[uniartikkeleihin]

Unten sukeltajat

 

Uniryhmän päämäärä on paljon suurempi kuin jonkin tietyn tulkintamenetelmän oppiminen. Se on paljon suurempi kuin minkä tahansa ja kuinka monen tahansa tulkintamenetelmän oppiminen. Sillä päämääränä ei niinkään ole syvänmeren kalastus kuin kalastusvälineiden rannalle jättäminen ja itse sukeltamaan oppiminen.

 

Selitys ja tulkinta nostavat unikuvien symboliset kalat pintaan ja raahaavat ne järjen rannalle, jossa ne makaavat selväpiirteisinä, helposti kuvattavina, siis kuolleina. Ne voivat hyvinkin vastata kalan alkuperäistäkin muotoa mutta vain sillä erolla, että kalasta on jo henki poistunut. Muoto on selvyydestään huolimatta tyhjä. Tulkintamme, niin oikeita kuin voivat ollakin, ovat hengettömiä, selityksiä selitysten joukossa.

 

Selitykset eivät aiheuta kohteessaan muuta kuin uskonsiirtoja symbolijärjestelmästä toiseen. Ateistista voi tulla uskovainen ja päinvastoin, kun syvyyksien elämä projisoidaan selityksin päivätajuntaan. Vain selitys vaihtuu, ihmiset käyvät rannalla omaa selittelyvertailuväittelyitään, kun pinnannalainen elämä jatkuu heidän selitystensä tuolla puolen.

 

Kalaksi muuttuminen on vaikea tehtävä. Ei siksi että kalana oleminen olisi vaikeaa, vaan siksi, että se on liian helppoa. Ensinnäkin on vaikeaa luopua kaikesta siitä opillisesta painolastista, jonka avulla koetamme unta ymmärtää. Siitäkään luopuminen ei vielä riitä, sillä seuraavaksi meidän olisi luovuttava itsestämme, tai oikeammin siitä jota luulemme omaksi itseksemme, jota se ei kuitenkaan ole, vaan itseään koossapitävä muistojen ja selitysten kasautuma, jota puolustamme mitä moninaisimmilla operaatioilla, ja joka estää meitä pääsemästä varsinaisen oman itsemme syvyyksiin.

 

Uniryhmien päämäärä on ymmärtää vain oman itsensä syvin olemus siellä missä selitykset ovat loppuneet, ja yhteinen matka vaihtunut unikuvien kaloja päivätajunnan pinnalla tappavista kalastajista sukeltajiksi. Unimatka alkaa ihmisten sukellusretkenä, mutta mitä syvemmälle matka etenee, sitä enemmän ihminen ei enää ihmisenä seuraa kaloja, ei enää näe niitä matkan päästä, ei kuvittele olevansa niistä erillinen, vaan huomaa itse omaavansa yhä enemmän kalaominaisuuksia.

 

Näin ryhmä päätyy syvimmiltään pohjattomuuden yhteiseen havaintoon, jossa unennäkijä itse että hänen kauttaan myös muut kokevat hänen alkujaan käsittämättömän unikuvansa kuvanneensakin vain häntä itseään omissa touhuissaan elämänsä läpi, eikä ainoastaan kuvanneensa vaan olevansa olennainen osa häntä itseään. Ei ole enää olemassa erillistä unikuvan kalaa, jota sukeltaja tarkastelee, vaan ne ovat yksi ja sama asia. "Sehän olenkin vain minä itse" on usein koettu huomio uniryhmissä.

 

Kun uniryhmä loppuu, palaamme takaisin pinnalle, ja syvyydet hohtavat enää vain himmeästi vesimassojen läpi. Kun tietoisuus syvyyksistä vahvistuu, ne kuultavat yhä selvemmin arkielämämme sameiden pintakerrosten läpi. Alamme päivän toimissamme yhä enemmän liikkua kuin kala vedessä niissä syvyyksissä, jotka koko ajan meitä ympäröivät, vaikka emme ennen päivätajunnan kirkkaassa, pinnallisessa valossa niitä nähneet.

 

Unet jakavat rikkauttaan kaikille ryhmässä, ei vain unennäkijälle. Kaikilla on mahdollisuus oman yksilöllisen eristäytyneisyytensä läpi havaita arkielämänsä taisteluissa hukkaamansa yhteyden muihin ihmisiin ja elämisen pohjattomaan mysteeriin. Uniryhmän päämäärä ei ole selitys eikä teoria, vaan kaikkien sanojen tuolla puolen olevan viisauden välittömän elämyksen ymmärrys.

 

 

Markku Siivola