[uniartikkeleihin]

YMMÄRRYKSEN PIENOISLABORATORIO

 

 

Tiede sanoo kyynelten sisältävän vettä ja suolaa. Se on tietoa. Tieto ei koskaan johda ymmärrykseen kyynelten merkityksestä. Me ymmärrämme sen opettamatta.

 

Ymmärrys on myötäelämisen kykyä. Tiedon merkityksen painotus on länsimaisissa yhteiskunnassa niin valtavaa, että ymmärrys; meitä kaikkia yhdistävä ihmisyyden yhteinen punainen lanka, hukkautuu erilaisuuksiemme alle.

 

Unista voi tietää paljon, mutta se ei auta unien ymmärtämiseen. Kokemuksella on merkityksensä - eikö kokenut uniryhmän jäsen ole silti oppinut sellaista tietoa, joka on hyödyksi unien avautumiselle?

 

Kyllä ja ei. Kokemuksen kasvaessa hän kyllä havaitsee samassa kulttuurissa kasvaneiden yksilöiden unisymbolien samankaltaisuuksia. Tähän kyllä-vaiheeseen sitten useimmat uniasiantuntijat jäävätkin, sillä he synnyttävät näistä samankaltaisuuksista keskimääräisyhteenvetoja ja ryhmänormituksia, joita sitten ryhtyvät enenevässä määrin soveltamaan kaikkien uniin. Sinänsä aidot havainnot unista pääsevät hiljalleen kiteytymään opinkappaleiksi, jotka parhaassa - siis huonoimmassa - tapauksessa ovat saavuttaneet niin paljon arvovaltaa, että niiden laiskaa mekaanisuutta on enää vaikea nähdä.

 

Ei-vaiheeseen pääsee vain havaitsemalla että kyllä-vaiheen rutiinisovellutukset ovat yhtä kuin ennakkoluuloa. Ennakkoluulohan saattaa hyvin osua keskimäärin oikeaan, sen kuitenkin hävittäessä ihmisten yksilölliset erot. Ennakkoluulo latistaa luulijansa maailmankuvan samana pysyvien keskimääräisyyskuvitelmien alle. Aikaisempi tieto muiden unien vertauskuvien merkityksestä on hyvin karkeaa verrattuna nykyhetkeen jossa unen ainutkertainen elävyys ei koskaan toista tarkasti mitään aikaisempia unia, ei edes unennäkijän omia. Koska vakiotulkinnat voivat kyllä osua sangen pitkällekin kohdalleen, niiden aiheuttama älyllinen tyytyväisyys peittää hyvin helposti sen paljon suuremman elävyyden joka paljastuu vain äärimmäisen tarkalla nykyhetken kuuntelemisella sotkematta siihen menneisyyden ratkaisuja.

 

Kokenut Montague Ullmanin uniryhmän jäsen on parhaimmillaan oppinut näin tietämään, että tieto ei auta. Hän on hiljalleen, uni unen jälkeen enenevästi huomannut, kuinka uneen välittömän eläytymisen ulkopuolelta tuodut ainekset saattavat näyttää hyvinkin loogisilta ja sopivilta, eli ne selittävät unen, mutta selitys ei ole muuta kuin selitys muiden kilpailevien selitysten ja vastaselitysten joukossa, lopputuloksena laimea älyllinen teoria, joka pian unohtuu. Kovin monet ihmisistä ovat unohtaneet, tai tuskin ehkä kokeneetkaan, mikä ero on tiedolla ja ymmärryksellä, selityksen hengettömyydellä ja ymmärryksen elävyydellä, miten tieto koskettaa vain päätä mutta ymmärrys koko kehoa.

 

Kokemus on näin aikaisemman kokemuksen omaan suhteelliseen arvoonsa jättämistä. Kun on kokenut ettei kokeneisuus auta, on kokeneisuus todella auttanut! Se on parhaimmillaan ulkopuolelta tuodun aineksen vähenemistä, oppimista yhä välittömämpään antautumiseen juuri sillä hetkellä käsiteltävänä olevalle unelle, sen tunnelmalle. Kokemus on sama kuin uskonnoissa ja meditaatioissa: ajatusten jatkuva virta ja selitysten tarve laantuu, mieli tyyntyy hiljaisuuteen, jossa vastaa alkaa kuulua unen oma ääni, ei selitystemme hälinä. Uni herää eloon visiona, kuin taidemaalaus, välittömänä elämyksenä, selittelyjen tuolla puolen. Unen vertauskuvat kasvavat entistä suuremmiksi ja väkevämmiksi, ja tarve selityksiin vähenee sitä mukaa kun havaitsemme vertauskuviin sisältyvän voiman suuruuden mihinkään selityksiin verrattuna. Selitykset, sanat, ajatukset ovat tarpeellisia palvelijoina, elämyksellisen prosessin niveltäjinä ajatusmaailmaamme, vaan eivät herroina, elämyksellisen prosessin tukahduttajina, erilaisiin selitysmalleihin pakottavina.

 

Uni on ymmärrettävissä parhaiten tilassa joka mahdollisimman läheisesti muistuttaa sitä tilaa jossa uni syntyikin; päivätajuisen minän loogisten operaatioiden hiljennyttyä ja poistuttua selitystarpeineen häiritsemästä unen vapaata, järjetöntä muotoutumista. Silloin kun olemme tavallaan 'järjettömässä' tilassa, hiljaisessa kuuntelevuuden tilassa, meditatiivisessa tilassa, uni pääsee suoraan "iholle", vaikuttamaan kuvillaan suoraan, avautuu ikäänkuin ryhmän keskellä kaikkien ollessa sen syntyyn osallisina. Kuten Ullman sitä kuvaa:

 

"Tuntemus joka minulla on aina silloin kun onnistun elävöittämään unen unennäkijälle, on että en tee mitään. Puhun toki unennäkijälle, mutta olen ikään kuin vain kanava itsestään muotoutuville ajatuksille. Tai toisin sanoen tiedän että ne ovat minun ajatuksiani, mutta ne näyttävät ilmestyvän jostain unennäkijän ja itseni väliltä. Ne tunteet, jotka ryhmä työmme kuluessa onnistui nostamaan esiin unennäkijässä, luovat ikäänkuin emotionaalisen kentän johon kaikki enemmän tai vähemmän reagoimme. Vaatii erittäin tarkkaa kuuntelemista tulla osaksi tuota kenttää; niveltyä siihen."

 

Erittäin tarkka kuunteleminen on oman mielen hiljaisuutta, ajatusten laukan lakkaamista. Montague Ullmanin sanoin:

 

Lähimmäksi sitä [unen elävöittämistä] voin päästä etäännyttämällä itseni sekä kaikesta siitä mitä kuvittelen tietäväni unista yleensä ja tästä unesta erityisesti niin että kaikki ennakko-olettamukset huuhtoutuvat ulos itsestäni. Vain silloin tunnen itseni asianmukaisesti valmistautuneeksi ottamaan vastaan sen mikä välittyy unennäkijästä.

 

Kaikkien ennakko-oletusten huuhtoutuminen on mielen hiljaisuutta, uuden kokemisen sijoittelemattomuutta vanhoihin puitteisiin. Kun kaikesta vanhasta tiedosta luovutaan, ymmärrys on. Tiedolla on oma paikkansa ymmärryksen rinnalla, mutta ei ymmärryksen kuristajana.

 

*

 

Uniryhmät ovat ymmärryksen pienoislaboratorio siksi, että unet ovat puhtainta ymmärryksellistä ainesta, järjestä ja logiikasta puhdistettuja. Ne eivät suostu antautumaan järjelle pysyen armottomasti suljettuina niin kauan kuin järki itse määrää ehdot joilla etsiä niiden sisältämää salaisuutta. Uniryhmissä paljastuu nopeimmin järjen voimattomuus ja ymmärryksen voima. Ne voivat osoittaa meille oman ymmärryksemme puutteen ja järkemme hirmuvaltiuden. Mielen hiljaisuudessa syntyvän ymmärryksen oivallus auttaa meillä silloin kaikkialla elämässämme, ja alamme kuulla sellaista, jonka ennen menetimme metelöivän mielemme hälinään, ja alamme nähdä tietomme, luokittelujemme ja rutiiniemme hiekkaerämaahan puhkeavan ymmärryksen lähteitä, elämisen ainutkertaisten hetkien tuoreutta.

 

Markku Siivola