[uniartikkeleihin]

UNITYÖ ON ERILAISTA

 

Vasta silloin kun koko uniryhmä näkee keisarin alastonna, kun vuosikymmenien taa hukkautunut lapsen haavoittuvainen viattomuus koskettaa aikuisten sydäntä, silloin puhuu itse uni.

Montague Ullmanin tapaan toimivien uniryhmien tapa lähestyä unta on kovin poikkeavaa kaikesta siitä seurustelusta jonka miellämme kohteliaaksi, tasapuolisen demokraattisesti, kaikille tilaa antavaksi. Ei ole helppoa havaita, että sellainen yleisesti hyväksytty tapamme keskustella samalla myös suojaa meitä kaikkia yleisesti vaaralliseksi tai kiusalliseksi koetuista aiheista. Niin eivät unet aukea. Vasta kun unen omalle äänelle annetaan paljon enemmän tilaa, se voi aueta.

Unen kuunteleminen on hämmästyttävän vaikeata. Sen saavat kaikki uniryhmiin vasta tulleet huomata. On vaikea kuunnella unennäkijän kertomusta unestaan äärimmäisen tarkasti. On vaikeaa seurata unennäkijän kaikkia, niin sanallisia kuin sanattomiakin, viestejä unen oikeasta suunnasta, ja heti muuttaa omaa suuntaansa sinne minne unennäkijä sanoillaan, eleillään, koko olemuksellaan viestittää minne päin olisi syytä edetä. On vaikeata olla testaamatta omia teorioitaan unennäkijän unesta vaikka unennäkijä on selvästi kiinnostunut aivan muusta unen kohdasta. On vaikeata olla vielä kerran palaamatta omaa mieliteoriaansa testaamaan, josko se silti pitäisi paikkansa  vaikka unennäkijä on jo ehkä useammankin kerran osoittanut ettei se häneen "kolahda". On helppoa innostua unesta niin paljon, että keskittyy vain omaa elämäänsä miettimään unennäkijän unohtaen.

Unen täytyy saada olla despootin osassa, ja unennäkijää on kuunneltava niin intensiivisesti että alussa arempi unennäkijä saattaa vaivautua saamastaan erityishuomiosta, ennenkuin huomaa sen tärkeyden unen aukaisuyrityksissä. Unennäkijä on hallitsija, muut hänen palvelijoitaan. Jos näin ei tehdä, ei uni pääse puhumaan omaa kieltään, joka mahtavuudessaan on aina moninkertainen kaikkeen siihen mitä ryhmä voi itse keksiä. Uni voi avautua parhaiten silloin kun kaikkien ryhmässä olevien huomio keräytyy intensiiviseksi polttopisteeksi, suurennuslasiksi unen ylle pakottamatta unta sen alle, vaan seuraamalla koko ajan unen omia liikkeitä ja suuntaa, joka löytyy vain unennäkijästä itsestään, ei kenestäkään muusta.

Olla näin äärimmäisen keskittynyt uneen ja samalla varoa häiritsemästä sen omaa suuntaa on elämyksellistä tasapainottelua veitsen terällä. Juuri yhtä paljon kuin ryhmä voi omilla elämyksillään ja ideoillaan auttaa unennäkijää suuntimaan oikeaan suuntaan, yhtä helposti voi ryhmä myös unen tuhota rynnistämällä omilla mielipiteillään meluisasti sen yli. Tutkia perhosen siipeä ja saippuakuplan lentoa hyvin, hyvin läheltä kuitenkaan niitä vaurioittamatta ja muuttamatta niiden suuntaa, on tehtävä, jonka ajatus- ja logiikkapainotteinen, syy-seuraussuhteita etsivä kulttuurimme tekee intuitiivisesti herkällekin henkilölle vaikeaksi.

Mielen hiljaisuuden ja intensiivisen aktiviteetin tasapaino ei ole ainoastaan unia, vaan koko elämää aukaiseva. Unien tutkimisen pienoislaboratoriossa on kuuroutemme toisia ihmisiä kohtaan helpointa tuoda esiin, siihen on uni on mitä havainnollisin väline. Uni kaikessa viattomuudessaan ja teeskentelemättömyydessään on kohde, jonka tutkiminen sytyttää ja virkistää arkipäivään väsyneen mielen silloinkin kun uni ei tunnu aukeavan. Työskentely totuudellisen ja rehellisen, aidon ilmiön kanssa on uutuudessaan aina innostavaa.

  

Markku Siivola