16.9.2006
Markku Siivola

Uni ihmisyyden ydinkokemuksena

Ihmisyyden syvintä ydintä ei voi pyrkimyksin saavuttaa, vaan se tapahtuu jos on tapahtuakseen, spontaanisti, syvänä, uskontojenkin tuolle puolen ulottuvana elämyksenä. On kuitenkin eräs vaatimattomampi taso, joka on miltei jokaisen ulottuvilla.

Markku Siivolalla on psykiatrian ammatilliseen tietotaustaan heijastuvana kokemushahmona aavistus siitä, miten keskeneräisiksi todellisuuskäsityksemme jäävät ja miten paljon ymmärryksellistä viisautta voimme unessa tunnistaa.

Hallinnantunteen tuudittama

Ihminen, yhteiskuntamuodosta, rodusta, vallitsevista poliittisista suuntauksista huolimatta, on aina tavoitellut kokonaisnäkemystä, joka sisältäisi todellisuuden kaikki alueet, joka olisi se peritodellisuus. Näemme todellisuuden loputtoman rikkauden ja vaihtuvuuden kuin kaleidoskoopin loputtomina muotoina, jota yritämme hallita valitsemalla sen alati vaihtuvista kuvista mieleisemme tehden siitä oman uskomme ja uskontomme, muiden uskosta eriävän, ristiriitaa aiheuttavan.

Näin käy unillekin historian tuulten sekoitellessa syksyn lehtien lailla syntyviä, sulautuvia, eriytyviä, kuolevia kulttuureita ja niissä siinneitä unienselitystapoja.

Rajojensa vankina

Elämään suhtautumisemme liikuttava piirre on kykymme rajata pois suurin osa elämästä ja keskittyä tarkastelemaan vain sen kapeata osa-aluetta. Ilman tätä kykyä ei tiede olisi kehittynyt. Rengiksi se käy mutta isännäksi ei, sillä sen kääntöpuoli on kyvyttömyys; ahdas putkinäkökulma elämään, elämän tirkistelyä teorioiden avaimenreikien läpi, intuition maanpakoon karkottanut älyn ja analyysin hirmuhallitus. Ihminen ei näytä oppivan historian vuosituhantista läksyä kaikkien uskomusten voimattomuudesta ratkaista ongelmiamme, vaan jatkamme selitysjärjestelmiemme rakentamista, kunnes tuntematon tekijä X katoaa niistä vihdoin kokonaan maailmankatsomuksellisen vankilan viimeisenkin tuuletusaukon muurautuessa umpeen, me istumassa itselangettamaamme elinkautista käsitejärjestelmiemme rikkumattoman oikeaopillisessa vankikopissa. - Näin näivetämme unemmekin tulkintojemme kaikkitietävyyteen.

Unessa vapaa itsestään

Tietoinen tajuntamme on ovela veitikka, jonka itsepetoksellisista juonista on moni profeetta ollut hyvin perillä jo vuosituhannet jos toisetkin. Jos emme tietoisuutemme piiristä löydä aitoja vastauksia, kuinka syvälle meidän on itseemme mentävä?

Ihmisyyden syvintä ydintä ei voi pyrkimyksin saavuttaa, vaan se tapahtuu jos on tapahtuakseen, spontaanisti, syvänä, uskontojenkin tuolle puolen ulottuvana elämyksenä. On kuitenkin eräs vaatimattomampi taso, joka on miltei jokaisen ulottuvilla. Se taso on tunnetun ja tuntemattoman välivyöhyke, muuntoasema, portti, jonka läpi tuntematon joka yö tulee kertomaan meille olemassaolonsa todellisuudesta; meidän oman itsemme ytimestä. Näyttää siltä, että on välttämätöntä hätistää päivätajuntamme pois paikalta asioita sotkemasta, ennenkuin saamme edes jotakuinkin todellisuutta vastaavan käsityksen siitä minkälaisia oikeastaan olemme ja mitä varsinaisesti teemme niin itsellemme kuin kanssaihmisillemme.

Yhteys ihmiseen

Unessamme olemme todellisempia ihmisyydessämme. Ihmisyys ei ole selitettävissä kuten eivät unetkaan, sillä ihmisyys on elämä itse, sen rajattomuus, niinkuin unetkin, jotka kuolevat selitysten ja tulkintojen kourissa. Ihmisyys on vain tunnettavissa, näkymättömänä, silti todellisena kuin ilma ympärillämme. Sellaisia ovat unetkin, jotka toisinaan kasvavat läpi päiväelämänkin raskaan asfaltin värittäen vielä päiväämmekin. Juuri se tunne, päiväymmärryksemme verhon takana häilyvä, on uni. Se on ihmisyytemme odottamassa vapautumistaan persooniemme naamioiden takana, se on todellinen itsemme. Sen voimme vain koko kehollamme ymmärtää, pelkkä päämme ei siihen riitä.

Avautuessaan kukan terälehtien lailla unet paljastavat elämää kuohuvan keskuksensa väkevyyden silloin kun niitä lähestymme ilman ennakko-oletuksia, ilman päivätajunnan tiedon raskaiden pajavasaroiden pauketta, johon unien kuiskaukset peittyvät. Unien auetessa saa kulttuurinsa tiedon vangitsema ehkä ensi kerran tajuta ihmisyyden herkän, hauraan voiman; yhteisen ihmisyyden liikuttavan, parantavan viattomuuden.