[uniartikkeleihin]

Vaatimattomat kysymykset

 

Kun Montague Ullmanin periaattein toimivan uniryhmän dialogivaihe alkaa, eli kun ryhmä antanut unen takaisin unennäkijälle, joka on esittänyt siitä oman monologinsa, alkaa kolmivaiheinen dialogi, jonka kahden ensimmäisen vaiheen aikana aina orkestraatioon saakka tulee ryhmän kysymysten olla avoimia, unennäkijän omaa ideointia lukkiuttamattomia kysymyksiä (open-ended questions).

 

Kysymysten motiivi voi olla kahta laatua.

 

Ne voivat olla aidosta tietämättömyydestä nousevia kysymyksiä. Ne ovat helppoja kysymyksiä, mutta vain siinä tapauksessa, että uskaltaa olla tietämätön. Se voi alussa olla hiukan vaikeampaa ammattiterapeuteille, mutta uniryhmäprosessin kautta on kuitenkin melko hyvin opittavissa, kun aito tietämättömyys on osoittanut unia aukaisevan voimansa, sillä aito tietämättömyys on uhkaamattomuutta, lapsen viaton kysymys, jonka taustalla ei piile paremmintietävyys vaan aito elämisen ihmettely.

 

Vaikeampaa on sitä vastoin löytää sovelias kysymysmuoto silloin kun kysymyksemme takana piilee jo oma teoriamme siitä, mitä unennäkijän uni voisi unennäkijälle merkitä. Meidän ei tule omalla teoriallamme lukkiuttaa unennäkijää ottamaan kantaa siihen, toisaalta meidän on kiinnitettävä unennäkijän huomio niihin unen kohtiin, joita arvelemme erityisen tärkeiksi.

 

Kysymistämme vaikeuttaa myös se, että tarpeemme testauttaa unennäkijällä omaa teoriaamme saattaa kuurouttaa meitä kuulemasta sitä, että unennäkijä on jo aikaisemmin torjunut saman aiheen lähestymisen, tai että hän on juuri sillä hetkellä etenemässä aivan toiseen suuntaan kuin mitä haluaisimme kysyä, jolloin kysymyksemme voi häiritä unen suotuisaa aukikehkeytymistä jollain aivan toisella kuin omien teorioittemme suunnalla.

 

Mikäli olemme onnistuneet välttämään edellämainitut seikat, miten muotouttaisimme kysymyksemme? Missään tapauksessa emme saa esittää motiiviltaan hämärää kysymystä, eli kysymystä, jonka muodosta on selvästi aavistettavissa, että kysyjällä on jo oma selitys siitä valmiina, mutta joka ei vain käy ilmi  mikä se on. Tämä kohottaa unennäkijän ahdistustasoa koska hän ei tiedä mihin kysyjä oikein on tähtäämässä.

 

Tehtävä vaikuttaa mahdottomalta. Jos meillä kerran on unesta tai sen osasta jokin näkemys mielessämme, miten on ylipäänsä mahdollista kysyä niin että emme sitä tarjoa mutta emme sitä myöskään salaa?

 

Vastaus on veteen piirretty viiva, jonka voi riittävän tarkasti piirtää vain oma intuitiomme. "Kysymys joka vaatii vastausta, on väärä" toteaa Ullman. Kysymyksen tulee olla huomiota unen haluttuun kohtaan kiinnittävä, mutta ei vastausta vaativa. Jopa kysymysmuoto "miksi" vaati vastauksen, jos ei muuta niin ainakin "en tiedä", joka valaisee unennäkijää hänen tietämättömyytensä kulmalta, eikä sellaiseen vastaukseen pakotetuksi joutuminen ole miellyttävää. Sen sijaan että kysyisimme miksi unessa esiintyy kissa, on parempi kysyä onko unennäkijällä mahdollisesti vielä muita mieleenjohtumia unen kissasta.

 

Vastausta vaatimaton kysymys muistuttaa kognitiivisen terapian "guided discovery" -kyselytapaa, kysellen ohjautuvaa oivaltamista. Se on vuorostaan hyvin lähellä sokraattista dialogia, sekin kognitiivisen terapian käsitteistöä. Sokrates tapasi johdattaa avoimin kysymyksin keskustelukumppaniaan irti itsestäänselvyyksien umpikujista tietoon tietämättömyydestä. Sokrates on sanonut, että siinä suhteessa hän oli aikalaisiaan viisaampi, että hän tiesi niin selkeästi oman tietämättömyytensä tärkeimpien asioiden edessä.

 

Kun kysyjä on uniryhmäkokemusten kautta tai muuta tietä tullut tietämään ettei kuitenkaan tiedä, silloin tietävyyden paine vähenee, joka mahdollistaa kysyjälle esittää kysymyksensä unennäkijälle siten että hänen mieliteoriansa ei häiritsevästi työnny esiin vastausta vaatimaan. Silloin ei unennäkijän tarvitse juuttua ottamaan kantaa unennäkijän kysymykseen, vaan voi välittömästi suunnata katseensa omaan uneensa. Täten esitetty kysymys on kuin hiljainen viittaus haluttuun unen kohtaan, juuri sen verran selvä, että unennäkijä sen huomaa, ei sen suurempi. "Entä tuo unen kohta...?" saattaa olla jo riittävä unennäkijän oman huomion kiinnittävä viittaus; "...tuoko se vielä jotain muuta mieleesi?"

 

Kun unennäkijä kiinnittää huomionsa uneensa, kysyjä ikäänkuin astuu näkymättömiin taustalle, pois unennäkijän huomiota hajottamasta. Kun unennäkijä seisoo oman tietämättömyytensä vapauden äärellä, hän on valmiimpi lähtemään sellaisiin suuntiin, johon hänen unensa on mahdollista viitata vasta silloin kun sen hiljaiset kuiskaukset eivät enää peity tietävyyden pakon aiheuttamien älyllisten ratkaisuyritysten hälinöihin. Vasta tämä ryhmän ja unennäkijän yhteisen tietämättömyyden hiljaisuudessa alkaa kuulua intuition ääni.

 

Meluisa, hedelmättömämpi tapa esittää kysymykset on kuin osoittaisi unen lintua kysyen onko se satakieli vai mustarastas. Unen lähteen etsiminen on kuitenkin paljon hienosyisempää kuin tällaiset monivalintatehtävät. Olipa monivalintakysymyksiä vaikka kuinka monta, ne ovat vielä vain monivalintakysymyksiä. Se olisi sama kuin antaisi lintukirjan unennäkijälle kehottaen häntä etsimään linnun nimi kirjan esittämistä vaihtoehdoista. Lintu voi kuitenkin olla kirjassa kuvaamatonta harvinaista lajia, eikä linnun laji ehkä merkitsekään mitään vaan sen muut ominaisuudet, sen käyttäytyminen ja sen ympäristö. Vain kysymys, johon ei sisälly mitään valmiita vaihtoehtoja, on riittävän avoin antaakseen unennäkijälle mahdollisuuden etsiä omaa, aitoa sisältöään unilinnullensa.

 

*

 

Eikö kuitenkin tulisi tuoda heti oma näkemyksemme avoimesti esiin heti sen syntyessä, koska muutoinhan syyllistymme oman näkemyksemme salailuun, ja sehän on avointen kysymysten esittämisen periaatteen kanssa ristiriidassa?

 

Ei, omaa näkemystä ei ole syytä tuoda esiin kuin vasta orkestraatiovaiheessa, sillä mitä aikaisemmin oman näkemyksemme kerromme, sitä enemmän sidomme unennäkijää ottamaan kantaa itse keksimillemme teorioille, ja sitä vähemmän jää aikaa kuunnella unen omaa ääntä, joka voi johdattaa meidät sellaisille alueille, joille kenenkään kysyjän teoria ei ulotu.

 

Omien teorioittemme tarjoamattomuus ei ole salailua. Me vain yksinkertaisesti pidättäydymme sanomasta ennen orkestraatiovaihetta sellaista, joka voi haitata unennäkijän löytöretkeä oman unensa äärelle. Salailuksi voi sitä vastoin nimittää sellaista kysymystä, joka sisältää jo sanamuodossaan selvästi jonkin taustaolettamuksen kuin esimerkiksi yllättäen kysytty "mikä oli suhde äitiisi?" - joka kysymystyyppi on yleensä muutoinkin huono, koska se on jo tunkeutumassa unen piiristä unennäkijän sellaisille elämänalueille, joita unessa ei ole ilmentynyt. Salailua ei sitä vastoin ole avoin, alleviivaamaton huomionkiinnittämiskysymys. Lisäksi kaikille on yleensä selvää se että kysymättä ei tietysti mitään saada selvillekään, ja useimmiten ryhmä oppii hyvin nopeasti esittämään kysymyksensä riittävän neutraalisti ja paineettomasti nähtyään johdattelevien kysymysten (leading questions) häiritsevyyden. Ongelma ilmenee vain silloin kun kysyjällä on syystä tai toisesta aivan erityisen suuri paine saada oma ideansa testattua, useimmiten siksi, että kyseinen unen kohta resonoi kysyjän omaan elämään niin vahvasti, että hän esittää kysymyksensä niin vaativan läpitunkevasti ja alleviivaavasti, että se väkisinkin herättää muiden huomion.

 

Joskus on kuitenkin tarvetta kiinnittää unennäkijän huomio selvästi voimakkaammin joihinkin unen kohtiin, esimerkiksi silloin kun unennäkijä on kertonut unestaan ristiriitaisesti kahdella eri tavalla, joka saattaa olla yksi avaimista unen sisältämään tunnejännitteeseen. Huomion kiinnittäminen tähän ristiriitaan on siten tarpeellista, ja mikäli unennäkijä vaikuttaa välttävän tämän ristiriidan käsittelyä, ei siihen tietysti saa enää koskea, sillä unennäkijän on itse saatava valita salaisuustasonsa. Olennaista on siis vain tuo huomion kiinnittäminen. Unennäkijä itse ratkaisee mitä hän tuolla huomiolla tekee.

 

* 

 

Vasta orkestraatiovaiheessa avoimet kysymykset loppuvat, sillä silloin painopiste ei enää ole uuden materiaalin löytämisestä unennäkijältä, vaan siihen mennessä kertyneen aineiston pohjalta muodostetuista omista käsityksistä, jotka nyt vihdoin tarjotaan suoraan unennäkijälle kysymysmuotoisina projektioina, jotka vain unennäkijä voi vahvistaa.