loitsu - Kalevalan avain. Gummerus, Jyväskylä 2001
Shakespeare, William Myrsky
Siivola, Markku Uni - tuttu tuntematon. Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen julkaisuja, 263/1984.
Siivola, Markku Uniryhmä ihmisyyttä etsimässä. Psykoterapia 2/2001. Therapeia-säätiö ja Therapeia-yhdistys
Siivola, Markku Tiedon sanat, ymmärryksen kuvat - ymmärryksellisen ryhmätyönohjauksen erityispiirteitä.
Ullman, Montague & Zimmerman, Nan Paljastavat unet. Hämeenlinna: Karisto, 1982
Ullman, Montague Appreciating Dreams - A Group Approach. California: Sage Publications, 1996
Whitman, Walt Laulu itsestäni. Kirjassa: Ruohoa. Suom. Arvo Turtiainen. Tammi, Helsinki 1965

Hypnologian verkkosivuilta voit lukea myös Markku Siivolan artikkelin "Uniryhmäprosessin kulku", joka perehdyttää kiehtovan uniryhmätyöskentelyn kulkuun.


Markku Siivola Markku Siivola
on psykiatrian erikoislääkäri ja uniryhmätyönohjaaja ja -opettaja, Ruotsin Uniryhmäforumin (Drömgruppsforum) kunniajäsen sekä yksi Suomen Hypnoosiyhdistys (SHY) ry:n perustajajäsenistä.
Sähköposti: markku(at)siivola.org