Unien oivaltaminen pienryhmässä

 

 

                                    Mika Rotola-Pukkila

 

                                    Tampereen yliopisto

                                    Psykologian laitos

                                    Psykologian pro gradu -tutkielma

                                    Toukokuu 1997

 

 

 

SISÄLLYS

 

Unien oivaltaminen pienryhmässä. 2

1.  JOHDANTO.. 6

1.1.  Tutkimuksen tausta  6

1.2.  Tutkimuksen teoreettinen kehys ja metodit 6

2.  KÄSITYKSIÄ JA TIETOA UNISTA JA NUKKUMISESTA.. 7

2.1.  Aikaisempia käsityksiä unista  7

2.2.  Psykoanalyyttinen uniteoria  10

2.3.  Jungin uniteoria  12

2.4.  Nykyisiä unikäsityksiä  13

2.5.  Unet ja laboratoriotutkimus  15

2.6.  Unet ja psykologinen tutkimus  17

3.  UNEN KIELI, SYMBOLIT JA METAFORAT. 20

3.1.  Unen kieli 20

3.2. Uni -  symboli vs. metafora  21

4.  RYHMÄDYNAMIIKASTA.. 22

4.1.  Ryhmän koko  23

4.2.  Ryhmän kehitysvaiheet 23

4.3.  Ryhmäprosessit 25

4.4.  Huumorin käyttö ryhmissä  26

4.5.  Ohjaajan rooli ja palaute  27

5.  ULLMANILAISEN UNITEORIAN PÄÄPIIRTEET. 29

5.1.  Perusolettamukset, periaatteet ja peruskäsitteet 31

5.2.  Prosessin eri vaiheet 33

5.3. Uniryhmän toiminta  37

6.  TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN.. 38

6.1.  Tutkimukselliset lähestymistavat 38

6.1.1.  Pragmaattisuus. 38

6.1.2.  Tapaustutkimus. 39

6.2.  Tutkimuskysymykset 41

6.3.  Aineiston keruumenetelmät 42

6.3.1.  Osallistuva havainnointi 42

6.3.2.  Haastattelu. 45

6.3.3.  Dokumentit ja unipäiväkirjat 45

6.3.4.  Tutkimukseen osallistujat 46

6.4.  Tutkimuksen luotettavuus  48

6.5.  Analyysimenetelmät; prosessin kuvaus ja diskurssianalyysi 51

6.6.  Tutkimustulosten esittämistapa  52

7.  UNIRYHMÄISTUNNOT. 52

7.1.  Ensimmäinen istunto: ”Lapsuusmuseosta Marokkoon”  52

7.2.  Kolmas istunto: ”Johtajan kuulustelu”  58

7.2.1.  Vaikutelmia ryhmäistunnosta. 63

7.3.  Viides istunto: ”Hullu lehmä”  64

7.3.1.  Vaikutelmia ryhmäistunnosta. 66

8.   YHTEENVETOA UNIRYHMÄISTUNNOISTA.. 68

8.1.  Uniryhmän kehityskaari 68

8.2.  Kokoavia diskursseja  70

8.2.1.  Orientaatiodiskurssit 72

8.2.2.  Diskursseissa esiintyvät tulkinnalliset vihjeet 74

8.3.  Unen metaforinen maailma  77

9.   UNIRYHMÄN VAIKUTUKSET. 79

10.   POHDINTAA JA TUTKIMUKSEN ARVIOINTIA.. 86

LÄHTEET: 92

LIITE 1:  ENSIMMÄINEN HAASTATTELU.. 98

LIITE 2:  TOINEN HAASTATTELU.. 99

LIITE 3:  OHJEITA UNIPÄIVÄKIRJAN PITÄMISEEN.. 100

           

_____________________________________________________

 

Tutkimuksen aiheena oli unien oivaltaminen pienryhmässä. Tutkimuksen ajatuspohja muodostui Montague Ullmanin uniteorian praktisesta osuudesta sekä ryhmädynaamisista ja metaforisista pohdinnoista.

 

Tutkimuksellisina lähestymistapoina toimivat pragmaattisuus ja tapaustutkimus. Tutkimusmenetelminä käytettiin haastattelua ja osallistuvaa havainnointia. Tutkimukseen osallistui viisi henkilöä. Osallistujien valintakriteereinä olivat heidän kiinnostuneisuus ryhmässä tapahtuvaan unien oivaltamiseen ja lisäksi heillä ei ollut aikaisempaa kokemusta uniryhmätyöstä. Kaikki yhdeksän uniryhmäistuntoa litteroitiin ja niistä valittiin kolme tarkempaan analyysiin. Analyysivaihe koostui unien oivaltamisen prosessin kuvaamisesta ja tätä täydensi diskursiivinen analyysi.

 

Tutkimuksen tulokset määräytyivät uniryhmäistuntojen prosessinomaisesta kuvaamisesta, ja diskurssianalyysillä tuotetusta puheen analysoimisesta. Lisäksi tarkasteltiin uniryhmän vaikutuksia tutkittaviin. Istunnoissa esiintyviä tapahtumia suhteutettiin Ullmanin uniteorian praktiseen puoleen sekä metaforiseen ja ryhmädynaamiseen ajatuspohjaan.     

 

Tutkimuksen pääideana oli Ullmanilaisen uniteorian ja ryhmädynaamisten sekä metaforisten pohdintojen yhdistäminen ryhmässä aktualisoituvaan unien oivaltamiseen. Psykologisten ja sosiaalipsykologisten teorioiden soveltaminen auttoi valottamaan tutkittavien toimintaa ja ajattelua sekä intrapsyykkisestä että sosiaalisesta näkökulmasta. Yhtenä tärkeänä päämääränäni oli uniin liittyvien myyttien ravistelu ja unien merkitysten tutkimisen palauttaminen psykologian piiriin. Lähestymistapani oli varsin pragmaattisesti painottunut, joten uskon tutkimustuloksilla olevan sovellusarvoa myös erilaisiin sosiaalisiin käytäntöihin.  


1.  JOHDANTO

1.1.  Tutkimuksen tausta

 

 

          ”Unien rintavarustus suojelee meitä elämän säännön-

              mukaisuudelta ja totunnaisuudelta, unet sallivat

              kahleissa viruneen mielikuvituksen vapaasti elpyä,

              niin että se pääsee mielin määrin sommittelemaan

              elämän kaikista kuvista yhdistelmiä, ja lapsenomai-

              sen hilpeällä leikillään katkaisee aikuisen ihmisen

              alituisen vakavuuden. Ellei unia olisi, vanhenisimme

              ennen aikojamme.” (Novalis, Heini Virtasen 1994

                                               artikkelissa)

 

    

Ihmiset viettävät noin kolmanneksen elämästään unitilassa ja näkevät unia joka yö, mutta nykyään moni ei kiinnitä juuri huomiota unien maailmaan. Ajatellaan, että ”sehän oli vain unta” tai ”joka uniaan uskoo, se varjoaan pelkää”, ja tämän jälkeen unien merkitykset hautautuvat usein pysyvästi tutkimattomien asioiden merkilliseen joukkoon.

 

Kiinnostukseni uniin heräsi ensimmäisen kerran ala-asteella. Palattuani kerran koulusta kotiin heitin selkärepun huoneeseeni. Pikkuhiljaa päivä kääntyi illaksi ja päätin suorittaa kotitehtävät. Etsin reppuani kuumeisesti, mutta sitä ei löytynyt mistään. Nukkumaan mennessäni mieltäni askarrutti edelleen laukun katoaminen. Aamulla herätessäni muistin yöllä näkemäni unen, jossa reppu oli huoneeni vaatekaapin alimmalla hyllyllä. Huvittuneena päätin tarkistaa unen viestin todenperäisyyden. Katsoin kaappiin ja näin koululaukun täsmälleen samassa paikassa kuin olin sen unessa nähnyt. En tiennyt tiedostamattomasta sielunelämästä vielä mitään, mutta episodi toimi joka tapauksessa yhtenä tärkeänä tienviittana unien maailmaan. Nykyään unen voi selittää varsin helposti. Yöllä näkemäni uni hyödynsi päiväjäänteitä (mietin repun katoamista). Tiedostamattomalla tasolla tiesin, mihin olin laukun laittanut, ja nukkuessani nämä ajatukset muuttuivat unikuviksi, jotka sitten näyttivät minulle selkärepun paikan.

 

Psykologiaa opiskellessani olen havainnut, että uniin ei juuri ole kiinnitetty huomiota kurssivaatimuksissa. Tenteissä ei ole tullut vastaan yhtään teosta, joka käsittelisi perusteellisesti unien tulkintaa Mielestäni tämä on suuri puute, johon pitäisi vastaisuudessa kiinnittää huomiota. Kenties unien merkitysten väheksyminen johtuu osaltaan siitä, että niiden maailmaa pidetään edelleen mystisenä ja vaikeasti tutkittavissa tieteellisin keinoin. Tutkimukseni päämääränä on ravistella uniin liittyviä myyttejä, ja näyttää  miten unia voidaan hyödyntää jokapäiväisessä elämässä.

 

 

1.2.  Tutkimuksen teoreettinen kehys ja metodit

 

Tämän tutkimuksen kohteena on unien oivaltaminen pienryhmässä. Käyttämäni ajatuspohja koostuu Montague Ullmanin uniteorian praktisesta osuudesta sekä ryhmädynaamisista ja metaforisista pohdinnoista. Lähinnä keskityn kuvaamaan sitä,  miten unien oivaltamisen prosessi etenee pienryhmässä, miten unista puhutaaan ja miten tämä heijastuu ryhmän toimintaan sekä lopuksi siihen, miten  uniryhmässä toimiminen vaikuttaa jäseniin. Tutkimusotteeni on kvalitatiivinen tapaustutkimus, joka on pragmaattisesti painottunut. Metodeina käytän osallistuvaa havainnointia ja haastattelua. Muita tutkimustiedon lähteitä ovat dokumentit (nauhoitetut ryhmäistunnot) ja unipäiväkirjat. Lisäksi analyysivaiheessa sovellan diskursiivista analyysiä ryhmäläisten kommunikaation tutkimiseen.

 

 

2.  KÄSITYKSIÄ JA TIETOA UNISTA JA NUKKUMISESTA

2.1.  Aikaisempia käsityksiä unista

 

Unet ovat kiinnostaneet ihmisiä läpi historian. Primitiiviset kulttuurit pitivät unia yliluonnollisina ja täten väylänä tuonpuoleiseen maailmaan. Eri heimojen ja yhteisöjen jäsenet uskoivat, että heidän päämiehensä olivat  unien välityksellä yhteydessä jumaliin ja näin ollen he kykenivät ennustamaan tulevaisuutta. (Siltala 1993, 31.)

 

Unien kirjallisesta tuotannosta vanhin on babylonialainen Gilgamesh-eepos. Kuningas Gilgamesh eli noin 4500 vuotta sitten Urukin kaupungissa. Kertomuksen alussa hänen valtansa kuvataan kasvaneen liian mahtavaksi. Kuningas pakottaa alamaisensa rakentamaan kaupunkinsa muurit yhä korkeammiksi ja korkeammiksi, ja samalla hän hyödyntää laajamittaisesti seksuaalista energiaansa siten, että kuningaskunnasta ei löydy juuri ainuttakaan naispuolista neitsyttä. Tämän jälkeen ahdistuneet kansalaiset rukoilevat helpotusta kuninkaalta ja jumalat lähettävät kuninkaan kaksoisolennon, villin ja kesyttömän miehen nimeltä Enkidu. Tässä vaiheessa kuningasta ahdistavat unet, joissa toistuu koko ajan tietty teema. Hän vie unensa äidilleen, joka sitten tekee ensimmäisen tallennetun unien tulkinnan. Toistuvien teemojen tulkitaan merkitsevän sitä, että kuninkaalle on saapunut yhtä mahtava vastustaja kuin hän itse on, ja kumpikaan heistä ei kykene voittamaan toistaan. Kumppanukset seikkailevat monissa kertomuksissa keskenään ja havaitsevat yhä uudelleen unien tulkinnan mukaisesti, etteivät he mahda toisilleen mitään. Unien ennustukset pitävät paikkansa ja lopulta Gilgamesh ymmärtää oman kuolevaisuutensa ja pyrkii voittamaan sen, mutta loppujen lopuksi hän joutuu hyväksymään inhimillisen olemassaolon kohtaloluonteen. (Hall 1977, 3-4.)      

 

Babylonialaisten polyteistinen uskonto näki luonnon täynnä jumalia ja demoneja. He halusivat tietää asioita tulevaisuudesta, ja unet tarjosivat siihen oivan apukeinon. Mikäli kuolleesta karjasta nähtyä unta seurasi todellinen kuivuuskausi, seuraavan samanlaisen unen nähtiin ennustavan toista kuivaa kautta. (Ullman & Zimmerman 1982, 41.)

 

Egyptistä löytyi 2000 eKr. ns. Chester Beatty -papyrus, joka on ensimmäisiä unikäsitteitä valottava opus. Kirja kuvasi ”hyviä” ja ”pahoja” unia, vastakkaisuuksia (kuolemasta nähdyt unet tarkoittavat pitkää elämää), assosiaatioita ja sanaleikkejä. ”Hyviin” uniin kiinnitettiin huomiota ja niitä pidettiin jumalien viesteinä, kun taas ”pahat” unet  nähtiin demonisina ja niitä pyrittiin välttämään. Unien katsottiin välittävän tärkeää tietoa jumalilta, ja olikin luonnollista, että papit toimivat niiden tulkitsijoina. Egyptissä heitä nimitettiin ”salaisten asioiden mestareiksi” tai ”kaksoistalon kirjureiksi”. (Ullman & Zimmerman 1982, 40-41.)

 

Juutalaisten uniteoriat muistuttivat suuresti egyptiläisiä. Tämä ei sinänsä ole merkillistä, koska he olivat sekä Egyptin että Babylonian vankeja. Juutalaisten uskonto oli kuitenkin monoteistista, sillä he uskoivat ainoastaan yhteen jumalaan, Jahveen, joka toimi myös unien lähettäjänä. Jahve opasti unien avulla valittua kansaansa totuuden etsimisessä. (Emt., 41-42.)

 

Talmudin[1] aikakautena unia käytettiin uskonnollisen, sosiaalisen ja poliittisen käyttäytymisen muovaajana. Tällöin tulkitsijoina toimivat rabbit ja muut viisaat ihmiset. Uutena asiana unien tulkinnassa oli unennäkijän persoonallisuuden, elinolosuhteiden, iän, ammatin, talouden, onnellisuuden tai surullisuuden huomioiminen. Uni voitiin täten tulkita monesta näkökulmasta eri tavoin. Edelleen säilyi kuitenkin tulkitsijan auktoriteetti suhteessa uneen. (Ullman & Zimmerman 1982, 42.)

 

Raamattu sisältää monia kuvauksia unista. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa (koottu noin 400 eKr.) on kuvaus faaraon unesta, jossa hän näki joesta tulevan ensin seitsemän lihavaa lehmää ja sitten seitsemän laihaa lehmää, jotka söivät lihavat lajitoverinsa. Toisessa unessa hän näki seitsemän paksua tähkäpäätä kasvamassa samassa varressa, sitten varteen ilmestyi seitsemän laihaa tähkäpäätä, jotka ahmaisivat edelliset. Faaraon omat unien tulkitsijat eivät kyenneet unia selvittämään, ja niinpä hän kutsui tyrmässä viruneen Joosefin avuksi. Joosef ilmoitti unien olevan viesti Jumalalta ja tarkoittavan, että Egyptiä kohtaa ensin seitsemän lihavaa vuotta ja sitten seitsemän laihaa vuotta. Hän pyysi faaraota varautumaan köyhien vuosien varalle etukäteen varastoimalla lihavien vuosien satoa. Tätä operaatiota varten tarvittiin ylin valvoja ja kyseinen virka lankesi luonnollisesti Joosefille. (Deming 1975, 66-67.)       

 

Muhammed arvosti erittäin paljon unia, mikä ei sinänsä ollut yllättävää, sillä suuri osa islamin pyhästä kirjasta, Koraanista, saneltiin hänelle unessa. Islamilainen uniteoria teki eron jumalista peräisin olevien unien ja väärien unien välille. Muhammed tiedusteli joka aamu oppilailtaan heidän näkemiään unia ja tulkitsi uskoa vahvistavat unet. Uutta unien tulkinnassa oli unennäkijän fysiologisen tilan huomioiminen, jonka nähtiin häivyttävän unien arvon. Esimerkiksi yletön viinin juominen tai tiettyjen kiellettyjen ruokien syöminen oli haitallista unelle. (Ullman & Zimmerman 1982, 43.)

    

Antiikin kulttuureissa tunnettiin ns. inkubaatio tai temppeliuni, joka tarkoittaa pyhässä paikassa nukkumista. Sitä harrastettiin kreikkalaisen parantamisen Jumalan ja Apollon pojan, Asklepioksen, kultissa. Sen keskuspaikka sijaitsi Epidauroksessa, lähellä Ateenaa. Myyttien mukaan Asklepios oli aluksi aivan tavallinen kuolevainen lääkäri, mutta parantamisen lahjojen myötä hänestä kehittyi yksi jumalista. Inkubaatio on yhä säilyttänyt asemansa joissakin kristillisissä luostareissa, mutta sen käyttö on vähenemässä. Antiikin maailmassa oli noin 400 Asklepioksen temppeliä, jotka olivat aktiivisia 600 eKr., ja niiden rappioituminen tapahtui kolmannella kristillisellä vuosisadalla. Mikäli antiikin kreikkalainen sairastui, hän saattoi hakeutua Asklepioksen temppeliin, missä hän ensin suoritti erilaisia puhdistautumiseen liittyviä riittejä, ja sitten hän meni temppeliin nukkumaan. Ideana oli nukkua niin pitkään, että nähtäisiin jokin merkittävä uni, joka olisi itsessään parantava tai antaisi vihjeitä sairauden hoitamiseen. (Hall 1977, 4-5.)

 

Kreikkalaiset kehittivät uusia metodeja unien tutkimiseen. Herakleitoksen (500 eKr.) mukaan ihminen vetäytyy omaan maailmaan nukkuessaan. Tämä oli sikäli merkittävää, että aikaisemmin ajateltiin Jumalan vaikuttavan ratkaisevasti unien sisältöön. Demokritos esitti ensimmäisenä maailmankaikkeuden koostuvan atomeista. Hänen mielestään joillakin henkilöillä ja esineillä saattaa olla kyky säteillä siten, että unennäkijän tietoisuus läpäistyy. Näin hän viittasi ns. ESP -ilmiöihin[2]. (Ullman & Zimmerman 1982, 44.) 

 

Modernin lääketieteen isänä pidetty Hippokrates (noin 460-370 eKr.) käytti unia sairauksien diagnosoimisessa. Hänen mukaansa oireet ilmaantuvat uniin ennen kuin itse sairaus voidaan valveilla ollessa havaita. (Siivola 1984)

 

Antiikin filosofit pohdiskelivat myös unien olemusta ja laativat niistä erilaisia teorioita. Sokrates (469-399 eKr.) heltyi viimeisinä elinpäivinään pukemaan Aisopoksen satuja runomuotoon, koska hän näki unen, jossa häntä kehotettiin toimimaan niin. Platonia (427-347 eKr.) kiinnosti yleisesti ottaen unien vaikutus ihmisten elämään. (Ullman & Zimmerman 1982, 44-45.) Aristoteles (384-322 eKr.) kirjoitti kolme esseetä unista Parvalia Naturia teoksessaan. Aristoteleen mielestä unet ovat illuusioita, jotka syntyvät pääasiassa aistinelinten valvetoimintojen jäänteistä. Hän kirjoitti: ”Joku kuvittelee kävelevänsä tulen läpi ja tuntee kuumuutta, jos joku ruumiinosa lämpiää vain lievästi.” Tästä hän päätteli unien olevan käyttökelpoisia sellaisten sairauksien osoittamisessa, joissa ei vielä esiinny ulkoisia oireita (vrt. Hippokrates). Aristoteles suhtautui skeptisesti unien jumalalliseen alkuperään. Hänen mukaansa jumalat lähettäisivät unia ainoastaan niille, jotka kykenisivät niitä käyttämään: viisaille ja järkeville ihmisille. Unia näkivät kuitenkin kaikki ihmiset, ja näin ollen jumalilla ei voinut olla mitään tekemistä niiden kanssa. (Hall 1977, 5-6; Ullman & Zimmerman 1982, 45.) 

 

Myöhäisantiikin kuuluisin unien tutkija oli roomalainen Artemidorus Efesolainen, joka eli toisella kristillisellä vuosisadalla. Hänen suuri unikirjansa (Oneirokritika) on säilynyt meidän päiviimme asti. Artemidorus lähestyi unia praktisesta näkökulmasta. Hän kertoi unien olevan usein päivittäisten aktiviteettien jatkoa. Artemidorus korosti unisymbolien yksilöllisyyttä. Unien tulkinnassa tuli huomioida unennäkijän persoonallisuus, taloudellinen asema ja fyysiset ominaisuudet. Hän jakoi unet kahteen luokkaan: somnium, joka koostuu enneunista, ja insomnium, jolla hän tarkoitti ”pieniä unia”, jotka syntyvät jokapäiväisistä asioista. (Hall 1977, 6; Ullman & Zimmerman 1982, 46-47.)

 

Kristinuskon tuleminen ei aluksi muuttanut aikaisempia uniteorioita, kunnes noin 300-400 jKr. kirkkoisä Hieronymus kärsi piinaavista ja ahdistavista unista. Hän varoitti kaikkea kansaa vääristä unista ja demonisen vaikutuksen mahdollisuudesta. Tämän jälkeen unet assosioitiin miltei yksinomaan noituuteen, ja ihmisiä, jotka kiinnittivät niihin huomiota, pidettiin taikauskoisina. Uniteoriat eivät kehittyneet juuri lainkaan seuraavina vuosisatoina, koska unien ei enää uskottu olevan jumalallista alkuperää. Keskiajan kirkko, jota pidettiin ajattelun ja käyttäytymisen auktoriteettina, vahvisti voimakkaasti edellistä näkemystä. Jumalan sana oli annettu kirkolle ja tavalliset ihmiset eivät enää tarvinneet Jumalaa puhumaan unien kautta. Sellaisia ihmisiä, jotka edelleen uskoivat jumalallisiin uniin, pidettiin epäilyttävinä tai heitä haukuttiin. Onkin ilmeistä, että viisaat kansalaiset eivät puhuneet unistaan keskiajalla. (Cushway & Sewell 1992, 7.) 

 

 

 

 

2.2.  Psykoanalyyttinen uniteoria

 

Sigmund Freudin klassinen Unien tulkinta (1900) teos toi unet ensimmäisen kerran tieteellisen kiinnostuksen kohteeksi (Ullman & Zimmerman 1982, 51). Freud käsitti unet pääasiassa torjuttujen toiveiden verhoutuneiksi toteutumiksi. Lisäksi on olemassa ns. muuntumattomia toiveunia[3], mutta nämä ovat tyypillisiä lähinnä lapsille. Pelkkä tietoinen toive ei sinällään saa unta aikaan, vaan se tarvitsee vahvistusta samansuuntaisesta piilotajuisesta toiveesta. Freud näki aikuisten unien toiveiden olevan peräisin lapsuudesta ja siten infantiilisia. Hän uskoi myös päiväjäänteiden vaikuttavan unien näkemiseen, mutta ne toimivat lähinnä unien alkusysäyksenä ja tarvitsivat piilotajuista toivetta saadakseen unen aikaan. Aikuisten unet esiintyvät tyypillisesti symbolisessa muodossa. Niinpä Freud erotti toisistaan unen ilmisisällön ja piilosisällön. Edellisellä tarkoitetaan unen todellisia tapahtumia ja jälkimmäisellä unennäkijän[4] tiedostamattomia toiveita (suurin osa seksuaalisia), joiden selvittämiseksi käytettiin vapaan assosioinnin tekniikkaa. Unen toiveen symbolinen luonne johtuu unennäkijän vastarinnasta, joka pakottaa toiveen muuntamaan ilmiasuaan, koska se ei muutoin pääsisi lainkaan ilmenemään. Voikin kysyä, miksi ihmiset sitten näkevät esimerkiksi ahdistavia unia, jos unet perustuvat toiveisiin. Freudin mukaan ne johtuvat unimuuntumista eli siitä, että ”unien epämiellyttävä ilmisisältö on jonkin toiveen valeasuinen täyttymys”. (Freud 1992, 108-142, 458-476.)    

 

Freud käytti käsitettä unityö viittaamaan prosessiin, jossa uniajatukset eli toiveet muotoutuvat unen ilmisisällöksi. Siitä on erotettavissa neljä alaprosessia. Tiivistymässä unen rikas ja monimuotoinen tiedostamaton aines tiivistyy lyhyeen ja niukkaan muotoon. Siirtymässä unen  keskeinen piilotajuinen materiaali ei välttämättä tule ilmisisällössä lainkaan esille. Näin unen fokus on ikään kuin toisaalla. Symboliikkaa tarvitaan unessa esiintyvien ajatusten ilmaisemiseen ja itsesensuurin läpäisemiseen. Toiskertaisella työstöllä Freud tarkoitti prosessia, joka pyrkii luomaan tarjolla olevasta aineistosta jotakin valveunien[5] kaltaista. (Emt., 1992, 237-423.)    

 

Freud ymmärsi unet pääasiassa yksilöllisiksi kokemuksiksi. Edellisestä ovat poikkeuksena ns. tyyppiunet, jotka esiintyvät kaikilla samanlaisina. Tyyppiunet tulkitaan samalla tavalla, ja ne myös syntyvät samoista virikkeistä. Tällaisia unia ovat esimerkiksi alastomuusunet, unet rakkaitten kuolemasta, pääsykoeunet, myöhästymisunet ja hammassärkyunet. Freudia kiinnostivat sellaiset alastomuusunet, joissa unennäkijä kokee häpeää tai hämmentyy. Kyseiset unet hän tulkitsi ekshibitionistiuniksi. Mielenkiintoista näissä unissa on se, että uneksijan alastomuus  ei aiheuta muissa  mitään tunnekuohuja, vaan nämä suhtautuvat alastomuuteen välinpitämättömästi. Freudin mukaan pienillä lapsilla on  tietyssä vaiheessa halu esittää muille ihmisille alastomuuttaan. Uni korvaa kuitenkin alkuperäiset silminnäkijät vierailla ihmisillä, jotka suhtautuvat näkemäänsä neutraalisti. He ovat toisin sanoen toivevastakohta niille tutuille, joille asianomainen on aikaisemmin esittänyt alastomuuttaan.

 

Kuolinunista Freud erotti kaksi alaryhmää. Ensimmäisen ryhmän unissa läheisen kuolema ei aiheuta unennäkijässä surua, ja hän voi herätessään ihmetellä omaa tunteettomuuttaan. Toinen alaryhmä on edellisen vastakohta, ja tässä uneksija kokee voimakasta surua. Edellisen ryhmän unia ei pidetä varsinaisina tyyppiunina, koska niitä analysoitaessa paljastui, että niiden ilmisisällön takana on toisensuuntainen piilomerkitys ja että niiden tehtävänä on peittää näkyvistä jokin muu toive. Jälkimmäisen ryhmän unet ovat tyyppiunia, ja ne ilmentävät uneksijan lapsuudenaikaista toivetta siitä,  että asianomainen läheinen henkilö tosiaan kuolisi.

 

Pääsykoeunissa ovat kysymyksessä edelleen muistoissa olevat rangaistukset lapsuuden aikaisista pahoista teoista. Opintojemme kriittiset vaiheet saattavat nostaa nämä muistot jälleen pintaan. Kyseiset unet voivat tarkoittaa myös sukupuolista kypsyyttä ja kuntoisuuskoetta. Myöhästymisunista etenkin ne, joissa uneksija jää junasta, aiheuttavat vastaavan tunnetilan kuin pääsykoeunet, ja ne voidaan rinnastaa niihin. Freud tulkitsi ne lohtu-uniksi, joissa unennäkijä kokee kuoleman pelkoa, ja uni pyrkii lohduttamaan häntä. Matkalle lähteminen on tavallisimpia kuoleman symboleja. Hammassärkyunet tarkoittavat miehillä puberteetti-iän masturboimispyrkimystä ja naisilla ne ovat synnytysunia[6]. (Freud 1992, 206-236, 324-329.)

 

Freudia on kritisoitu monelta taholta, ja pääpainona on ollut seksuaalisten  symbolien luonne. Nykyään enää harvat unien tutkijat uskovat tiettyjen symbolien tarkoittavan säännönmukaisesti jotakin tiettyä asiaa, ja suurin osa ei usko siihen, että kaikki symbolit olisivat redusoitavissa yhteen ainoaan ideaan. (Cushway & Sewell 1992, 16-17.) Ullmanin mukaan unet heijastavat laajempaa jännitteiden ja huolenaiheiden kenttää kuin toiveentoteutumat edustavat. Hän painottaa unen parantavaa ja konfrontoivaa luonnetta Freudin korostamien primitiivisten ominaisuuksien sijasta. Lisäksi Ullman näkee vapaan assosiaation tekniikan rajallisena, koska se ei ota huomioon unikuvien erityisominaisuuksista johtuvia merkityksiä, jotka esiintyvät vertauskuvallisina. (Ullman & Zimmerman 1982, 55-56.) Alfred Adler kritisoi omalta osaltaan Freudin seksuaalispainotteista uniteoriaa. Hänen mielestään unet kuvastavat persoonallisuuden yhtenäisyyttä eli unennäkijän ”elämäntyyliä”. Lisäksi unet suuntautuvat tulevaisuuteen ja niissä voidaan ratkoa ongelmia. Unet tuottavat myös emootioita, jotka saattavat auttaa meitä valve-elämään sopeutumisessa. (Jones 1970, 78-79.)           

 

 

2.3.  Jungin uniteoria

 

Garl Gustav Jungin teoria[7] unista painottaa unien näkemisen pragmaattisuutta ja empiirisyyttä. Jung suhtautui uniin niin avoimin mielin kuin mahdollista. Hän ei uskonut minkään etukäteen asetetun teorian tai asenteen itsessään selvittävän unien luonnetta. Vaikka Jung epäili suuresti rationaalisia uniteorioita, hänellä oli kuitenkin itsellään joitakin teoreettisia oletuksia, jotka ohjasivat hänen lähestymistapaansa. (Greene 1979)

 

Jung näki eräänä yönä seuraavan unen oppi-isästään Sigmund Freudista: ”Oli iltapuoli ja minä näin vanhahkon miehen, jolla oli yllään Itävallan keisarikunnan tullivirkailijan univormu. Hän kulki hiukan kumarassa ohitseni kiinnittämättä minuun huomiota. Hänen ilmeensä oli äreä, hiukan alakuloinen ja harmistunut. Siellä oli muitakin ihmisiä, ja joku kertoi minulle, että tuo vanha mies ei ollut todellinen, vaan vuosia sitten kuolleen tullivirkailijan henki: Hän on yksi niistä, jotka eivät ole pystyneet kuolemaan, minulle sanottiin.” Varsin kuvaavaa on, että juuri tämä uni oli yksi niistä merkityksellisistä unista, jotka ennakoivat Jungin ja Freudin tulevaa välirikkoa. (Jung 1992, 181.)

 

Jung ei jakanut Freudin käsitystä siitä, että uni olisi ”fasadi”, jonka taakse kätkeytyy tiedetty, mutta torjuttu merkitys. Jungille unet ovat luonnollinen ilmiö, joka esittää asiat sellaisinaan ilman harhautuspyrkimyksiä. Ne saattavat ärsyttää tai saada meidät ymmälle, koska me emme ymmärrä niitä. (Emt., 180, 445-446.) Unikuvat eivät myöskään näytä olevan ajattelun alempiarvoisia muotoja, jotka voidaan valve-elämässä tehdä selviksi ja loogisiksi. Edellisen sijasta ne ovat symbolisia. Jungin mukaan Freud käytti unikuvia merkkeinä (signs): asioina, joilla on jokin kiinteä merkitys (puu = penis, luola = vagina jne.), vaikkakin Freud käytti niistä väärää  termiä, symbolia. (Hall 1977, 121.)

 

Jungin mielestä symboleita ei voida redusoida kaavamaiseen muotoon, vaan niiden laatua ja rakennetta tulee tutkia rohkeasti. Symboleilla voi jo itsessään olla voimaa, ja täten on tärkeämpää keskittyä niiden ilmisisältöön piilosisällön sijasta. Jung ei juurikaan korostanut unien tulkintaa, ja hän koki, että kokemus unen kertomisesta voi sinänsä olla terapeuttista. Hän etsi uskonnollisista myyteistä ja legendoista ihmismielen kaikkein tärkeimpiä symboleita. Jung uskoi, että ihmisellä on piilotajunnassaan universaaleja teemoja, jotka kaikki jakavat. Tätä hän kutsui ”kollektiiviseksi alitajunnaksi”. (Cushway & Sewell 1992, 17.) Arkkityypin käsitteellä Jung tarkoitti sitä, että ”esimerkiksi myytteihin ja maailmankirjallisuuden tarinoihin sisältyy tiettyjä, kaikkialla yhä uudelleen käsiteltyjä teemoja. Näitä samoja teemoja me tapaamme nykyään elävien yksilöiden kuvitelmissa, unissa, houreissa ja harhakuvitelmissa”. (Jung 1992, 433-434.)

 

Koska Jung ei uskonut unien edustavan infantiilisia seksuaalisia toiveentäyttymistarpeita, hän painotti unennäkijän nykyistä elämäntilannetta. Jungin mielestä jokainen unen osa tai symboli esittää uneksijan mielialaa, emootiota tai osaa hänen persoonallisuudestaan. Hän ei ollut Freudin kanssa samaa mieltä vapaan assosiaation menetelmästä, koska se saattoi vääristää unen merkityksellistä sisältöä. Jung ei käyttänyt mitään tiettyä metodia unien tulkinnassa, ja hän koki unen oikean tulkinnan edellyttävän sitä, että unennäkijä sen kautta ymmärsi unensa. (Cushway & Sewell 1992, 18.) Jung korosti erityisesti unien laajempaa merkitystä. Unet saattavat esittää haudattuja viettejä, illuusioita, fantasioita, filosofisia pohdintoja, ennakkoaavistuksia, irrationaalisia kokemuksia jne. Unet kuvaavat tajuntamme niitä puolia, joita olemme torjuneet tai jättäneet käyttämättä. (Siltala 1993, 51.)

 

Jungin uniteoria on myös saanut kritiikkiä osakseen. Siinä missä Freud yliarvioi tukahdetun seksuaalisuuden merkitystä, Jung todennäköisesti aliarvioi sitä[8]. Lisäksi Jungin kirjoitukset ovat antaneet viitteitä siitä, että ainoastaan koulutetut, kirjallisesti sivistyneet ihmiset kykenevät tulkitsemaan uniaan. (Cushway & Sewell 1992, 18.) Ullman ei jaa Jungin käsitystä kollektiivisesta alitajunnasta ja sen arkkityyppisestä rakenteesta. Ullmanin mukaan Jung ei myöskään esittänyt menetelmää, jota kaikki ihmiset voisivat käyttää unien selvittelemisessä. Unityö ja unityökoulutus olivat edelleen terapeuttien käsissä. (Ullman & Zimmerman 1982, 59-60.)               

 

 

2.4.  Nykyisiä unikäsityksiä

 

Nykyään unia on pyritty tutkimaan mm. kognitiivisesta viitekehyksestä. David Foulkes (1985, 143-189) on kehittänyt kognitiivisen uniteorian mallin, jossa hän jakaa unennäkemisen kolmeen  osaan: ensimmäinen on muistin toiminta, toinen suunnittelu ja kolmas tietoinen organisaatio. Muistimallin mukaan unennäkö syntyy diffuusissa muistijärjestelmien aktivoitumisessa. Muistin diffuusi aktivoituminen voi johtua positiivisista tai negatiivisista vaikutuksista. ”Positiivisesti” se saattaa heijastaa yleistä aivoaktiviteetin lisääntymistä (kuten REM-unessa). ”Negatiivisesti” se voi johtua inhibition vapautumisesta (a release from inhibition). Unen suunnittelussa eri muistilähteiden materiaalia muokataan narratiiviseen muotoon. Tietoisen organisaation vaiheessa kyseinen materiaali tulkitaan tietoisesti, ja näin uni tulee ymmärrettäväksi. Unien funktio ei siis ole tiedostamattomien merkityksellisten viestien lähettäminen unennäkijälle, vaan pikemmin tarinoiden kertomisen ja ymmärtämisen kehittäminen.

 

Toisen modernin uniteorian on esittänyt englantilainen kokeellisen psykologian edustaja Christopher Evans. Hän pohjaa käsityksensä pitkälti tietokoneanalogioihin. Evansin mukaan unien funktiona voi olla mielen ”uudelleen ohjelmointi”. Unen tarkoitus on siirtää aivot ”syrjään” ohjelmoinnin ajaksi. Aivot vastaanottavat päivän aikana monia uusia ärsykkeitä, joista osa on niin joutavaa, ettei niitä kannata varastoida muistiin. Edellisen johdosta me emme juuri muista noita vähäpätöisiä unia, paitsi jos jokin ärsyke herättää meidät unennäkemisestä. Tällöin voi muistiin kertyä hyödytöntä tietoa, mutta yleensä sinne varastoituvat ainoastaan olennaiset ja tärkeät asiat. Aivan samoin kuin tietokoneet, joiden ohjelmia ei uudisteta, ihmiset, joilta riistetään uni, menettävät vastaavalla tavalla kapasiteettiaan. Syyksi Evans näkee muistiinpanoprosessien häiriintymisen. (Deming 1975, 81-84.)         

 

Rosalind Cartwright on tutkinut unien yhteyttä muistamiseen ja ongelmien ratkaisemiseen. Tutkimukset osoittavat, että pitkäkestoisessa muistissa tapahtuva uuden informaation prosessoiminen ja varastoiminen jatkuu unen aikana. Nykyiset tulokset suosivat ajatusta siitä, että unennäkeminen parantaa muistamista verrattuna aikaan, jolloin emme näe unia tai olemme valveilla. Laboratorioissa suoritetut ongelmien ratkaisututkimukset osoittavat, että unennäkeminen ei välttämättä johda ”parempiin” ratkaisuihin ongelmatilanteissa, vaan se muuttaa meidän tapaamme tarkastella emotionaalisia ongelmia herätessämme aamulla. Tutkittavat kykenivät tunnistamaan paremmin negatiivisia ongelmien ratkaisuvaihtoehtoja, joita he olivat aikaisemmin valveilla ollessaan pyrkineet välttämään. Unen aikana meidän ei täydy ryhtyä suoraan toimintaan, joten me voimme miettiä ja valmistautua vähemmän miellyttäviin ”mitä jos...” -tilanteisiin. Tämä mahdollistaa realistisemman uudelleen orientoitumisen ongelmiin. Mikäli unia halutaan hyödyntää kiperien ongelmien selvittelyssä, on tärkeää, että ongelmia  pohditaan myös valveilla. Tällöin unet jatkavat menossa olevaa prosessia ja voivat auttaa meitä luovien ratkaisujen löytymisessä. (Cartwright 1977, 90-104; 1978, 76-78.)   

 

Kognitiivisesta tutkimusperinteestä poikkeaa suuresti Patricia Garfieldin lähestymistapa. Hän on kiinnostunut erityisesti unien tietoisesta ohjaamisesta ja senoi-kansan unikulttuurista. Kyseinen, noin 12 000 -jäseninen heimo asuu Malesian vuoristoisissa viidakoissa. Useat tutkijat ovat viettäneet pitkiä aikoja havainnoiden heidän elämäänsä. Tulokset osoittavat, että senoilla ei esiinny lainkaan länsimaalaisille ihmisille tyypillisiä neurooseja ja psykooseja. Heimolaiset ovat psykologisesti tasapainoisia ja emotionaalisesti kypsiä, eivätkä he pyri omistamaan esineitä ja ihmisiä. Senoit aloittavat aamunsa keskustelemalla unistaan lastensa kanssa. Tämän jälkeen monet perheenjäsenet menevät kyläneuvostoon jatkamaan unien kertomista, jonka he käsittävät vakavaksi työksi. Monet päivittäiset toiminnat määräytyvät unista johdettujen tulkintojen ja ratkaisujen perusteella. Senoilla on kolme pääasiallista ohjetta, joita he soveltavat unitilanteisiin. Ensinnäkin sinun on kohdattava ja voitettava vaara unessa. Tätä sääntöä he pitävät kaikkein tärkeimpänä. Ennen nukkumaan menemistä voit hokea mielessäsi seuraavaa yksinkertaista suggestiota: ”Jos joku hyökkää kimppuuni (erittäin tavallinen unitapahtuma), en pakene vaan kohtaan hyökkääjän.” Toinen ohje korostaa mielihyvään pyrkimistä unessa. Unennäkijää rohkaistaan tavoittelemaan seksuaalista mielihyvää, nauttimaan tuntemuksistaan ja laajentamaan niitä. Kolmantena sääntönä on pyrkimys saavuttaa positiivinen lopputulos. Lapsi voi esimerkiksi kertoa pelokkaasti unestaan, jossa hän putosi kalliolta eikä voinut tehdä mitään. Tällöin vanhemmat kehottavat lastaan seuraavan kerran unessa pudotessaan muuttamaan sen miellyttäväksi lentämiseksi johonkin mielenkiintoiseen paikkaan. Näin voidaan putoamisen pelko korvata lentämisen ilolla. Unikuvat voivat esittää uneksijan käsityksiä itsestään ja muista. Lisäksi unitoiminta saattaa heijastaa unennäkijän tapaa vaikuttaa itseensä ja ympäristöönsä. Mikäli edelliset oletukset pitävät paikkansa, muutos unitapahtumissa voi muuttaa unennäkijän käsityksiä itsestään ja maailmasta. Valve-elämään liittyvät muutokset voivat aiheuttaa lisää muutoksia unielämässä ja näin positiivinen ”kasvukierre” on valmis. Edelliset  käsitykset ovat olennaisin osa senoiden unenohjailua. (Garfield 1983, 97-134; ks. myös Moilanen 1994)

 

Ullman pitää unia luovan ja spontaanin energian vapauttajana, mutta hän ei usko niiden tietoiseen manipulaatioon tai hallintaan. Muutenhan unet eivät enää olisi niin rehellisiä. (Ullman &  Zimmerman 1982, 66.) Samansuuntaisia ajatuksia esittää myös Antti Revonsuo, joka suhtautuu varsin skeptisesti unien täydelliseen kontrolloimiseen. Hän näkee ihmisen omaavan aina joitakin arvoituksellisia ja tuntemattomia tasoja (Tuusvuori 1996).  

 

Eksistentiaalisesti suuntautunut Medard Boss korostaa unien kokemista niiden tutkimisen tai tulkinnan sijasta. Hän ei hyväksy unien symboliikkaa missään muodossa. (Jones 1970, 106-107.) Boss ei pyri tulkitsemaan unia päivätajunnasta käsin, koska unitilan kriteerejä ei voida soveltaa valveilla olemisen kriteereihin. Hänen mukaansa valvetilaa ei voida pitää todellisuutena ja unta  vain siitä riippuvaisena epäitsenäisenä osana (Siivola 1984). Boss ei usko minkään teorian voimaan unien selvittelyssä. Boss on Jungin kanssa samaa mieltä unen ilmiasuisen sisällön merkityksellisyydestä, mutta hän ei usko sen heijastavan mitään alitajuisia rakennelmia (yksilöllisiä ja kollektiivisia) tai tiettyä toimintaa (kompensatorista). Uni on ainoastaan toisenlainen maailmassaolemisen tapa. (Ullman & Zimmerman 1982, 63; ks. myös Hall 1977, 55-56.) 

 

Frederick Perls kehitti ja laajensi Jungin uniteoriaa. Hän esitti hahmoterapeuttisen lähestymistavan unien tulkintaan. Perls keskittyi unennäkijän ”tässä ja nyt” verbaaliseen -ja ei-verbaaliseen käyttäytymiseen. Hänen mukaansa unien kanssa työskentely voi tuoda meille takaisin persoonallisuutemme kadotetut osat ja meistä voi tulla kokonaisempia. Perls näki unen eksistentiaalisena viestinä. Unen ensisijainen funktio on ratkaista keskeneräisiä tilanteita ja integroida persoonallisuuden osia. Hän uskoi, että jokainen unen hahmo tai objekti on osa meitä. (Cushway & Sewell 1992, 19.) Unityö tapahtuu ryhmässä ja se muistuttaa psykodraamaa. Unennäkijä käy roolileikin kautta dialogia unen osien kanssa. Perls näki jokaisen unen elementin edustavan uneksijan jotakin tukahdutettua persoonallisuuden osaa. Näitä hän kutsui emotionaalisiksi aukoiksi. Gestalt-tekniikan avulla on mahdollista päästä unikuvien takana oleviin emootioihin käsiksi. Ryhmän rooli on virikkeiden ja tuen antaminen. (Ullman & Zimmerman 1982, 64.)

 

Perlsin teoria sisältää kuitenkin joitakin rajoituksia. Jokaisen unen osan esittäminen dialogin muodossa voi viedä suhteettoman paljon aikaa, ja mikäli kyseessä on kompleksinen ja pitkä uni, saattaa operaation loppuun suorittaminen olla epätodennäköistä. (Cushway & Sewell 1992, 19-20.) Ullmanin (1982, 64) mielestä kyseinen tekniikka pirstoo unen luonnollisia jaksoja ja tuo liian paljon ulkoisia tekijöitä unityöhön. Hänen mukaansa unen elementit saavat tarkemman merkityksen, kun niitä tarkastellaan suhteessa aikaisempiin ja myöhempiin unen osiin.              

 

 

2.5.  Unet ja laboratoriotutkimus

 

Varhainen 1950-luku toi nukkumisen ja unen tutkimiseen laboratorio-oloissa uusia metodeja. Hans Berger keksi vuonna 1929 välineen, jolla pystyttiin mittaamaan erittäin pieniä sähköpotentiaalien vaihteluja, joita nimitettiin aivoaalloiksi. Loomis ja hänen kollegansa sovelsivat vuonna 1937 tätä EEG-laitetta (electroencephalograph) nukkumisen tutkimiseen. He luokittelivat viidentyyppisiä sähköisiä aktiviteetteja, joille annettiin nimet A:sta E:hen. Seuraavan tärkeän historiallisen askeleen kohti nykyaikaista unitutkimusta ottivat Nathaniel Kleitman ja Eugene Aserinsky (1953). Aserinsky tutki lasten silmänliikkeitä ja huomasi, että hitaita silmänliikkeitä seurasi episodeja, joissa ne muuttuivat erittäin nopeiksi. Samanaikaisesti aivoaallot muistuttivat valveilla olevan henkilön sähkökäyrää. Ilmiö toistui 90 minuutin säännöllisin väliajoin, ja tämän seurauksena Dement ja Kleitman luokittelivat unen vaiheet uudelleen numeeriseen muotoon. Vaiheissa 1, 2, 3 ja 4 ei ole lainkaan silmänliikkeitä (tai ainoastaan erittäin hitaita), ja siksi niitä kutsutaan nimellä NREM-uni (Non-Rapid Eye Movement sleep). Viidennessä vaiheessa silmän liikkeet ovat nopeita, ja tästä juontuu nimitys REM-uni (Rapid Eye Movement sleep). (Cartwright 1978, 5-6; ks. myös Cartwright 1977, 8-9; Jones 1970, 24-25.)

 

REM-uni on erotettavissa muista nukkumisvaiheista, koska sille on ominaista epätasainen pulssi, verenpaineen nousu, aivojen verenkierron huomattava vilkastuminen, miehillä esiintyy miltei aina erektio ja naisilla vastaavasti häpykieli jäykistyy (huolimatta siitä, ovatko unet eroottisia vai ei). Kahdeksantuntisen yöunen aikana aikuisella on viisi 5-30 minuutin REM-univaihetta (eli noin 20 % yöunesta). Tämä vähenee vanhenemisen myötä noin viiteentoista prosenttiin, ja vastasyntyneillä sen osuus on noin 60 - 70 prosenttia (keskosilla vielä korkeampi). Eläimistä nisäkkäillä ja jopa joillakin lintulajeilla on todettu REM-vaiheita (kaloilla ei). Siitä, näkevätkö eläimet tällöin unta, ei vielä ole saatu tarpeeksi evidenssiä, mutta todennäköistä se joka tapauksessa on. Ihmiset voivat myös päivätorkkujen aikana nähdä unia, joten uneksiminen ei rajoitu pelkästään yöaikaan. Unia nähdään pääasiassa REM-vaiheessa, vaikka myös NREM-vaiheessa on mahdollista nähdä yksinkertaisia ja lyhytkestoisia unia. REM-unet ovat kuitenkin paljon monipuolisempia ja värikkäämpiä. REM-vaiheesta herättyä unet voidaan aktiivisesti muistaa noin minuutin ajan, jonka jälkeen ne yleensä unohtuvat. (Garfield 1983, 26-27; Järvilehto 1994; Siltala 1993, 12-16; Jones 1970, 24-25; Ullman & Zimmerman, 1982 70-71; ks. myös Revonsuo 1995)

 

Laboratoriotutkijoita kiinnostaa lähinnä REM- ja NREM-vaiheen fysiologinen puoli. Edellisten merkityksistä on nykyään monia kilpailevia teorioita. Ron Szymusiakin ja Dennis McGinty ovat havainneet aivojen sisäisen lämpötilan kohoavan REM-unessa ja vastaavasti laskevan NREM-vaiheessa. Tästä he ovat päätelleet, että ei-REM-unen tärkeimpiä funktioita saattaa olla aivojen aineenvaihdunnan hillitseminen ja ylikuumenemisen estäminen. Thomas Wehr on puolestaan esittänyt teorian, jonka mukaan REM-unen tarkoitus on palauttaa aivojen lämpötila toiminnallisemmalle tasolle. Ihmisen rumiinlämpö on alhaisimmillaan aamuyöllä, ja tällöin ehkä tarvitaan lisääntyvää REM-unta aivojen lämmittämiseen. Uusimman teorian ovat esittäneet James Krueger ja Ference Obal. Heidän mukaansa nukkumisen tarkoituksena on aktivoida nekin aivojen osat, joita ei käytetä valveilla ollessa. Teorian mukaan nukkuminen siis aktivoi sellaisia aivojen osia, jotka muuten saattaisivat kuihtua pois. Ilman unta menettäisimme tämän varakapasiteetin, joka voi helpottaa aivojen kykyä mukautua uusiin tilanteisiin ja haasteisiin ympäristön ja elämäntilanteiden muuttuessa. (Stenberg & Porkka-Heiskanen 1994)

 

Tutkimukset ovat kartoittaneet myös uniin liittyvien häiriöiden luonnetta. On todettu, että kaksi kolmasosaa ihmisistä kärsii joskus unettomuudesta, ja joka kahdeskymmenes potee sitä säännöllisesti. Jatkuva unilääkkeiden käyttö aiheuttaa tokkuraisuutta ja väsymystä päiväsaikaan. Unen puutteen on havaittu johtavan vaaratilanteisiin työssä ja liikenteessä. Monet psykofysiologiset tekijät, kuten esimerkiksi jännittäminen tai ulkoiset häiriöt aiheuttavat unettomuutta. Edellisten lisäksi uni voi häiriintyä mm. seuraavissa sairauksissa: kiputiloissa, unen aikaiset hengityshäiriöt, epilepsia, Parkinsonin tauti ja sepelvaltimotauti. Lisääntynyt päiväväsymys saattaa johtua myös uniapneasta eli unenaikaisista hengityskatkoksista. Narkolepsia aiheuttaa myös väsymystä. Tällöin uni on katkonaista ja pinnallista, ja päivällä esiintyy nukahtamis- tai lihaslamauskohtauksia. Uneen liittyviä muita häiriöitä ovat kuorsaaminen, unissakävely, unissapuhuminen, lasten yölliset kauhukohtaukset  ja vuoteenkastelu sekä jalkalihasten kouristukset nukahtamisvaiheessa. (Stenberg & Porkka-Heiskanen 1994; ks. myös Siltala 1993, 24-30.)   

    

Unien kognitiiviset teoriat ja laboratoriotutkimus heijastavat länsimaiselle kulttuurille tyypillistä asioiden rationalisointia. Ihmisen psyyke pyritään  lohkomaan mitattavissa oleviin variaabeleihin, jotka sitten selittävät moninaisia inhimillisiä toimintoja. Vaarana on eri asioiden yksinkertaistaminen ja typistäminen. Siivola (1984) näkee unesta johdetut somaattiset muuttujat liiallisena teoretisointina, jonka hän katsoo pohjautuvan kyvyttömyyteen hahmottaa ihmisen kokonaisvaltainen luonne. Hänen mukaansa ihmisestä löytyy aina tarvittava määrä variaabeleja, jotka näyttävät istuvan tutkijan hypoteeseihin. Tällöin teorioiden sisäinen loogisuus voi johtaa ihmistä harhaan hänen uskoessaan, että kyseinen teoria vastaa suoraan todellisuuden luonnetta.    

 

 

2.6.  Unet ja psykologinen tutkimus

 

Historiallisesti unet ovat olleet merkityksellisiä sekä yksilöille että kulttuureille; tällä hetkellä ne nähdään etenkin länsimaisissa kulttuureissa suhteellisen irrelevantteina[9]. Yleisesti ottaen on erittäin hankalaa löytää yhteisesti käytettyjä tapoja, joilla unet voitaisiin liittää valve-elämään, vaikkakin kulttuurimme tietyt osa-alueet hyödyntävät unia resursseina. Esimerkiksi taide- ja musiikkimaailma, kirjallisuus, draama sekä elokuvat ovat käyttäneet unia inspiraation lähteinä. (Cushway & Sewell 1992, 1-2.)

 

Monet ihmiset näkevät unet erillisenä ilmiönä, joka on heidän kontrollinsa ulkopuolella ja voi näin jopa säikähdyttää. Suuri osa ihmisistä ei pyri integroimaan unia valvemaailmaan, vaan pikemminkin he yrittävät etäännyttää itsensä niistä tai trivialisoida ne. Meansin ym. (1986) mukaan unien tulkintaa ei ole huomioitu suurimmassa osassa nykyajan psykoterapioissa. Tähän ehdotetaan kahta syytä: Ensinnäkin, aivan niin kuin unet on käsitetty mysteeriseksi ilmiöksi, on unien tulkinta nähty kompleksisena ja vaikeatajuisena tehtävänä. Toiseksi unien tulkinta on monesti liitetty tiettyihin teoriaorientaatioihin, ja tulkinnan metodeja on harvoin sovellettu niiden ulkopuolella. Unien kanssa työskenteleminen on nähty psykoanalyytikkojen etuoikeutena, koska unen materiaali on lähtöisin tiedostamattomasta, ja edellisen johdosta se ei ole helposti muiden tavoitettavissa. (Emt., 2-3.)

 

Moni psykiatri ja psykologi on Freudille velkaa, koska hänen teoksensa unista loi perustan niiden terapeuttiselle käyttökelpoisuudelle. Ongelmana on Freudin tapa käsittää unet neurooseista käsin, ja tästä johtuu pitkälti ihmisten taipumus yhdistää unet psykoanalyyttiseen teoriaan. (Ullman & Zimmerman 1982, 15.)

 

Monet terapeutit pitävät unia hyvänä työkaluna. Unityö voi olla parantava kokemus ilman ”hoitohuonetta” ja muodolliset kriteerit täyttävää terapiaa. Unityö saattaa siis olla terapeuttista olematta terapiaa. Tie ei kuitenkaan ole helppo ja sen varrella on monia ansoja. Niiden, jotka haluavat tehdä töitä unien parissa, on vapauduttava useista laajalle levinneistä, mutta vääristä ideoista unimaailmamme luonteesta. Nämä ideat ovat ankkuroituneet niin syvälle, että ne ovat saaneet statuksen pysyvinä myytteinä, vaikkakaan niitä ei sellaisina tunnisteta. Uskotaan, että vain kliinisesti koulutetut ammattilaiset voivat turvallisesti työskennellä unien parissa; muutoin se olisi vaarallista. Voiko unityö olla vaarallista? Olemassa voi olla riski, mutta se ei liity siihen mitä uni unennäkijälle kertoo, vaan väärään asenteeseen uneksijaa kohtaan. Kyseisellä asenteella tarkoitetaan autoritaarista ja tunkeilevaa suhtautumista unennäkijään. Tällöin ei myöskään kunnioiteta uneksijan asettamia rajoja ja hänet yritetään pakottaa tiettyyn tulkintaan. (Ullman & Limmer 1989, 17-19.)

 

Akateeminen psykologia on myös suureksi osaksi hylännyt unien tutkimisen, mikä on osaltaan vaikuttanut siihen, että unia ei ole systemaattisesti hyödynnetty psykoterapioissa. Haskell (1986) väittää, että 1900-luvulta lähtien, kun Freud julkaisi kirjan Unien tulkinta, akateeminen psykologia on jatkuvasti kieltäytynyt tunnustamasta unista kerätyn tiedon arvoa. Hänen mukaansa yksi vaikuttava tekijä on ollut se, että unet on yleisesti ottaen käsitetty pelkästään sensorisena- ja visuaalisena ilmiönä. Niitä on tarkasteltu pikemminkin havainnollisina kuin kognitiivisina tapahtumina. Unet on lisäksi ymmärretty irrationaalisina ja bisarreina, logiikkaa ja järjellisyyttä vailla olevina. Nämä havainnot auttavat selittämään, miksi kognitiivinen psykologia (paitsi viime aikoina) on suurelta osin väheksynyt unia; sen sijaan ne eivät selitä, miksi havaintoa ja informaation prosessointia tutkivat psykologit eivät ole riittävästi huomioineet niitä. Haskellin (1986) mielestä Freudin hengessä unet käsitetään patologiseksi ilmiöksi, ja ne luokitellaan tieteen piirissä ”tulkinnallisiin” tapaustutkimuksiin, jotka eivät ole metodologisesti kontrolloituja. (Cushway & Sewell 1992, 3-4.) Webb ja Cartwright (1978) esittävät kaksi selitystä unien huomiotta jättämiseen. Ensinnäkin unien ajatellaan avautuvan ainoastaan unennäkijälle, jolloin muut eivät kykene niitä analysoimaan. Täten unia ei voida tutkia inter-subjektiivisilla tieteellisillä metodeilla. Toinen syy tutkimuksen puuttumiseen on käytännöllinen; unien kerääminen on hankalaa. 

 

Myös unien luonne rajoittaa tutkimista; esimerkiksi painajaisia ei näytä esiintyvän unilaboratorio-olosuhteissa. On siis olemassa monia syitä siihen, miksi unia ja unennäköä ei ole hyväksytty akateemiseen tutkimukseen. Edellä mainittujen unitutkijoiden mukaan minkä tahansa adekvaatin kognitiivisen mallin pitäisi pystyä selittämään sekä valveilla olemisen kognitiot että unet. 

 

Unet tarvitsevat lisää tutkimuksia ja relevantteja metodeja tullakseen tutummiksi. Onko mahdollista  lähestyä unien maailmaa tieteellisin metodein, ja jos on, niin miten?

 

Hall ja Van de Castle ovat julkaisseet kirjan unien sisällön analyysistä. Sen mukaan unia voidaan tutkia kvantitatiivisesti. Tutkimuksessa oli mukana 1000 unta, ja näiden pohjalta tehtiin normatiivisia taulukoita unien sisällöistä. Ideana oli unten siirtäminen sohvalta tietokoneelle. Menetelmänä sisällön analyysi kääntää verbaalisen tai muunlaisen symbolisen materiaalin numeroiden kielelle, jotta sitä kyetään tarkastelemaan tilastollisesti. Päämääränä on luokkien ja asteikkojen muodostaminen sekä frekvenssien laskeminen. Sisällön analyysi koostuu metodeista, joilla tutkijan vaikutukset tuloksiin voidaan minimoida. Lisäksi olennaiset operaatiot pystytään eksplikoimaan ja toistamaan. Voidaan esimerkiksi vertailla eri kulttuurien unia toisiinsa. Edellisen ohella on mahdollista tarkastella sukupuolen, iän, etnisen ryhmän ja patologian vaikutusta unien sisältöihin. Tärkeimpänä tieteellisenä saavutuksena kirjoittajat pitävät unien normitaulukoita, jotka esitetään numeroiden muodossa. (Hall & Van de Castle 1966, 1-27.)  

 

Unien sisällön analyysiin liittyy kuitenkin lukuisia ongelmia. Ensinnäkin vaikeuksia unien tulkintaan tuovat kiinteisiin symboleihin perustuvat normitaulukot. Ideana on unessa nähdyn symbolin merkityksen tarkastaminen taulukosta. Tähän periaatteeseen pohjautuvat myös lukuisat unikirjat[10]. Unisanakirjat voivat toki silloin tällöin olla hyödyllisiä, vaikka on vaikea uskoa, että unien symboleja voidaan tulkita mekaanisesti sanakirjoista. Unennäkijöiden täytyy tutkia omien, yksilöllisten symboliensa persoonallisia merkityksiä. Taulukoiden ongelmana on lisäksi niiden lyhytaikainen paikkansapitävyys. Julkaistut normitaulukot saattavat olla vain hetken käyttökelpoisia, sillä unisymboleilla on taipumus muuttua yksilöllisten ja kulttuuristen muutosten myötä. Unien tulkinnassa ovat merkittävässä asemassa myös emootiot, jotka eivät luonnollisestikaan ole redusoitavissa tiettyihin symboliluokkiin. (Cushway & Sewell 1992, 25-29.)

 

Suurena puutteena on edellisten seikkojen ohella  tulkinnallisen kontekstin puuttuminen. Onhan selvää, että useat tilannetekijät vaikuttavat unien tulkintojen onnistumiseen. Mikä on tulkitsijan ja tulkittavan suhde, minkälaisessa ilmapiirissä unia pohditaan, miten uniin asennoidutaan, millainen on onnistunut tulkinta, miten prosessi etenee ja niin edelleen.

 

Unia voidaan tutkia eri tieteiden näkökulmista erilaisin metodein. Voimme lähestyä niitä antropologisen kulttuuritutkimuksen kautta, sosiologisesti yhteiskunnallisesta merkityksestä käsin, sosiaalipsykologisesti ryhmien toiminnan kuvauksen kautta, psykologisesti yksilöllisten kokemusten merkitysten kautta ja lääketieteellisesti fysiologisin tutkimuksin. Edellä kuvattujen tieteiden rajat eivät kuitenkaan ole kiinteitä. Monitieteistä tutkimusta tehdään nykyään jo jonkin verran, ja tämä on mielestäni hedelmällinen lähtökohta mahdollisimman edustavan tiedon hankkimiseksi. Tässä tutkimuksessa painotan sosiaalipsykologisia ja psykologisia tekijöitä. Tutkimusotteeni on eksploratiivinen ja avainkäsitteenä on pragmaattisuus. Pyrin siis sellaiseen tietoon, jota kaikki ihmiset voivat halutessaan hyödyntää jokapäiväisessä elämässään.

 

 

 

 

 

3.  UNEN KIELI, SYMBOLIT JA METAFORAT

3.1.  Unen kieli

 

Unella ja normaalilla kielellä on vastaavanlainen kielellinen rakenne. Unen käyttämä struktuuri on epäloogisempaa ja epäjohdonmukaisempaa verrattuna tavallisen kielen rakenteeseen, mutta siitä on löydettävissä tiettyjä kieliopillisia ”sääntöjä”. (Cushway & Sewell 1992, 28.)     

 

Unisymbolit

Jokaisen unikuvan ja -toiminnan voidaan nähdä symboloivan jotakin muuta. Tulkinnan tehtävänä on löytää ne yhteiset ominaisuudet, jotka jaetaan ilmi- ja piilosisällön merkityksessä. Symboleilla on aina jokin henkilökohtainen merkitys unennäkijälle. Silti on muistettava, että ihmiset jakavat yhteisen kulttuurin, joten symboleilla saattaa olla joitakin yhteisiä merkityksiä, vaikkakaan ne eivät koskaan määrää  unen yksilöllistä merkitystä. Esineet ja asiat voivat toimia symboleina, mutta ihmiset saattavat myös unessa edustaa jotakin henkilöä tai asiaa. Muita symbolisia elementtejä ovat esimerkiksi liikkeet, kirkkaat värit, numerot, nimet ja sanat. (Emt., 29.)

 

Dramatisaatio

Unen kielelle on tyypillistä draaman käyttäminen. Todellisuutta liioitellaan ja unien osat voidaan esittää elämää suurempana. Tämä saattaa pelästyttää unien kieleen perehtymättömiä ihmisiä. Jokin erimielisyys puolisoiden välillä voi unessa esiintyä esimerkiksi todellisena taisteluna. (Cushway & Sewell 1992, 30.)   

 

Tiivistymä ja laajeneminen (condensation and dilation)

Unessa voivat erilaiset ideat ja vaikutelmat tiivistyä yhdeksi kiinteäksi kuvaksi (Emt., 31). Freudin (1992, 238-240) mukaan unen ilmisisältö on syntynyt voimakkaan tihentämis- ja tiivistämistyön tuloksena. Uni esittää laaja-alaiset ja rikkaat ajatuksensa suppeasti, niukasti ja ytimekkäästi. Ilmisisältö voidaan siis kuvata varsin lyhyesti, mutta kun se analysoidaan ja siitä etsitään piiloajatuksia, on saatava materiaali runsasta ja monipuolista. Unen tiiviyttä aliarvioidaan usein, koska sen ilmisisällöstä saadut ajatukset dominoivat piilosisältöön nähden. Mikäli unen tulkitsemista jatketaan, on yleensä seurauksena uusien piilevien ajatusten esiinnouseminen.

 

Laajeneminen on vastakkainen ilmiö tiivistymiselle. Se esiintyy silloin kun sama unikuva tai viesti toistuu yhä uudelleen saman unen aikana. Yleensä laajeneminen ilmenee unissa, joissa unennäkijä suorittaa turhauttavia aktiviteetteja tai matkoja. Tällöin unen toistuva teema on selkeästi esillä ja siihen tulee kiinnittää huomiota. (Cushway & Sewell 1992, 31.)

 

Sanaleikit (puns)  

Unen kielenkäytössä sanaleikit saattavat olla tärkeässä asemassa. Ne ovat erittäin yleisiä ja voivat tuottaa voimakkaita unikuvia. Lisäksi sanaleikeillä voi olla huvittavia piirteitä, ja ne voivat kosketella unennäkijän luovia sekä nokkelia ominaisuuksia. Sanaleikit ilmenevät verbaalisesti ja/tai visuaalisesti. (Emt., 35.)

 

 

3.2. Uni -  symboli vs. metafora[11]

 

Symbolin päämerkitys on kirjaimellinen. Kyseinen merkitys liittyy olennaisesti symbolin tehokkuuteen. Metaforassa sanat voivat muuttaa toisiaan ja objekti voi vaihtua toiseksi, mutta symbolissa näin ei voi tapahtua. Metafora toimii eri tavalla kuin symboli ja sen lukutapa on erilainen. Metaforinen tulkinta aktivoi luetun tekstin läpikotaisemmin ja laajemmin kuin symbolinen lukutapa. Metaforat ja symbolit operoivat molemmat sivumerkityksillä[12], mutta käyttötapa on erilainen: ”Symbolissa sivumerkityksistä muodostuu symbolisen kohteen omia merkityksiä, juuri sen symbolimerkityksiä, niin että voidaan puhua symbolisen kohteen merkityksen laajennuksesta. Voidaan myös sanoa, että symbolissa sivumerkitys tulee kirjaimellisen merkityksen lisäksi, mikä on juuri merkityksen laajentumaa. Metaforassa sitä vastoin sivumerkitys tulee kirjaimellisen merkityksen tilalle siinä mielessä, että metafora ymmärretään sivumerkityksen avulla. Tämän vuoksi sivumerkityksiä voidaan pitää metaforan varsinaisena merkityksenä.” (Elovaara 1992, 140-147.)

 

Metaforassa on myös kirjaimellinen merkitys, mutta se nähdään taka-alalla. Kirjaimellinen merkitys on täten mukana teeskenneltynä ja uskoteltuna, kun taas symbolissa se on keskeinen. Metaforassa kirjaimellinen tulkinta ei sovi ympäröivään tekstiyhteyteen. (Emt., 147, 151.)

 

Metafora on pohdituttanut vuosisatoja mm. filosofeja, kielitieteilijöitä, psykologeja ja kirjallisuudentutkijoita. Runous on tunnustanut metaforan merkittävyyden ja käyttökelpoisuuden ajatusten virittäjänä. Eri kulttuurit käyttävät erilaisia metaforia kirjallisissa tuotannoissaan, mutta kaikille niille on yhteistä ihmisen kyvykkyys ajatella metaforisesti. (Harvilahti ym. 1992, 7.)  

 

Schroots määrittelee metaforan seuraavasti: ”Metafora on kielikuva, joka sisältää epäsuoran vertailun ja jossa sanaa tai sanontaa sovelletaan eri yhteydessä kuin tavallisesti.” (Schroots 1992). Lakoff ja Johnson (1980, 3-10) pitävät metaforaa jokapäiväiseen elämään kuuluvana asiana. Metafora ei ole siis pelkästään kielen ominaisuus, vaan se esiintyy myös ajattelussa ja toiminnassa. Heidän mukaansa meidän käyttämämme käsitejärjestelmä on luonteeltaan metaforinen. Ajattelu pohjautuu käsitteisiin, jotka ohjaavat elämää jäsentämällä havaintoja, toimintoja ja sosiaalisia suhteita. Arkipäiväiset asiat määrittyvät täten pitkälti metaforien kautta. Vilma Hänninen (1994) kuvaa metaforaa seuraavasti: ”Metafora on havainnollinen, joustava, elävä, määritelmiä kaihtava ja epämääräinen, ja juuri siksi kohteensa, inhimillisen olemassaolon, näköinen.”  

 

Tieteellinen tutkimus, etenkin positivistinen lähestymistapa, on vastustanut metaforien käyttöä tieteessä. Sen mukaan todellisuuden objektiivinen ja selkeä kuvaaminen vaatii tarkkaa kielenkäyttöä ja tähän metaforinen kieli ei sovellu. Viime vuosien aikana on kuitenkin väitetty, että tiede on olennaisella tavalla metaforista ja se käyttää monia metaforia. Nämä väitteet heijastavat konstruktivistista todellisuuskäsitystä. (Schroots & Kate 1989) Tieteen historiasta johdetut tutkimukset ovat osoittaneet, että tutkijat käyttävät metaforaa ideoiden organisoimisessa ja keksimisessä sekä myös tieteellisten teorioiden kehittämisessä. Varhaisena esimerkkinä on mainittu mm. Aristoteles. (Schroots 1992) 

 

Unien tulkinnassa on aikaisemmin hyödynnetty miltei yksinomaan symboleita, mutta tässä tutkimuksessa unia lähestytään pääasiassa metaforien kautta. Metafora soveltuu mielestäni paremmin unen kieleen ja sen ymmärtämiseen kuin symboli. Unikuva ei yleensä suoraan kuvaa jotakin asiaa, vaan pikemminkin se esittää sitä vertauskuvallisesti. Unikuvien merkitykset eivät ole kiinteitä ja vakiintuneita niinkuin symbolinen lähestymistapa olettaa. Metafora esiintyy aina jossakin kontekstissa, joka määrää suurelta osin sen merkityksen. Symbolin merkitys pysyy sitävastoin samankaltaisena kontekstista riippumatta. Tutkimuksen edetessä on mielenkiintoista tarkkailla miten metafora elää unen kielenkäytössä; vaihtuvatko niiden merkitykset unesta ja kontekstista toiseen, tuleeko joistakin metaforista symbolien kaltaisia, mikäli niiden merkitykset vakiintuvat?[13] 

 

 

4.  RYHMÄDYNAMIIKASTA

 

Ihmiset ovat läpi historian osallistuneet ryhmiin saavuttaakseen erilaisia päämääriä. Miehet ja naiset muodostavat henkilökohtaisia suhteita kasvattaakseen perheitä ja/tai tehdäkseen päivittäisestä elämästään mielenkiintoisemman ja merkityksellisemmän. Nämä perheryhmät edustavat ehkä vanhimpia ja tyypillisimpiä ryhmiä, mutta niiden lisäksi tulee helposti mieleen myös monia muita: päätöksentekoryhmät, keskusteluryhmät, sosiaaliset ryhmät, ammattiryhmät, poliittiset ryhmät, urheiluryhmät, komiteat jne. Täten suuri osa inhimillisestä toiminnasta tapahtuu ryhmissä. (Shaw 1981, 1.)

 

Ryhmä voidaan käsitteenä määritellä monin eri tavoin. Shawn (1981, 8) mukaan ryhmään kuuluu kaksi tai useampia henkilöitä, jotka ovat vuorovaikutussuhteessa keskenään ja näin vaikuttavat toisiinsa. Pienryhmä koostuu kahdestakymmenestä tai harvemmista jäsenistä. Yleensä se käsittää alle kymmenen henkilöä. Ryhmädynamiikan kannalta on tärkeää se, että ryhmä kestää ”järkevän” ajan (pitempään kuin muutaman minuutin), sillä on yhteinen päämäärä tai päämäärät, ja sille on kehittynyt ainakin alkeellinen ryhmärakenne.      

 

Ryhmätoiminnalla on monia etuja verrattuna yksilösuorituksiin. Monien tutkimusten mukaan pelkästään muiden ihmisten läsnäolo lisää yksilön motivaatiotasoa, kun hän odottaa muiden arvioivan toimintaansa. Ryhmät tuottavat yleensä parempia ratkaisuja ongelmiin kuin yhden ihmisen itsenäinen tuotos. Edellinen perustuu siihen, että ryhmässä voidaan yhdistää useiden yksilöiden ideat ja toiminnat, ja muut voivat tunnistaa ja korjata yksilöllisiä virheitä. Lisäksi ryhmässä oppiminen näyttää olevan nopeampaa, ja etuna on myös eri yksilöiden tuomat erilaiset näkökulmat moniin asioihin. (Emt., 76-79; Jones 1977, 57.)

 

 

4.1.  Ryhmän koko

 

Jäsenten lukumäärä riippuu erittäin paljon ryhmälle asetetuista tavoitteista.  Mikäli päämääränä on esimerkiksi jokaisen osallistujan mahdollinen katsekontakti toistensa kanssa, on suositeltava määrä noin kuudesta yhdeksään henkilöä. Ryhmän tulee olla riittävän suuri, jotta sen erityispiirteet on mahdollista havaita. Tällöin jäseniä on oltava vähintään viisi tai kuusi, jotta ryhmäläisten erilaisuus pääsee esille. (Whitaker 1992, 119-120; ks. myös Charpentier 1973, 115-116.)

 

Ryhmän koko vaikuttaa sen osallistujien väliseen emotionaaliseen interaktioon. Yleisesti ottaen voidaankin sanoa, että mitä suurempi ryhmä sitä vähemmän emotionaalista vuorovaikutusta ja läheisyyttä muodostuu jäsenten välille. (Johnson 1963, 27.) Ryhmäläisten lukumäärä vaikuttaa myös siinä kehittyviin suhteisiin. Aina kun henkilöitä tulee lisää, lisääntyy mahdollisten suhteiden määrä jopa vielä nopeammin. Edellisen johdosta suuremmat ryhmät (yli kymmenen henkilöä) jakautuvat yleensä ns. alaryhmiin, joilla on oma dynamiikkansa. Tällöin jotkut jäsenet saattavat toimia erittäin aktiivisesti ja toiset jäävät sivustaseuraajan asemaan. Alaryhmien muotoutumisen myötä kasvaa myös konfliktien esiintymisen todennäköisyys (Napier & Gershenfeld 1985, 44-46; Whitaker 1992, 120; Shaw 1981, 168-169.)

 

Napier ja Gershenfeld (1973, 25, 60) pitävät useimmissa tilanteissa optimaalisena ryhmän kokona viidestä seitsemään henkilöä. Tämä kokoonpano sallii erilaisten mielipiteiden ja ideoiden esiintymisen, ja samaan aikaan ryhmä pysyy riittävän pienenä, jotta kaikilla on mahdollisuus tulla kuulluksi. Pienryhmässä on helpompaa tutustua toisiin, löytää yhteisiä intressejä sekä tuntea olevansa merkityksellinen ryhmän jäsen.            

 

Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että pienryhmien jäsenet ovat kiintyneempiä toisiinsa, kokevat vähemmän jännittyneisyyttä ja ovat yleisesti ottaen tyytyväisempiä kuin suurempien ryhmien jäsenet. Osallistumiseen käytettävän ajan puute, joidenkin yksilöiden dominoivuus ja lisääntyvä vaikeus interpersoonallisten suhteiden ylläpitämisessä aiheuttavat suurissa ryhmissä negatiivisia tunteita. (Shaw 1981, 171-172.)

 

 

4.2.  Ryhmän kehitysvaiheet

 

Ryhmien kehitystä voidaan verrata yksilöiden kehitykseen; molemmat etenevät tiettyjen vaiheiden kautta. Lasten kehityksessä on yksilöllisiä eroja ja vastaavuuksia ja sama pätee myös ryhmiin. Ei siis voida esittää mitään tiettyä absoluuttista mallia, joka soveltuisi jokaiseen ryhmään sellaisenaan. Seuraavassa esitetään joitakin kokoavia ajatuksia ryhmien kehitysvaiheista, ja niitä tulee tarkastella kriittisesti jokaisen eri ryhmän kohdalla. (Napier & Gershenfeld 1985, 458-459.)

 

Ihmisillä on jo ennen ryhmiin liittymistä  monia odotuksia niiden funktioista. Heidän ensimmäiset havaintonsa ryhmästä sävyttyvät näiden odotusten ja henkilökohtaisten tarpeiden kautta. Ryhmäläiset tuovat mukanaan yksilölliset kokemuksensa aikaisemmista ryhmistä. Juuri näiden tekijöiden kautta he sitten tarkastelevat ryhmän toimintaa. Ensin tulee ryhmään päästä mukaan, ja sitten pyritään suhteelliseen turvallisuuteen uudessa ja oudossa tilanteessa. Useimmille tämä merkitsee odottamista, tulevan tarkkailemista, mahdollisten vaarojen kartoittamista ja varovaista toimintaa. Alkuvaiheen tehtäviin kuuluu myös orientoituminen ryhmän odotuksiin ja sen asettamiin normeihin. Tällöin ryhmäläiset muodostavat ensivaikutelmat ryhmän toiminnasta ja siihen kuuluvista ihmisistä. (Emt., 459-460; ks. myös Whitaker 1992, 20-24; Airas 1980, 19-26.)

 

Hackman (1990, 480-483) kuvaa ryhmän aloittamisvaihetta ”itsensä toteuttavan spiraalin” avulla. Niillä ryhmillä, joilla alku onnistuu hyvin, on taipumus suoriutua yhä paremmin myöhemmässä vaiheessa, ja niissä ryhmissä, jotka lähtevät huonosti käyntiin, on tilanne päinvastainen. Spiraalin esiintymiseen liittyy kaksi tekijää. Ensimmäinen on  alkuperäisen toimintasuunnitelman laatu, toinen on niiden positiivisten tai negatiivisten  tapahtumien esiintyminen, jotka laukaisevat spiraalin. Ryhmäläisten tekemät attribuutiot ja heidän antamansa leimat ovat yllättävän voimakkaita, ja ne voivat ylläpitää sekä positiivisia että negatiivisia spiraaleja. Siinä vaiheessa kun ryhmä on leimautunut (tai leimannut itsensä) joko ”hyväksi” tai ”pahaksi”, on erittäin vaikeaa muuttaa näitä havaintoja.

    

Ryhmäläiset tutkivat alussa niitä rajoja, joiden sisällä he voivat valita sopivia käyttäytymismuotoja. Vasta tämän jälkeen voidaan pikkuhiljaa luopua fasadeista, ja yksilöt alkavat luomaan itselleen rooleja sekä käyttäytyvät luontevammin. Suuri osa tästä toiminnasta liittyy valta- ja johtajuusrakenteisiin. Alussa esiintyvä outouden kokemus johtaa usein auktoriteettiin turvautumiseen, ja tällöin etsitään myös sitä rakennetta, jonka puitteissa voidaan helpommin edetä oudossa ympäristössä. Tässä vaiheessa monet pyrkivät kuitenkin saamaan enemmän vaikutusvaltaa tapahtumien kulkuun, ja huomio kohdistetaan valtaa omaaviin yksilöihin. Jotkut miettivät sitä, miten he tulisivat hyväksytyiksi ja pidetyiksi valtaa pitävien silmissä, ja toiset taas pyrkivät laajentamaan omaa vaikutuspiiriään. Yllättäen ryhmän ohjaaja ei ole enää pelkästään riippuvuuden lähde, sillä häneen kohdistetaan nyt myös kritiikkiä. Miten asiat pitäisi tehdä, miten päätöksistä sovitaan ja kuka sopii, kenellä on kontrollivaltaa jne. Tässä vaiheessa ryhmän jäsenet saattavat olla tyytymättömiä, vihaisia, frustroituneita ja pettyneitä, koska heidän alkuperäiset toiveensa ja odotuksensa eivät välttämättä aina vastaakaan ryhmän todellisuutta. (Napier & Gershenfeld 1985, 460-462.)

 

Edellisen ”kuohuntavaiheen” jälkeen tilanne muuttuu yleensä harmonisemmaksi, koska jäsenet ymmärtävät suotuisan ryhmäkehityksen vaativan myös kompromissien tekemistä. Tällöin hyväksytään paremmin poikkeavaa käyttäytymistä ja muita rohkaistaan itsensä ilmaisemiseen. Kehittävästä yhteistyöstä tulee ryhmän pääfunktio, ja siihen pyritään toisia tukemalla ja opastamalla. Tuttavallisuuden lisääntyminen ja jotkut onnistumiseen liittyvät kokemukset johtavat siihen, että ihmiset hyväksytään ihmisinä, puutteineen ja vahvuuksineen. Kompromissien tekemistä ei enää pidetä heikkouden osoituksena. Todellista rehellisyyttä ja avoimuutta tuetaan, mutta toisaalta voi esiintyä myös lievää painostusta siihen suuntaan, että sellaisia ongelmia ei tuotaisi esille, jotka voisivat rikkoa vaikeasti saavutetun yhteisymmärryksen. Jäsenten annetaan puhua vapaasti (jopa ylettömästi) ja ilmapiiri on rento ja hauska. Vaiheelle on  kuitenkin tyypillistä henkilökohtaisten asioiden kieltämien, ja tämä saattaa lisätä niitä jännitteitä, joita ei tuoda julki. (Emt., 462-463.)

 

Koska edelliset vaiheet eivät välttämättä ole johtaneet tyydyttävään lopputulokseen, ryhmä pyrkii etsimään uusia toimintamalleja. Mikäli jäsenet päättävät pureutua käsillä oleviin ongelmiin aikaisempaa syvällisemmin, tarvitaan entistä enemmän aikaa, energiaa ja sitoutumista. Tämä vaatii ryhmäläisiltä suhteellisen suuren riskin ottamista, koska monet aiemmin käsittelemättä jääneet asiat vaativat huomiota osakseen. Nyt on aika pohdiskella päämääriä ja keinoja niiden saavuttamiseen. Yleensä huomataan ryhmän haavoittuvaisuus suhteessa henkilökohtaisiin tarpeisiin, epäilyihin ja pelkoihin, jotka voivat määritellä sen menestymisen tavoitteiden saavuttamisessa. Jäsenten on mietittävä sitä, miten rehellinen ryhmä voi olla, ja minkä asteinen henkilökohtainen läheisyys täytyy saavuttaa, jotta asetetut päämäärät toteutuisivat. Ryhmän tulee oivaltaa, että mikäli se aikoo jatkaa menestyksekkäästi eteenpäin, sen pitää lisätä sekä jaettua että henkilökohtaista vastuuta. (Napier & Gershenfeld 1973, 252-254.)

 

Tehokas ryhmätyö ei ole aina välttämättä harmonista ja vailla konflikteja sekä jännitteitä. Ryhmän kehittyessä sen tulisi aikaisempaa nopeammin ja vaivattomammin ratkaista ristiriitansa. Tässä vaiheessa se on varsin tuottelias, ja onnistuneet toiminnot sekä ryhmään kuuluminen aikaansaavat usein positiivisia tunteita. Ja kuten kenen tahansa kypsän ihmisen, ryhmän pitäisi enenevissä määrin tunnistaa omat heikkoutensa ja vahvuutensa ja rakentaa näiden varaan. Ryhmän ei siis tarvitse olla ”täydellinen” suoriutuakseen hyvin tehtävistään. (Napier & Gershenfeld 1985, 464-467.)           

 

 

4.3.  Ryhmäprosessit

 

Kun psykologit ja ryhmätyöntekijät kuvaavat ryhmien luonnetta, heillä on taipumus puhua ”ryhmäprosesseista”. Koska ryhmät ovat dynaamisia entiteettejä, niillä täytyy olla prosesseja; tapahtumasarjoja, joilla on alku-, keski- ja loppuvaihe. Tässä me olemme kasvotusten vanhan dilemman kanssa: Onko ryhmäprosesseja itse asiassa olemassa entiteetteinä vai käytämmekö me niistä ainoastaan nimiä ja luokitteluja, jotta ymmärtäisimme helpommin tapahtumien kulkua? Lieneekö tähän kysymykseen vastaaminen edes olennaista. Suuri määrä psykologisia teorioita on abstrakteja siinä mielessä, että ne liittyvät tapoihin jäsentää ja systematisoida ajatuksia. Tärkeämpi asia on pohtia sitä, että ryhmäprosessien analysoimisen pitäisi johtaa ryhmätoiminnan parempaan ymmärtämiseen, ja tähän perustuen sellaisten tekniikoiden kehittämiseen, joilla voidaan tarkoituksenmukaisesti ja päämäärätietoisesti vaikuttaa siihen. (Douglas 1983, 56-58.)    

 

Miten sitten ryhmäprosesseja voisi tunnistaa? Ehkäpä yksi hyvä menetelmä on analysoida kuvailevaa materiaalia, etsiä vastaavuuksia ja eroavaisuuksia. Kuvailua voidaan tehdä monilla tasoilla, ja se voi kohdistua tilanteen eri puoliin. Yksi tapa kuvailla ryhmäprosesseja on havaita, että ne ovat limittäisiä: jotkut osat ovat samanlaisia kuin toiset - ne eivät siis ole toisensa poissulkevia. Analogiana tästä voisi olla laaja alue juoksevaa vettä, missä aaltojen muodot ovat tunnistettavissa, mutta missä jokainen aalto on yhtä todennäköisesti muodostunut suuresta määrästä vettä, jonka olemme havainneet hetki sitten toisessa aallossa, ja josta tulee täysin uutta materiaalia. Jokaisella ryhmällä on silmiinpistäviä samanlaisuuksia, jotka ovat tunnistettavissa, vaikka ryhmäprosesseista ei tiedettäisi mitään. Tällöin havaitaan käyttäytymisen tuttuja piirteitä; toiminnalla on siis jonkinlainen malli, joka ei välttämättä aina ole samanlainen, mutta joka on riittävän samantapainen, jotta se voidaan tunnistaa. Lisäksi huomio saatetaan kohdistaa ilmiön yleisyyteen, ja havaita tiettyjen tilanteiden johtavan usein tiettyihin toimintamalleihin. Tämä mahdollistaa tilanteiden ennakoimisen ja tulevaisuuteen orientoitumisen. (Emt., 58-62.)

 

Ryhmäprosesseja voidaan kuvata kolmella funktiolla, joista ensimmäinen on vuorovaikutus-, toinen ryhmävaikutus- ja kolmas kommunikaatiofunktio. Vuorovaikutus alkaa aina silloin, kun ihmiset tiedostavat toistensa läsnäolon. Vaikka emme kiinnittäisi muihin mitään huomiota, on tämäkin yksi interaktion muoto, koska se on tietoista käyttäytymistä, jota motivoi toisen henkilön läsnäolon havaitseminen. Ryhmäprosessit lähtevät käyntiin vuorovaikutuksen kautta, ja käytännöllisistä syistä voimme tukeutua seuraavaan yhtälöön: ryhmä = vuorovaikutus. (Douglas 1983, 62-66.)

 

Jokaisen osallistujan yksilölliset päämäärät tulee sovittaa mahdollisimman harmonisesti ryhmän tavoitteisiin. Jäsenten tekemien henkilökohtaisten ”uhrauksien” ryhmän suhteen tulee olla tasapainossa heidän ryhmästä saamiensa ”palkintojen” kanssa. Ryhmän kehittyessä siinä ilmenee prosesseja, joiden kautta yksilöllisyyden kokemisesta siirrytään kohti yhteisyyden kokemista. Samaan aikaan varovaisuus suhteessa muihin vähenee ja jäsenet suhtautuvat toisiinsa avoimemmin ja luottavaisemmin. (Emt., 66-68.)

 

Jonkinlainen kommunikaatiosysteemi on välttämätön, jotta vuorovaikutus tai ryhmävaikutus pääsisi alkuun. Johtamistyylit voidaan nähdä tapoina kontrolloida viestintäverkkoa. Itse asiassa mitä keskittyneempi tämä verkko on, sitä suurempi on ohjaajan vaikutus. Jäsenten sisäänpääsy verkkoon lisää heidän attraktiotaan ryhmään. Kommunikaatiorakenne heijastaa ryhmän sosiaalista rakennetta. Vapaasti tapahtuva viestintä on suorassa suhteessa toiminnan ilmapiiriin; ryhmäläisten välinen läheisyys näyttää lisäävän kommunikaatioita. Ideaalina on jokaisen jäsenen vastavuoroinen ja palkitseva viestintä, joka johtaa tiedon, tuttavallisuuden ja yhteisen ryhmäkokemuksen lisääntymiseen. (Douglas 1983, 69-71.)

        

 

4.4.  Huumorin käyttö ryhmissä

 

Huumoria esiintyy kaikkialla. Opettajat ja luennoitsijat kertovat vitsin tai kaksi pitääkseen oppilaiden mielenkiintoa ja huomiota yllä. Lehdet ja uutislähetykset käyttävät huumorin voimaa varsin taidokkaasti. Siksi on yllättävää havaita, että sen käyttöä ei ole tutkittu juuri lainkaan ryhmissä.  (Napier & Gershenfeld 1985, 385-386.)

 

Spontaani huumori voi helpottaa hämmentyneisyyttä, tyynnyttää vihaa ja lievittää jännittyneisyyttä. Ennen kaikkea se voi vapauttaa meidät pedanttisesta, ritualisoidusta ja täysin ennustettavissa olevasta käyttäytymisestä. Ryhmässä huumorin avulla on mahdollista tehdä siitä, mikä on ainoastaan siedettävää, mielenkiintoista ja jännittävää. Suurin osa huumorista on spontaania, ja se kumpuaa luonnollisen ryhmäkehityksen  odottamattomista käänteistä. Edellisen johdosta itse ryhmästä saattaa tulla erinomainen lähde huumorille, ja leikinlaskua voidaan aktiivisesti kehittää sekä hyödyntää. Tällöin ohjaajilla ja osallistujilla on mahdollisuus vaikuttaa asenteisiin, käyttäytymiseen ja jäsenyyteen, sekä normeihin, päämääriin ja kommunikaatiomalleihin. (Emt., 386-387.)

 

Yhteiseen kokemukseen pohjaava tilannekomiikka saattaa vähentää defensiivisyyttä ja lisätä nautintoa, riskin ottamisen halukkuutta, koheesiota ja avointa kommunikaatiota. On kuitenkin muistettava, että huumori ei ole mikään ihmelääke, joka luo harmoniaa tai saa ryhmän menestymään, mutta siitä voi joka tapauksessa tulla luonnollinen ja rakentava osa ryhmän elämää. Lisäksi on todettu, että monet ryhmät ovat jossain vaiheessa defensiivisiä, ei-luovia ja jopa vihamielisiä. Tällöin huumorin hyödyntäminen saattaa olla tärkeä tekijä kyseisen kehityssuunnan muuttamiseksi. Mikäli ryhmä on saavuttanut tietynlaisen luottamustason, huumoria on helpompi käyttää, koska yksilöt eivät koe oloansa niin hämmentyneiksi, he ovat avoimempia, eikä kilpailu toisten kanssa ole enää hallitsevaa. Huumori ja luottamus näyttävätkin olevan vastavuoroisessa suhteessa toisiinsa ja ne rakentuvat toistensa varaan. (Napier & Gershenfeld 1985, 387-388.)            

 

Suurin osa ihmisiä haluaa pitää hauskaa ja he nauttivat huumorista. Paradoksaalista on kuitenkin se, että monet yksilöt ovat silti vastahakoisia huumorin viljelyssä, ja jotkut ryhmät ovat aivan yhtä huumorintajuttomia kuin eräät tuntemamme ihmiset. Tähän liittyvät syyt eivät itse asiassa ole kovinkaan kompleksisia. Useat ryhmät rinnastavat huumorin hölmöilyyn tai ajan tuhlaamiseen, koska ajatellaan, että työtä ei voida tehdä, jos ihmisillä on kiire pitää hauskaa. Ehkäpä suurin vastustus huumorin käyttämättä jättämiseen on se syvään juurtunut tunne, että työ on työtä ja leikki on leikkiä. Puritaaninen etiikka ylläpitää ideaa, että työn pitäisi olla kovaa, vakavaa, tärkeää ja tehokasta. Huumoria pidetään keskittymisen puutteena, ajan väärinkäyttönä, todella tärkeiden asioiden väheksymisenä ja kypsymättömyytenä. (Emt., 388-389.)

 

 

 

4.5.  Ohjaajan rooli ja palaute

 

Ryhmän ohjaamiseen liittyvät asiat ovat pohdituttaneet monia tutkijoita. Puhutaan esimerkiksi ns. demokraattisista ohjaajista[14], jotka  pyrkivät tasa-arvoisuuteen jäsenten välisissä suhteissa. Vetäjän toiminnat määritellään sellaisiksi teoiksi, joita ryhmän jäsenet voivat harjoittaa vaikuttaakseen ryhmäprosesseihin. Tässä mielessä päätökset olla tekemättä jotakin asiaa, ovat aivan yhtä tärkeitä kuin ne, jotka johtavat aktiivisempaan toimintaan. Tällöin on olennaista se, mitä valintoja pitäisi tehdä ja mihin ne vievät. Ryhmiä voidaan ohjata monilla eri tavoilla. Siihen vaikuttavat asetetut päämäärät, ryhmän rakenne ja jäsenten persoonallisuudet.  Johtajan toiminta on tärkeä tekijä tietyn ryhmän luonteen muodostumisessa. Hänen tekemänsä valinnat vaikuttavat ryhmän kehittymiseen. Johtamatonta ryhmää ei ole olemassa; on ainoastaan sellaisia ryhmiä, joissa esiintyy eritasoista johtamista, joka pohjaa yhden tai useamman henkilön toimintaan. (Douglas 1983, 3, 52-55; Napier & Gershenfeld 1973, 164.) 

 

Mikäli ohjaaja pyrkii koko ajan  tuomaan omaa ”erinomaisuuttaan” esille ja osoittamaan taitavuutensa, on tämä yleensä merkki jonkinasteisesta kykenemättömyydestä johtajuuteen. Tällainen henkilö ei salli ryhmän omaehtoista kasvamista ja kypsymistä. Itse asiassa ryhmässä ei välttämättä edes tarvita varsinaista johtajaa, vaan pikemmin ns. peränpitäjää, joka auttaa sitä kulkemaan oikeaan suuntaan. Ryhmätyöntekijän tehtävänä on auttaa muita kehittymään niin, että hän itse jää yhä enemmän taustalle. Täten ryhmä vastaa kokonaisuudessaan itse johtamisen funktioista, ja jokainen osallistuja ottaa itsenäisesti osaa johtamisvastuusta. Ohjaajan vastuu ei kuitenkaan vähene ryhmäläisten kehityksen myötä. Muutokset koskevat lähinnä hänen esiintymistapaansa, joka saattaa esimerkiksi merkitä sitä, että ohjaajan ei tarvitse enää itse olla niin paljon esillä. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että karismaattiset johtajat (paljon äänessä olevat) eivät ole saaneet aikaan hyviä tuloksia ryhmien ohjaamisessa. Tämä perustuu siihen, että jäsenten ei sallita kasvaa ja edistyä. (Airas 1980, 131-134.)

 

Ryhmätyöntekijän tulee toiminnassaan huomioida ihmiskäsityksensä, itselleen sopiva ohjaamistyyli ja arviot omista sekä jäsenten kyvyistä. Kokoontumisten määrä vaikuttaa osallistujien vastuun kantamiseen, ovatko he valmiita siihen, vai onko ryhmä vasta aloittamassa yhteistyönsä? Tehokas vetäjä osaa sopeuttaa käyttäytymisensä jäsenten vaatimuksiin, käsillä olevaan ongelmaan ja erilaisiin tilannetekijöihin. Hän on riittävän joustava toiminnoissaan, jotta päämäärät ovat helpommin saavutettavissa. Ohjaajalta vaaditaan myös sosiaalisia taitoja, jotta mahdolliset konfliktit jäsenten keskuudessa voidaan selvittää rakentavasti. Lisäksi hänen tulee olla aidosti kiinnostunut tehtävästään tai ainakin ryhmän tavoitteiden saavuttamisesta. Ryhmän menestyminen tai epäonnistuminen ei kuitenkaan lepää pelkästään ohjaajan harteilla, sillä yleensä koko ryhmä on siitä vastuussa. Vain harvoin voidaan syyttää pelkästään vetäjää, ja toisaalta hänelle ei voida myöskään antaa kaikkea kunniaa. (Napier & Gershenfeld 1973, 158-165; Shaw 1981, 342-345.)     

 

Palautteen antaminen ja vastaanottaminen ovat keskeisiä asioita ryhmätyössä. Palautteella tarkoitetaan muiden reaktioita (verbaalisia tai nonverbaalisia, suoria tai epäsuoria), jotka seuraavat jotakin käyttäytymistä, ja jota voidaan hyödyntää tulevan toiminnan ohjaamisessa. Osallistuja voi tarkastella itseänsä ns. ryhmän peilissä, ja tätä kautta nähdä miten muut suhtautuvat häneen ja minkälaisena he häntä pitävät. Kyseinen informaatio välittyy ensisijaisesti palautteiden avulla. Ryhmäläisten on opittava jakamaan ja vastaanottamaan välitöntä palautetta puolustelematta itseään. Suora palaute voi esimerkiksi kuulostaa seuraavalta: ”Kun sinä sanoit tai teit niin, minusta tuntui...” Tällainen reaktio ilmaisee täsmällisesti ne tunteet tai vastavaikutukset, joita tietty toiminta herättää, ja samalla vältetään spekulaatio mahdollisista taka-ajatuksista. Palautteen antamisessa on kuitenkin oltava varovainen, jotta sen saaja ei menisi täysin lukkoon. Negatiivisen palautteen viestittämisessä on hyvä muistaa korostaa myös positiivisia asioita. Muutoin virheiden esille tuominen saattaa masentaa tai voi saada vastaanottajan puolustamaan itseään, mikä puolestaan ei edistä asioiden kulkua. Hankalissa tilanteissa on syytä pitää mielessä, että palaute ei ole absoluuttista totuutta, vaan se kertoo viestittäjän subjektiivisesta asenteesta. (Airas 1980, 35-39; Whitaker 1992, 46-48.)    

 

Palautteen avulla näemme, onko aikomamme viesti mennyt perille. Jopa   aivan yksinkertainen kommunikaatio voidaan tulkita ja ymmärtää väärin. Sama pätee jokaiseen hiljaiseen hetkeen, sillä hiljaisuus on myös viestintää. Palaute voi kehittää tarkkuutta ja ymmärretyksi tulemisen tunnetta. Lisäksi sillä voidaan edistää läheisyyden ja luottamuksellisuuden kokemista. Taitojen ja asenteiden kehittymisessä palaute näyttelee myös tärkeää roolia. Tutkimukset ovat osoittaneet, että positiivisella palautteella on suotuisampia vaikutuksia kuin negatiivisella. (Napier & Gershenfeld 1985, 37-41; Kemp 1970, 20.)  

 

 

 

5.  ULLMANILAISEN UNITEORIAN PÄÄPIIRTEET

 

Montague Ullman on koulutukseltaan yhdysvaltalainen lääketieteen tohtori (M.D), psykiatri sekä psykoanalyytikko. Hän on perustanut unilaboratorion New Yorkiin. Ullmania kiinnostaa unen fysiologinen, psykologinen ja sosiologinen puoli. Nämä erilaiset lähestymistavat yhdistyvät hänen muotoilemassaan uniryhmätyössä, jonka parissa hän on toiminut viime vuosikymmenet sekä kotimaassaan että Skandinaviassa. Nykyään Ullman työskentelee Albert Einsteinin lääketieteellisen yliopiston kliinisen psykiatrian professorina. Lisäksi hän on jäsenenä Amerikan psykiatrisessa yhdistyksessä ja lääketieteellisessä psykoanalyytikkojen yhdistyksessä. Hän on julkaissut myös monia uniin liittyviä kirjoja ja artikkeleita. (Ullman & Limmer 1989, 298.)

 

Miksi Ullmanilainen teoria soveltuu tutkimukseni lähtökohdaksi? Tähän voin siteerata Markku Siivolaa. Hänen mukaansa paras teoria on ”unennäkijän oma teoria unestaan; se näkökulma elämään, joka ko. unen synnyttikin - kaikkine torjuntoineenkin”. Ideana on teorianmuodostuksen palauttaminen uneksijalle, joten mitään kiinteää teoreettista viitekehystä ei näin ollen tarvita. Unista ei siis etsitä mitään ehdottomia lainalaisuuksia, ja tämä mahdollistaa unennäkijän omien lainalaisuuksien löytymisen. Tällainen suhtautuminen uniin ei redusoi niitä mihinkään tiettyyn teoriamuottiin, ja näin unia voidaan tutkia niiden luontaisessa monivivahteisuudessa. Ullmanilaisissa uniryhmissä olennaiset perusolettamukset vaihtelevat; eli ne määritellään unennäkijän viitekehyksestä käsin, ei ryhmän johtajan tai muiden ryhmäläisten. (Siivola 1984)

 

Teoreettisen taustan sijasta saattaa olla osuvampaa puhua tutkimuksen ajatuspohjasta. Tutkimuksella on aina jokin ajatuksellinen tausta, joka ohjaa yksittäisiä valintoja. (Luostarinen & Väliverronen 1991, 215.) Ullmanin uniteoria on tietenkin yksi teoria muiden joukossa, ja on tärkeää pohtia miten käytän sitä osana tutkimukseni viitekehystä. Mikäli pohjaudun pelkästään Ullmanin teoriaan ja sovellan vielä hänen esittämiään metodeja uniryhmässä, saattaa vaarana olla Ullmanilaisten ideoiden liiallinen replikoiminen. Tutkijan tulee kyetä tarkastelemaan kohdettaan ja omia ennakkokäsityksiään mahdollisimman vapaasti. Näin ollen olen päätynyt ajatuspohjaan, joka yhdistää erilaisia tausta-ajatuksia. Ullmanilaisesta teoriasta sovellan pääasiassa sen praktista puolta. Lisäksi käytän ryhmädynaamista sekä metaforista ajatuspohjaa. Unien oivaltamisessa ryhmäprosessi ja se, miten unista puhutaan ovat tärkeässä asemassa. Ajatuspohja antaa tutkijalle enemmän liikkumavaraa ja tutkimuksellinen etäisyys kohteesta on helpompi saavuttaa.    

 

Montague Ullmanin ohjaamia ryhmiä kutsutaan kokemusperäisiksi uniryhmiksi (the experiential dream group). Kokoonpanoon kuuluu yleensä kuudesta kahdeksaan henkilöä. Tällainen pienryhmä tarjoaa tehokkaimman avun unien tulkintaan. Ullman käyttää nykyään kollegansa Marianne Eckhartin termiä ”unioivallus” (dream appreciation) unien tulkinnan (dream interpretation) sijasta. Samoin kuin oivallamme taidetta, voimme oivaltaa unia. Tulkinta herättää helposti autoritaarisia assosiaatioita tulkitsijasta, joka ”tietää” mitä unet muille merkitsevät. Lisäksi käsitteeseen liittyy tietynlainen teknisyys, joka rajoittaa sen käyttöaluetta. Psykoanalyytikko voi käyttää teknistä ja teoreettista tietouttaan luodakseen uneen soveltuvan tulkinnan. Hän voi auttaa meitä oivaltamaan sen, mutta hän ei voi tulkinnan tarkkuudesta huolimatta oivaltaa sitä meidän puolestamme. Ullman ei hyväksy ajatusta siitä, että kuka tahansa voi tulla toisen henkilön unen asiantuntijaksi. Voimme tulla ainoastaan oman unemme asiantuntijaksi, mutta voimme auttaa toisia tulemaan omien uniensa asiantuntijoiksi. Auttajan rooli perustuu kahteen näkökulmaan. Ensinnäkin meidän tulee saada tukea, jotta saavuttaisimme mahdollisimman rehellisen näkemyksen unistamme. Toiseksi muut ihmiset kykenevät kenties paremmin ymmärtämään uniemme metaforista kieltä, koska he eivät ole henkilökohtaisesti ja emotionaalisesti sidoksissa unien viesteihin ja seurauksiin. Vaikka toiset yksilöt auttavatkin unennäkijää, ei tämä tarkoita sitä, että uneksija joutuisi luopumaan omasta auktoriteettiasemastaan suhteessa uniinsa. Unityön paradoksi piileekin siinä, että voimme jakaa unen kautta kaikkein privaateimman ja intiimeimmän osan itsestämme muiden kanssa. Olennaista on ryhmän emotionaalinen tuki ja herätteitä antava mielikuva-aineisto. Edellisten kautta unennäkijällä on mahdollisuus oivaltaa paremmin omia uniaan kuin mitä hän ilman ryhmän tukea pystyisi. (Ullman & Zimmerman 1982, 18-21; Ullman & Limmer 1989, 26-27.)

 

Miksi unien muodot ovat niin erikoisia? Ullman kertoo yksinkertaistamisen uhallakin, että meillä on kaksi tapaa käsittää todellisuus. Valvetilasssa kykenemme orientoitumaan ajassa ja paikassa kielen välityksellä. Unitilassa ilmaisemme sisäistä maailmaamme aistien välityksellä. Näkevillä ihmisillä puhumme näköaistista. Syntymästä lähtien sokeat eivät pysty hyödyntämään näköaistia, ja niinpä uni kehittyy heillä muiden aistien kautta (esimerkiksi kosketus, hajuaisti, kuuloaisti ja asentotunto). Kielellinen- ja aistipohjainen muoto eivät kuitenkaan ole toisensa poissulkevia, sillä molemmat ovat aina läsnä. Kyse on lähinnä painotuseroista eri ajankohtina. Ullmanin mukaan ihmiset ovat oppimisprosessien myötä oppineet muotoilemaan kuvansa vertauskuviksi; ilmaisemaan emootionsa ja ajatuksensa käyttäen vertauskuvaa pikemmin kuin kirjaimellista ilmaisua. (Ullman & Zimmerman 1982, 16-17.)

 

Suhteemme maailmaan heijastuu metaforisesti. Voimme verrata itseämme kuvien käytössä runoilijaan, joka leikkii kielellä yhdistellen sitä uusilla tavoilla. Aivan vastaavasti kykenemme unessa kuvien välityksellä ilmaisemaan uniikisti tunteita, mielialoja ja häiriötiloja, joita muuten olisi vaikea tuoda julki. Vertauskuva on täten tärkeä työkalu unessa ja me käytämme sen voimaa varsin taitavasti. (Emt., 35-36.)

 

Seuraavassa luettelo metaforien luonteesta:

 

METAFORAT

Valvemetaforat

Unimetaforat

Yhteiset piirteet

1. Sanallinen muoto

2. Tunnettu merkitys välittömästi ilmeinen

3. Hyväksytty kommunikaatiomuoto

4. Tietoisesti muovailtu

5. Alttiina tietoiselle

    manipulaatiolle

6. Hyväksytty

 

1. Kuvallinen muoto

2. Tuntematon merkitys

  -hämäävä ja epätavallinen

3. Outo ja yksityinen kieli

4. Tiedottomasti koottu

5. Rehellinen

6. Usein hylätty

 

 

1. Metaforat luodaan tarpeesta välittää tunteita.

2. Tarpeen syyt:

    a) tunteiden voimakkuus ja vaikutus.

    b) Tunteiden hienosyisyys, monimutkaisuus ja epätavallisuus

3. Metaforan päämäärä:  tunteiden havaitseminen ja tunnistaminen

4. Lähde: luova mielikuvitus.

 

 

Unennäkijä kaivautuu omaan kuvavarastoonsa järjestelemään kuviaan niin, että ne metaforisesti esittävät hänen senhetkisiä tunteitaan ja huolenaiheitaan. Runoilija suuntaa sanomansa itsensä ulkopuolelle, kun taas uni on yksityinen viesti unennäkijälle. Mikäli unet irrotetaan henkilökohtaisesta kontekstista, ne eivät paljoakaan merkitse. Verratessamme unia runoilijan työhön, huomaamme erona sen, että unet syntyvät spontaanisti tiedostamattomassa, joten meidän ei tarvitse runoilijan lailla ponnistella tuotosten aikaansaamiseksi. (Ullman & Zimmerman 1982, 79-81.)

 

 

5.1.  Perusolettamukset, periaatteet ja peruskäsitteet

 

Perusolettamukset:

  1. Muistettua unta voidaan soveltaa hyödyllisesti valve-elämään.

  2. Unen kuvakieli on luotu osana luontaista itseparannusprosessia.

  3. Kun uni palautetaan mieleen, unennäkijä on valmis kohtaamaan sen sisältämän informaation. Tässä saattaa kuitenkin esiintyä eriasteista resistanssia. Unemme ovat aina henkilökohtaisia orientaatiopyrkimyksiä nykyiseen tukalaan tilanteeseen.

  4. Unet voivat näyttää salaperäisiltä, mutta ne eivät ole luonteeltaan saavuttamattomia. Kun unen metaforisesta kuvakielestä tiedetään perusasiat ja sosiaalisen kontekstin ilmapiiri on supportiivinen, me voimme tehdä tarpeelliset kytkennät unikuvien ja niiden realiteettien välillä, joita ne ilmaisevat.

 

Unityö soveltuu luonteeltaan parhaiten ryhmän toimintaan. Tämä saattaa kuulostaa paradoksaaliselta näin intiimien asioiden ollessa kyseessä, mutta se perustuu jokaisen ihmisen resistanssiin tiettyjen totuuksien kohtaamiseen itsessä. Muiden on helpompi havaita nämä totuudet ja johdattaa meitä lähemmäs itseymmärrystä. Uni on äärimmäisen rehellinen reflektio siitä, mitä me olemme ja miten me reagoimme tilanteisiin. Samantasoista rehellisyyttä ei ole helppo saavuttaa valvetietoisuudessa. Meillä on taipumus torjua epämiellyttävyydet ja nähdä itsemme suosiollisemmassa valossa. Ryhmä pitää unessa esiintyvää rehellisyytä tärkeänä ja kunnioittaa sitä. Tämä johtaa unennäkijän suurempaan rehellisyyteen, kun hän oppii luottamaan ryhmän intentioihin.

 

Periaatteet:

  1. Uneksijalla on kontrolli koko prosessin ajan. Hän päättää jakaa unen, säätelee itsepaljastamisen tasoa suhteessa ryhmän palautteisiin,  asettaa rajat tutkivalle dialogille ja hänellä on mahdollisuus lopettaa prosessi missä vaiheessa tahansa.

  2. Ryhmä toimii katalysaattorina stimuloimalla ja tukemalla unennäkijän pyrkimystä ymmärtää uni. Kukaan, ei edes ryhmän ohjaaja, ota autoritaarista asemaa suhteessa uneksijaan. Kukaan ei kerro unennäkijälle, mitä uni merkitsee. Ryhmäprojektin jäsenet projisoivat omat tunteensa ja sisältönsä kuvakieleen siinä toivossa, että jokin osa siitä resonoisi unennäkijän kanssa.

  3. Uneksijaa kunnioitetaan unensa eksperttinä. Unennäkijä on se, joka kokee tunnetasolla muiden tarjoamien reaktioiden oikeellisuuden.

    (Ullman 1979)    

 

Peruskäsitteet:

Päiväjäänteet” viittaavat yhteen tai useampaan tapahtumaan, jotka määräävät unen sisällön. Nämä tapahtumat aktivoivat menneitä asioita. Kyseinen termi on tosin melko epätarkka, koska se voi käsittää episodeja pidemmältä menneisyydestä, eikä ainoastaan unta edeltäneestä päivästä. Joku nykyinen tapahtuma saatetaan kokea haasteellisena tai uutena. Tapahtuman on lisäksi oltava emotionaalisesti läpitunkeva, jotta se vaikuttaisi uneemme. Päiväjäänteet ovat usein mielessämme juuri ennen nukahtamista.

 

Pitkittäiskartoituksella” tarkoitetaan unissa esiintyvää uutta informaatiota, joka saattaa viitata menneisyyteen tai johonkin tuttuun asiaan uudelleen järjestettynä. Tämä mekanismi sallii päiväjäänteisiin liittyvien jännitystilojen vaikutusten ja niistä selviytymisen tutkimisen. Näin saadaan tietoa, joka auttaa ymmärtämään jännitteitä aiempaa syvällisemmin.

 

Unen kolmiosainen rakenne”. Unet voidaan nähdä kolmeosaisena näytelmänä, jonka jokaisessa vaiheessa unennäkijä etsii vastausta tiettyyn kysymykseen. Ensimmäisessä osassa unennäkijä kysyy: Mitä minulle on tapahtumassa? Äskeiseen tapahtumaan assosioitunut affektiivinen jäänne on rekisteröity jännityksenä, joka nyt koetaan. Uneksijan siirtyessä kohti toista osuutta hän kysyy itseltään: Mikä on tämän jännitystilan historia, ja mitä resursseja voin mobilisoida sen käsittelyyn? Viimeisessä näytöksessä hän miettii kysymystä siitä, miten edetä kohti jonkinlaista ratkaisua. Tässä vaiheessa uneksija joutuu miettimään päätöstään kahdesta näkökulmasta; voidaanko jännitys hillitä unisykliä häiritsemättä, vai onko se niin suuri, että unennäkijä herää?

 

Pulmalliset tilanteet”. Pulmilla tarkoitetaan eriasteista jännitystä sisältäviä tilanteita, joita ei voida ratkaista välittömästi. Pulmatilanteita luonnehtii veto vastakkaisiin suuntiin. Nämä tilanteet ovat äärimmäisen monimuotoisia, mutta tietynlaisen kehikon luomiseksi Ullman esittää seuraavat vastakohtaisuusparit: riippumattomuus vs. riippuvuus, itsetietoisuus vs. anonyymisyys, itsemääräämisoikeus vs. mukautuminen, aktiivisuus vs. passiivisuus, autenttisuus vs. teeskentely, olennainen ydin vs. ulkokuori, oleminen vs. omistaminen tai saavuttaminen ja hyväksyminen vs. kieltäminen. Unityön käyttäminen on eräs hyvä tapa päästä selville näistä vastakkaisuuksista, sillä sen kautta voimme havaita mitä ansoja menneisyys on tiellemme asettanut. Näin tulemme tietoiseksi emotionaalisista haavoistamme ja niiden syntyprosesseista. (Ullman & Zimmerman 1982, 86-92, 116-117; Ullman 1979)

 

 

5.2.  Prosessin eri vaiheet

 

Olennaisinta on muistaa, että unennäkijä hallitsee jokaista prosessin vaihetta. Puheenvuoroja ei kierrätetä missään tietyssä järjestyksessä. Ketään ei myöskään saa ottaa silmätikuksi tai saada tuntemaan syyllisyyttä. Ryhmän ainoa funktio on olla unennäkijän apuna.

 

Vaihe I:

Unen esittäminen. Ryhmän jäsen esittää vähän aikaa sitten nähdyn unen. Vaikka hän olisi kirjannut unensa ylös, häntä pyydetään ensin kertomaan se ulkomuistista ja vasta sitten täydentämään muistiinpanoista. Sisältö rajoitetaan ilmisisältöön (manifest content),  ja mitään assosiatiivista tietoa ei esitetä. Muut osallistujat kuuntelevat ja kirjoittavat muistiinpanoja, jos haluavat. Kun unennäkijä on lopettanut, ryhmän jäsenillä on vielä mahdollisuus esittää kysymyksiä  unen sisältöön liittyvistä asioista.

  

Roolit. Uneksijan rooli on selvä. Hän yksinkertaisesti selostaa muistetun unen eikä tee mitään muuta. Ryhmän muut jäsenet tietävät, että heiltä odotetaan vastausta, ja niinpä he kuuntelevat ja pysyttelevät sensitiivisinä mille tahansa kokemalleen tunteelle, jonka uni herättää. Ohjaajan päätehtävä on prosessin integraation säilyttäminen. Tässä vaiheessa se sisältää sen huomioimisen, että uneksija palauttaa ainoastaan unen mieleensä, ja että muut kiinnittävät huomiota jokaiseen unen yksityiskohtaan.

 

Rationaalisuus. Kun rajoitamme unennäkijän esityksen pelkästään ilmisisältöön, me samalla minimoimme uneksijan vaikutuksen ryhmän myöhempiin reaktioihin. Saattaa vaikuttaa paradoksaaliselta, että haluamme näin tehdä, koska meidän päämääränämme on juuri selvittää unen merkitys uneksijalle. Miksi me teemme tällaisen väliaskeleen ennen kuin tutkimme unennäkijän henkilökohtaista yhteyttä uneen? Tämä askel on välttämätön, jotta ryhmän reaktio voisi kehittyä mahdollisimman vapaasti. Mikäli unennäkijä kertoisi heti kaiken, mitä uni tuo hänelle mieleen, tämä toki saattaisi terävöittää muiden reaktioita, mutta samalla ne seuraisivat uneksijan viitoittamia jalanjälkiä. Kun operoimme aluksi puhtaalla kentällä ilman unennäkijän interventiota, meillä on mahdollisuus välttää ne rajoittavat virheet, joita uneksija voi tiedostamattaan kommunikoida. (Ullman & Zimmerman 1982, 205-208; Ullman 1979)

 

Turvallisuuden takaaminen.[15] Painotus on unennäkijän vapaaehtoisuudella jakaa uni. Tämä päätös jätetään täysin uneksijalle.

Oivaltaminen.[16] Silloin tällöin pelkkä unen jakaminen johtaa äkilliseen oivallukseen. (Ullman & Limmer 1988, 4; 1989, 6.)

 

Vaihe II:

Ryhmän jäseniä pyydetään ”menemään sisälle” uneen ja tekemään siitä ”oma”. Heitä pyydetään reagoimaan kahdella tasolla; ensin unen herättämiin tunteisiin ja toiseksi unikuviin. Ryhmäläisillä on vapaata aikaa tutkia reaktionsa rajoittuneisuutta ja heillä ei ole mitään velvollisuutta puolustaa tai oikeuttaa sitä. He puhuvat toisilleen pikemmin kuin unennäkijälle. Alkuvaiheessa osallistujilla esiintyy yleensä taipumusta katsoa unennäkijään ja tarjota jonkinlaisia tulkinnallisia huomautuksia. Ryhmälle kerrotaan, että kaikki tuotokset nähdään ryhmäläisten projektioina kunnes uneksija ne myöhemmin vahvistaa tai jättää vahvistamatta. Reaktioille annetaan tarvittava määrä aikaa.

 

Ryhmäläisten reaktiot ovat sekoitus unen esittämisessä nousseista tunteista, siitä mitä he jo tietävät uneksijasta, ja niistä emootioista, joita oma ponnistelu unen parissa herättää. Huolimatta reaktioiden lähteistä ne käsitetään projektiivisiksi ennen unennäkijän suorittamaa validoimista. Jäseniä pyydetään kuvailemaan tunteensa henkilökohtaisin termein. Sitten ryhmä tutkii jokaista unikuvaa ja niiden suhdetta toisiinsa metaforisten merkitysten selvittämiseksi. Jälleen kerran osallistujia rohkaistaan kertomaan kaikki mielleyhtymät. Tässä vaiheessa emme keskity ristiriitoihin, eroihin, mielipiteisiin jne. Päämääränä on esittää laajin mahdollinen kirjo henkilökohtaisia reaktioita unikuvien metaforiseen maailmaan.

 

Roolit. Unennäkijän roolina on kuunnella tunteitaan näyttämättä muiden reaktioita. Jotkut niistä ”kolahtavat”, kun taas toiset menevät todennäköisesti aivan hakoteille. Onnistuneet reaktiot stimuloivat monia emootioita ja ideoita unikuvasta, ja tämä tuo uneksijan lähemmäs sitä tunnetta, jonka unen merkityksen paljastuminen aiheuttaa. Jopa sellaiset ryhmän reaktiot, jotka näyttävät järjettömiltä tai ristiriitaisilta, saattavat olla avuksi. Määrittelemällä sen mitä unikuva ei ole, unennäkijä voi päästä lähemmäksi sen oikeaa luonnetta. Kun uneksija alkaa resonoida ryhmän tuotoksiin, hänelle käy yhä vaikeammaksi peittää ilmeitään ja eleitään. Ryhmän aktiviteettia voidaan parhaiten kuvata harjoituksena, joka saattaa olla hyödyllistä unennäkijälle tai sitten ei. Jäseniä rohkaistaan ilmaisemaan mitä tahansa tunteita huolimatta siitä, miten huonosti uneen liittyviä tai puhtaasti henkilökohtaisia ne ovat. Tämä ei ole helppo tehtävä, sillä ryhmäläiset tarvitsevat kokemusta kyetäkseen keskittymään siihen mitä uni heille kertoo, pikemmin kuin mitä se uneksijalle kertoo. Tässä vaiheessa ohjaajan kykyä integraation ylläpitämiseen testataan monin eri tavoin. Vaaditaan jonkin verran ponnisteluja, jotta ryhmäläiset saadaan pitäytymään alkuperäisissä  tunnereaktioissaan, koska kiusauksena on siirtyä suoraan haasteellisien ja stimuloivien metaforien pariin. Ohjaajan täytyy olla valppaana, jottei kukaan liukuisi tulkitsijan rooliin, jossa unennäkijälle kerrotaan unen merkitys. Hänen tulee tukea jokaisen oikeutta puhua ajatuksistaan, vaikka ne vaikuttaisivat miten kaukaa haetuilta tahansa. Lopuksi ohjaajan tulee reagoida ryhmän jäsenenä omine tunteineen ja metaforineen. Kaikkien projektiivisten reaktioiden jälkeen ohjaaja voi pyrkiä tuomaan ne esille organisoidummassa muodossa suhteessa unen ilmisisältöön, korostaakseen että unikuvien järjestys on aivan yhtä tärkeää kuin itse unikuvatkin. Kun edellinen otetaan huomioon, vertailut, kontrastit ja muut unen merkitykseen liittyvät vihjeet tulevat esille. Unikuva, joka aluksi saattaa vaikuttaa hämmentävältä yksinään tarkasteltuna, voi tulla ymmärrettäväksi suhteessa aikaisemmin ja myöhemmin esiintyviin unikuviin.

 

Rationaalisuus. Kaikkia ryhmän esityksiä tarkastellaan projektioina. Lopullinen validoiminen tapahtuu siis uneksijan toimesta. Edellistä periaatetta noudattava työskentely on vaikutukseltaan vapauttava sekä unennäkijälle että ryhmäläisille. Täten ryhmän jäsenet kykenevät menemään syvälle omiin tiedostamattomiin fantasioihinsa unikuviin reagoidessaan. Toisaalta uneksija on avoin useille reaktioille tilanteessa, jossa hänellä ei ole mitään pakottavaa tarvetta vastata, ja tämän johdosta hänen ei tarvitse puolustautua sellaisia projektioita kohtaan, jotka saattavat pitää paikkansa. On vapauttavaa paljastaa itsensä muille tällä tavoin, kun samaan aikaan voi pohtia asioita privaatisti tietäen, että lopullinen paljastamisen aste riippuu omasta halukkuudesta. Mikä sitten selittää sen, että jotkut ryhmäläisten reaktiot resonoivat tunne -ja metaforisilla tasoilla unennäkijän kanssa? Vastauksena on ryhmän kyvykkyys poimia tunteita, joista uneksija ei ole tietoinen. Tämä perustuu ensinnäkin siihen, että alunperin unikuvat esitettiin ilman tunteita, ja toiseksi että ne valikoitumisellaan ja järjestymisellään usein peittävät alkuperäisen lähteensä. Kun ryhmäläiset löytävät sellaisen metaforisen kielen, joka vastaa uneksijan kieltä, edellinen kehitys käy ymmärrettäväksi. Me kaikki jaamme suurinpiirtein samanlaisen sosiaalisen todellisuuden, joten mikä tahansa unikuva voi sisältää samanlaisen metaforisen merkityksen uneksijalle ja yhdelle tai useammalle ryhmän jäsenelle. (Ullman & Zimmerman 1982, 208-209, 244-245; Ullman 1979)

 

Turvallisuuden takaaminen. Kun ryhmän jäsenet puhuvat toisilleen, he samalla jättävät uneksijalle omaa tilaa, ja tätä kautta hän kokee itsensä vapaaksi hyväksymään tai hylkäämään mitä tahansa reaktioita. Unennäkijällä on koko ajan kontrolli ajatuksistaan ja reaktioistaan suhteessa ryhmän palautteisiin. Lisäksi hänen ei tarvitse jakaa sellaisia asioita, joita hän ei halua.

 

Oivaltaminen. Huolimatta siitä, että ryhmäläiset eivät tässä vaiheessa tiedä mitään niistä tapahtumista, jotka ovat vaikuttaneet uneen, monet heidän reaktioistaan tuovat uneksijaa lähemmäksi untaan. Ryhmän tuottamien oikeiksi osoittautuneiden unikuvien ohella on olemassa useita muita tekijöitä, jotka auttavat unen selkiinnyttämisessä: Unennäkijän reaktiot suhteessa ryhmäläisten mielenkiintoon hänen untaan kohtaan, itse jakamisprosessi osallistujien omien projektioiden kautta ja näiden esiintuoma yhteinen kokemustausta. (Ullman & Limmer 1988, 6; 1989, 29.)       

 

Vaihe III:

Tämä vaihe omistetaan unennäkijän pyrkimyksille yhdistää nykyinen elämäntilanne unen esittämiin unikuviin. Prosessista voidaan erottaa kolme osaa:

 

  1. Unennäkijälle annetaan niin paljon aikaa kuin hän tarvitsee ryhmäläisten reaktioiden pohtimiseen sekä oman näkökulman muodostamiseen unen merkityksestä. Hän voi toimia haluamallaan tavalla; uneksijalla on mahdollisuus korostaa niitä asioita, jotka ryhmän kautta aukenivat ja/tai hän saattaa kertoa ennen ryhmätoimintaa vallinneesta uneen liittyvästä tilanteesta.

  2. Kun unennäkijä on valmis, ryhmä alkaa keskustella hänen kanssaan sellaisista unikuvista, jotka ovat jääneet epäselviksi. Lisäksi uneksijaa autetaan uneen liittyvän relevantin elämäntilanteen tunnistamisessa. Tämä toteutetaan avoimilla kysymyksillä, joita kuka tahansa voi esittää. Samaan aikaan täytyy myös muistaa, että unennäkijällä on luonnollisesti kontrolli itsensä paljastamisen asteessa. Mikäli viimeaikaisia tapahtumia on vaikea muistaa, uneksijaa voidaan pyytää miettimään nukkumista edeltäviä ajatuksia ja huolenaiheita. Tämä johtaa usein suoriin vihjeisiin unen fokuksesta. Jos unennäkijä ei kykene näin toimimaan, häntä saatetaan pyytää palauttamaan mieleen edellisen päivän tapahtumat. Tämä saa usein aivan odottamatta aikaan unta edeltävien merkityksellisten tapahtumien tunnistamisen. Lopuksi uneksijaa rohkaistaan vielä tutkimaan unikuvien laukaisemia  yhteyksiä menneisiin tapahtumiin.

  3. Unennäkijällä on viimeinen sana. Nyt hän ilmaisee ”läheisyyden”  tuntemisen asteen suhteessa uneen. Mikäli se ei tyydytä uneksijaa, hän voi kehottaa ryhmäläisiä jatkamaan tutkimuksiaan. Hän on halutessaan vapaa lopettamaan prosessin mistä tahansa syystä aikaisemmassakin vaiheessa.

 

Roolit. Uneksijan odotetaan reagoivan ryhmäläisten pyrkimyksiin ainoastaan silloin kun ne koskettavat häntä aidosti (genuinely touched). Mukautuvia reaktioita täytyy pitää tarkasti silmällä - etenkin ihmisiltä, jotka ovat erittäin suggestioalttiita - mutta onneksi kyseiset reaktiot ovat yleisesti ottaen melko harvinaisia, koska varotoimenpiteet turvaavat unennäkijän auktoriteetin uneensa. Kun mukautuva reaktio esiintyy, se on yleensä helppo havaita. Passiivinen myöntyminen paljastaa kyseisen reaktion, ja se on todellakin kaukana siitä ”Heureka” elämyksestä sekä vapautumisen tunteesta, jonka aito reaktio saa aikaan. Terapiataustan omaavilla yksilöillä on tässä vaiheessa tiedostamaton taipumus tulkintojen tekemiseen ja tähän ohjaajan on syytä puuttua. Vetäjän rooliin kuuluu myös aistia ja tarkistaa unennäkijältä lopullisen yhteenvedon ajankohtaisuus. Tässä uneksija on avainasemassa, sillä ainoastaan hän voi tuntea varmasti, milloin se hetki saapuu, jolloin hän voi luottavaisena, kykenevänä ja avoimena jatkaa prosessia yksityisesti. Jos ryhmäläiset ovat onnistuneet tehtävässään, he ovat toimineet kätilöinä: he ovat tuoneet unen esiin katseltavaksi ja auttaneet unennäkijää suhteisiin sen kanssa.

 

Rationaalisuus. Kolmanteen vaiheeseen tultaessa unennäkijän ja ryhmän välille on kehittynyt luottamuksellinen suhde. Kun uneksija uskaltaa jakaa unen ja hakea siihen apua, luo se samalla aidosti osallistuvan, avuliaan ja supportiivisen ilmapiirin. Prosessissa, joka myöhemmin ruokkii tätä luottamusta, on olemassa tärkeä vaikkakin implisiittinen puoli. Se perustuu vastavuoroiseen itsensä paljastamiseen (mutual self-disclosure). Unennäkijä määrittelee itsensä tarjoamalla unen. Tämä taas puolestaan johtaa ryhmäläisten itsemäärittelyyn projektioiden kautta. Loppuvaiheessa kaikki jäsenet tuntevat itsensä ja toisensa paremmin. Uneksija hyötyy hänelle itselleen relevanteista projektioista. Ryhmäläiset hyötyvät huomatessaan, että heidän tarjoamansa heijasteet olivat omia tuotteita eikä unennäkijän. Silloin tämä tulee kaikille osallistujille oppimiskokemukseksi ja osoitukseksi siitä, millä tavoin heidän omat havaintonsa ovat värittyneet. (Ullman & Zimmerman 1982, 209-211; Ullman 1979)

 

Turvallisuuden takaaminen. Unennäkijän reaktiossa kontrolli pysyy hänen käsissään. Ainoastaan hän itse määrittelee paljastamisen asteen. Dialogissa uneksijalla on oikeus vastata tai olla vastaamatta mihin kysymykseen tahansa.

 

Oivaltaminen. Unennäkijän alkaessa reagoida, hän usein oivaltaa uusia ideoita joidenkin unikuvien merkityksistä. Kun kysymykset esitetään tunkeilemattomalla tavalla, uneksija kykenee muistamaan enemmän uneen liittyvästä elämäntilanteestaan. Silloin unikuvan yhteys valve-elämään on helpompi havaita. (Ullman & Limmer 1988, 8; 1989, 31-32.)

 

 

Vaihe IV:

Unennäkijä käy unen itsenäisesti uudelleen läpi ennen seuraavaa kokoontumista. Tämän jälkeen seuraavassa ryhmäistunnossa häntä pyydetään kertomaan mahdollisia lisäajatuksia unestaan.

 

Oivaltaminen. Kun uneksija käy unen yksin läpi ryhmästä saamiensa oivallusten valossa, hän on joissakin tapauksissa vapaampi näkemään enemmän kuin ryhmän aikana.

 

Rationaalisuus. Ryhmän aikana unennäkijä saa usein niin monia vastauksia,  jotka ovat saattaneet koskettaa häntä monilla tasoilla, että hän ei sinä aikana kykene käsittelemään kaikkia. Lisäksi ollessaan vastatusten ryhmäläisten kanssa hän joutuu jatkuvasti kamppailemaan sen asian kanssa, miten paljon paljastaa itsestään. Tämä voi jonkin verran rajoittaa hänen itsetutkiskelunsa laajuutta. Unen itsenäinen läpikäyminen vapauttaakin unennäkijän näistä rajoituksista ja antaa hänelle mahdollisuuden tutkia joitakin ryhmän liikkeelle panevia tunteita. (Ullman & Limmer 1988, 9; 1989, 32-33.)

 

Tämän vaiheen jälkeen prosessi on käyty loppuun ja unityö on saatettu päätökseen.

 

 

5.3. Uniryhmän toiminta

 

Ryhmän funktiona ei ole pelkästään virittää kiinnostusta unityöhön, vaan se toimii myös voimakkaana välineenä saattaessaan unennäkijän tekemisiin unensa kanssa. Lisäksi sen kautta voidaan tunnistaa joitakin niistä tekijöistä, jotka ovat unioivalluksen esteenä. Ryhmäprosessin aikana uneksija joutuu miettimään  esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: Mitä uni minulle kertoo, teenkö sellaisia asioita, jotka saattavat estää minua ymmärtämästä unen sanomaa? Toisin sanoen: mitä osia unesta tunnen omakseni ja mitä toisaalta olen taipuvainen jättämään siitä pois? (Ullman & Zimmerman 1982, 212.)

 

Uniryhmään osallistuminen ei ole tavanomaista toimintaa ja se edellyttää sitoutumista. Onhan ilmeistä, että unet ovat luonteeltaan privaatteja tapahtumia ja niitä ei yleensä jaeta ventovieraiden kanssa. Suurimmalla osalla meistä ei ole kokemustaustaa, joka olisi antanut meille valmiuksia näin intiimien ja arkaluontoisten asioiden jakamiseen. Niinpä ensimmäisen istunnon aikana on luonnollista odottaa monia defenssimekanismeja. Ohjaajan on hyvä tarkkailla niiden esiintymistä ja tarpeen tullen ottaa ne puheenaiheeksi. Jotkut saattavat arvioida uniryhmään tulemisen liian suureksi askeleeksi, ja he pelkäävät omien tarkasti varjeltujen salaisuuksien paljastumista. Ensimmäiset unet voivat käsitellä juuri edellä mainittuja jännityksiä ja tällöin niiden oivaltaminen saattaa muodostua tärkeäksi virstanpylvääksi ryhmän toiminnan  etenemisessä. Niin ikään osallistujien välille voi kehittyä jännitteitä, jotka saattavat myös heijastua uniin. Niiden hankaluusasteesta riippuen on mietittävä, jättääkö ne asianomaisten itsensä ratkaistavaksi ryhmän ulkopuolella vai käsitelläkö ne ryhmässä. 

 

Kaikki ihmiset tekevät asioita persoonallisella tyylillään. Yksi on passiivinen ja myötäilevä, toinen dominoiva ja kontrolloiva, kolmas  älyllinen, neljäs emotionaalinen ja niin edelleen. Ryhmissä on syytä tarkkailla näitä piirteitä, koska niillä on taipumus esiintyä myös unissa. Unennäkijä voi esimerkiksi toimia passiivisesti unessaan. Mikäli tämä vastaa myös hänen toimintaansa istunnossa, kyseisen havainnon vahvistaminen uneksijan puolelta saattaa tehostaa siihen liittyvien unikuvien  efektiivisyyttä.

   

Unityö voi toisinaan avata jo pitkään arpeutuneena olevat tunnehaavat ja aiheuttaa ”tunnemyrskyjä”. Yksi tapa käsitellä näitä tilanteita on sallia uneksijan uppoutua emootioihinsa. Tällöin unennäkijä voidaan saada tuntemaan itsensä vapaaksi tuulettamaan tunteitaan. (Emt., 214-217.)

 

Uniryhmät voivat saada alkunsa monilla eri tavoilla. Ne voivat alkaa luonnollisesti sellaisten ihmisten parissa, jotka ovat kiinnostuneita unista (esimerkiksi ystävät, perheenjäsenet, työtoverit tai vieraat). Ensimmäinen päätös liittyy siihen, keiden kanssa työskentelee. Tällöin on mietittävä haluaako ottaa ainoastaan tuntemiaan yksilöitä mukaan, vai hyväksyykö mukaan kaikki asiasta kiinnostuneet. Mikäli jäsenet ovat tuttuja jo entuudestaan, on hyötynä tietynlaisen luottamuksellisen tason olemassaolo ennen ryhmän toimintaa. Aina täytyy muistaa, että ryhmän jäsenet tulevat prosessin myötä tuntemaan toistensa heikkoudet ja vahvuudet. Jotkut saattavat liittyä ryhmään itsetehostuksen tarpeen ajamana, löytääkseen areenan omien käsitystensä pönkittämiseen tai jonkun muun hallitsemis- ja ohjailutarpeen vuoksi. Tällaiset seikat on syytä huomioida mahdollisimman tarkasti hyvissä ajoin, jotta ne eivät liiallisesti häiritsisi ryhmän toimintaa. Ohjaaja tarvitsee ryhmän apua varmistaakseen, ettei yksi ihminen dominoisi koko ryhmää tai johtaisi sitä pois päämäärästä. Mikäli tilanne vaatii, tällaista henkilöä on pyydettävä jättämään ryhmä. Tässä on muistettava, että uniryhmät eivät ole terapiaryhmiä, joissa paneudutaan henkilökohtaisiin ongelmiin. Ryhmän tarkoituksena on auttaa unennäkijää saamaan yhteys uneensa ja tätä kautta antaa välineitä itsenäiseen työskentelyyn mahdollisen ongelman kanssa. Kaikki sellaiset ihmiset, jotka sallivat tämän, ovat tervetulleita mukaan. (Ullman & Zimmerman 1982, 232-234.)  

 

Uniryhmä tarjoaa monia mahdollisuuksia ja rakentavaa yhteistoimintaa unen vertauskuvallisten merkitysten selvittämiseksi. Tämä ylittää yhden ihmisen ponnistelut unen kanssa, vaikka hän tuntisikin hyvin unennäkijän, kuten esimerkiksi terapeutin ollessa kyseessä. Edellinen ei kuitenkaan vähättele terapeutin merkitystä unen selvittelijänä, vaan pikemmin korostaa ryhmän joukkomielikuvitusta, joka saattaa osoittautua useimpien unikuvien kannalta rikkaammaksi ja monipuolisemmaksi lähteeksi. (Ullman & Zimmerman 1982, 248- 249.)

 

 

6.  TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN

6.1.  Tutkimukselliset lähestymistavat

6.1.1.  Pragmaattisuus

 

Aikaisemmassa vaiheessa olen todennut tutkimukseni olevan luonteeltaan pragmaattista. Pattonin mukaan kaikki tutkimuskysymykset eivät perustu teoriaan. Itse asiassa on olemassa monia konkreettisia ja käytännöllisiä kysymyksiä, joita ihmiset esittävät itselleen tehdäkseen maailmasta paremman paikan asua. Kvalitatiivisilla metodeilla on olemassa myös erittäin käytännöllinen puoli. Tämä pitää yksinkertaisesti sisällään avoimien kysymysten tekemisen ja todellisessa elämäntilanteissa tapahtuvan mielenkiintoa herättävien asioiden observoimisen. Näiden operaatioiden kautta voidaan ratkaista käytännöllisiä ongelmia, parantaa toimintaohjelmia tai kehittää menettelytapoja. Yksilö voi siis esimerkiksi tehdä tulkintoja ilman hermeneutiikan opettelemista, ja hän voi suorittaa avoimia haastatteluja tai havainnoida lukematta fenomenologista kirjallisuutta. Kvalitatiiviset menetelmät perustuvat siis niiden omiin järkeenkäypiin tapoihin selvittää, mitä  eri tilanteissa tapahtuu. (Patton 1990, 89-90.)

 

Keskittymällä prosessiin keskitymme samalla siihen, miten jotakin tapahtuu. Ryhmiä, ohjelmia ja jopa kokonaisia organisaatioita voidaan luonnehtia erittäin ”prosessiorientoiduiksi”, mikäli sille miten osallistujat ja jäsenet kokevat tapahtumat, annetaan yhtä paljon huomiota kuin saavutetuille tuloksille. Aktiivisesti osallistuvat ihmiset ovat kehittämisprosessissa siis itsessään jo päämäärä. Laadullinen tutkimus soveltuu hyvin prosessin tutkimiseen, koska prosessin kuvaus vaatii yksityiskohtaista kuvailua. Yleensä prosessin kokeminen vaihtelee eri yksilöiden välillä, prosessi on sujuva ja dynaaminen, ja osallistujien havainnot ovat tärkeässä asemassa prosessia havainnoitaessa.[17] (Emt., 94-95.)

 

Ullmanin teoria on  pragmaattisesti painottunut, joten unien oivaltamisen prosessi on siinä tärkeässä asemassa. Vaikka ryhmätoiminta etenee tiettyjen periaatteiden mukaan, on aina mahdollista, että prosessi voi itsessään nostaa uusia kysymyksiä ratkaistavaksi. Tämän johdosta pidän tutkimuskysymyksiä avoimina, ja siten annan tilaa uusille ajatuksille, jotka saattavat kehittää ryhmän toimintaa rakentavampaan suuntaan.

 

 

6.1.2.  Tapaustutkimus

 

Uniryhmää voidaan lähestyä tapaustutkimuksen (case study) viitekehyksestä. Tällöin on ensin määriteltävä mitä ”tapauksella” tarkoitetaan. Wahlströmin (1993) mukaan tapauksena on yleensä jokin paikallisesti ja ajallisesti rajoittuva tapahtumasarja, johon useammat henkilöt osallistuvat. Se saattaisi olla esimerkiksi kaikki tietyn terapeutin istunnot tietyn asiakasperheen kanssa tiettynä ajanjaksona. Toiseksi tulee määritellä analyysiyksikkö; onko tarkoitus analysoida tapaus holistisesti vai ottaa jokin tai joitakin siinä esiintyviä ilmiöitä tarkastelun kohteeksi. Kolmantena on mietittävä tapausten lukumäärää ja osallistujien valintaa. Tässä voidaan käyttää erilaisia kriteerejä hyväksi; soveliaisuus, kokonaisvaltaisuus, tyyppitapaukset, uniikkitapaukset ja kuuluisuus. Olennaista on, että osallistujat toimivat hyvinä tiedon lähteinä tutkittavan ilmiön suhteen tai että tapaukset paljastavat ilmiön luonteen mahdollisimman selvästi.

 

Fidelin mukaan (1992) tapaustutkimus soveltuu ilmiön tutkimiseen, kun 1) mukana on paljon erilaisia tekijöitä ja suhteita, 2) ei ole olemassa mitään tiettyjä peruslakeja, jotka määräävät tekijöiden ja suhteiden tärkeysasteen ja 3) kun tekijät ja suhteet ovat suoraan havainnoitavissa. Tesch (1990, 39) pitää tapaustutkimusta intensiivisenä ja yksityiskohtaisena yksilön tai ryhmän tutkimisena, joka voidaan toteuttaa mm. observaation ja osallistujien raporttien avulla.

 

Mikäli tarkoituksena on tutkia sellaista ilmiötä, jota aikaisemmin ei ole juurikaan huomioitu ja voidaan tutkia sitä, mitä sosiaalisessa ohjelmassa tapahtuu, on luonteva strategia tapaustutkimus. (Marshall & Rossman 1989, 78.)

 

Yin (1991, 23) on esittänyt tapaustutkimuksesta varsin perusteellisen määritelmän. Hänen mukaansa tapaustutkimus on empiirinen tutkimus joka 1) tutkii tämänhetkisiä ilmiöitä niiden luonnollisessa kontekstissa; koska 2) ilmiön ja kontekstin rajat eivät ole selvästi havaittavissa ja 3) siinä käytetään monia tietolähteitä, kun 4) halutaan vastata kysymyksiin ”miten” ja ”miksi”.

 

Tapaustutkimus voidaan helpommin ja selkeämmin määritellä seuraavien dimensioiden kautta:

 

1) yksilöllistäminen

2) kokonaisvaltaisuus

3) monitieteisyys

4) luonnollisuus

5) vuorovaikutus

6) mukautuvaisuus

7) arvosidonnaisuus

 

Tapaustutkimuksen lähtökohtana on yksilöiden kykenevyys tulkita inhimillisen elämän episodeja ja merkitysten antamista tapahtumille. Merkitykset ovat luonteeltaan subjektiivisia ja niiden konteksti on aina huomioitava. Saatujen tuloksien kautta avautuu mahdollisuus omien kokemusten pohtimiseen ja oppimiseen. Tutkimus on holistista ja systemaattista kuvausta ilmiön laadusta, se on elävää, konkreettista ja yksityiskohtaista todellisuuden kuvausta ja tulkintaa. Todellisuutta tarkastellaan siis kokonaisuutena eri näkökulmista käsin hajottamatta sitä erillisiksi variaabeleiksi. (Syrjälä & Numminen 1988, 8.)

 

Tapaustutkimus on monitieteellistä, eli teoria ja metodit valitaan eri yhteyksistä. Täl­löin voidaan yhdistää eri tieteiden teorioita ja kokemuksia toisiinsa. Ilmiöitä tutkitaan naturalistisessa kontekstissaan ilman keinotekoisia järjestelyjä ja pakotteita. Tutkimusmetodit ovat luonteeltaan strukturoimattomia, koska ideana on selvittää tutkittavien oma tapa jäsentää maailmaa ja kokemuksia. Interaktio tutkijan ja tutkittavien välillä on tärkeä tekijä aineistoa kerättäessä. Roolijako ei ole selvä ja tutkittavia ei esineellistetä objekteiksi, sillä heidät nähdään emotionaalisina ja aktiivisina subjekteina. Tutkijan omat subjektiiviset kokemukset ovat mukana prosessissa. Vuorovaikutuksen lähtökohtana on demokraattisuus siinä mielessä, että jokainen yksilö omistaa itseään koskevat tiedot ja hän voi antaa tai olla antamatta niitä muille.[18]

 

Tapaustutkimus on opportunistista, koska tietoja etsitään sieltä mistä niitä on mahdollista saada. Tutkimuskohteen valinta pohjautuu luonnollisesti tutkimuskysymyksiin, mutta tutkimuskohde voi myös suunnata ongelmien muodostumista. Tutkimus on lisäksi arvosidonnaista, joten tutkijan on tiedostettava arvomaailmansa vaikutus omaan näkemykseensä ilmiöstä. Näin määriteltynä tapaustutkimus esittäytyy moniulotteisena ja itsenäisenä tutkimustyyppinä, jota voidaan soveltaa monien ongelmien ratkaisemiseen. (Emt., 9-11.)

Sosiaalisessa kontekstissa toimivaa uniryhmää ei käsittääkseni ole aikaisemmin Suomessa tutkittu tapaustutkimuksen viitekehyksestä käsin, joten esimerkiksi edellä mainitut Marshallin asettamat kriteerit tapaustutkimuksen soveltamiselle täyttyvät. Uniryhmän toimintaa voidaan perustellusti pitää yhtenä tapauksena, koska se sisältää osallistujia, jotka kokoontuvat tietyn ajan tietyssä paikassa. Tapauksen analyysiyksikkönä toimii uniryhmä. Osallistujat on valittu unista kiinnostuneista henkilöistä, joilla ei ole aikaisempaa taustaa uniryhmätoiminnasta. Lisäksi uniryhmää tutkitaan sosiaalisessa kontekstissa, joka pitää sisällään monenlaisia observoitavia suhteita ja tekijöitä, joiden merkitystä ei voida etukäteen pelkistää lakien muotoon. Eklektisyyttä pyrin toteuttamaan psykologisten ja sosiaalipsykologisten teorioiden ja metodien yhdistämisen kautta.

 

 

6.2.  Tutkimuskysymykset[19]

 

Tapaustutkimuksen ongelmanasettelu muotoutuu vähitellen prosessin edetessä. Tutkijalla on aina oltava mielessä ongelmia ja kysymyksiä, joihin hän hakee vastauksia. Kysymykset täsmentyvät kenttätyössä tutkijan observaatioiden ja teoretisoinnin pohjalta. Lähestymistapaa voidaan täten pitää sekä induktiivisena että deduktiivisena. (Syrjälä & Numminen 1988, 16.)

 

Pyrin tutkimuksessani selvittämään miten unien oivaltaminen etenee pienryhmässä. Päämäärän toteuttamiseksi olen haastatellut viittä naista ennen uniryhmän aloittamista sekä sen päätyttyä. Lisäksi olen litteroinut yhdeksän uniryhmäistuntoa, joista valitsin kolme tarkempaan diskursiiviseen analyysiin. Istunnoissa käytin hyväkseni osallistuvan havainnoinnin metodia. Edellä mainittujen menetelmien kautta pyrin valottamaan seuraavia kolmea tutkimuskysymystä:

 

1) Miten unien oivaltamisen prosessi etenee pienryhmässä?

 

2) Miten  unista puhutaan ja minkälaisia diskursseja puheessa konstruoituu?

 

3) Miten tutkittavat kokevat uniryhmässä toimimisen ja minkälaisia vaikutuksia osallistumisella on?

 

Uniryhmän sosiaalinen funktio asettaa vaatimuksia prosessin kuvaamiseen yhtenä tärkeänä informaatiolähteenä. Jäsenten välinen interaktio vaikuttaa olennaisesti ryhmäprosessin etenemiseen. Tämä puolestaan heijastuu  unien oivaltamisen prosessiin. Toisena tavoitteenani on tutkia diskurssianalyysin avulla osallistujien puhetta. Kommunikaatio tutkittavien välillä konstruoituu sosiaalisessa kontekstissa, joka muokkaa pitkälti puheen eri funktioita. Viimeisenä pyrkimyksenäni on uniryhmästä saatujen kokemusten kuvaaminen[20].

 

Kaksi ensimmäistä tutkimuskysymystä kietoutuvat luonnollisesti toisiinsa, sillä molemmat konstruoituvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Näitä kysymyksiä tutkin uniryhmäistuntojen prosessinomaisessa kuvaaamisessa (7. Uniryhmäistunnot) sekä loppuosan yhteenvedossa (8. Yhteenvetoa uniryhmäistunnoista). Uniryhmän vaikutusten kuvaaminen aktualisoituu yhdeksännessä luvussa (9. Uniryhmän vaikutukset).  

 

 

6.3.  Aineiston keruumenetelmät 

 

Tapaustutkimuksen evidenssit saattavat tulla kuudesta lähteestä: 1) dokumentit (esimerkiksi tapahtumien raportointi, kehitysraportit), 2) arkistotallenteet (esimerkiksi päiväkirjat), 3) suora havainnointi, 4) osallistuva havainnointi, 5) haastattelut ja 6) fyysiset tekotuotteet (esimerkiksi jokin teknologinen laite). Menetelmät, joilla aineistoja kerätään on kehitettävä ja suoritettava toisistaan riippumattomasti, jotta jokaista lähdettä käytettäisiin oikein. Olennaista ei ole kaikkien mahdollisten lähteiden käyttäminen, vaan ainoastaan niiden, jotka ovat relevantteja tietylle tapaustutkimukselle. (Yin 1991, 84-95.)

 

Uniryhmän tutkimisessa voidaan hyödyntää neljää eri lähdettä. Dokumenttien osalta jokaisen ryhmäistunnon tapahtumat nauhoitetaan myöhempää analyysiä varten. Osallistujien unipäiväkirjoista saadut kokemukset ovat toinen lähde. Osallistuva havainnointi on kolmas ja  haastattelut neljäs lähde.

 

 

6.3.1.  Osallistuva havainnointi

 

Tunnetaan myös nimillä ”kenttähavainnointi”, ”kvalitatiivinen observaatio” tai ”suora observaatio”. Käsitteenä viittaa prosessiin, jossa tutkija luo ja ylläpitää monipuolista ja suhteellisen pitkäaikaista suhdetta inhimilliseen yhteisöön sen luonnollisessa elinympäristössä. Päämääränä on kehittää tieteellistä ymmärrystä kyseisestä yhteisöstä. (Lofland & Lofland 1984, 12.) Osallistuvaa havainnointia on useimmiten käytetty eri kulttuurien tai alakulttuurien ryhmien tutkimiseen. Tekniikkaa voidaan soveltaa myös arkipäiväisemmissä tilanteissa, kuten organisaatioissa tai muissa pienryhmissä. (Yin 1991, 92.)

 

Kaikki ihmiset havainnoivat luontoa ja yhteiskuntaa. Myös tutkimus käyttää hyväkseen havainnointia aineiston hankkimisessa, mutta se on arkihavainnointia suunnitelmallisempaa ja systemaattisempaa. Lisäksi tiedostetaan paremmin havaintojen mahdolliset virhelähteet. ”Kaikki eläintarhaan menevät näkevät eläimiä, useat jopa katselevat niitä, mutta vain harvojen voidaan sanoa tarkkailevan niiden käyttäytymistä.” Tieteellinen observointi on käyttäytymisen tarkkailua, ei vain sen näkemistä. (Uusitalo 1991, 89.)

 

Havainnointia sovelletaan erityisesti toiminnan ja käyttäytymisen kuvaamiseen ja sen ymmärtävään tulkitsemiseen. Siksi sitä käytetään usein kvalitatiivisessa -ja tapaustutkimuksessa. Lisäksi se soveltuu hyvin sellaisten ongelmien tutkimiseen, joista ei ole saatavilla kovinkaan paljon etukäteistietoa. (Emt., 89.)  

 

Kenttätyössä osallistuvaa havainnoijaa eivät sido survey-tutkimuksen lailla ennakkokäsitykset ongelman luonteesta, joustamattomat tutkimustiedon keräämissuunnitelmat tai ennakkoon asetetut hypoteesit. (Silverman 1994, 46.) Lincoln ja Guba (1985, 273) pitävät havainnoinnin ensisijaisena etuna sitä, että sillä saadaan selville tämän hetken syvällisiä kokemuksia. Observaatio luo tutkijalle monia mahdollisuuksia ymmärtää motiiveja, uskomuksia, käsityksiä, mielenkiinnon kohteita, tapoja ja muuta vastaavaa. Se sallii tutkijan nähdä maailmaa tutkittavien näkökulmasta ja vangita ilmiö sen omin termein. Lisäksi ryhmän toimintaa voidaan tutkia introspektiivisesti eli tutkija voi käyttää itseään tiedon lähteenä.

 

Osallistuva havainnointi on erityinen observaation muoto ja vaatii ensi käden sitoutumista tutkittavaan sosiaaliseen todellisuuteen. Tilanteeseen uppoutuminen sallii tutkijan kuulla, nähdä ja alkaa kokea todellisuutta muiden osallistujien lailla. (Marshall & Rossman 1989, 79.) Pattonin (1990, 206) mukaan osallistuva havainnointi on kokoava kenttästrategia, koska se yhdistää samanaikaisesti dokumenttien analyysin, haastattelun, suoran havainnoinnin ja observaation sekä introspektion.

 

Uniryhmän toiminnan kannalta on tärkeää miettiä, minkälaisen roolin tutkijana omaksun observoijana. Erilaisia rooleja on useita, ja näistä täytyy valita tutkimuksen kannalta hyödyllisin vaihtoehto.

 

Junker ja Gold ovat ehdottaneet neljää teoreettisesti mahdollista roolia havainnoijalle. Nämä vaihtelevat täydellisestä osallistujasta täydelliseen havainnoijaan:

 

1) Täydellinen osallistuja (complete participant). Observoinnin kohde ei ole tietoinen tutkijan todellisesta identiteetistä ja päämäärästä. Se ei siis ole selvillä havainnoijan roolista. Tutkija on kohteen kanssa mahdollisimman luonnollisessa vuorovaikutustilanteessa.

2) Osallistuja havainnoijana (participant as observer). Observoinnin     kohde on tietoinen havainnoijasta. Tämä tutkijan rooli on hyödyllinen etenkin silloin, kun hän kehittää vastavuoroisen suhteen havainnoitaviin, ja kun hän pyrkii käyttämään enemmän aikaa osallistumiseen kuin havainnoimiseen.

3) Havainnoija osallistujana (observer as participant). Observoinnin kohde on tietoinen havainnoijasta. Tätä käytetään yleensä sellaisissa tutkimuksissa, jotka sisältävät yhden tapaamisen havainnoitavien kanssa. Edellisen johdosta kontakti muodostuu usein lyhytaikaiseksi ja kenties pinnalliseksi.

4) Täydellinen havainnoija (complete observer). Observoinnin kohde ei ole tietoinen tarkkailusta. Tutkija ei ole vuorovaikutuksessa havainnoitavien kanssa. Tällöin tutkija pyrkii observoimaan kohdettaan sellaisilla tavoilla, jotka tekevät tarpeettomaksi hänen huomioon ottamisen. (Gold 1969)

 

Uniryhmän luonnetta pohdittaessa vaihtoehtoiset roolit kaventuvat yhteen eli osallistujaan havainnoijana (osallistuva havainnointi).  Tämän johdosta ei liene tarpeellista pohtia muiden roolien ongelmia, vaan keskityn ainoastaan oman roolini haasteisiin.

 

Ongelmia saattaa esiintyä, jos havainnoitava samaistuu liian paljon tutkijaan, ja näin ollen observoitava ei enää toimi ainoastaan tiedon lähteenä. Tässä tapauksessa hän muistuttaa liian paljon tutkijaa. Toisena vaarana on tutkijan ylisamaistuminen havainnoitaviin henkilöihin, jolloin hän saattaa menettää otettaan tutkimusnäkökulmaansa. Kyseistä ilmiötä kuvataan termeillä ”going native”. (Gold 1969)

 

Yin (1991, 93-94) esittää ensimmäisenä ongelmana tutkijan vähäisempää mahdollisuutta työskennellä ulkoisena havainnoijana, jonka johdosta hänen näkyvä, aktiivinen roolinsa voi vaikuttaa tutkimuskohteeseen. Toiseksi osallistuva havainnoija seuraa todennäköisesti yleisesti tunnettua ilmiötä ja hänestä tulee ryhmän tai organisaation tukija, jos tällaista tukea ei vielä aikaisemmin ole esiintynyt. Kolmanneksi osallistuvan havainnoijan rooli saattaa yksinkertaisesti vaatia liian paljon huomiota suhteessa observoijan rooliin. Tämän johdosta tutkijalla ei ole riittävästi aikaa muistiinpanojen tekemiseen tai kysymysten esittämiseen tapahtumia koskevista eri näkökulmista.  

 

Jotta edellä esitettyjä ongelmia voitaisiin välttää, on ne luonnollisesti ensin tiedostettava. Tämän jälkeen on pohdittava keinoja niiden vaikutusten minimoimiseksi. Haasteena on yhdistää osallistuminen ja havainnoiminen siten, että on mahdollista ymmärtää ohjelmaa sisäpiirin jäsenenä (insider) ja samaan aikaan kuvailla ohjelmaa ulkopuolisille (outsider) (Patton 1990, 207). Insider-roolin omaksuminen on useimmille tutkijoille vasta ensimmäinen askel. Heiltä edellytetään toisinaan kyvykkyyttä ajatella ja toimia kahdesta melko erilaisesta perspektiivistä käsin; yhdestä, jonka he ovat rakentaneet, ja toisesta, jota he tutkivat. Lisäksi heidän on silloin tällöin omaksuttava mentaalinen positio, joka yhdistää molempia näkökulmia. Tutkija omaksuu siis välillä insider-roolin syventyessään tapahtumiin ja toisinaan outsider-roolin, jossa hän pyrkii ottamaan etäisyyttä tutkittavaan ilmiöön kyetäkseen analysoimaan sitä. (Wax 1971)

 

Tässä tutkimuksessa olin uniryhmässä mukana tasavertaisena jäsenenä osallistuvan havainnoijan roolissa. Tärkeää oli ryhmäprosessin kannalta havaita ne asiat, jotka synnyttivät mahdollisia jännitteitä ja estivät täten prosessin kitkattoman etenemisen. Lisäksi pyrin observoimaan tekijöitä, jotka edesauttoivat ryhmän hedelmällistä toimintaa. Tavoitteena ei ollut havainnoida äärimmäisen tarkasti jokaista nonverbaalista vihjettä, ja tehdä niistä omia tulkintoja, koska tällöin aineisto olisi paisunut liian suureksi ja toiminta olisi edellyttänyt videokameran käyttämistä. Nonverbaalinen viestintä on toki tärkeää, mutta tutkimukseni päämäärän kannalta sen yksityiskohtainen kuvaaminen ei ollut relevanttia. Onhan selvää, että kaikkea ei ole mahdollista observoida, ja tutkimuskysymykset suuntaavat havaintojen tekemistä. Uniryhmän kannalta olennaisia havaittavia funktioita olivat mm. seuraavat seikat: työjärjestyksen noudattaminen[21], manipulaatiopyrkimykset, autoritatiiviset asenteet suhteessa unioivalluksiin, unien kertomisen vähättelyt (esimerkiksi ”näin viime yönä aivan merkityksettömän unen”), ahdistuneisuuden havaitseminen, roolien rekisteröiminen ja sen havainnoiminen, miten ryhmäläiset suhtautuvat toisiinsa.

 

 

6.3.2.  Haastattelu

 

Toisena metodina käytin kahta teemahaastattelua. Ensimmäisen haastattelun kysymykset[22] laadin melko avoimiksi, jotta ne eivät alussa olisi liiallisesti suunnanneet osallistujien vastauksia. Suoritin haastattelut tutkittavien toiveen mukaisesti heidän kodeissaan. Koin nauhurin käytön hyväksi menetelmäksi ja tutkittavat suhtautuivat sen käyttöön luontevasti. Täten haastatteluilmapiiri ei mielestäni kärsinyt nauhoittamisen johdosta ja minulla oli riittävästi aikaa kontaktin luomiseen ja ylläpitämiseen. Korostin haastateltaville tutkimukseni luottamuksellisuutta ja anonymiteettiä (ovathan unet varsin intiimejä asioita). Lopussa tiedustelin vielä mahdollisia lisäajatuksia. Haastattelut kestivät yhdeltä osallistujalta keskimäärin noin puoli tuntia. Tämän jälkeen litteroin nauhat kirjaimellisesti, ja samaan aikaan kirjoitin ylös niiden ajankohdan ja keston sekä haastateltavien iän ja ammatin.[23] Uniryhmän  lopettamisen jälkeen suoritin toisen haastattelun, ja tällä kertaa se toteutettiin kodissani sovittuina ajankohtina. Kyseiseen haastatteluun liittyvät kysymykset[24] olivat ensimmäistä spesifimpiä, koska tällöin tiesin jo paremmin mitä minun kannattaa tiedustella (prosessi nosti uusia ajatuksia käsiteltäväksi). Ideana oli mahdollisimman laajan ja rikkaan informaation kerääminen. Haastattelut sujuivat miellyttävässä ilmapiirissä, ja kultakin ryhmäläiseltä siihen meni aikaa noin 45 minuuttia. Edellisen jälkeen purin nauhat samaan tapaan kuin ensimmäisessä haastattelussa.[25]

 

Uniryhmän sujuvan toiminnan takaamiseksi tiedustelin[26] ryhmäläisiltä heidän mielipiteitään prosessista sen aikana ja lopettamisen jälkeen. Tällöin nousikin esille uusia asioita[27], joilla toimintaa voitiin tehostaa entisestään.

 

 

6.3.3.  Dokumentit ja unipäiväkirjat

 

Jokainen ryhmäistunto äänitettiin kasettinauhuria[28] apuna käyttäen. Tämä antoi samalla enemmän aikaa observaation suorittamiseen. Kokoontumisten jälkeen litteroin ne tarkasti ja samalla kirjoitin ylös myös ryhmädynaamisia havaintoja. Purkamisen päätyttyä tein jokaisesta unesta metaforaluettelon[29], joka pohjautui enimmäkseen ryhmässä esiintyviin oivalluksiin. Seuraavalla kerralla jaoin luettelot kullekin unennäkijälle, ja pyysin heitä pohtimaan niissä ilmenneitä metaforia. Lisäksi ryhmäläisillä oli jälkeenpäin vielä mahdollisuus keskustella kanssani mahdollisista epäselvyyksistä metaforiin liittyen. Tutkimus piti sisällään yhdeksän uniryhmäistuntoa, jotka kestivät keskimäärin kahdesta kolmeen tuntia. Unia käsiteltiin yhdessä istunnossa tilanteesta riippuen kaksi tai kolme kappaletta.[30]   

 

Tiedustelin ensimmäisessä haastattelussa ryhmäläisiltä mahdollisia aikaisempia kokemuksia unipäiväkirjasta. Osallistujille avautui ryhmän myötä mahdollisuus tallentaa unensa ylös. Lisäksi annoin ensimmäisessä istunnossa jokaiselle tutkittavalle laatimani ohjeen[31] unipäiväkirjan pitämisestä. 

 

 

6.3.4.  Tutkimukseen osallistujat

 

Uniryhmätutkimukseen osallistui alunperin kuusi henkilöä itseni lisäksi. Ensimmäisen istunnon jälkeen siitä jäi pois yksi jäsen[32]. Tutkimuksen alussa olin varautunut jonkun tutkittavan mahdolliseen lopettamiseen, ja niinpä otin ryhmään mukaan yhden ns. ylimääräisen henkilön[33]

 

Osallistujat valikoituivat tutkimukseen noin puoli vuotta kestävien ”tunnustelujen” kautta. Strategiana käytin sitä, että otollisessa tilanteessa puhuin kiinnostuksestani unimaailmaan ja tulevan tutkimukseni luonteesta. Tämän jälkeen neljä kuudesta tutkittavasta pyysi oma-aloitteisesti pääsyä uniryhmätutkimukseen. Kahdelta osallistujalta tiedustelin itse heidän halukkuuttaan tulla mukaan. Ideana oli sellaisten henkilöitten valitseminen, jotka ovat kiinnostuneita unista ja motivoituneita ryhmässä tapahtuvaan unien oivaltamiseen. Heillä ei myöskään ollut aikaisempaa kokemusta uniryhmätoiminnasta. Sinänsä ei ollut yllättävää, että kaikki osallistujat valikoituivat naissukupuolen edustajista. Miehet eivät yleensä ole erityisen kiinnostuneita unista ja niiden kanssa työskentelemisestä. Tähän löytyy varmasti monia kulttuurisia ja yksilöllisiä syitä, mutta ehkä yhtenä tärkeänä tekijänä on se, että miehet eivät yleensä juttele tunteistaan ja muista intiimeistä asioistaan kovin halukkaasti, varsinkaan ventovieraiden kanssa.

 

Seuraavassa esittelen jokaisen ryhmäläisen erikseen. Luonnollisesti heidän nimensä on muutettu anonymiteetin turvaamiseksi. Olen merkinnyt sulkuihin heidän oikean iän ja ammatin. Lisäksi otin ensimmäisestä haastattelusta soveltuvin osin joitakin asioita, jotka valottavat heidän tilannettaan ennen tutkimukseen osallistumista.[34]

 

Ronja (29 v., toimittaja). Ronja on jo pidempään ollut kiinnostunut unista ja hän kokee, että niissä voisi olla paljon enemmän kuin mitä hän heti kykenee ymmärtämään. Hän ei ole kovin paljon perehtynyt unikirjoihin, vaan lähinnä tietous unien maailmasta on tullut erilaisten lehtijuttujen välityksellä. Ronja lähti hakemaan uniryhmästä itsetuntemusta ja vahvistusta omalle intuitiolleen. Hän uskoo itsestään löytyvän vastaukset moniin elämän kysymyksiin, ja että unet voisivat auttaa häntä tässä pyrkimyksessä, koska muuten monet asiat saattaisivat jäädä tiedostamatta; niin ratkaisut kuin ongelmatkin. Unien viestien ymmärtämisestä Ronja kertoo seuraavaa: ”Musta tuntuu, että mä olen saanut siihen jonkun oven raolleen, mutta että mä haluaisin avata sitä ovea vielä enemmän. Mulla ei ole tarvetta avata sitä ovea sepposen selälleen, et unet on vähän sellainen salaperäinen juttu, ja musta ne saa edelleen jäädäkin niin, mutta ehkä mä nyt haluaisin vähän enemmän ymmärtää.

 

Katja (24 v., hallintotieteiden opiskelija). Katjalle eivät unet haastatteluvaiheessa merkinneet kovinkaan paljon. Hän ei yleensä pohdiskele uniansa ja monet unet unohtuvat nopeasti. Katja lähti hakemaan uniryhmästä mielenkiintoista kokemusta ja lisätietoa unista. Hän ei sinänsä odottanut saavansa itselleen varsinaisesti mitään. Unien viestien oivaltamisen hän koki seuraavasti: ”En ymmärrä, itse asiassa varmaan pari viikkoa sitten näin sellaisen unen, jonka muistin koko päivän ja muistan vieläkin, ja siinä ilmeisesti oli joku sanoma, mutta en ole siitä nyt ihan sitten varma. Kyllä mulla on omat tulkintani siitä mitä se tarkoitti, mutta yleensä en ymmärrä mikä pointti niissä on.”    

 

Mona (31 v., lääkäri). Mona on erittäin kiinnostunut unista ja muistaa niitä yleensä vähintään kaksi kappaletta aamulla. Hän on itse pohdiskellut ja tulkinnut omia uniaan melko paljon. Mona haluaisi prosessoida uniaan systemaattisemmin, ja uniryhmän kautta hän näkee siihen oivan mahdollisuuden. Lisäksi hän hakee ryhmästä itselleen ”peiliä; että kuitenkin se, mitä itse ajattelee unista on kauhean subjektiivista, että on hyvä peilata niitä muissa ihmisissä. Ja sitten kuulee että mitä näkökulmaa, millä tavalla niiden toisten ihmisten ajatusten kautta mä voisin laajentaa mun näkökulmaa.” Monalle unet merkitsevät paljon ja hän näkee ne kanavana alitajuntaan. Unien viestien ymmärtämisestä hän kertoo näin: ”Koen ymmärtäväni niitä yleensä hirveen hyvin ja se vähän huolestuttaakin mua. Tämän takia musta on hyvä jutella niistä joidenkin kanssa, koska mä saan aika yksioikoisesti monta kertaa niihin mielestäni hyviä tulkintoja. Ja sitten mä juutun johonkin tulkintaan, enkä pääse siitä niinku pidemmälle. Joskus mä ajattelen, että ehkä se homma jää niinku puolitiehen, että sellaiset vaikeimmat asiat kohdata karsinoi johonkin helppoon tulkintaan. Musta tuntuu, että näin painan sen asian takaisin alitajuntaan ja tästä mä haluaisin päästä irti. Tässä tilanteessa olisi hyvä, jos olisi joku muu, joka ottais mut kiinni liian helposta tulkinnasta. Tosin voin itse välillä tehdä myös ylitulkintoja unistani.

 

Meeri (24 v., psykologian opiskelija). Meeriä unet kiinnostavat jollain tapaa, ja hän ei omasta mielestään tiedä niistä paljon mitään. Meeri suhtautuu unikirjojen selityksiin varsin skeptisesti, eikä hän usko että unia voidaan niiden kautta tulkita mitenkään hedelmällisesti. Uniryhmän toiminnasta hän hakee erilaisia vaihtoehtoja unien tulkintaan. Meeri ei allekirjoita sitä, että olisi ainoastaan yksi oikea tapa tulkita unia. Hän haluaakin tietää, mitä mieltä joku toinen on hänen unistaan; sellaisia asioita, joita Meeri ei itse olisi tullut ajatelleeksi. Hän peräänkuuluttaa muiden tarjoamia vinkkejä ja uusia näkökulmia uniinsa. Unien viestien ymmärtämisestä Meeri lausuu seuraavaa: ”En mä varmaan kauheesti ymmärrä. Mä en oikein tiedä, että kuinka paljon unia kannattaa ymmärtää ja tulkita. Että pitäiskö unet ottaa sellaisina kun ne on, vai kuinka pitkälle meneviä tulkintoja niistä voidaan johtaa. Itse en ole loppujen lopuksi kauheasti edes yrittänyt ymmärtää uniani.”

 

Tiia (24 v., psykologian opiskelija). Tiia pitää unia merkittävinä ja näkee ne ajatuksien kokoajina. Hänen mukaansa unet selventävät joitakin asioita. Uniryhmästä Tiia hakee parempaa ymmärrystä ja parempia tulkintoja unilleen. Lisäksi hän uskoo että muiden kanssa on mukava jutella heidän näkemistään unista. Tiiasta on mielenkiintoista havaita minkälaisia unia muut näkevät ja hän haluaa vaihtaa unennäkemiseen liittyviä kokemuksia. Hän ei usko unien symbolikirjojen voimaan, vaikkakin näkee unissa joitakin yhteisiä kulttuurisia tekijöitä. Tiian mielestä uniin liittyvät tunteet ja merkitykset ovat henkilökohtaisia, ja näitä ei voida johtaa mistään tietyistä symboleista. Hän muistaa keskimäärin kaksi unta viikossa. Unien viestien ymmärtämisestä Tiia kertoo näin: ”Joskus koen saavani unien kautta todella hyviä oivalluksia, mutta minulla on ollut paljon unia, joita haluaisin ymmärtää, mutta en ole siihen kyennyt. Ymmärrän aika satunnaisesti unien viestejä, ehkä niinkun jokaisesta unesta joitakin piirteitä tunnistaa helposti, mutta jotkut jää aina semmosiksi, että niitä ei pysty selittämään tai ymmärtämään.”    

 

 

6.4.  Tutkimuksen luotettavuus

 

Kvalitatiivisen tutkimuksen luotettavuuden kriteerit määräytyvät erilaisista lähtökohdista verrattuna traditionaaliseen empiiriseen tutkimukseen. Gergenin mukaan (1982) perinteinen empiirinen tutkimus ei anna lukijalle mahdollisuutta omien havaintojen suorittamiseen. Laadullisessa tutkimuksessa lukijoilla on ainakin tietyssä määrin mahdollista tehdä havaintoja perusaineistosta. Tämä voi yhtenä tekijänä joko vakuuttaa tai olla vakuuttamatta lukijaa tutkimuksen luotettavuudesta. (Wahlström 1992, 54-56.)

 

Tutkimuksen teoriataustaa konstruoidessa on esitettävä ne perusteet, joilla tutkimusta voidaan pitää luotettavana. Jotta tutkimus olisi luotettava, sen täytyy olla vapaa satunnaisista ja epäolennaisista tekijöistä. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa itse tutkimusta arvioidaan koko ajan ja näin satunnaisuudet yleensä karsiutuvat prosessin myötä pois. (Varto 1992, 103-104.) 

 

Perinteinen kvantitatatiivinen tutkimus perustelee luotettavuutta tilastomatematiikkaan pohjautuvien validiteetin ja reliabiliteetin käsitteiden avulla. Edellisellä tarkoitetaan sitä, miten tutkimustulokset vastaavat todellisuutta, ja jälkimmäinen käsite viittaa tutkimuksen toistettavuuteen ja johdonmukaisuuteen. (Syrjälä & Numminen 1988, 135-140.) Lincoln ja Guba (1985, 294-301; ks. myös Wahlström 1993; Mäkelä 1990) korvaavat  validiteetin ja reliabiliteetin käsitteet seuraavilla laadulliseen tutkimukseen paremmin istuvilla kriteereillä[35]: uskottavuus (credibility), siirrettävyys (transferability), käyttövarmuus (dependability) ja vahvistettavuus (confirmability). Seuraavaksi tarkastelen tutkimustani uskottavuuden, siirrettävyyden ja käyttövarmuuden suhteen.[36]

 

Uskottavuus kuvaa sitä, kuinka ajateltavissa oleva tutkimuksessa rakennettu esitys todellisuudesta on. Uskottavuuden lisäämisessä yksi tärkeä tekijä on riittävän ajan käyttäminen tiettyjen päämäärien saavuttamisessa. Tutkijan tulee viettää tarpeeksi aikaa kentällä, jotta hänet hyväksytään tutkittavassa ryhmässä, ja hänelle avautuu mahdollisuus luottamuksellisten suhteiden rakentamiseen. (Lincoln & Guba 1985, 294-305.) Tässä tutkimuksessa haastattelut ja ryhmäistunnot ajoittuivat noin puolen vuoden ajalle, ja tämä oli mielestäni riittävä aika hyväksytyksi tulemiseen sekä tarpeellisen luottamustason saavuttamiseen.

 

Toinen olennainen tekniikka uskottavuuden osoittamisessa on jatkuva observoiminen (persistent observation). Tämän tarkoituksena on tutkimustilanteeseen liittyvien olennaisten elementtien ja ominaisuuksien identifioiminen sekä näiden yksityiskohtainen tarkastelu. Näin voidaan päästä eroon epäolennaisuuksista, jotka saattaisivat vääristää tutkimuksen kulkua. (Emt., 304-305.) Käytin yhtenä tutkimusmenetelmänä osallistuvaa havainnointia, joka mahdollisti istunnoissa esiintyvien tapahtumien observoimisen. Tähän minulle jäi runsaasti aikaa, sillä äänitin keskustelut kasettinauhuria apuna käyttäen. Istuntojen välillä minulla oli mahdollisuus ottaa etäisyyttä aineistosta, joten havainnoiminen ei käynyt liian raskaaksi.       

 

Viimeinen uskottavuuden tehostamiseen liittyvä menetelmä on triangulaatio[37]. Marshall ja Rossman (1989, 82-83, 101-105) suosivat eri strategioiden soveltamista tutkimukseen, koska tällöin voidaan yhden menetelmän heikkoudet kompensoida toisen metodin vahvuuksilla. Haastattelun avulla on mahdollista saada suuri määrä tietoa nopeasti. Kun siihen yhdistetään myös observaatio, tutkija voi tarkastella kuvauksia faktoja vasten. Käsillä olevassa tutkimuksessa käytettiin kahta metodia; haastattelua ja osallistuvaa havainnointia. Menetelmien tuottamaa aineistoa voitiin vertailla keskenään ja suhteuttaa toisiinsa. Ensimmäinen ja toinen haastattelu ajoittuivat noin puolen vuoden päähän toisistaan, ja näin minulle avautui mahdollisuus vertailujen suorittamiseen tiettyjen kysymysten suhteen. Tutkimuksen analyysivaiheessa sovelsin aineistoon diskursiivista analyysiä. Näin käsillä olevaan materiaaliin päästiin pureutumaan vielä tehokkaammin.

 

Tutkimuksen siirrettävyys (toistettavuus[38]) liittyy siihen, miten tutkimuksessa konstruoitua kuvausta voidaan soveltaa toisissa olosuhteissa vastaavaan ilmiöön (Lincoln & Guba 1985, 316). Kvalitatiivisen tutkimuksen ei tarvitse teeskennellä olevansa toistettavissa. Tutkija välttää tietoisesti tutkimusolosuhteiden kontrolloimista ja keskittyy tallentamaan kompleksiset tilannetekijät ja suhteet sellaisina kun ne ilmenevät. Toistettavuuden vaatimuksiin voidaan kuitenkin vastata seuraavasti: Ensinnäkin laadullinen tutkimus on luonteeltaan sellaista, että sitä ei voida toistaa täysin alkuperäisessä muodossaan, koska todellinen maailma muuttuu koko ajan. Toiseksi tutkijan tulee pitää täsmällisiä muistiinpanoja ja tutkimuspäiväkirjaa, johon tallennetaan jokainen tutkimussuunnitelmaan liittyvä päätös. Näin muut voivat halutessaan tutkia käytettyjä menetelmiä ja päätelmiä. Lopuksi kaikki tutkimustieto tulee organisoida järjestelmällisesti, jotta se olisi helposti muiden ulottuvilla, mikäli joku kyseenalaistaa tutkimustulokset tai haluaa analysoida ne uudelleen. (Marshall & Rossman 1989, 144-149; ks. myös Fidel 1992; Grönfors 1982, 178-179.) Jokainen tutkimuksen lukija voi itse viime kädessä päätellä, olenko noudattanut edellisiä periaatteita - tähän olen joka tapauksessa pyrkinyt.      

 

Käyttövarmuudella tarkoitetaan sitä, miten tutkimuksessa käytetty analyysitapa on sovellettavissa erilaisiin tapauksiin (Perttula 1995, 101). Mikäli analyysitavalla viitataan tutkimuksen teoriataustan sekä metodien soveltuvuuteen eri tapauksien tutkimisessa, voidaan kyseistä kriteeriä käyttää myös käsillä olevan tutkimuksen luotettavuuden arvioinnissa. Tutkimuskohteenani oli uniryhmän toiminta, jota voidaan pitää yhtenä tapauksena (ks. 6.1.2. Tapaustutkimus). Konstruoimani ajatuspohja koostui Ullmanin uniteorian praktisesta osuudesta sekä metaforisista ja ryhmädynaamisista pohdinnoista. Analyysivaiheeseen sovelsin kokonaisprosessin kuvaamista (tässä käytin osallistuvaa havainnointia apuna) sekä diskurssianalyysiä. Käsittääkseni käyttämälläni analyysitavalla on sovellusarvoa myös erilaisiin tapauksiin. Eli sellaisten uniryhmien tutkimiseen, jossa on mukana eri henkilöitä.

 

Patton (1990, 476-477) näkee tutkijan älyllisen kurinalaisuuden (intellectual rigor) tärkeänä tekijänä tutkimuksen luotettavuutta arvioitaessa. Tämä edellyttää aineiston läpikäymistä useaan otteeseen, jotta voitaisiin varmistua tulkintojen ja selitysten kuvaavan todella ilmiön luonnetta. Tässä tutkimuksessa aineisto ei paisunut liian suureksi, joten minulla oli mahdollisuus perehtyä siihen riittävän syvällisesti. Lisäksi käytin hyväkseni tutkittavien suoria lainauksia heidän puheestaan. Näin lukija voi helpommin seurata tutkimuksen kulkua. (vrt. Emt, 392.) 

 

Perttula (1995, 102-104) pitää tutkimusprosessin aineistolähtöisyyttä yhtenä tutkimuksen luotettavuuden kriteerinä. Tässä tutkimuksessa aineisto määräsi varsin pitkälle käytettävät tutkimusmetodit sekä teoreettisen ajatuspohjan. Toisena luotettavuuden arviointiperustana Perttula näkee tutkimusprosessin kontekstisidonnaisuuden. Käsillä oleva tutkimusprosessi oli vahvasti sidoksissa tutkimustilanteisiin, ja näin saadut tulokset sitoutuivat voimakkaasti kyseisiin tilanteisiin. Kolmantena luotettavuuden mittapuuna voidaan Perttulan mukaan nähdä tutkijan subjektisuus. Tällä tarkoitetaan tutkijan itseensä kohdistamaa jatkuvaa itsereflektointia ja analysointia tutkimuksen eri vaiheissa. Edelliseen olen ainakin pyrkinyt tutkimukseni  erilaisissa käänteissä. 

 

Tutkimukseen osallistujat voivat toimia itsessään kriteereinä luotettavuutta pohdittaessa. Jokainen tutkittava suorittaa prosessin eri vaiheissa monia tulkintoja tapahtumien kulusta. Näistä tutkija voi hakea tukea omille johtopäätöksilleen. (Wahlström, 1993) Tässä tutkimuksessa oli itseni lisäksi mukana viisi ryhmän jäsentä. Täten oli mahdollista tiedustella heidän käsityksiään ja kokemuksiaan tutkimusprosessin kulusta istuntojen aikana ja niiden jälkeen.    

 

Tutkimuksen ja sen tuloksien luotettavuuden arvioinnissa on erittäin tärkeää huomioida myös käytettävä viitekehys. Tällä tarkoitan lukijan omaksumaa tieteellistä paradigmakäsitystä. Laadullista tutkimusta tulee arvioida niiden kriteerien mukaan, jotka sisältyvät sen omaan paradigmaan. Täten esimerkiksi luonnontieteellisen paradigman mukaisesti ei voida mielestäni hedelmällisesti arvostella kvalitatiivisen tutkimuksen pätevyyttä, sillä käytettävät kriteerit[39] ovat enimmäkseen liian kaukana toisistaan.

 

 

6.5.  Analyysimenetelmät; prosessin kuvaus ja diskurssianalyysi

 

Olen päätynyt analysoimaan tutkimukseni kulkua[40] prosessinäkökulmasta käsin. Jotta esittämäni aineisto ei jäisi pelkästään kuvaamisen[41] tasolle, käytän rinnakkaisena analyysimenetelmänä diskursiivista analyysiä[42]. Potter ja Wetherell (1987, 6-8) näkevät diskurssin kattavan kaikki kielellisen vuorovaikutuksen muodot (muodollisen ja epämuodollisen) sekä kaikenlaiset kirjoitetut tekstit. Diskurssianalyysillä he tarkoittavat edellä mainittujen diskursiivisten muotojen analyysiä. Jokinen ym. (1993, 9-11) määrittelevät diskurssianalyysin seuraavasti: ”Se on sellaista kielen käytön ja muun merkitysvälitteisen toiminnan[43] tutkimusta, jossa analysoidaan yksityiskohtaisesti sitä, miten sosiaalista todellisuutta tuotetaan erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä.”    

 

Diskurssianalyyttinen lähestymistapa ei ole sidoksissa tietyntyyppiseen aineistoon. Täten monet erilaiset aineistot soveltuvat analyysin kohteeksi (esimerkiksi haastattelut, jokapäiväiset keskustelut, kokoustallenteet, tieteelliset julkaisut, osallistuvan havainnoinnin avulla kerätty materiaali jne.). Mikäli aineisto sisältää erilaisia näkökulmia, siitä voidaan identifioida eri merkityssysteemien osia ja se on vuorovaikutuksellista, nähdään tämä rikastuttavana tekijänä (Jokinen ym. 1993, 48-50; Jokinen & Juhila 1991, 56-58.)     

 

Uniryhmätyö aktualisoituu sosiaalisessa vuorovaikutuskontekstissa[44], joka määrää pitkälti unien oivaltamiseen liittyviä merkityssysteemejä[45]. Käytin yhtenä metodina osallistuvaa havainnointia, jonka avulla on mahdollista tarkastella kielellistä ja ei-kielellistä aktiviteettia. Kyseisellä menetelmällä  kerätty aineisto tarjoaa haastattelujen ohella erilaisia näkökulmia, joita sitten diskurssianalyysissä voidaan tarkemmin eritellä.   

 

Haastatteluista nousseet ideat ja tulkinnat sekä päätelmät ovat koko ajan mukana prosessia eteenpäin vietäessä. Jokaisen osallistujan anonymiteetti on turvattu. Lisäksi olen muuttanut unissa esiintyvien todellisten henkilöiden nimet. Luettavuuden takaamiseksi tutkittavien puhekieli on muokattu lähemmäksi kirjakieltä. Tällöin olen kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, että sisällölliset merkitykset ovat säilyneet mahdollisimman muuttumattomina.

    

 

6.6.  Tutkimustulosten esittämistapa

 

Käsittelen kahta ensimmäistä tutkimuskysymystä: 1) Miten unien oivaltaminen etenee pienryhmässä? ja 2) Miten unista puhutaan ja minkälaisia diskursseja puheessa konstruoituu? rinnakkain, koska ne molemmat aktualisoituvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Näitä tutkimuskysymyksiä pohditaan ensin kappaleessa 7. Uniryhmäistunnot ja sitten vielä myöhemmin kappaleessa 8. Yhteenvetoa Uniryhmäistunnoista. Kolmanteen tutkimuskysymykseen; Miten tutkittavat kokevat uniryhmässä toimimisen ja minkälaisia vaikutuksia osallistumisella on?, annetaan vastaus yhdeksännessä luvussa; Uniryhmän vaikutukset.  

 

Uniryhmäistuntojen kuvaamisessa lähdetään itse unesta. Tämän jälkeen esitän tekemäni yhteenvedot prosessin eri vaiheista (I-III) ja samalla havainnollistan tutkittavien kommunikaatioita diskursiivisten näytteiden avulla. Lopuksi kerron ryhmäistunnoista nousseita vaikutelmia. Näin lukijalle avautuu mahdollisuus kuunnella tutkijan ääntä prosessin etenemisen myötä. Lisäksi hän voi miettiä tekemieni havaintojen ja ratkaisujen adekvaattisuutta.

 

 

 

 

7.  UNIRYHMÄISTUNNOT[46]

7.1.  Ensimmäinen istunto: ”Lapsuusmuseosta Marokkoon”

 

Yksi ryhmän jäsen tuli noin puoli tuntia myöhässä[47], joten muilla oli aikaa jutella keskenään ennen varsinaista ryhmäistunnon aloittamista. Puhuimme eri asioista ja unimaailmasta. Keskustelua käytiin hauskassa ja samaan aikaan odottavassa ja hieman jännittyneessä ilmapiirissä. Kun kaikki olivat paikalla suoritimme esittelykierroksen[48]. Ryhmäläiset olivat kiinnostuneen oloisia ja arvioivat samalla toisiaan. Tämän jälkeen puhuin Ullmanin ideoista uniryhmän toimintaan liittyen. Seuraavassa esitän Katjan uneen liittyvän prosessin:

 

”Uneni on suhteellisen tuore ja se ei ole ihan niin metaforapitonen mitä edellinen oli, tämä on enemmän ihan arkitodellisuuteen liittyvä. Olen liikkeellä Juha-nimisen henkilön kanssa, joka on ihan oikea henkilö. Voinko kertoa kuka se on?”

Johan[49]: Voit kertoa, koska se liittyy sisältöön.

 

Diskursiivisen analyysin kohteeksi olen valinnut sellaisia keskustelujen osia, jotka mielestäni kuvaavat osallistujien tuottamien diskurssien eri puolia; esimerkiksi eroja, yhtäläisyyksiä, funktioita, rakenteita ja vaikutuksia. Näitä pyrin tarkastelemaan osana vuorovaikutuskontekstia, josta niiden merkitykset suurelta osin kumpuavat.

 

Katja aloittaa omasta unesta kertomisen seuraavilla kommenteilla:

 

Katkelma 1:

 

            Katja:  Uneni ei ole ihan niin metaforapitoinen mitä edellinen oli. Tämä    on enempi ihan arkitodellisuuteen liittyvä.

 

Ja unen selvittämisen viimeisessä vaiheessa

 

Katkelma 2:

 

Katja:  Nämä monet elementit ovat sellaisia, että totuus on usein tarua ihmeellisempi. Ne liittyvät ihan sellaisiin arkipäivän asioihin...,

mutta jos nyt jotain sitten haluaa tulkita niin...minulle tuli ihan konkreettinen asia mieleen...

 

Katkelmat heijastavat pyrkimystä unen merkityksen konkretisoimiseen arkisiin asioihin. Näin unen ei nähdä tarvitsevan mitään erityistä tulkintaa, jotta sen eri puolet avautuisivat. Katjan repliikit saattavat kuvata taipumusta defensiivisyyteen itsensä paljastamisessa. Tämä ei sinänsä ole yllättävää, koska kyseessä on ensimmäinen uniryhmäistunto ja Katjan ensimmäinen oma uni.

 

Toisaalta kommentit voivat reflektoida myös Katjan aikaisempia käsityksiä unimaailmasta. Ennen uniryhmää käydyssä haastattelussa hän puhui unien kokemisesta seuraavasti: ”Joskus unet ovat niin todellisia, että niissä koetut kokemukset ja tekemiset on ihan täyttä totta. Ehkä sen unen kokee samalla tavoin kuin valveilla olevan elämänkin.” 

 

Unen kertominen jatkuu seuraavasti: ”Juha on minun parhaan ystävän entinen poikaystävä, olen tuntenut  Juhan monta vuotta ja me on oltu tosi läheisiä ja hän on ollut minulle kauhean tärkeä. Nyt sitten vähän aikaa sitten - siis todellisuudessa en ole vähään aikaan Juhaa nähnyt - näen Juhan ja meillä on kauhean kivaa yhdessä, ja me ollaan yhdessä liikkeellä. Me sovitaan, että mennään kurkistamaan meidän lapsuuteen, mikä on joku semmoinen museo, mikä on kummankin lapsuus, että me käydään ensin Juhan lapsuudessa, ja siellä on Juhan leikkikalut paikalla, ja sitten hän näyttää minulle paikkoja. Siellä on portaat puutarhassa, semmoiset loivat portaat, mitä hän hyppii ja kertoo että tässä hän hyppi semmoisia hämähäkkihyppyjä ja teräsmies lensi tältä portaalta alas, ja hän kertoo minulle sieltä täältä yksityiskohtia, mitä hän on lapsuudessaan tehnyt, ja sitten me menemme minun lapsuudenmuseoon, ja minä en sieltä oikeastaan muista muuta kun sellaisen muotin, millä tehdään hiekkakakkuja tai se on oikeastaan ämpäri, millä tehdään hiekkakakkuja. Siinä ämpärin pohjassa on hirveän hieno ja tarkka kuva minusta lapsena, ja silloin kun heräsin, muistan mikä kuva se oli, mutta enää en sitä muista, mutta silloin kun teen hiekkakakun, niin sen hiekkakakun päälle jää kuva minusta lapsena - henkilökohtainen hiekkakakkumuotti -  ja sitten me lähdemme pois sieltä, ja tavataan joku ihminen, en muista enkä tiedä kuka hän on. Sanon hänelle, että me kävimme Juhan kanssa tällaisissa paikoissa ja minä olisin halunnut ottaa sieltä jotain mukaani, ilmeisesti juuri sen hienon hiekkakakkumuotin, ja sitten minä jatkan ja kerron tälle ihmiselle, että minä olisin halunnut ottaa sieltä jotain mukaani, mutta en saanut ottaa sieltä mitään, ja sitten minä jäin itsekin  oikein miettimään, että mitä varten minä noin sanoin, että en saanut ottaa mitään, että enhän minä edes kysynyt, että saanko ottaa, että olisinhan minä voinut ottaa sieltä, että olisin ottanut vaan, mutta sitten minä jostain syystä kerron tälle ihmiselle, että en saanut ottaa sieltä mitään mukaan ja minä olisin mielelläni ottanut, mutta tosiaan tätä minä en ole miettinyt valveilla, vaan siinä unessa minä mietin miksi puhuin tällaista, mikä ei nyt ihan pitänyt paikkaansa. Sitten me jatkamme Juhan kanssa matkaa, ja menemme Marokkoon, ja ehkä minä voin tässä vaiheessa sanoa, että tämä johtuu siitä, että minä vasta olin siellä. Marokko on ihan matkan varrella, ettei me mitenkään niinkun matkusteta sinne, että jostain syystä vaan ollaan siellä yhtäkkiä. Sitten me törmätään siellä todellisiin ihmisiin; Helenaan ja Jariin, he ovat pariskunta, ja sitten Jari tulee ihan tuohtuneena kertomaan minulle, että Helena on joutunut vankilaan, ja se minkä takia hän viruu siellä jossain Marokkolaisessa vankilassa, on se, että hän oli pistänyt Jariin hakaneuloja, ja Marokon viranomaiset ei tykänneet siitä, se oli jonkinlainen rikos. Sitten Jari selittää minulle kauheasti, että se oli ihan yhteisestä sopimuksesta, että ei Helena ollut häntä ensin kolkannut ja pistänyt niitä hakaneuloja, vaan että hän antoi luvan, mutta siitä huolimatta Helena viruu vankilassa ja sillä oli kolmen vuoden tuomio. Minä siinä aikani kuuntelin ja sitten sanoin, että joo, että otan osaa, että kyllä minä arvasinkin että te joudutte johonkin vaikeuksiin, mutta että kiva kun kerroit, mutta minua ei tämä nyt erityisemmin kiinnosta. Sitten Jari kertoo minulle, että pakko sinun on nyt ottaa tämä asia omaksesi, että sinähän olet suurlähettiläs tai konsuli, että sinun on hommattava Helena vankilasta pois. Että minä tavallaan siltä Jarilta kuulin, että olen tämmöisessä virassa. Sitten se loppu uni olikin semmoista, että sitten niinkun selvitettiin Helenan tapausta, että kun hän pääsee sieltä vankilasta. Eli tässä oli tavallaan kaksi ihan erillistä juttua, jotka liittyivät saumattomasti yhteen.”

 

Sisältökierros:

Vuorovaikutuksen kautta monet unen elementit saivat tarkempia merkityksiä. Lapsuusmuseo näkyi unessa ”70-luvun värisenä” eli siellä oli esimerkiksi kirkkaan keltaiset verhot, joissa oli oransseja isoja kukkia. Lisäksi paikka muistutti sisustettua kotia, jossa oli lasten huone. Katjalle itselleen oli tärkeä unessa esiintyvä ämpäri, jonka pohjassa oli valokuvan tarkka kuva hänestä (siinä Katja oli pieni tyttö).     

 

Sisältökierrokselta poimittiin seuraava dialogi diskurssianalyysiin:

 

Katkelma 3:

 

                        Katja:  ...siitä ämpäristä minä tykkäsin kauheasti.

                        Mona:  Oliko se ämpäri sellainen, että sinulla on

                                     ihan oikeasti ollut semmoinen?

 

Kun puheenvuoroja tarkastelee vuorovaikutuksellisissa yhteyksissään, voidaan havaita, että ne rakentuvat osittain edellisten kommenttien varaan. Tässä Monan kysymys pohjautuu melko suoraan Katjan edeltävään lauseeseen. Ämpärin merkitykseen lähdettiin hakemaan lisäselvitystä, koska se koettiin tärkeänä elementtinä unen kannalta. Kyseinen unen merkityksen tarkentamisdiskurssi toistui istunnosta toiseen, joten siitä tuli yleinen ilmiö uniryhmän toiminnassa.

 

Tunnekierros:

Lapsuusmuseossa käyminen herätti mm. seuraavia emootioita: turvallisuus, lämpö, iloisuus, onnellisuus, haikeus, kaipaus, hauskuus ja rentous. Ämpäri sai aikaan ihmetystä (miten siinä voi olla niin tarkka kuva itsestä?). Museosta poistuminen oli hieman harmillista, koska sinne jäi itselle tärkeäksi koettu ämpäri. Tuttujen tapaaminen Marokossa aikaansai ärtyneisyyttä, ahdistuneisuutta, suorituspainetta, itsen paremmaksi kokemista, välinpitämättömyyttä ja velvollisuuden tunnetta.

 

Tältä kierrokselta löytyi seuraava otos lähempään tarkasteluun:

 

Katkelma 4:

 

Mona:  Lapsuudesta tuli lämmin olo, jotain semmoista hyvää ja läheistä, nimenomaan turvallista...toinen osa herättää ärtymystä tai sellaista, että haluaisi karistaa päältään pois konsulin homman, semmoinen ehkä vähän ahdistunut.

Meeri:  Toisessa osassa tulee tunne suorituspaineesta, ja semmoinen ahdistus, niinkun sellainen ärtyneisyydellä maustettu ahdistus.

Ronja:  Ensimmäisestä unesta tuli lämmin tunne...toisessa unessa tuli tunne, että mä olen parempi kuin noi muut, että itse asiassa minua ei kiinnostakaan tämä juttu, vähän semmoinen, että siitäs saitte.

Meeri:  Minulle tuli vielä siitä jälkimmäisestä tunne, että minä olen niiden yläpuolella. (lisäys)

 

 

Katkelmat osoittavat merkittäviä yhtäläisyyksiä emootioiden kuvaamisessa. Näyttää siltä, että edellisten osallistujien repliikit luovat jonkinlaisen formaatin, johon omia tunteita sitten suhteutetaan. Tämä voidaan rinnastaa yleisesti tunnettuun asiaan, joka liittyy itsensä esittelemiseen esimerkiksi uudessa ryhmässä. Tällöin ensimmäisen henkilön konstruoima esittelykaava itsestä ohjaa melko pitkälle myös muiden ryhmäläisten tuottamaa formaattia itsensä kuvaamisessa (vrt. Jokinen ym. 1993, 31.)

 

Toinen vaihtoehtoinen tapa analysoida tunteiden samankaltaisuuksia, on lähestyä niitä ihmisten tuottamien ”arkiteorioiden” valossa. Tiettyjä emotionaalisia tiloja (esim. ilo, viha, suru ja ahdistuneisuus) on totuttu ilmaisemaan tietyillä tavoilla. Täten ei liene ihmeellistä, että eri henkilöiden esittämistä tunneskaaloista löytyy niin paljon yhteisiä elementtejä. Jokaisella yksilöllä on käsitys siitä, mitkä emootiot ovat hyväksyttäviä missäkin kontekstissa. Uniryhmän toimintaa ajatellen on syytä pohtia sitä, miten rehellisesti jokainen osallistuja kuvaa juuri niitä tunteita, jotka todella heräsivät unen aikana, vai ohjaako heidän kulttuurisesti omaksutut arkiteoriat emootioiden tuottamista. Ullman ei ole tähän itse juurikaan kiinnittänyt huomiota omassa uniteoriassaan. Hän olettaa, että osallistujat kertovat ainoastaan autenttisia tunteitaan, vaikka näin ei itse asiassa välttämättä aina tapahtuisikaan.   

 

Metaforakierros:

Lapsuusmuseoon meneminen heijasti metaforisesti sellaista tilannetta, josssa on tarve etsiä uusia asioita varhaisemmista elämänvaiheista. Muottiämpärin vertauskuvallisen merkityksen pohtiminen korostui ryhmäläisten oivalluksissa. Se nähtiin ensinnäkin ”omana kuvana, joka luotiin jo lapsena ja joka sisältää asenteen tulevaisuuteen”. Mikäli ämpäri olisi otettu mukaan, tällä kyettäisiin vaikuttamaan uuteen tilanteeseen, joka tuli eteen Marokossa. Lisäksi ämpäriin liitettiin lapsuus ja viattomuus. Valehteleminen siitä, että ämpäriä ei saatu ottaa mukaan, reflektoi kadotettua lapsuutta, jossa oli vielä kaikki mahdollisuudet käytettävissä. Tuttujen kanssa keskusteleminen merkitsi sitä, että itsen ei tarvitse alistua muiden esittämiin vaatimuksiin, mutta oma velvollisuuden tunne toimii kuitenkin pakottavana voimana, joka aikaansaa muiden luomien odotusten täyttämisen.

 

Metaforakierrokselta valikoitui seuraava tekstinäyte analyysiin:

 

Katkelma 5:

 

Mona:  Minun on vaikea tulkita tuota, mutta...minulla ei ole mitään siitä, että miten tämä yhdistyy siihen Marokon juttuun, en osaa luoda sellaista tulkintaa, mikä yhdistäisi ne, anteeksi...että ihan tämmöinen yksinkertainen tulkinta.

 

Monan repliikki pitää sisällään monia diskursiivisia funktioita. Ensin vaikuttaa siltä, että hän vähättelee omia kykyjään oivallusten tuottamisessa. Toisaalta Monan aloitus antaa hänelle erittäin paljon liikkumavaraa tulevien metaforisten pohdintojen suhteen. Hän ikään kuin ”alistaa” ensin itsensä ja samalla poistaa muiden luomat ennakko-odotukset oivallusten osuvuudesta. Tätä kautta hänelle avautuukin monia yleisesti hyväksyttäviä tapoja itsensä ilmaisemisessa.

 

Ensimmäisessä haastattelussa kävi ilmi, että Mona on perehtynyt varsin syvällisesti omien uniensa merkityksiin. Täten hänen kommenttinsa voidaan suhteuttaa myös siihen, miten hän yleisesti ottaen kokee pystyvänsä oivaltamaan unien viestejä. Mikäli hän vertaili käsillä olevan unen sanoman selvittämistä aikaisempiin kokemuksiinsa omista unistaan, lienee perusteltua olettaa, että hän tämän vuoksi vähätteli tuotoksiaan.    

 

Tulos:

Katja oli hämmästynyt ryhmän antamien oivallusten osuvuudesta. Hän ei ollut itse lainkaan miettinyt unensa merkitystä aikaisemmin. Katja kertoi  aluksi unen eri henkilöiden suhteesta arkielämäänsä. Hän piti lapsuuttaan melko onnellisena aikana, mutta siihen liittyi myös surua siitä, että sieltä olisi voinut ottaa mukaansa joitakin tärkeitä asioita (ämpärimuotti unessa), joita ei sitten kuitenkaan ole ottanut. Ne ovat silti vielä palautettavissa. Marokon osuuden ja tuttujen tapaamisen hän katsoi tarkoittavan sitä, että hänellä on usein suhteissa muihin ihmisiin auttajan rooli, joka pohjautuu voimakkaaseen velvollisuuden tunteeseen, ja aiheuttaa toisinaan ahdistuneisuutta.

 

 

7.1.1.  Vaikutelmia ryhmäistunnosta[50]

 

Ensimmäisen ja toisen unen käsittelyn aikana Mona nosti mielenkiintoisen asian esille. Hän kertoi, että on erittäin hankalaa pitää tunteita ja metaforia erillään toisistaan, koska emootioita miettiessä saattaa ensiksi tulla mieleen tulkinta ja vasta tämän kautta tunteet nousevat pinnalle. Toisessa unessa  Monan tilanne oli  päinvastainen; eli ensiksi mieleen tuli emootiot ja sitten vasta tulkinta. Ullman jakaa unityön selviin eri vaiheisiin, joissa tunteita ja metaforia käsitellään erillään toisistaan. Tätä voidaan pitää osittain keinotekoisena ratkaisuna, koska se ei ota huomioon unien- ja yksilöllisten oivallusprosessien variaatioita. Toisaalta vaiheet voidaan yleisellä tasolla pitääkin erillään, mutta tällöin ryhmäläisille on heti alussa kerrottava jaon tietynlainen mekaanisuus ja mihin se perustuu. Pidimme tauon toisen unen käsittelemisen jälkeen, se oli paikallaan. Puheen teemat liittyivät uniin, mikä sinänsä oli turvallinen aiheen valinta. Sitten Ronja ja Meeri keskustelivat keskenään vuorostaan ja Meeri sanoi oman unensa olevan tuore, mutta ei niin ihmeellinen. Ronja kertoi seuraavan unen. Se aukeni kokonaisuudessaan varsin hyvin ja sitten Ronjan aloitteesta pohdimme vielä yhtä unen epäselvää kohtaa, joka lopussa myös selkiytyi. Ronja oli tyytyväinen oivalluksiin, sillä  ryhmä toi joitakin uusia ajatuksia hänen aikaisempiin käsityksiinsä nähden. Istunto loppui hyvässä tunnelmassa, ja huomasin osallistujien olevan entistä kiinnostuneempia unien oivaltamisesta. Tämä oli tärkeää, sillä yleisesti ottaen ensivaikutelmat määräävät varsin pitkälle ryhmän tulevan kehityssuunnan (vrt. 5.2. Ryhmän kehitysvaiheet)

 

Ryhmäprosessin kannalta oli mielenkiintoista havaita, että jäsenet kohdistivat katseensa miltei yksinomaan minuun unia kerrottaessa ja oivalluksia tuottaessaan. Osallistujat hakivat näin oudossa ja uudessa tilanteessa vahvistusta ajatuksilleen ja turvaa kauttani, mikä sinänsä on aivan tyypillistä tässä vaiheessa. Ryhmäläisten toiminta oli yleisesti ottaen melko varovaista ja tarkkailevaa (vrt. 5.2. Ryhmän kehitysvaiheet). Oma roolini piti lähinnä sisällään työjärjestyksen noudattamisen valvomisen. Alussa monilla oli taipumus sekoittaa tunteet ja metaforat keskenään. Lisäksi unen itselleen ottaminen ja minä-muodon käyttäminen tuottivat hankaluuksia. Merkille pantavaa oli myös se, että ensimmäiset unet oli valittu melko selvästi etukäteen. Kriteereinä oli ilmeisesti tietyn henkilökohtaisen paljastamisen asteen taso ja turvallisuuden takaaminen. Unien aiheet eivät kosketelleet kaikkein intiimeimpiä alueita (tosin Ronja puhui omasta parisuhteestaan, mutta tämä vaihe oli jo käyty läpi, ja lisäksi hän oli hakenut vinkkejä  unensa merkityksestä jo aiemmin jungilaisiin ideoihin perehtyneeltä psykologilta), ja näin niitä oli turvallisempaa käsitellä vieraiden ihmisten kanssa.  

 

 

 

7.2.  Kolmas istunto: ”Johtajan kuulustelu”

 

Kaikki ryhmän jäsenet tulivat ajoissa paikalle, joten tällä kertaa pääsimme aloittamaan työskentelemisen heti[51].  Katja ei päässyt osallistumaan istuntoon sairautensa vuoksi. Tästä hän oli informoinut minua etukäteen. Seuraavaksi esitän Monan unen käsittelyn:  

 

”Näin unen noin kuukausi sitten. Olen mieheni Markon kanssa oululaisessa ravintolassa, joka oli talon yläkerrassa jossakin hallituskadun liepeillä, osoitetta en tiedä aivan tarkkaan, mutta se oli talon ylimmäinen kerros, ja se oli vieras ravintola. Me olimme syömässä ja istuimme kaksistaan pöydässä. Sitten siihen tuli kesken kaiken joku tarjoilija sanomaan meille, että nyt teidän täytyy tulla tänne viereiseen huoneeseen, että tää ravintolan johtaja haluaa kuulustella teitä. Me menimme tyhjään huoneeseen ja siellä oli reunalla tuoleja ja me istuimme seinän viereen peräkkäin niille tuoleille. Marko istui oikealle puolelle ja mä istuin sen vieressä. Sitten siihen tuli kohtalaisen nuori, ehkä noin 30-35 v. mies, jolla oli vaalean kiharat hiukset, jotka ulottuivat hartioiden yläpuolelle. Se oli äärimmäisen vihaisen näköinen, ja se otti myös tuolin ja meni istumaan Markon eteen kasvokkain. Se sanoi sitten että nyt kerrot mitä tiedät tästä jutusta, että sun on nyt paljastettava kaikki. Marko oli ihan pallo hukassa ja kysyi mistä jutusta, että mä en tiedä mistään mitään, ei mulla ole mitään kertomista. Ravintolan johtaja oli hirveän ärtynyt ja otti tupakan. Sitten se otti Markoa kädestä kiinni ja poltti sitä kämmenselkään jäljen, ja mä aloin kauheasti itkemään ja otin Markoa kädestä, ja yritin kauheasti puhaltaa siihen palovammaan ja itkin ja pyysin että lopeta että älä tommosta sille tee. Markon ilmekään ei värähtänyt, vaan se ainoastaan tuijotti sitä miestä, et mä en kerro mitään, mä en tiedä mitään. Seuraavaksi johtaja otti neulan ja alkoi pistämään sillä Markoa kynnen alle ja vieläkään Markon ilme ei yhtään värähtänyt ja hän pysyi päätöksessään että ei tiedä asiasta mitään. Siinä oli jotenkin semmonen viritelmä koko ajan, että siellä on tapahtunut jotakin rikollista ja mulla oli sellainen tunne että se rikollinen liittyy siihen ravintolan johtajaan, et se on tehnyt jotakin mistä se pelkää nyt meidän tietävän. Mä edelleenkin itkin siinä kauheasti ja pyysin että se lopettais sen. Ensinnäkin sen takia, että se oli kauheata että Markoa sattui, ja sit mä pelkäsin että se siirtyy seuraavaksi mun eteen ja alkaa rääkkäämään mua. Sitten se uskoi lopulta että et sä varmaan mitään tiedä, että toivotaan että asia on näin että sä et tiedä mitään, eikä se siirtynytkään mun kohdalle mitä mä olin pelännyt, vaan päästi meidät menemään. Me lähdimme kotiin, ja mua jäi kaivamaan se asia niin paljon että mä ajattelin että mun olisi pitänyt suuttua asiasta paljon enemmän, että kuinka meitä voidaan mistään epäillä, ja mä menin sinne ravintolaan yksin takaisin. Tilasin alkusalaatin ja ruokaa, ja mä muistan että ensin ajattelin että tilaan oluen, mutta sitten mä ajattelin että ei, koska mä haluan keskustella sen ravintolan johtajan kanssa, että mä en nyt tilaa mitään alkoholia, että mun täytyy olla tosi skarppi. Olin syömässä alkusalaattia ja pyysin voisiko tarjoilija tuoda sen johtajan, että voisinko mä keskustella sen kanssa. Se sitten tuli mun pöydän viereen ja oli taas hyvin uhkaavan näköinen, ja mulla meni vähän pala kurkkuun ja mä sanoin että joo että toivottavasti sä olet nyt ymmärtänyt että me ei tiedetä mitään mistään, eikä me olla mitään syyllisiä, vaikka mun oli pitänyt pitää sille paljon isompi saarna siitä asiasta, ja sit se sano että joo että parempi sunkin on pitää turpa tästä asiasta kiinni, että voi olla että sullekin keksitään joku rangaistus muuten. Sitten peruin sen ruoan ja ajattelin että täällä on niin kauheata että en mä voi olla enää täällä. Samalla kun peruin sen, niin tarjoilija toi mulle sellasen paukun, ja sanoi että hyvitykseksi sulle tarjotaan tällanen paukku, että toi johtaja käski sulle tuoda tän. Sitten mä join sen ja olin lähdössä pois, ja sitten seuraava mitä mä tajusin oli että mä heräsin jossakin huoneessa jonkun miehen vierestä ilman vaatteita, ja mulle tuli sellanen kauhea paniikki että mitä olenko mä ollut tän kanssa, että mut on niinku huumattu jotenkin. Sitten nousin ylös ja olin ihan hirveän järkyttynyt ja sitten mä yritin kysyä siltä mieheltä että mitä oikein on tapahtunut, että mitä mulle on nyt tapahtunut ja sitten se sanoi että kato vaan tohon laukkuun ja siellä oli semmonen tukku viisisatasia, ja sanoi että voihan sitä näinkin tienata rahaa millä keinolla haluaa. Olin hirveän raivoissani ja ajattelin että nostan raiskaussyytteen ja lähdin sieltä pois ja olin menossa poliisille, ja mä ajattelin antaa ne rahat poliisille että se poliisi voi niiden rahojen perusteella tietää, että ketä siellä on ollut tai kuka mua on käyttänyt hyväkseen. Sitten jossain vaiheessa ravintolan johtaja tuli mun perässä ja nappasi ne rahat multa pois, että siinä niinku hävisi joku todistusaineisto ja mä olin kauhean depressiivinen ja mä olin kokoajan menossa poliisille. Sitten mun vanhemmat tuli ja sanoi että kun sulle on nyt näin kauheata tapahtunut, niin me voidaan antaa sulle ulkomaanmatka, että sä pääset täältä vähäksi aikaa pois. Sitten ne antoi mulle liput Ruotsiin ja mä olin ihan pettynyt, että en mä kyllä nyt mihinkään Ruotsiin kyllä lähde, että siellähän on ihan samanlaista kun täällä Suomessa, ja sitten katsoin vähän niinku karttaa ja katsoin suunnilleen Espanjaan päin, ei siten että mulla olisi ollut joku Espanja mielessä, mutta että jonnekin niinku sinne suuntaan, mä ajattelin että jonnekin muualle mä kyllä lähen, mut ensin mä käyn siellä poliisilla”. (lisäys) ”Tän mä olin unohtanut kertoa, että kun mä menin hirveän itkevänä kotiin ja menin halaamaan Markoa ja sanoin että arvaa mitä mulle on tapahtunut, sit se sanoi että hyi älä viitsi, että sä olet niin likainen, että mä en voi koskea sua, et se oli oikein että nyt mut on liattu, että hän ei halua koskea sua.”

 

Sisältökierros:

Unen miljöönä olevaan ravintolaan tuli sisällöllisiä tarkennuksia. Paikka oli ruokaravintola ja siellä oli hieman hämärä valaistus. Kooltaan ravintola oli suuri, mutta ei kovin korkea ja se muistutti toimistorakennusta. Paikassa oli myös muita ihmisiä kauempana, mutta heistä ei näkynyt muuta kuin joitakin hahmoja. Unessa esiintyvä tarjoilija oli noin 40-50 v., tukeva, tumma ja tavallisen näköinen mies. Vuoteessa oleva mies oli keski-ikäinen, ruma, vaaleahiuksinen, hieman epämiellyttävän ja oksettavan oloinen. Lisäksi hänellä oli peitto päällä. Huone, jossa Mona heräsi, oli ravintolan sivuhuone.  

 

Tunnekierros:

Kun tarjoilija pyysi sivuhuoneeseen kuulusteluun, se herätti ihmetystä, säikähdystä ja loukkaantumisen tunnetta. Johtajan suorittama Markon kuulustelu nosti pintaan ahdistuneisuutta, pahaa oloa, pelkoa, paniikkia,  hämmennystä,  epätietoisuutta ja omaa voimattomuuden tunnetta vaikuttaa asioiden kulkuun. Tupakalla jäljen polttamisesta Markon käteen tuli tunne, että itselle läheistä ihmistä pyritään loukkaamaan. Tilanteen raukeaminen tuo ensin helpotuksen tunteen, mutta sitten heräsi syyllisyys ja pettymys siitä, että ei itse toiminut tarpeeksi assertiivisesti kuulustelun aikana. Ravintolaan palaaminen nähtiin haluna selvittää keskeneräiseksi jäänyt ikävä tilanne. Johtajan uudelleen ilmestyminen herätti ensin tunteen ”revanssin” hakemisesta, mutta pikkuhiljaa ahdistuneisuus, epätoivo ja voimattomuus  palasivat jälleen. Vieraan miehen vierestä herääminen sai aikaan ahdistuneisuutta, pelkoa, epätietoisuutta, syyllisyyttä ja tunnetta siitä, että on itse tullut hyväksikäytetyksi. Poliisille meneminen nosti pintaan halun selvittää tilanne ja tukeutua auktoriteetin apuun. Kun johtaja otti rahat pois, tuli itselle pettymys, koska rahat olisivat toimineet evidenssinä hyväksikäytöstä. Vanhempien tarjoama apu herätti ensin turvallisuutta, mutta heidän antamat matkaliput Ruotsiin saivat aikaan pettymyksen ja tunteen siitä, että he eivät todellakaan ymmärrä itseä. Markon luokse palaaminen herätti syyllisyyttä, surullisuutta ja pelkoa yksin jätetyksi tulemisesta. 

 

 

 

Metaforakierros:

Koska ravintola sijaitsi kaukana, nähtiin sen heijastavan sitä, että jostakin aikaisemmasta asiasta on itsellä huono omatunto ja juttu pitäisi selvittää. Markon kiduttaminen merkitsi tilannetta, jossa olisi syytä selventää jokin aikaisempi käsittelemätön asia ja tämä aiheuttaa tuskaa Markolle ja itselle. Unessa toistuu teema; asioita tapahtuu, mutta tähän ei voida itse vaikuttaa, vaikka sitä haluttaisiinkin. Tämä aiheuttaa puolestaan syyllisyyttä, ahdistuneisuutta ja pahaa oloa. Markon ilmeettömyys ja ”pokan pitäminen” kuulustelussa merkitsivät tilannetta, jossa itse haluaisi selvittää aikaisemmin tapahtuneita ikäviä asioita, mutta Marko ei halua ottaa tähän osaa. Vanhempien tarjoama apu matkalippujen muodossa reflektoi tilannetta, jossa vanhemmat tarkoittavat hyvää, mutta he eivät kuitenkaan ymmärrä asioiden perimmäistä luonnetta.

 

Lähemmän diskursiivisen analyysin kohteeksi valikoitui metaforakierrokselta seuraavat kommentit:

 

Katkelma 1:

 

Meeri:...jotkut ulkoiset tekijät vaikuttaa siten, että minä koen, että en pysty muuttamaan tilannetta, vaikka haluaisinkin, sitten tulee paha mieli siitä, että sitä haluaisi muuttaa...mutta ei sitten pysty.

Tiia: Minulla tuli sitten taas erilainen juttu. Minulla kiinnittyi eniten huomio siihen, että asioita tapahtuu, ja en voi itse niihin vaikuttaa, vaikka minä haluan vaikuttaa. 

 

Puheenvuoroista voidaan havaita, että ne vastaavat sisällölliseltä merkitykseltään melko tarkasti toisiaan. Tiia pitää kuitenkin omaa kertomustaan erilaisena edelliseen verrattuna. Mihin tämä voisi perustua? Voidaan olettaa, että Tiia pyrkii erottamaan oman diskurssinsa Meerin diskurssista, jotta hän ei toistaisi samaa merkitystä. Tiian diskursiivisena intentiona on täten positiivinen distinktio suhteessa aikaisempaan tarinaan. Näin ei kuitenkaan tapahdu ja tämä ilmenee diskurssin sisäisenä ristiriitana. Ilmiö saattaa osaltaan pohjautua siihen, että uni voi tuoda ryhmäläisille mieleen samansuuntaisia ajatuksia, mutta tavoitteena on kuitenkin oman, uniikin merkityksen löytäminen unelle. 

           

Tulos:

Mona selitti ravintolan sijainnin johtuvan siitä, että hän on aikaisemmin asunut kyseisessä kaupungissa. Hän on käynyt menneisyyden kokemuksia läpi ja yhtenä teemana on ollut vihan tunteet vanhempia kohtaan. Ravintolan hän näki kuvaavan isänsä toimistorakennusta. Mona vietti varhaisemmassa elämänvaiheessa ”aika hurjaa elämää”, ja hän on pyrkinyt kertomaan näitä asioita miehelleen. Marko ei kuitenkaan ole ollut suostuvainen asioiden käsittelyyn ja hän on sanonut syyksi seuraavaa: ”Sellaisia paketteja ei pidä avata ollenkaan, kotiin tai menneisyyteen liittyviä juttuja ei pidä avata lainkaan. Sehän on tyhmää, liian psykoanalyyttistä asennoitumista. Minä en ainakaan omia neuroosejani lähde purkamaan, ne saa olla siellä, eivätkä ne minua häiritse.” Mona näki unen viestin siten, että hän halusi selvittää joitakin menneisyyden asioita, jotka kiusaavat Markoa, mutta joita hän ei halua kuulla. Tämä aiheuttaa kuitenkin tuskaa Markolle. Huumepaukun nauttiminen heijasti Monan mielestä sitä, että hän on aikaisemmassa elämänvaiheessa tuhlannut liikaa aikaan juhlimiseen. Unen esittämä hyväksikäyttö kuvaa Monalle sitä, että hän on antanut muiden määrätä liian paljon omista tekemisistään sekä kotona että opiskelussa. Vanhempien esiintyminen unessa merkitsi sitä, että Mona on käynyt läpi   suhdettaan heihin. Isä ja äiti eivät silti oikein ymmärrä häntä.    

 

Lähempään tekstuaaliseen tarkasteluun valitsin tulososuudesta seuraavan otteen:

 

Katkelma 2:

 

Mona: Minä ajattelin sen vuoksi kertoa uneni, koska siinä oli muutamia kohtia, jotka eivät sovi minun tulkintaani.

 

Toinen tekstinäyte on poimittu toisesta haastattelusta:

           

Katkelma 3:

 

Mona: Kerroin ensimmäisen rankan uneni, koska koin olevani jollakin tavalla valmis antamaan itsestäni, ja yritin potkia sitä panssarihommaa jotenkin auki, mutta en usko, että sitä lopulta kauheasti olikaan. Minulla oli sellainen ajatus, että avaan tätä hommaa avoimempaan suuntaan.

 

Katkelmista voidaan todeta, että unen kertomiselle on asetettu erilaisia funktioita, jotka ovat ristiriidassa keskenään. Ensimmäinen perustuu unen aukkojen täyttämiseen ja toinen pohjautuu avoimuuden tavoitteluun. Tässä näkyy siis Monan konstruoimien eri diskurssien välinen ristiriita. Mistä edellinen efekti voisi johtua? Kysymykseen vastaaminen vaatii palaamista diskurssianalyysin ominaislaadun tarkastelemiseen. Jokinen ym. (1993, 48-50) eivät katso kielen käytön vaihtelevuuden johtuvan ihmisten epäjohdonmukaisuudesta, vaan ennemminkin siitä, että kielen kautta tuotetaan erilaisia funktioita. Eri tilanteet vaikuttavat siihen, mitä diskursseja käytetään ja miten ne esitetään. Käsillä olevissa Monan lauseissa edellisellä tarkoitetaan sitä, että hän tukeutui keskenään ristiriitaisiin diskursseihin istunnon ja haastattelun aikana. Esimerkki havainnollistaa puheen konstruoimisen riippuvan olennaisesti siitä sosiaalisesta kontekstista, jossa se tuotetaan.

 

Seuraava näyte löytyi tulosvaiheesta:

 

Katkelma 4:

 

Mona: Niin...ei minun elämä ihan näin synkkää ole.

 

Monan puheenvuoroa edeltävät kommentit käsittelivät hänen aikaisempaa vaikeaa suhdetta vanhempiin sekä miesystävään. Monan kertoma uni oli varsin paljastava. Ei siis ole yllättävää, että hän joutuu turvautumaan diskurssiin, jonka intentiona on ”kasvojen säilyttäminen” (vrt. Jokinen ym. 1993, 121.) Toisessa haastattelussa hän totesi, että kyseisen unen tuominen ryhmään oli hänelle rankka asia, ja ennen istuntoa hän oli mm. ajatellut, että ”mitähän muut osallistujat siitä oikein sanovat”.  

 

Viimeisen otoksen poimin Monan ja seuraavana käsiteltävänä olevan unen siirtymävaiheesta:

 

Katkelma 5:

 

Ronja: Minulla ei nyt ole oikein mitään merkityksellistä unta tai sillai ne jotenkin tuntuu niin kummallisilta. Onko teillä?

Meeri: Minulla on pelkkää mustaa.

 

Dialogista on todettavissa defensiivisyyttä itsensä alttiiksi laittamisessa. Kyseistä diskurssia voisi täten kutsua ”defensiivisyysdiskurssiksi”, joka oli tyypillinen etenkin ryhmän alkuvaiheelle. Unet ovat luonteeltaan varsin paljastavia ja ne käsittelevät usein intiimejä asioita. Uniryhmän jäsenet eivät aluksi tunne toisiaan ja täten on luonnollista, että he aluksi tarkkailevat toisia osallistujia sekä tunnustelevat ryhmän ilmapiiriä - voidaanko toisiin luottaa tarpeeksi (vrt. 5.2. Ryhmän kehitysvaiheet).

 

Toisaalta on huomioitava myös unennäkijän senhetkinen elämäntilanne. Mikäli jonakin tiettynä aikana henkilö on esimerkiksi stressaantunut, unet saattavat tuntua merkityksettömiltä, koska ne näyttävät käsittelevän ainoastaan päivittäisiä stressin aiheita. Rankka työnteko voi johtaa uniin, jossa työtä jatketaan edelleen. Näin unet purkavat stressiä, mikä saattaa sinänsä olla merkittävää kyseisen elämäntilanteen haltuun ottamisessa.

 

 

7.2.1.  Vaikutelmia ryhmäistunnosta 

 

Ryhmässä prosessoidut unet tuntuivat aukeavan varsin hyvin. Tällä kertaa käsittelimme ensin poikkeuksellisen pitkän unen, koska unennäkijä koki sen merkitykselliseksi itselleen. Unen pituus heijastui myös prosessin eri vaiheisiin. Joillakin osallistujilla näytti olevan taipumusta toiminnan jouduttamiseen: esimerkiksi kaikkiin kierroksiin ei osallistuttu aktiivisesti,   kommentit olivat keskimääräistä lyhyempiä ja hiljaisuuden vallitessa joku alkoi jakaa oma-alotteisesti puheenvuoroja. Viimeinen havainto saattaa johtua myös uniryhmän luonteesta, johon kuuluu, että kenellekään ei osoiteta järjestyksessä omaa puheenvuoroa. Tällöin sellainen henkilö, joka on tottunut toimimaan aktiivisesti vastaavissa tilanteissa, pyrkii ottamaan hetkeksi ohjaajan roolin itselleen.

 

Metaforien ja tunteiden erillään pitämisessä esiintyi edelleen hankaluuksia. Erottelujen selkeyttämiseksi vetäjä voi sanoa ryhmäläisille esimerkiksi seuraavan lauseen: ”Kun mietitte aluksi tunteita, ajatelkaa niistä kaikista asioista mitä aiotte sanoa, että ovatko ne tosiasiallisesti tunteita. Mikäli ette voi ajatella niitä emootioina, sanokaa ne vasta metaforakierroksella. Lisäksi jos joku teistä huomaa, että toinen puhuu metaforista tunnekierroksella, keskeyttäkää hänet ystävällisesti.”

 

Katsekontaktien suhteen oli mielenkiintoista havaita, että ne kohdistuivat tällä kertaa melko tasapuolisesti kaikkiin jäseniin (vrt. ensimmäinen istunto). Tämä viestittää yhtenä tekijä siitä, että ryhmäläiset eivät enää tukeudu ohjaajaan niin voimakkaasti kuin alussa.

 

Monan unen prosessoimisessa lopussa esitetyt avoimet kysymykset osoittautuivat tärkeiksi sen merkityksen oivaltamisen kannalta. Uneen liittyvän tilanteen selkiytyminen antoi osallistujille lisämateriaalia uusien tarkentavien tiedustelujen esittämiseen. Näin päästiin eroon unen epäselvistä kohdista, jotka vaikeuttivat sen ymmärtämistä. Lisäksi Mona ihmetteli unessaan sitä, ”miten Markon rääkkäämisilmiöt voivat olla niin voimakkaita”. Ilmiö voidaan selittää unen kielellä, jolle on tyypillistä draaman käyttäminen (ks. 3.1. Unen kieli).

 

 

 

7.3.  Viides istunto: ”Hullu lehmä”

 

Yksi ryhmän jäsen[52] tuli noin 15 minuuttia myöhässä, joten meillä oli aikaa keskustella erilaisista asioista. Osallistujat vaikuttivat pirteiltä ja innostuneilta. Seuraavaksi esitän Ronjan unen prosessoimisen:

 

”Tämä on erittäin kummallinen uni, että minä en tiedä mihin se liittyy. Yo-kirjoitukset oli alkamassa minun lukion juhlasalissa. Olin menossa istumaan jollekin paikalle, mut sit mä huomasin että se paikka ei ollutkaan minun, ja sinne oli tuotu jotain kapeita penkkejä, just sellasia kun esim. DX: ssä. Jokaisella oli lapulla merkitty oma paikka ja mä etin niinku omaani, Maija Valtosen ja Jessica Brownin välistä, et mun paikka olisi pitänyt olla siinä, mut sit näitten aakkosten logiikka ei ollutkaan samanlainen kun mun, ja mun nimeä ei sitten ollutkaan siellä. Sitten tää Maija (mun vanha luokkakaveri ala-asteelta) sanoi mulle hirveen loukkaantuneeseen sävyyn, että et sä enää ennätä mukaan, et turha sun on ettiä sitä paikkaasi. Mä kuitenkin jatkoin sitä ettimistä ja sit siellä oli yksi Martti, joka taas on mun opiskelututtuja, se oli aloittamassa omaa osuuttaan siellä salin edessä, sit mä hoksasin siinä vaiheessa, että se kuului näihin yo-kirjoituksiin, että siellä pitää esitelmöidä. Martti oli siellä edessä, ja sen tehtävä oli selvittää että miksi tiikerit on tv-ruudun näköisessä akvaariossa, ja se selitti että niiden ikenien takia. Se oli aivan ufojuttu, mutta se oli siinä vaiheessa jotenkin selvää, et aha näin on. Siellä oli joku pieni akvaario, joka oli kuitenkin niinku vähän televisio. Samaan aikaan mä olin löytänytkin sen oman paikkani, sit mun nenääni rupesi kauheesti kaivattamaan, mä yritin vaivihkaa kaivaa sieltä jotakin, ja sit mä tunsin että sieltä tulee jotakin suurta, ja sieltä tuli sellanen sinipilkkunen kaunis pikku kala, joku parin kolmen sentin mittainen, sit siinä sellanen 6-vuotinen ala-asteen rakkaus katsoi siinä vieressä kauheen paheksuvasti. Ja alkuun mua hävetti, että miten tällainen oikein tuli, ja mua kuvottikin itse asiassa se, että hyi saakeli, sit mä tajusin et okei, Martin piti selittää niistä ikenistä, että tää on sit jotenkin mun juttuni, että tää on mun yo-koetehtävä, mikä mun pitää selvittää.”

 

 

Diskurssianalyyysin ensimmäinen tekstinäyte löytyi Ronjan unen esittämisvaiheesta:

 

 

Katkelma 1:

 

Ronja: Tämä on erittäin kummallinen uni, en tiedä mihin se liittyy...

 

Jälkimmäinen repliikki valikoitui tulososuudesta:

 

Katkelma 2:  

 

Ronja: Tämä oli aika jännä, kun en ollut itse sitä kauheasti miettinyt. Uni liittyi sellaiseen tilanteeseen, että ...

                         

Ronjan esittämät diskurssit ovat ristiriitaisessa suhteessa keskenään. Ensin hän ei tunnista unen kontekstia, mutta myöhemmin Ronja kuitenkin kertoo uneen liittyvän tilanteen. Tässä näkyy selvästi se, miten ajallinen etäisyys diskurssien välillä voi muuttaa niiden sisältöä. Prosessin myötä Ronja sai ryhmäläisten oivalluksista vihjeitä uneen liittyvän relevantin elämäntilanteen identifioimisessa ja näin hän pystyi loppuvaiheessa löytämään unellensa oikean kontekstin. 

 

Toisesta näkökulmasta katsottuna Ronjan kommentit voivat edustaa myös itselle asetettuja vaatimuksia, jotka liittyvät unen merkityksellisen elämäntilanteen tunnistamiseen. Mikäli hän on aikaisemmin kyennyt paikantamaan uneen liittyvän kontekstin, hän vaatii todennäköisesti vastaavaa itseltään myös myöhemmissä vaiheissa. Täten Ronjan ristiriitaiset intentiot aikaansaavat ristiriidan hänen konstruoimien eri diskurssien välille.  

 

Ronjan ensimmäistä repliikkiä voidaan tarkastella myös orientaatinäkökulmasta. Hän saattaa pyrkiä motivoimaan ryhmää tekemään parhaansa, koska kokee, että uni on varsin erikoinen ja hankalasti tavoitettava. Ronja voi edelleen perustella oman unensa prosessoimisen tarvetta juuri sen eriskummallisuuden takia.

 

Sisältökierros:

Ronjalta tiedusteltiin aluksi sitä, muistiko hän mielestään koko unen. Tähän Ronja vastasi seuraavasti: ”No siinä oli semmoinen alkuepisodi, että se oli tavallaan kokonaan toinen uni. Se oli lähinnä sellainen, että minulle oli tulossa, niinkun oikeastikin tuli, kaupungin ympäristövalvonnasta sisäilmamittaus. Sitten hän tuli ja rupesi repimään minun lattioita ja löysi sieltä kauheasti sokeritoukkia. Hän oli aivan innoissaan, että jee tämä on tosi homeessa tämä asunto. Samaan aikaan minulla kasautui sinne pyykkivuoret koko ajan...että tämä liittyy tavallaan tähän uneen, tai se liittyy niihin fiiliksiin, mutta tämä oli niinkun oma unensa tämä yo-kirjoitus uni.”

 

Unessa esiintyvä kala oli trooppisen kaunis ja nenästä vetämisen jälkeen se oli edelleen elävä. Tiikereitä oli kaksi tai kolme kappaletta ja ne olivat  kooltaan pieniä. Unen miljöö; juhlasali, oli sama paikka, jossa Ronja on suorittanut ylioppilastutkinnon. Ensin siellä paistoi iltapäiväaurinko, mutta sitten kun Ronja alkoi etsiä omaa paikkaansa, juhlasali muuttui hämäräksi.  

 

Tunnekierros:

Yo-kirjoituksiin meneminen herätti jännitystä, epävarmuutta ja tunteen siitä, että nyt on ”näytön paikka”. Kun omaa paikkaa ei löytynyt, nousi pintaan ahdistuneisuutta, hämmennystä ja epätoivoa. Siinä vaiheessa kun Maija sanoi, että Ronja ei enää ehdi mukaan, ahdistuneisuus ja paniikki valtasivat mielen. Martin puhe tiikereistä sai aikaan ihmetystä, hämmästystä ja outouden tunnetta. Oman paikan löytymisestä seurasi helpotus. Kalan työntyminen nenästä aikaansai ihmettelyä, hämmennystä ja häpeää. Lopussa olo oli myönteinen ja helpottunut.

 

Tunnekierrokselta poimittiin seuraava otos:

 

Katkelma 3:

 

Johan: Alussa kun on ylioppilaskirjoitukset, on sellainen tunne, että nyt on näytön paikka.

 

Ja toinen valittiin metaforakierrokselta:

 

Katkelma 4:

 

            Tiia:  Minulle tuli ylioppilaskirjoituksista mieleen näytön paikka... 

 

Tiian käyttämä diskurssi rakentuu osittain edellisen varaan. Tässä on mielenkiintoista havaita se, että Tiia ei heti tunnekierroksella käytä kyseistä diskurssiaan, vaan hän ”odottaa” metaforakierrosta. Mihin tämä voisi perustua? Saattaa olla niin, että Tiialle on heti alussa itselle tullut mieleen sama ajatus, mutta hän ei tällöin halua tuoda sitä esille, koska se voisi vaikuttaa toistolta. Toisaalta hän on voinut tietoisesti tai tiedostamattaan rakentaa kommenttinsa edellisen varaan ja siksi se aktualisoituu vasta myöhemmässä vaiheessa.

 

 

Metaforakierros:

Yo-kirjoitusten nähtiin esittävän tilannetta, jossa on ”näytön paikka”. Se, että omaa paikkaa ei löytynyt sieltä, missä sen piti olla, kuvasi sellaista uutta tilannetta, jossa aiemmin opitut tiedot ja taidot eivät enää riitä. Tämä herätti alemmuuden ja huonommuuden tunteita. Tiikerit esittävät vertauskuvallisesti jotakin villiä ja alkukantaista, muttta koska ne ovat pieniä ja sijaitsevat akvaariossa (muistuttaa tv:tä), ne ovat samalla kesytettyjä, eli uhkaava vaara tulee hallittavaksi. Nenästä tullut kala reflektoi sitä, että  oudossa tilanteessa vaadittavat henkiset ominaisuudet löytyvät itsen sisältä. Samalla on tärkeää, että ei kiinnitetä liian paljon huomiota toisten ihmisten mielipiteisiin. Lopulta tuloksena on oman työroolin selkiytyminen ja onnistumisen kokemus.

 

Tulos:

Ronja kertoi unensa liittyvän akuuttiin työtilanteeseen. Hänen tuli tehdä nopeasti omaperäinen juttu ”hullusta lehmästä”. Ronja oivalsi yllättäen, että kaikki unessa esiintyvät ihmiset olivat olleet luokkansa parhaita. Hän kaipasi heidän hyväksyntää unessa, ja tämän hän katsoi liittyvän siihen, että normaalielämässä Ronja halusi työtoveriensa hyväksyntää juttunsa tekemisessä (eli unen hahmot edustivat metaforisesti työkavereita). Sitten Ronja oivalsi yhtäkkiä, että jutun tekeminen on hänen oma asiansa, eikä muiden mielipiteistä kannata välittää liikaa. Tämä oli unen pääasiallinen viesti. Työtilanne oli Ronjalle erilainen verrattuna siihen, mitä hän on aikaisemmin joutunut tekemään. Uusi tilanne nosti siis aikaisemmat alemmuuden tunteet pintaan, ja hän palasi vanhoihin asioihin, mutta sitten hän huomasi yhtäkkiä, että vanhoja menetelmiä ei tarvitse enää käyttää, vaan tilanteeseen on mahdollista suhtautua uudella tavalla. Tämän oivalluksen kautta kaikki meni lopulta hyvin.     

 

 

7.3.1.  Vaikutelmia ryhmäistunnosta

 

Kokonaisuudessaan käsittelemämme kaksi unta aukesivat mielestäni hyvin. Ryhmä aloitti toiminnan klo. 18.30. Tämä osoittautui liian myöhäiseksi ajankohdaksi. Toisen unen käsittelyn aikana oli havaittavissa jonkinasteista väsymystä ryhmäläisten piirissä. Kokoontuminen loppui klo. 20.40. ja kyseinen aika koettiin melko raskaana. Sovimme yhteisesti siitä, että istunnot aloitetaan seuraavilla kerroilla aikaisemmin.

 

Taukojen aikana puhuimme eri teemoista, jotka eivät enää käsitelleet pelkästään unia (vrt. aikaisempia istuntoja). Vaikutti siltä, että ryhmä olisi saavuttanut entistä paremman koheesion. Suhteet olivat siis avoimempia ja luottamuksellisempia (vrt. 5.2. Ryhmän kehitysvaiheet; 5.3. Ryhmäprosessit).

 

Minulta tiedusteltiin tällä kertaa omaa unta käsiteltäväksi, mutta en ollut siihen vielä varautunut. Tämä aiheutti jäsenissä selvästi jonkinasteista hämmennystä; esimerkiksi jotkut puhelivat hiljaa vierustoveriensa kanssa ja minuun luotiin ”paljonpuhuvia” katseita. Edellisen perusteella vaikuttaa siltä, että ohjaajalla tulisi aina olla mukana oma uni prosessoimista varten. Seuraavassa istunnossa käsiteltiinkin minun uneni.

 

Ronjan unen (unien) sisältöä tarkastellessa on mielenkiintoista todeta se, miten jotkut fyysiset ärsykkeet[53] vaikuttavat omalta osaltaan unien sisältöihin (vrt. Freud 1992, 25-42.) Lisäksi hänen kaksi peräkkäistä untaan käsittelivät samoja teemoja eri unikuvien avulla. Unen kielen käytölle näyttää siis olevan tyypillistä se, että etenkin saman yön aikana nähdyt unet käsittevät usein tiettyjä yhteisiä teema-alueita (ks. 4.1. Unen kieli).

 

 

 

8.   YHTEENVETOA UNIRYHMÄISTUNNOISTA[54]

8.1.  Uniryhmän kehityskaari[55]

 

Valitsin analyysivaiheeseen kolme istuntoa yhdeksästä ja tällöin aina yksi uni valikoitui tarkempaa prosessianalyysia varten. Jotta lukijalla olisi mahdollista saada kokonaisvaltaisempi kuva uniryhmän toiminnasta, esitän seuraavassa yhteenvedonomaisesti tekemiäni havaintoja istuntojen kulusta.

 

Ensimmäinen kokoontuminen oli tärkeä ryhmän käynnistymisen kannalta. Se, miten osallistujat kokivat alkuvaiheen ilmapiirin, määräsi varsin pitkälle ryhmän tulevaa kehityskaarta. Ilmiö lienee sukua yleisesti tunnettuun faktaan siitä, että ensivaikutelmat ohjaavat voimakkaasti ihmisten havaintoja ja ajatuksia myöhemmissä vuorovaikutustilanteissa (vrt. 4.2. Ryhmän kehitysvaiheet). Täytyy silti muistaa, että muut istunnot olivat myös tärkeitä ryhmän kokonaiskehityksen kannalta. Uniryhmän toimintaa leimasikin prosessinomainen eteneminen, joka konstruoi itseään interaktiivisessa kontekstissa jokaisen yksittäisen kokoontumisen aikana. Tekemieni havaintojen pohjalta käsillä oleva uniryhmä käynnistyi mielestäni hyvin. Alussa jäsenten toiminta oli varovaista ja tarkkailevaa. Ryhmäläiset observoivat toisiaan ja näin ensimmäiset vaikutelmat muista osallistujista kiteytyivät pikkuhiljaa. Jäsenet tukeutuivat alkuvaiheessa minuun ja hakivat turvaa kauttani uudessa ja oudossa tilanteessa (vrt. 4.2. Ryhmän kehitysvaiheet). Ensimmäisten istuntojen aikana defensiivisyys itsensä paljastamisessa oli selvästi havaittavissa (vrt. 5.3. Uniryhmän toiminta) Ohjaajan rooli korostui alussa ja se piti sisällään eri vaiheiden (I-III) selkiyttämisen. Etenkin unen itselleen ottaminen ja minä-muodon käyttäminen tuottivat vaikeuksia. Lisäksi tunteiden ja metaforien erottaminen toisistaan koettiin myös hankalana.

 

Uniryhmän kehityssuunnan kannalta kolmas istunto osoittautui merkittäväksi. Tällöin jäsenten toiminta oli alkuvaihetta luontevampaa ja avoimempaa. Minusta ei enää haettu niin paljon vahvistusta kuin aikaisemmin, ja osallistujat puhuivat melko tasapuolisesti toisilleen omista oivalluksistaan. Monan kertoma uni oli varsin paljastava, ja täytyy myöntää, että olin itse hieman yllättynyt hänen rohkeudestaan ja avoimuudestaan. Kyseisellä episodilla oli vaikutuksia myös ryhmän tulevaan toimintaan. Mona ”avasi itsensä” ja tämä teko näytti heijastuvan vapauttavasti ryhmän yleiseen ilmapiiriin.

 

Unien kertomisesta yleisenä havaintona oli niiden tietyn tyyppinen sisällöllinen vaihtelu. Mikäli joku toi istuntoon aluksi rankkoja teemoja käsittelevän unen, hänen seuraava unensa oli huomattavasti positiivisemmin sävyttynyt. Unennäkijät profiloituivat ryhmään heidän kertomien unien kautta, ja näin on luonnollista, että jäsenet eivät joko tietoisesti tai tiedostamattaan pyri antamaan itsestään liian negatiivista kuvaa. Toisaalta tässä on huomioitava myös se, että unet eivät tietenkään aina reflektoi vaikeita asioita, joten tietyissä elämäntilanteissa saattaa esiintyä monia positiivisia unia.         

 

Ohjaajan roolissa tapahtui selkeitä muutoksia prosessin myötä. Alussa pyrin selvittämään jokaiselle työskentelymme pääperiaatteet ja puutuin aina tarvittaessa ryhmäläisten toimintaan. Siinä vaiheessa kun osallistujat olivat omaksuneet kyseiset ideat, roolini kaventui huomattavasti. Tällöin olin mielestäni yksi tasavertainen jäsen muiden joukossa. Omien unieni kertominen heijastui suotuisasti prosessin kehittymiseen. Enhän enää ollut mikään ulkopuolinen tutkija, joka tarkastelee kohdettaan ”eristyslasin” läpi, vaan pikemmin demokraattinen ryhmän jäsen (vrt. 4.5. Ohjaajan rooli ja palaute). Toisaalta uneni jakaminen sai aikaan myös konfliktin tapaisen ilmiön. Uniryhmän aikana tallensin omat uneni aamuisin kasettinauhurille. Päivän aikana litteroin puheeni tietokoneen avulla. Kirjoittamisprosessin aikana minulle tuli mieleen uneen liittyviä metaforia, joista sitten laadin itselleni metaforaluettelon. Käytin kyseistä listaa apuna myös istunnon aikana, eli ryhmäläisten oivallusten jälkeen kerroin omat ajatukseni unesta. Tämä aiheutti eräässä jäsenessä frustraatiota, jota hän purki seuraavasti: ”Toiminta tuntui turhalta, koska me ensin kerromme tunteemme ja metaforamme ja sitten sinä posotat oman tulkintasi lopussa. Eli minusta tuntui siltä kun meillä ei olisi ollut mitään virkaa.” Kyseisen henkilön antama suora palaute oli tärkeä havainto unien oivallusprosessia silmällä pitäen. Mikäli osallistuja on ennen istuntoa miettinyt pitkälle oman unensa merkityksiä, saattaa tämä aiheuttaa muissa turhautuneisuuden tunteita. Ryhmädynamiikan kannalta lienee siis hyvä, että unta ei olisi liian paljon pohdittu etukäteen, vaan se tulee jättää ryhmän tehtäväksi. Edellä kuvattu ristiriitatilanne selvitettiin saman tien ryhmäkeskustelun kautta.  

 

Uniryhmäprosessin myötä ohjaajan toimintaan tuli myös muita muutoksia. Ullmanin mukaan (ks. 5.2. Prosessin eri vaiheet) vetäjän tulee kertoa aina eri vaiheiden (I-III) lopussa omat oivalluksensa. Näin tein alkuvaiheessa, mutta huomasin vähitellen, että ehkä tämä ei olekaan prosessin hedelmällisen etenemisen kannalta paras vaihtoehto. Tekemieni havaintojen perusteella päätin ottaa itselleni joustavamman position. Kerroin kommenttini tilannetekijät huomioiden, olin siis joskus ensimmäinen, toisinaan toinen jne. Havaitsin, että edellinen aktiviteetti lisäsi roolini liikkumavaraa ja demokraattisuutta. Tämä näytti osaltaan heijastuvan myös ryhmän koheesion lisääntymiseen.  

 

Uneksija voi unen nähtyään pyrkiä oivaltamaan siihen liittyvän idean. Edellinen ohjaa sitten melko pitkälle hänen toimintaansa unen selvittämisessä. Toisinaan yksin prosessoitu uni saattaa avautua hyvin, mutta vaarana on se, että unennäkijä ei ole rehellinen itselleen. Eli hän voi esimerkiksi torjua joitakin negatiivisia aspekteja itsestään jne. Tällöin oma unityöskentely voi johtaa harhapoluille. Uniryhmän yhtenä etuna lieneekin juuri se, että uneksija saa monia mahdollisia ideoita unestaan, joista osa saattaa olla vaihtoehtoisia omille oivalluksille (vrt. 5. Ullmanilaisen uniteorian pääpiirteet). Erään istunnon aikana tiesin melko tarkkaan yhden jäsenen senhetkisen elämäntilanteen. Hän kertoi ryhmässä unensa ja samaan aikaan huomasin omasta toiminnastani sen, miten tuottamani oivallukset värittyivät voimakkaasti aikaisemman tietämykseni pohjalta. Minulla oli suuria hankaluuksia ottaa uni itselle ja nähdä se oman tilanteeni kautta. Selitin kyseisen episodin muille osallistujille, ja sitten pohdimme yhdessä nykyisen elämäntilanteen tiedostamisen vaikutuksia tekemiimme projektioihin. Mikäli ryhmän jäsen tietää (tai luulee tietävänsä) heti sen, mihin toisen uni liittyy, voi tämä tietenkin joskus terävöittää projektioita, mutta ongelmana on jälleen se, että osallistuja saattaa jäädä yhden tietyn idean ”vangiksi” ja tämä suuntaa voimakkaasti tulevia kommentteja (vrt. 5.2. Prosessin eri vaiheet).  

 

Unien kertominen näytti muuttuvan prosessin myötä. Alussa ryhmään tuotiin ns. ”turvallisia” unia, mutta koheesion kehittyessä tästä ilmiöstä päästiin irti. Eli jäsenet eivät enää laskelmoineet sitä, minkälaisia unia istuntoihin kannattaa tuoda. Miltei jokaisella osallistujalla oli jossakin vaiheessa sellainen tilanne, jossa ei nähty mitään ”merkitseviä” unia, joten niitä ei myöskään juuri muistettu. Mikäli ryhmäläisellä ei ollut vähään aikaan omaa unta käsiteltävänä, passivoitti tämä hänen toimintaansa. Oman unen jakaminen ryhmässä sai puolestaan aikaan päinvastaisia vaikutuksia; esimerkiksi innokkuus lisääntyi, eri vaiheisiin osallistuttiin aktiivisemmin ja oman unen merkitystä mietittiin kuumeisesti.

 

Erään istunnon aikana prosessoimme sellaista unta, joka vaikutti aluksi erittäin oudolta ja absurdilta. Tällöin ryhmäläiset alkoivat eri vaiheiden (I-III) välissä spontaanisti puhumaan monista asioista, jotka eivät millään tavalla liittyneet itse käsiteltävään uneen. Yksi jäsen havaitsi kyseisen efektin ja hän kertoi tekemästään havainnosta myös muille osallistujille. Sitten mietimme yhdessä toimintamme vaikutteita, ja päädyimme ajattelemaan, että ehkäpä aktiviteettimme johtui vaikeasti tavoitettavissa olevasta unesta. Eli otimme keskustelumme avulla etäisyyttä hankalaan uneen ja näin säätelimme yhteisesti ryhmän kohonnutta ahdistuneisuustasoa.

 

Osallistujat oppivat prosessin myötä erottelemaan paremmin tunteet ja metaforat toisistaan. Myös unen ottaminen itselle ja minä-muodon käyttäminen kehittyivät selvästi. Ryhmän koheesio näytti paranevan loppua kohti, ja näin suhteet muodostuivat entistä luottamuksellisemmiksi ja läheisemmiksi. Lisäksi oli mielenkiintoista havaita, että viimeisissä istunnoissa jäsenien persoonalliset ominaisuudet tulivat entistä korostuneemmin esille. (vrt. 4.2. Ryhmän kehitysvaiheet; 4.3. Ryhmäprosessit)

 

 

8.2.  Kokoavia diskursseja[56]

 

Käytyäni läpi kaikki yhdeksän istuntoa, niistä nousi esille myös sellaisia diskursiivisia komponentteja, jotka erosivat aiemmin esittämistäni analyyseistä. Lisäksi kokonaisuuden hahmottaminen toi uusia oivalluksia diskurssien strukturaaliseen tarkastelemiseen. Seuraavaksi pyrin valottamaan edellä mainittuja tekijöitä.   

 

Viidennen istunnon metaforakierroksella Tiia kommentoi seuraavalla tavalla Meerin unta:

 

Katkelma 1:

 

Tiia:  Minä voisin vaikka aloittaa, että minulla oli jotenkin aivan selvä, mitä tämä voisi tarkoittaa...Tämä alkutilanne, kun lähdetään etsimään pelisääntöjä, niin se merkitsisi minulle ihan selvästi sitä, että...Tämä voisi minulla kauhean selvästi liittyä johonkin ratkaisemattomaan tilantee-

                     seen.                                                      

 

Tiia haluaa aloittaa oivalluskierroksen ja hän näkee unen selkeänä mielessään. Mitä Tiia sitten viestittää muille diskurssillaan? Hän on ilmeisesti omasta mielestään päässyt hyvin sisälle unen merkitykseen. Uni tuntuu helpolta ja ymmärrettävältä. Tiia on rakentanut siitä nopeasti koherentin kokonaisuuden. Vaikuttaa siltä, että Tiian omasta elämäntilanteesta on ollut apua kyseisen unen itselle ottamisessa. Tästä voidaankin tulla yleisempään päätelmään unien eri merkityksien avautumisessa. Mikäli osallistuja on itse käynyt samoja asioita läpi omassa elämässään, saattaa tämä auttaa häntä unen merkityksellisen ulottuvuuden hahmottamisessa. Toki tässä on syytä muistaa myös koetun selkeyden tuomat vaaramomentit. Jos unennäkijä pitää unta itselleen täysin selvänä,  voi tästä seurata se, että hän ikään kuin ”tuudittautuu” tiettyihin ensiksi mieleen tulleisiin ideoihin, joita sitten myöhemmässä vaiheessa ei enää kyseenalaisteta, ei siis etsitä muita vaihtoehtoisia merkityksiä unelle. Uniryhmä tarjoaa kuitenkin eri jäsenien kautta monia erilaisia näkökulmia uneen, joten edellä mainittu efekti ei pääse liiallisesti suuntaamaan unen merkitystä tiettyyn muottiin.  

 

Seuraava tekstinäyte valikoitui kuudennen ryhmäistunnon metaforakierrokselta. Tällöin käsiteltiin Tiian unta:

 

Katkelma 2:

 

Meeri: Minulla oli aika erilainen kuin teillä. Minä en oikein pysty kaikkea verbalisoimaan, en välttämättä tarkoita kaikkea niin negatiivisesti...

Että en minä nyt tarkoita, että tämä olisi ihan näin negatiivisesti, mutta minulle voisi itselle tulla sellainen, että...

 

Meerin käyttämä diskurssi luo orientaation erilaisuudesta. Hänen ajatuksensa eroavat aikaisemmista oivalluksista, ja näin hän pyrkii valmistelemaan maaperää omille kommenteilleen. Koska Meerin antama palaute eroaa muiden ryhmäläisten tuotoksista, hän joutuu perustelemaan omia uniikkeja ajatuksiaan. Lisäksi hänen tulevat repliikkinsä ovat negatiivisesti sävyttyneitä, joten hän kokee tarvetta puolustautua mahdollista kritiikkiä vastaan.

 

Meerin diskurssin struktuuria tarkastellessa esille nousee yksi selkeä rakenteellinen seikka. Hän aloittaa lauseensa itsensä puolustamisella ja jatkaa sitä sivulauseessa mutta-sanalla. Kyseinen tapa heijastaa yleisesti tunnettua konstruktiota, jonka funktiona on ”kasvojen säilyttäminen” vaikeiden ja arkojen asioiden esittämisessä.

 

Kolmas otos on valittu kolmannen istunnon tunnekierrokselta:

 

Katkelma 3:

 

Johan:  Kun tarjoilija tulee ja sanoo, että haluaa kuulustella, niin siinä voi herätä pelkoa...Kun johtaja taas vinoilee, niin ahdistuneisuus ja pelko heräävät jälleen...Sitten kun johtaja otti rahat pois, niin siinä ottaa päähän.

 

Käsillä olevaa näytettä analysoidessa voidaan havaita se, miten tunteita konstruoidaan. Lause aloitetaan kun-sanalla, ja sitten sitä seuraa sivulausessa aina niin-sana. Eli kun-sana saa tässä merkityksen -koska-. Kyseinen kieliopillinen rakenne on tyypillinen miltei jokaisessa repliikissä tunteita tuotettaessa. Näin emootiot pyritään perustelemaan ja niille annetaan ratioaalinen ja looginen syy. Mihin tämä ilmiö voisi pohjautua? Miksi ihmiset selittävät tunteitaan tällä tavalla? Aluksi on syytä pohtia asiaa hieman laajemmasta perspektiivistä. Paul Ekman ja Wallace Friesen (1975) näkevät ihmisillä olevan tunteiden ilmaisemisessa ns. ”esittämissääntöjä” (display rules), jotka aikaansaavat sosiaalisen konseksuksen siitä, mitä emootioita missäkin tilantessa on soveliasta esittää. Tässä suhteessa kulttuurit eroavat toisistaan joskus erittäin paljon (ks. myös Rosaldo 1980). Näyttääkin siltä, että esimerkiksi suomalaisille on tyypillistä se, että tunteita tulee selittää, niitä ei siis välttämättä ilmaista aina spontaanisti ilman minkäänlaisia perusteluja. Ihmiselle muodostuu kulttuurisen ja yksilöllisen kehityskaaren kautta tiettyjä arkiteorioita[57] siitä, miten tunteista on soveliasta puhua. Nämä ohjaavat sitten hänen emootioiden ilmaisemista erilaisissa sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa.

 

 

8.2.1.  Orientaatiodiskurssit

 

Seuraavaksi esitän unennäkijöiden viestittämiä erilaisia orientaatioita[58] ryhmän jäsenille unia kerrottaessa. Ensimmäisessä istunnossa Tiia aloitti unen jakamisensa näin:

 

Katkelma 4:

 

Tiia:  Tämä ei ole tuore uni. Tästä unesta on karsiutunut asioita, muistan sen pääpiirteittäin.

 

Aluksi uneksija kertoo muille jäsenille unensa olevan vanha. Ullmanin mukaan ryhmään tuotujen unien olisi hyödyllistä olla mahdollisimman tuoreita (ks. 5.2. Prosessin eri vaiheet). Tästä puhuin alkuvaiheessa myös uniryhmäläisille. Täten Tiia kokee tarpeelliseksi ensin selittää unen näkemisen ajankohdan. Minkälaisia seuraamuksia tämä sitten muissa voisi herättää? Voidaan ajatella, että Tiia on saattanut itse pohtia untaan aikaisemmin, hän on ilmeisesti etäisyyden ottamisen kautta saanut unestaan erilaisen kuvan kuin sen näkövaiheessa. Lisäksi mieleen voi tulla se, että Tiia ottaa ”varman päälle” kertomalla unen, jonka merkitys lienee hänelle jo jonkin verran tuttu.

 

Tiia sanoo muistavansa unensa pääpiirteittäin[59]. Miten tämä orientaatio heijastuu osallistujien toimintaan? Jäsenet saattavat pohtia sitä, miksi unennäkijä tuo ensimmäiseen istuntoon sellaisen unen, jota hän ei koe muistavansa kokonaan. Olisiko syynä esimerkiksi se, että uni on ollut Tiialle varsin rankka, joten hän on kenties torjunut joitakin sen merkittäviä osia mielestään. Tämä saattaa motivoida ryhmäläisiä sisältökierroksella monien tarkentavien kysymyksien esittämiseen, jotta unen aukkokohtia voitaisiin näin paikata. 

    

Toisesta istunnosta poimin seuraavan orientaation:

 

Katkelma 5:

 

Tiia: Kerrankin näin semmoisen dynaamisen unen eli...

 

Miksi uneksija aloittaa unen kertomisen kyseisellä tavalla ja mitä vaikutuksia tämä aiheuttaa? Ensin mieleen saattaa viritä ajatus: eikö unennäkijä sitten aikaisemmin ole nähnyt dynaamisia unia? Minkä vuoksi hän haluaa jakaa juuri kyseisen unen? Ehkäpä kertoja haluaa antaa itsestään aikaisempaa positiivisemman kuvan.[60] Samaan aikaan uneksija antaa tulkinnallisia vihjeitä jäsenille. Hän pitää untaan miellyttävänä, joten muiden esittämät oivallukset saattavat värittyä positiivisempaan suuntaan kuin jos Tiia olisi vaikkapa sanonut: ”Tämä uni oli tosi paikallaan junnaava”.

             

Seuraava tekstinäyte löytyi kolmannesta istunnosta:

 

Katkelma 6:

 

Mona: Näin unen noin viikko sitten, se liittyy varmaan siihen kun me olimme vaihtamassa kämppää.

 

Kertoja viestittää muille heti aluksi tietävänsä uneen liittyvän kontekstin. Hän on tiedostanut oman elämäntilanteensa vaikutuksen unen syntymiseen. Minkälaisia seurauksia hänen lausumallaan orientaatiolla voisi olla ryhmän tulevaan aktiviteettiin? Jäsenet voivat ajatella näin: Mona on pohtinut untansa aikaisemmin, hänellä on todennäköisesti jonkinlainen käsitys unen sisältämästä viestistä. Mona antoi näin osallistujille selviä tulkinnallisia vihjeitä unensa merkityksestä. Nämä vaikuttavat puolestaan jäsenien tuottamiin projektioihin; heillä on nyt selkeä idea siitä, mihin uni liittyy. Vaarana voi kuitenkin olla se, että osallistujat tukeutuvat liian yksipuolisiin tuotoksiin, joten vaihtoehtoiset näkökulmat saattavat kaventua huomattavasti verrattuna sellaiseen tilanteeseen, jossa unen kontekstia ei vielä tiedetä.   

 

Viimeinen orientaationäyte valikoitui neljännestä istunnosta:

 

Katkelma 7:

 

Katja:  Näin tämän unen edellisenä yönä, se oli todella vaikuttava uni.

 

Unennäkijä kertoo nähneensä itselleen tärkeän unen. Miten muut tähän suhtautuvat? Katja luo vaikutelman siitä, että käsiteltäväksi tuotu uni on erittäin merkittävä. Jäseniä motivoidaan näin tekemään parhaansa, jotta unen merkitys avautuisi mahdollisimman hyvin. Samalla kertoja perustelee muille tarpeensa prosessoida  juuri kyseinen uni.  

 

 

8.2.2.  Diskursseissa esiintyvät tulkinnalliset vihjeet 

 

Seuraavaksi tarkastelen lähemmin niitä tulkinnallisia vihjeitä[61], joita uneksija viestitti ryhmän jäsenille unta kertoessaan. Ensimmäisessä istunnossa Katja puhui unestaan näin:

 

 

Katkelma 8:

 

Katja: Olen liikkeellä Juha-nimisen henkilön kanssa, joka on ihan oikea henkilö. Voinko kertoa kuka hän on?

Johan: Voit kertoa, koska se liittyy sisältöön.

Katja: Juha on parhaan ystäväni entinen poikaystävä. Olen tuntenut hänet monta vuotta, ja me olemme olleet tosi läheisiä. Juha on ollut minulle kauhean tärkeä. Nyt vähän aikaa sitten, siis todellisuudessa minä en ole nähnyt häntä vähään aikaan...

 

Yleisenä huomiona dialogista nousee esille tekemäni virhearviointi. Vaikka kyseisen henkilön identiteetin paljastaminen liittyy sisältöön, se samalla paljastaa liian paljon unennäkijän senhetkisestä elämäntilanteesta. Tämä voi puolestaan ohjata jäsenien tulevia oivalluksia tietyn suuntaisiksi.

 

Katja antaa osallistujille seuraavia tulkintaan liittyviä vihjeitä: Juha on hänen hyvä ystävänsä. Tästä voidaan heti päätellä, että Juha ei edusta unessa vain jotakin tuntematonta henkilöä, jonka merkitys olisi hänelle satunnainen. Lisäksi Katjan käyttämä aikamuoto kertoo sen, että hän ei ole tavannut ystäväänsä vähään aikaan, vaikka kokee hänet tärkeäksi. Muille saattaakin herätä ajatus, että Juhan tapaaminen unessa voi heijastaa toivetta hänen näkemisestään. 

 

Katja jatkaa unensa kertomista seuraavasti:

 

Katkelma 9:

 

Katja: Sitten me jatketaan Juhan kanssa matkaa ja me menemme Marokkoon, ja ehkä minä voin tässä vaiheessa sanoa, että se johtuu siitä, että minä vasta olin siellä...Sitten me törmätään siellä todellisiin ihmisiin; Helenaan ja Jariin, he ovat pariskunta.

                          

Uneksija kertoo olleensa Marokossa, siellä hän tapasi todellisia ihmisiä. Jälleen kerran Katja paljastaa asioita hänen elämäntilanteestaan. Näin jäsenet kykenevät liittämään Marokon-matkan Katjan aikaisempaan vaiheeseen. Täten Marokko ja pariskunta saavat unessa todennäköisesti erilaisen merkityksen verrattuna siihen, jos ne olisivat ainoastaan olleet joitakin vieraita elementtejä.

 

 

Seuraava otos poimittiin samasta istunnosta:

 

 

Katkelma 10:

 

Ronja: Me makaamme hyvin tuntemani miehen kanssa sellaisessa pitkässä lohiveneessä, vähän niinkun sellainen kirkkovene.

 

Kyseisen tulkinnallisen vihjeen oivaltamisessa ei liene tarpeellista olla  Sherlock Holmes. Voidaankin pitää erittäin todennäköisenä sitä, että uni kuvaa parisuhdetta. Tämä auttaa sitten jäseniä unen kontekstin hahmottamisessa ja erilaisten merkitysten tuottamisessa.

 

 

Neljännessä istunnossa Katja puhui unestaan näin:

 

Katkelma 11:

 

Katja: ...Kun katselen rannalla ympärilleni, huomaan siellä minun isän, äidin, siskon ja sitten siellä on minun vaari. Ihan vaan kuriositeettina, että minulla ei ole ikinä ollut vaaria.

 

Unennäkijä kertoo, että hänellä ei oikeasti ole ollut isoisää. Minkälaisia seuraamuksia tämä muissa aiheuttaa? Vaarin esiintyminen unessa ei siis liity todelliseen isoisä-suhteeseen. Mitä se sitten voisi merkitä? Ehkäpä vaari saattaisi edustaa jotakin uneksijan persoonallista ominaisuutta (Katja koki hänet unessa läheiseksi itselleen). Tämä oivallus helpottaa isoisän merkityksen pohtimista unen kokonaisuuden kannalta.

 

Tiia antoi samassa istunnossa unensa merkityksestä seuraavia vihjeitä:

 

Katkelma 12:

           

Tiia: Olin muuttanut ihanaan suureen taloon yhden tutun kanssa. Tämä oli tavallaan solu-asumismuoto. Tyttö oli minun entinen lukiokaveri, jonka kanssa en ole koskaan voinut sanoa olevani ystävä. Tässä unessa olimme kuitenkin ystäviä, normaalielämässä emme.

 

Kertoja paljastaa heti aluksi, että hänen unensa miljöö oli miellyttävä. Tästä voidaan sitten vetää erilaisia johtopäätelmiä. Mikäli jäsenet arvioivat talon metaforisesti kuvaavan uneksijan persoonallisuuden eri osia, saattaa tämä vaikuttaa heidän tekemiin oivalluksiin rakennuksen merkityksestä.

 

Tiian mukana muuttanut tyttö oli unessa ystävä, mutta tavallisessa elämässä ei. Kyseisen tulkinnallisen vihjeen antaminen herättää osallistujissa monia kysymyksiä: Miksi Tiia näki unessaan juuri nyt lukion aikaisen kaverin? Tyttö ei todennäköisesti edusta uneksijan tämän hetkisessä elämäntilanteessa vallitsevaa suhdetta. Eli Tiian nykyisessä elämässä tapahtuu sellaisia asioita, jotka virittävät aikaisemman mielikuvan kaverista mieleen. Tyttö saattaa siis edustaa niitä ominaisuuksia, joiden kanssa uneksija ei ole vielä tällä hetkellä sinut itsensä kanssa (he muuttavat samaan taloon, eivät ole normaalielämässä ystäviä). Uni voi pyrkiä valottamaan edellä mainittua ristiriitaa, miten se nyt koetaan. Näiden oivallusten suorittaminen antaa sitten joitakin tulkinnallisia työkaluja unen merkityksen konstruoimiseen. 

 

 

Tiia jatkaa vihjeiden antamista näin:

 

Katkelma 13:

 

Tiia:  Sitten taloon tuli yksi mies, jonka minä tunnen jollakin tavalla. Hän on minun kaverin kaveri täältä yliopistolta. Olen suhtautunut häneen aina kauhean varauksellisesti, hän on kauhean kriittinen. Halusin saada häneltä jollakin tavalla hyväksynnän, miehen arvostelu oli kauhean tärkeätä...Mies ihastui erityisesti siihen, että makuuhuoneeni lattialla oli sellainen suuri palapeli, siis suurista paloista koottu palapeli. Tämä palapeli oli jotenkin semmoinen, mihin minä kiinnitin tässä unessa hirveästi huomiota, koska en ollut huomannut sitä aikaisemmin...

 

Unennäkijä tuo muiden huomioitavaksi lukuisia vihjeitä. Unessa esiintyvä mies on todellinen henkilö, johon Tiia suhtautuu varauksellisesti, mutta jonka hyväksyntä on hänelle kuitenkin tärkeää. Uneksija kertoo unessa nähdyn palapelin olevan tärkeä elementti unen kokonaisuuden kannalta. Miehen tuleminen taloon ja vielä makuuhuoneeseen, saattaa virittää seuraavia ajatuksia: Miksi Tiia näki miehen unessaan? Miksi hän tuli Tiian makuuhuoneeseen ja ihastui palapeliin? Ehkäpä unennäkijällä on suhteessa mieheen joitakin ristiriitaisia ajatuksia, jotka liittyvät joihinkin intiimeihin asioihin (mies tuli makuuhuoneeseen). Se, että mies kuitenkin hyväksyi palapelin, voi kuvata joko uneksijan toivetta tai nykyistä elämäntilannetta, jossa kyseinen asia on ratkaistu. Näin Tiia antoi unta kertoessaan sellaisia tulkinnallisia vihjeitä, jotka suuntasivat jäsenien huomiota unen kahteen olennaiseen elementtiin; mieheen ja palapeliin.

 

Viidennessä istunnossa Meeri kertoo unestaan seuraavasti:

 

Katkelma 14:

 

Meeri: Koputan ovelle ja soitan ovikelloa, sitten Michael tulee avaamaan...En tunne heti Michaelia, vaikka hän tuntee minut...Michael hymyilee ja sanoo: ”What an earth happened to my last one?”

 

Otteesta voidaan havaita, että siinä esiintynyt mies on ulkomaalainen. Minkälaisia päätelmiä tämä synnyttää? Lienee perusteltua olettaa, että unen mieshenkilö saattaa heijastaa johonkin vierasmaalaiseen liittyvää suhdetta. Mies ei kuitenkaan heti aluksi vaikuta tutulta. Siinä vaiheessa kun uneksija kertoo ryhmälle omista oivalluksistaan uneen liittyvän elämäntilanteen identifioimisessa, häntä voidaankin pyytää miettimään sitä, mitä Michael hänelle edustaa, ja onko Meerillä ollut viime aikoina joku toinen suhde ulkomaalaisen kanssa. Näin haetaan lisäselvitystä yhden olennaisen unihahmon merkitykseen.

 

Viimeiset tulkinnalliset vihjeet löytyivät kuudennesta istunnosta:

 

Katkelma 15:

 

Tiia: Kuljin huoneessa, jossa oli paljon ihmisiä, en tuntenut heistä ketään. Mietin sitä, olenko oikeassa asunnossa vai en. Tämä oli koko sen jutun ydin...Sitten löysin yhtäkkiä työpöydän laatikosta lyijykynäpiirroksen,  ja minä tiesin heti, että tämä on se oikea paikka, koska tunnistin piirroksen itseni piirtämäksi. Todellisuudessa kyseinen työ on savitaulu, jonka minä olen tehnyt ala-asteella, mutta unessa se oli piirros.

 

Uneksija kertoo oikean paikan etsimisen olevan unen ydinkohta. Sitten hän puhui piirroksen löytymisestä, joka selvitti kuvatun ongelmatilanteen. Tiia kohdistaa ryhmäläisten huomion kahteen asiaan; hän hakee oikeaa asuntoa, ratkaisu löytyy piirroksesta. Se, että edellä mainittu piirros löytyi juuri työpöydän laatikosta, saattaa kuvata jotakin työelämään liittyvää asiaa. Tiian kulkeminen oudossa huoneessa voi heijastaa tilannetta, jonka hän kokee hämmentäväksi. Nämä oivallukset auttavat jäseniä unen merkityksen hahmottamisessa.        

 

 

8.3.  Unen metaforinen maailma[62]

 

Unen kielen tarkastelu muodosti tutkimuksessani yhden tärkeän osa-alueen. Oli  mielenkiintoista havaita, että unet käyttävät metaforia taidokkaasti hyväkseen. Keräämäni aineiston valossa voin todeta, että unien tarkastelu vertauskuvallisesta näkökulmasta toimi hyvin eri unia prosessoitaessa. Metaforien merkitykset määräytyivät varsin pitkälle unen kontekstin kautta. Näin ne saivat erilaisia merkityksiä eri unissa. Lisäksi voitiin havaita, ettei metafora yleensä ollut mikään yksi tietty unen elementti, vaan se  piti usein sisällään eri unikuvia ja niiden yhdistelmiä. Vertauskuva saattoi olla esimerkiksi erilaisten lauseiden muodossa, jotka reflektoivat monia unikuvia. Metaforinen tulkinta näytti aktivoivan unen lukuisat unikuvat laaja-alaisesti sekä monivivahteisesti. Vertauskuvien merkitykset vaihtelivat yleisesti ottaen unennäkijästä ja unesta toiseen. Toki silloin tällöin oli havaittavissa myös joitakin yhteisiä metaforisia ulottuvuuksia (vrt. 3.2. Uni - symboli vs. metafora; 5. Ullmanilaisen uniteorian pääpiirteet). 

 

Joidenkin yksittäisten metaforien merkitykset vaikuttivat pysyvän suhteellisen samanlaisina[63] unesta toiseen. Yhtenä tällaisena kokoavana teemana oli se, miten uniminä etenee unen aikana. Tässä esiintyi mm. seuraavia vaihtoehtoja: edetään uiden, kävellen, juosten, polkupyörällä, vesiskootterilla, veneellä, laivalla, autolla, bussilla, lentokoneella jne. Edellä mainitut etenemiskeinot vaihtelivat siten, että uneksija saattoi yhdessä unessaan käyttää eri tapoja. Lisäksi eri elämäntilanteet näyttivät heijastuvan unen- näkijöiden etenemistyyliin. Mikäli uneksijalla oli sellainen elämänvaihe käynnissä, jossa hän koki jonkinlaista avuttomuutta, oli varsin tyypillistä, että hän ei tällöin itse ohjannut tiettyä kulkuvälinettä. Eli joku toinen ihminen ohjasi esimerkiksi autoa, jossa unennäkijä oli itse kyydissä. Siinä vaiheessa kun tilanne muuttui ”parempaan” suuntaan, otettiin ohjat käsiin (esimerkiksi auton ohjaajaksi tuli uneksija itse). Nykyinen elämäntilanne ja uneksijan persoonalliset ominaisuudet näyttivät vaikuttavan myös siihen, miten unessa mentiin eteenpäin. Jos unennäkijä oli perusluonteeltaan rauhallinen ja hänellä ei ollut mitään mullistavaa prosessia käynnissä, hän todennäköisesti eteni kävellen tai juosten. Mielenkiintoista oli myös todeta, että silloin kun uniminä vaihtoi etenemistyyliään, tässä oli havaittavissa tiettyjä yhdenmukaisuuksia. Mikäli uneksija eteni aluksi vaikkapa pyöräillen, saatettiin seuraavaksi edetä mopolla tai moottoripyörällä. Eli unikuvien esittämät eri etenemiskeinot olivat varsin lähellä toisiaan[64].

 

Toinen melko pysyvä metaforinen merkitys liittyi yleisesti ottaen erilaisiin rakennuksiin. Unissa esiintyi mm. seuraavia rakennuksia: taloja (esimerkiksi omakoti- pari- kerros- ja rivitaloja), hotelleja, tuttuja asuntoja, vieraita asuntoja, kouluja, huviloita, museoita jne. Edellä mainittuja unen yksittäisiä elementtejä analysoidessa, niistä löydettiin yhteisiä komponentteja. Näytti siltä, että eri rakennukset kuvasivat unennäkijän kokonaispersoonallisuutta. Eli kun unessa liikuttiin jossakin rakennuksessa, tämä kuvasi varsin usein itse uneksijaa, mitä hänessä itsessä tapahtui (vrt. Siltala 1993, 124-127.)         

                                                                            

Kolmas varsin kiinteä metaforinen ulottuvuus näkyi ”sisäisen lapsen” esiintymisessä unessa. Kyseinen vertauskuva sai erilaisia ilmenemismuotoja eri unennäkijöillä. Toisinaan sisäinen lapsi esiintyi katulapsena, joskus se sai poikalapsen muodon ja välillä se näkyi pikkutytön hahmossa. Olennaista tässä oli kuitenkin se, että uneksijat kokivat unessaan edellä mainitut hahmot läheiseksi itselleen. Sisäisen lapsen sukupuolesta riippui se, edustiko hän unennäkijän maskuliinisia vai feminiinisiä puolia (vrt. Jung 1991, 30-31; anima - animus).

 

Neljäntenä suhteellisen pysyvänä metaforisena merkityksenä unissa oli tutut henkilöt. Näitä esiintyi miltei jokaisessa unessa. Tästä voidaankin havaita, että unet käsittelevät usein juuri ihmissuhteisiin liittyviä asioita. Unien oivaltamisen kannalta oli tärkeää miettiä mm. sitä, mitä ominaisuuksia kyseiset henkilöt itselle edustivat ja miksi he esiintyivät juuri sillä hetkellä unissa. Lisäksi voitiin pohtia omaa tietoista suhtautumista heihin.

 

  

 

 

9.   UNIRYHMÄN VAIKUTUKSET[65]

 

Tutkimukseni aikaisemmassa vaiheessa olen käsitellyt jo kahta tutkimuskysymystä (ks. 7. Uniryhmäistunnot; 8. Yhteenvetoa uniryhmäistunnoista). Kyseiset pohdiskelut liittyivät uniryhmäprosessin etenemiseen ja siihen, miten unista puhutaan. Seuraavaksi esitän yhteenvedon tekemistäni loppuhaastatteluista, joissa tutkittavien omakohtaiset kokemukset uniryhmän toiminnasta ovat huomion keskipisteenä. Näin saadut tulokset esittävät siis jäsenien omia ajatuksia ja tunteita uniryhmän vaikutuksista.[66]

 

Millainen kokemus uniryhmä oli sinulle?

Ryhmäläiset pitivät uniryhmästä saatua kokemusta miellyttävänä ja positiivisena. Eräs osallistuja koki ryhmän olevan lähellä terapeuttista tilannetta, koska siinä oli aikaa miettiä omia asioita. Lisäksi useat tutkittavat olivat positiivisesti yllättyneitä uniryhmässä tapahtuneista asioista.

 

Minkälaisena pidit ryhmän kokoa sen toimintaa ajatellen?

Jäsenet kokivat unien käsittelyssä kuuden henkilön olevan sopiva kokoonpano. Tämä mahdollisti erilaisten näkökulmien esiin tuomisen. Mikäli osallistujia olisi ollut enemmän, aikaa kuluisi liian paljon ja keskittymiskyky olisi saattanut heikentyä. (vrt. 4.1. Ryhmän koko)

 

Mitä mieltä olit unien prosessoimisen eri vaiheista?

Tutkittavat katsoivat eri prosessivaiheiden tukevan toisiaan. Aluksi oli hieman hankaluuksia tunteiden ja metaforien erittelyssä, mutta pikkuhiljaa erottelut sujuivat jo hyvin. Eräs jäsen koki jaon tunteisiin ja metaforiin hieman keinotekoisena, mutta piti sitä kuitenkin päämäärän kannalta hyvänä.

 

Miten ryhmän vuorovaikutus mielestäsi toimi?

Ryhmän interaktio koettiin luontevana, vapautuneena ja hyväntahtoisena. Yksi osallistuja piti sitä jopa ehkä liiankin kohteliaana. Alussa esiintyi jonkin verran laskelmointia, mutta loppua kohti vuorovaikutus näytti paranevan entisestään. Interaktion toimivuus nähtiin osaksi johtuvan myös siitä, että jäsenet olivat mielestään ”samanhenkisiä” ihmisiä.

 

 

Miten koit oman roolisi ryhmässä, tapahtuiko siinä muutoksia?

Aluksi ryhmäläiset olivat ns. ”tarkkailijan roolissa”. Tällöin toiminta oli varovaista ja tunnustelevaa. Tästä irtauduttiin kuitenkin varsin nopeasti ja esille astui itselle ominainen luonteva käyttäytyminen. Yksi jäsen koki alussa olevansa ”keltanokka” muihin verrattuna, koska hän ei ollut aikaisemmin juurikaan kiinnittänyt huomiota unimaailmaansa. Loppuvaiheessa hän kuitenkin näki itsensä olevan samalla viivalla muiden kanssa. Eräs osallistuja koki tietyssä vaiheessa roolinsa osittain avaajana ja osittain outona. Hän pyrki siis suuntaamaan ryhmän toimintaa avoimempaan suuntaan, ja välillä hän koki, että hänen oivalluksensa saattoivat olla hieman omituisia muiden mielestä. Kyseinen henkilö ei kuitenkaan kokenut niin, että muut olisivat ajatelleet hänen tehneen ns. ”ylilyöntejä”.

 

Millä tavoin koit muut osallistujat, muuttuiko tämä?

Osallistujat eivät kokeneet suuria muutoksia suhteessa toisiinsa. Toki alussa kukin tarkkaili toisiaan ja muodosti näin omat ensivaikutelmansa. Tuttavallisuuden nähtiin lisääntyvän istuntojen myötä.

 

Miten koit omien unien kertomisen muille, tapahtuiko tässä mielestäsi muutoksia?

Ryhmäläiset kokivat omien uniensa kertomisen riippuvan kulloinkin prosessoitavana olevasta unesta. Mikäli jäsen jakoi ryhmässä rankan ja intiimejä asioita koskevan unen, tämä koettiin aluksi raskaana, mutta loppua kohti kun ryhmän luottamustaso oli kohonnut, oli helpompaa kertoa arkaluonteisiakin teemoja käsitteleviä unia.

  

Miten koit muiden esittämät unioivallukset sinun ja toisten uniin, toiko prosessi siihen muutoksia?

Yleisesti ottaen tutkittavat näkivät toisten esittämät oivallukset rikastuttavana tekijänä. Koska ryhmässä oli erilaisia ihmisiä, saatiin uniin monia vaihtoehtoisia näkökulmia, joista sitten voitiin poimia itselle ”kolahtavat” projektiot. Näin päästiin eroon unien epäselvistä kohdista. Yksi jäsen näki muutoksena sen, että aluksi ryhmäläiset miettivät sitä, tuleeko heidän arvata, mitä uni merkitsee unennäkijälle vai mitä se merkitsee itselle. Hänestä tuntui myös niin, että mikäli joku kertoi hyvin erilaisia asioita kuin mitä uneksija oli itse ajatellut, kyseinen henkilö vaikutti unen prosessoimisen jälkeen pettyneemmältä kuin silloin, jos hänen oivalluksensa olisivat olleet lähempänä unennäkijän omia näkemyksiä. Samainen osallistuja koki muutoksena lisäksi sen, että loppua kohti ryhmäläiset kertoivat ehkä enemmän omia tunteitaan, ja tällöin ei enää koettu, että pitäisi tuottaa jotakin sellaista, joka on yhteisesti hyväksyttävää. Eräs toinen ryhmäläinen koki välillä uniin liittyvät oivallukset hieman ”ylitse ampuvina”, mutta muuten hän kuitenkin näki ne valaisevina ja ”ahaa-elämyksiä” tuottavina.

 

Miten ryhmän esittämät oivallukset erosivat ja/tai lähenivät suhteessa omiin oivalluksiisi?

Tämä kysymys jakoi jäsenet kahteen osaan. Kaksi osallistujaa ei kokenut juurikaan muutoksia suuntaan tai toiseen. He näkivät omien oivallustensa noudattaneen pitkälti samaa linjaa alusta lähtien. Näin persoonallisen ajattelutavan ero säilyi suhteessa muihin. Eräs ryhmäläinen koki henkilökohtaisesti tuotettujen projektioidensa lähenevän muiden jäsenien oivalluksia loppuvaiheessa. Syyksi hän näki aikaisempaa suuremman perehtyneisyyden unimaailmaan. Toinen tutkittava ei miettinyt koskaan ennen ryhmään tuloa omien uniensa mahdollisia merkityksiä, joten hän ei voinut verrata omia oivalluksiaan omasta unestaan muiden tuotoksiin. Lisäksi hän koki toisinaan ajattelevansa maallisemmin ja konkreettisemmin kuin muut. Täten hänen oivalluksensa erosivat muiden ryhmäläisten projektioista. Yksi jäsen näki esittämäni kysymyksen liittyvän edelliseen kysymykseen. Hän koki ryhmän tuottamien oivallusten avaavan uusia näkökulmia, ja niinpä hän kykeni tarpeen mukaan muuttamaan omia näkökantojaan. Joskus kyseinen henkilö omasi aivan erilaisen näkemyksen tietystä unesta. Tämän hän päätteli johtuvan siitä, että uni sisälsi tällöin hyvin henkilökohtaisia asioita, joita toiset eivät välttämättä voi tietää tai ymmärtää, koska he eivät ole sitä itse kokeneet.

 

Miten koit unien kertomisessa itsensä paljastamisen asteen, muuttuiko se?

Tutkittavat kokivat itsensä paljastamisen riippuvan olennaisesta kerrotusta unesta. Mikäli uni käsitteli arkoja ja intiimejä asioita, oli itsen ”peliin laittaminen” luonnollisesti suurempaa kuin joissakin toisissa unissa. Lisäksi  monet jäsenet kertoivat alkuvaiheessa ottaneensa ns. ”varman päälle” sen suhteen, minkälaisia unia he ensimmäiseksi toivat ryhmään. Itsensä paljastaminen ei kuitenkaan tuntunut liian rankalta, koska lopussa ei tarvinnut paljastaa enempää kuin oli valmis kertomaan. Luottamustason kasvaessa oli helpompaa jakaa myös arkaluonteisempia unia.

 

Vaikuttiko uniryhmän toiminta seuraaviin asioihin[67], jos vaikutti niin miten tämä ilmeni?

 

-Päätöksenteot ristiriitaisissa tilanteissa?

Tiiaan uniryhmä vaikutti siten, että hän alkoi kuunnella enemmän omia uniansa. Unien käsittelyn jälkeen hänen oli helpompi tehdä päätöksiä joissakin ristiriitaisissa tilanteissa. Tiia pystyi uniryhmän kautta pysähtymään ja ajattelemaan erilaisia asioita, ja näin hän ei esimerkiksi siirtänyt kokemaansa ahdistusta eteenpäin. Hän kertoi oppineensa uuden ajattelutavan. 

Katja on soveltanut eräässä ristiriitatilanteessa aivan uutta ”elämänkatsomusta” kuin aikaisemmin, mutta hän ei tiedä vaikuttiko uniryhmä edelliseen. Itse asiassa hän ei ole kiinnittänyt asiaan huomiota.

Ronja koki uniryhmän vaikutuksen siten, että hän miettii uniansa aina joutuessaan tekemään suuria ratkaisuja elämässään. Hänellä oli myös istuntojen aikana joitakin ristiriitaisia tilanteita, joissa unien pohtiminen auttoi.

Mona  ei nähnyt tässä asiassa vaikutusta.

Meeri koki tärkeänä oivalluksena sen, että samoilla asioilla voi olla erilaisia merkityksiä. Tämän hän näki perustuvan moniin erilaisiin näkökulmiin, joita ei välttämättä pysty itse heti oivaltamaan.   

 

-Tunteiden tiedostaminen?

Tiia kertoi uniryhmän vaikuttaneen siten, että hän pystyy nykyään tiedostamaan ahdistuneisuuden nopeammin. Näin hän pystyy käsittelemään ahdistuneisuutta saman tien, eikä enää torju sen prosessoimista. 

Katja näki ryhmän etuna sen, että hän kiinnittää nyt enemmän huomiota omiin tunteisiinsa. Tämän kautta hän kykenee löytämään uusia ratkaisuja.

Ronja koki uniryhmän vaikutuksena lisääntyneen tunteiden tiedostamisen, joka samalla vaatii pohtimaan tunteiden merkityksiä.

Mona sanoi ryhmän auttaneen tunteiden tiedostamisessa, koska istunnoissa joutui erittelemään erilaisiin tarinoihin nähden tunne- ja älypuolta.

Meeri koki uniryhmän vaikuttaneen hänen tunteiden tiedostamiseensa. Etenkin yhden ryhmässä käsitellyn unen kautta hän kykeni tiedostamaan monia tunteita.

 

-Ihmissuhteiden selvittäminen?

Tiia kertoi ryhmän vaikuttaneen hänen ihmissuhteiden pohtimiseen. Hän näki hyödyllisenä asiana sen, että istunnoissa oli mahdollista saada uusia oivalluksia joistakin tutuista henkilöistä.

Katja koki tärkeänä seikkana sen, että hän on istuntojen kautta oivaltanut eri asioiden monimerkityksellisyyden. Eli asiat eivät välttämättä ole aina sellaisia miltä ne aluksi vaikuttavat. Tämä pätee myös uniin.

Ronja näki unien vaikuttaneen lähinnä ihmissuhteisiin ja työhön, koska näitä teemoja hän on enimmäkseen unissa pohtinut.

Mona ei nähnyt tässä asiassa suurta vaikutusta.

Meeri sanoi kysymyksen liittyvän aiemmin esitettyyn tunteiden tiedostamiseen. Hän kertoi saaneensa selvyyttä joistakin ihastussuhteista, jotka ovat olleet hänelle hieman epäselviä viimeisen vuoden aikana.

 

 

-Ongelmien ratkaiseminen?

Tiia näki yleisenä hyötynä sen, että istuntojen kautta selvisi se, että ongelmat ovat ratkaistavissa ja tämä vaatii pysähtymistä.

Katja koki uniryhmän kautta oivaltaneen sen, että ongelmat ovat yleensä enemmän tunnetason kuin käytännön ongelmia. Sitten kun hän kykeni tiedostamaan tunteitansa, auttoi tämä niiden erottamisessa käytännön ongelmista. Näin monia ongelmia oli helpompi selvitellä.

Ronjan mukaan uniryhmä opetti häntä antamaan itselleen ja alitajunnalleen työskentelyaikaa. Näin hän on saanut valmiuksia ja työvälineitä ”oven avaamisessa sisimpään”.

Mona uskoi prosessoimistavan auttavan ongelmien ratkaisua. Monalle itselleen uniryhmä oli kuitenkin hieman liian irtonainen ja lyhyt juttu[68].

Meeri näki uniryhmän etuna sen, että siinä korostui juuri ongelmien ratkaisutyyli, eli ”ei pidä jähmettyä yhteen ratkaisuun, sillä on muitakin tapoja ajatella”.

 

-Uusien ja luovien ideoiden kehittäminen?

Tiia kertoi näkemiensä luovien ja visuaalisten unien kiehtoneen häntä niin paljon, että hän ajatteli aloittavansa aiemmin jääneen maalaamisen uudelleen.

Katja totesi tehneen keväällä joitakin erilaisia asioita, mutta hän ei nähnyt toimintansa kuitenkaan olevan kauhean luovaa.

Ronja koki unien auttaneen häntä uskomaan niihin sisältyvään luovuuden potentiaaliin.

Mona näki luovana asiana sen, että unet auttavat itseä näkemään oman ajattelun kaavoittuneisuuden. Tämän kautta avautuu uusia näkökulmia.

Meeri  ei huomannut vaikutusta.

 

-Unien keskimääräinen muistaminen (määrä/laatu)?

Tiia sanoi uniryhmän vaikuttaneen laadullisesti unien muistamiseen. Eli hän kykenee palauttamaan aikaisempaa paremmin mieleensä merkityksellisiä unia. Lisäksi istunnoissa tuli uniin lisää yksityiskohtia, jotka aiemmin olivat jo unohtuneet.

Katja  näki muistaminen huonontuneen loppua kohti.

Ronja ei myöskään huomannut tässä asiassa kehitystä, mutta hän selitti sen johtuneen kiireisestä elämäntilanteesta.

Mona kertoi uniensa muistamisen olevan kausittaista. Eli välillä hän muistaa niitä enemmän ja toisinaan taas vähemmän. Tällä hetkellä hän muistaa lukuisia unia herättyään ja näin mieleen palauttaminen on lisääntynyt.

Meeri on ryhmän loppua kohden alkanut muistaa uniansa enemmän.

 

-Uusien näkökulmien avaaminen?

Tiia koki uniryhmän vaikuttaneen juuri siihen, että hän kykenee nykyään tarkastelemaan asioita eri näkökulmista aiempaa paremmin.

Katja näki kysymyksen liittyvän aiemmin esitettyyn ihmissuhdekysymykseen. Hänellä on viime aikoina ollut ”ahaa-elämyksiä”.

Ronja koki saaneensa uniryhmän kautta ”pieniä välähdyksiä ja ymmärrystä”.

Mona kertoi muiden tulkintojen vaikuttaneen häneen siten, että hän on niiden avulla saanut uusia näkökulmia eri asioihin.

Meeri sanoi myös uniryhmän antaneen hänelle uusia näkökulmia pohdittavaksi.

 

-Unen metaforisen kielen ymmärtäminen?

Tiia näki istuntojen vaikuttaneen unen metaforien parempaan ymmärtämiseen. Etenkin ne asiat, joista kaikki olivat samaa mieltä, tulivat selväksi.

Katja koki selvimpänä uniryhmän vaikutuksena juuri unen metaforisen kielen ymmärtämisen kehittymisen.

Ronja kertoi omien uniensa vaikuttaneen melko selviltä, mutta sitten kun hän oivalsi muiden unia, hän oli yllättynyt niiden metaforisen kielen ymmärtämisestä ilman Freudin tai Jungin selityksiä. Uniryhmä vaikutti siis metaforien parempaan oivaltamiseen.

Mona on pohtinut uniensa metaforia jo aikaisemminkin, mutta hän koki istuntojen antaneen hänelle uusia aspekteja vertauskuvien miettimiseen.

Meeri uskaltaa nykyään miettiä unien metaforisia merkityksiä aikaisempaa kauemmas.

 

-Unen esittämien eri viestien ymmärtäminen?

Tiia koki vaikutuksen siten, että hän ymmärtää nyt paremmin sen, että joku juttu on kesken.

Katja kertoi oivaltavansa unien viestejä paremmin kuin aikaisemmin.

Ronja sanoi uniryhmän auttaneen unien viestien oivaltamisessa

Mona näki muutoksena sen, että nykyään hän ajattelee unilla olevan myös muita vaihtoehtoisia merkityksiä kuin ainoastaan se, joka tulee ensimmäiseksi mieleen,

Meeri koki unien viestien avautuvan paremmin uniryhmän kautta verrattuna siihen, jos hän miettisi niitä yksinään.

 

-Uniminän toiminta?

Tiia luottaa nykyään enemmän omaan uniminäänsä kuin aikaisemmin ja hän on täysin vakuuttunut sen olemassaolosta.

Katja ei nähnyt tässä mitään suurta muutosta.

Ronja ei kokenut uniminässään tapahtuneen muutoksia.

Mona ei ole viime viikkojen aikana havainnut enää passiivista uniminäänsä, mutta uniryhmän vaikutusta tähän hän ei osaa vielä sanoa.

Meeri kertoi uniminänsä pysyneen ennallaan.

 

Miten koit unipäiväkirjan pitämisen?

Yksi jäsen ei kiireiden vuoksi ehtinyt kirjaamaan uniaan ylös. Hän tallensi unistaan ainoastaan joitakin avainsanoja. Muut kokivat unien kirjaamisen vaativan paljon aikaa ja vaivaa, eikä niitä joka aamu jaksettukaan kirjoittaa päiväkirjaan. Itse kirjaamisprosessi nähtiin selkiyttävänä operaationa, sillä se jäsensi unen eri vaiheita hallittavampaan ja kronologisempaan suuntaan. Unista ei koettu yleisesti ottaen muistettavan kaikkia yksityiskohtia, mutta sitten kun niitä käsiteltiin ryhmässä, saattoi mieleen yhtäkkiä tulla joitakin uusia asioita, joita alunperin ei kyetty palauttamaan mieleen. Lisäksi päivän aikana jotkut yksittäiset ärsykkeet aktivoivat toisinaan uusia elementtejä unen muistamiseen. 

 

Oliko kaksi unta mielestäsi sopiva määrä käsiteltäväksi yhden istunnon aikana?

Ryhmäläiset kokivat kahden unen prosessoimisen olevan sopiva määrä. Alussa käsittelimme kolmea unta kerralla, mutta se kävi liian raskaaksi, ja viimeiseen uneen ei sitten oikein enää jaksettu keskittyä kunnolla. Tämä riippui luonnollisesti myös istuntoihin tuotujen unien pituudesta.

 

Miten koit eri elämäntilanteiden vaikuttavan unien näkemiseen ja niiden muistamiseen?

Jäsenillä ei ryhmän aikana tapahtunut mitään drastisia elämänmuutoksia, jotka olisivat heti heijastuneet voimakkaasti uniin. Siinä vaiheessa kun jokin asia koettiin ahdistavana tai käytiin ns. ”ylikierroksilla”, unista muistettiin ainoastaan joitakin välähdyksenomaisia episodeja ja ne vaikuttivat sekavilta. Stressaavissa elämäntilanteissa unet jatkoivat omassa maailmassaan päivän rutiineja ja purkivat näin osaltaan stressin vaikutuksia.

 

Vaikuttivatko ryhmissä esiintyvät eri tunnetilasi mielestäsi tuottamiisi unioivalluksiin?

Suurin osa osallistujista ei huomannut emootioidensa vaikutusta. Yksi ryhmäläinen näki vallitsevan vireystilan heijastuvan toimintaansa. Hän kertoi, että väsyneenä projektioiden tuottaminen ei ollut niin luontevaa ja spontaania kuin vireystilan ollessa korkeampi. Toinen jäsen koki ryhmän yleisen positiivisen ilmapiirin vaikuttavan siten, että hän ilmaisi itseään verbaalisesti aktiivisemmin verrattuna esimerkiksi johonkin vastenmieliseen ryhmätilanteeseen.

 

Miten koit huumorin käytön ryhmässä?

Huumorin käyttö koettiin vapauttavana ja luontevana. Vitsi silloin tällöin kevensi ilmapiiriä ja sitten jaksoi taas keskittyä paremmin itse unien prosessoimiseen. (vrt. 4.4. Huumorin käyttö ryhmässä)

 

Mitkä asiat sujuivat mielestäsi hyvin ryhmäistunnoissa ja mitä voisi vielä kehittää?

Jäsenet kertoivat parannusehdotuksia, jotka liittyivät lähinnä yleiseen ajankäyttöön. Kokoontumisaikoja olisi pitänyt noudattaa tarkemmin, eli ryhmään tulon tulisi olla täsmällisempää. Eräs jäsen koki unien prosessoimisen ”hiljaiset vaiheet” toisinaan hieman ahdistavina, koska aina ei tiennyt olivatko kaikki jo valmiita ja näin syntyi turhia taukoja. Ryhmän vuorovaikutus koettiin avoimena ja luontevana. Yksi jäsen piti hyvänä systeeminä sitä, että ensin kerrottiin unet ilman tunteita, koska muutoin unennäkijä olisi johdatellut liikaa muita ryhmäläisiä. Lisäksi hän näki unen itselleen ottamisen hyvänä asiana. Kyseinen osallistuja piti tunteiden esittämistä alussa hieman naivina ja itsestään selvänä, mutta sitten kun hän huomasi, että eiväthän kaikki tunnekaan samalla tavalla, hän samalla oivalsi emootioiden kokemisen tärkeyden metaforien ymmärtämiselle.

 

Miten koit ohjaajan roolin, miten sitä voisi kehittää?

Ryhmäläiset kokivat selviä muutoksia roolissani. Aluksi he näkivät, että minä toimin ohjaajana eli tarpeen tullen puutuin prosessin eri vaiheissa tapahtuviin asioihin. Sitten kun osallistujat oivalsivat mitä heiltä vaadittiin, ohjaajan roolini nähtiin kaventuneen siten, että minua pidettiin yhtenä ryhmän jäsenenä. Eli tällöin ryhmä alkoi kantaa ns. itse itseään. Tämä muutos koettiin positiivisena. Omien unieni jakaminen lisäsi myös yhteenkuuluvuuden tunnetta. (vrt. 4.5. Ohjaajan rooli ja palaute)

 

Mitä mieltä olet saamistasi metaforaluetteloista?

Jäsenet suhtautuivat yleisesti ottaen positiivisesti saamiinsa metaforaluetteloihin. Ne palauttivat mieleen ryhmässä pohdittuja vertauskuvia ja lisäksi niissä oli myös joitakin uusia metaforia, joiden adekvaattisuutta kukin ryhmäläinen saattoi miettiä itsekseen. Eräs jäsen piti hyvänä asiana sitä, että kyseisten luettelojen kautta pystyi myöhemmin tarkastelemaan objektiivisemmin sellaista ryhmätilannetta, jossa itsellä vallitsi voimakas tunnetila, joka saattoi aiheuttaa tiettyjen asioiden unohtamista.

 

Millä tavalla suhtaudut tällä hetkellä unien tutkimiseen?

Ryhmäläiset pitivät unien tutkimista edelleen mielenkiintoisena alueena ja jotkut olivat siitä jopa aikaisempaa kiinnostuneempia.

   

Luuletko, että uniryhmän toiminnalla on vaikutusta tulevaan elämääsi, aiotko hyödyntää siitä saamaasi kokemusta?

Jäsenet kertoivat tulevaisuudessa todennäköisesti kiinnittävän entistä enemmän huomiota unimaailmaansa. Lisäksi useat osallistujat kokivat hyödyllisenä ryhmässä opitun prosessitavan, jota voi soveltaa erilaisten arkisten dilemmojen ratkaisemisessa. Ryhmäläiset olisivat olleet valmiita jatkamaan istuntoja vielä eteenpäinkin. Lopuksi siteeraan erään jäsenen ajatuksia uniryhmän vaikutuksesta: ”Kyllä minä kunnioitin unia jo ennen tätäkin, mutta nyt näkee yhä selvemmin, mitkä viisaudet siellä unimaailmassa onkaan tai mitä apua sieltä voi saada. Kyllä minä meinaan kuunnella unia, ja tavallaan juuri toivoisin, että säilyttäisin siihen sen kosketuksen, koska siitähän tässä on hirveästi kiinni, että pitää itse kanavat avoinna.”

  

Edellä esitetyt tulokset kuvaavat siis ryhmäläisten omakohtaisia kokemuksia uniryhmän vaikutuksista. Lukija voi tietenkin miettiä sitä, miten rehellisiä haastattelusta saadut vastaukset ovat olleet. Tähän en voi antaa yksiselitteistä ja varmaa vastausta, mutta joitakin näkökohtia lienee syytä pohtia. Edellä kuvattu haastattelu tehtiin ryhmän loputtua. Tällöin olin mielestäni saavuttanut riittävän luottamustason tutkittavien suhteen ja vuorovaikutus ainakin vaikutti avoimelta ja vilpittömältä. Toisaalta saattaa mieleen tulla myös kysymys: Mitä hyötyä jäsenille olisi ollut siitä, että he olisivat antaneet virheellisiä vastauksia?

 

Mielestäni oli tärkeää, että uniryhmäläiset saivat itse vapaasti kertoa kokemuksistaan, sillä käsittääkseni yksilö jäsentää kokoajan aktiivisesti omaa elämäänsä sekä pyrkii ymmärtämään sitä. Näin asioista tulee subjektille itselleen merkityksellisiä, ja hän voi ainoastaan itse tiedostaa niiden lopullisen vaikutuksen (esimerkiksi jokainen yksilö tuntee tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa).

 

 

 

 

10.   POHDINTAA JA TUTKIMUKSEN ARVIOINTIA

 

Tutkimukseni käsitteli unien oivaltamista pienryhmässä. Teoreettisena ajatuspohjana käytin tapaustutkimukselle ominaista monitieteistä lähestymistapaa, joka koostui sosiaalipsykologisten ja psykologisten teorioiden yhdistämisestä. Tutkimusaineisto piti sisällään kaksi eri haastattelukertaa ja yhdeksän uniryhmäistuntoa, joista kolme valikoitui tarkemman analyysin kohteeksi. Istuntojen analysoimiseen sovelsin prosessinäkökulmaa ja diskurssianalyysiä. Tulokset muodostuivat tutkittavien omakohtaisista kokemuksista uniryhmän vaikutuksista sekä unien oivaltamiseen liittyvän prosessin kuvaamisesta. Seuraavassa pyrin arvioimaan tutkimustani tärkeiksi katsomistani näkökohdista käsin.

 

Tutkimusprosessin alkuvaiheessa minulla oli ainoastaan voimakas intuitio siitä, että halusin tehdä graduni unista. Tällöin lukuisat eri henkilöt pitivät yritystäni mahdottomana toteuttaa tieteellisesti hyväksyttävin kriteerein. He näkivät unien maailman liian intrapsyykkisenä ja subjektiivisena, jotta sitä olisi voitu tutkia tieteellisin keinoin. Muiden mielipiteet vaikuttivat minuun paradoksaalisesti siten, että niiden kautta sain lisää voimaa tutkimukseni toteuttamiseen. Pelkkä intuitio ei tietenkään riittänyt hankkeeni aktualisoimiseen, vaan se tuli myös ulkoistaa. Näin tutustuin  eri vaiheiden kautta itselleni aivan uuteen tutkimustapaan; laadulliseen tutkimukseen.

 

Tutkimukseni käynnistämisessä oli hankaluutena se, että psykologisesta traditiosta puuttui sellaista materiaalia, jota tarvitsin prosessin eteenpäin viemiseen. Ensinnäkin osallistuvasta havainnoinnista ei löytynyt mitään tietoa psykologian saralta. Toisena puutteena oli ryhmädynamiikkaan ja metaforiin liittyvien opusten puuttuminen. Näin jouduin kääntämään katseeni sosiaalipsykologisten teorioiden suuntaan. Sieltä löytyikin tarvitsemaani lisäaineistoa.    

 

Olin itse aikaisemmin ollut mukana kahdessa Ullmanilaisilla periaatteilla toimivassa uniryhmässä, joten minulla oli ns. esiymmärrys siitä, mitä havainnoitavia asioita oli syytä pitää silmällä. Itse unien oivaltamisessa korostui sosiaalinen funktio. Näin ryhmän vuorovaikutus oli tärkeässä asemassa prosessin etenemisessä. Tähän vaikutti luonnollisesti jokainen osallistuja omalla panoksellaan, ja olikin kiinnostavaa havaita, että jäsenet ottivat uniryhmän tosissaan ja näin pyrkivät vaikuttamaan positiivisella tavalla sen kitkattomaan etenemiseen. Lisäksi oli mielenkiintoista todeta se, että unien merkitykset näyttivät selkiytyvän varsin hyvin ryhmässä, joka koostui enimmäkseen toisille tuntemattomista ihmisistä. Yleisesti ottaenhan unien maailmaa on pidetty niin subjektiivisena, että sen on käsitetty avautuvan ainoastaan uneksijalle itselleen tai hänen ystävälleen, joka on perehtynyt unien tulkintaan (tai oivaltavalle terapeutille). Uniryhmän yhtenä suurena etuna voidaankin pitää sitä, että sen kautta unennäkijälle avautuu monia erilaisia näkökulmia, joista kukin voi poimia itselleen ”kolahtavat”. Toisena hyötynä voidaan pitää unien prosessoimiseen käytettävää ajallista funktiota. Ryhmässä yhteen uneen keskitytään niin kauan kuin sen merkityksen avautuminen vaatii. Yksin unta pohdiskellessa unen käsittelyyn ei yleensä ”uhrata” vastaavaa määrää aikaa ja vaivaa, joten oivallukset saattavat toisinaan muodostua varsin pinnallisiksi ja yksipuolisiksi.

 

Tutkijan roolini jakautui skitsofreenisesti kolmeen osaan. Ensimmäinen positio oli osallistuva havainnoija. Tällöin pyrin observoimaan erilaisia ryhmädynaamisia tekijöitä eri tilanteissa. Toinen rooli kehittyi ryhmäprosessin etenemisen myötä, jolloin minusta tuli yksi ryhmän tasavertaisista jäsenistä. Kolmas asemani oli sitten tutkijana oleminen. Jokainen voi kuvitella mielessään, että roolien välillä liikkuminen ei ole aina helppoa. Hankaluuksia tuottikin juuri roolien pitäminen erillään ja niiden luonteva vaihtaminen. Tämä vaati itseltäni jatkuvaa itsereflektiota ja syntyneiden vaikutelmien uudelleen arvioimista. Työtäni helpotti onneksi se, että istuntojen välillä oli riittävästi aikaa[69] ottaa etäisyyttä tutkimusaineistosta. Lisäksi muut ryhmäläiset toimivat ikään kuin peilinä, jota vasten kykenin heijastamaan omia ajatuksiani. Tästä olikin paljon apua tutkimukseni suorittamisessa.

 

Yhtenä tutkimustavoitteenani oli ravistella unimaailmaan liittyviä myyttejä (ks. 2.6. Unet ja psykologinen tutkimus). Tällä hetkellä unet nähdään etenkin länsimaisissa kulttuureissa varsin merkityksettömänä sekä mysteerisenä ilmiönä ja ne liitetään yleensä psykoanalyyttiseen orientaatioon. Näin unien hyödyntäminen on keskittynyt tiettyjen ns. ammattilaisten käyttöön ja muilla ihmisillä ei ole siihen juuri mitään sanan valtaa. Tässä tutkimuksessa uniin suhtauduttiin eri tavalla. Ensinnäkään mukana ei ollut yhtään psykoanalyytikkoa tai jotakin muuta kliinisesti koulutettua ”eksperttiä”. Lisäksi unien käsittely tapahtui ryhmässä, jossa osallistujat eivät tienneet toistensa elämäntilanteista juuri mitään. Eli myytti siitä, että unet avautuvat vain unennäkijälle itselleen, eikä niitä voida tutkia inter-subjektiivisilla metodeilla, tuli käsittääkseni osoitettua vääräksi. Lisäksi unet on luokiteltu tieteen piirissä ”tulkinnallisiin” tapaustutkimuksiin, joita ei voida kontrolloida metodologisesti. Jokainen lukija voi itse pohtia sitä, olenko noudattanut tieteen tekemisessä vaadittavia kriteereitä.

 

Tutkimukseni ajatuspohja sisälsi erilaisia teorioita. Olennaista tässä olikin se, miten hyvin ne niveltyivät toisiinsa ja itse empiiriseen osuuteen. Joku saattaa väittää, että monien teorioiden rinnakkain kuljettaminen tekee tutkimuksesta sellaisen ”tilkkutäkin”, joka esittelee ainoastaan lukuisia näkökulmia, jotka eivät sitten missään vaiheessa kohtaa toisiaan ja täten tutkimuksen syvyys kärsii. Mielestäni käsillä oleva tutkimus pystyi välttämään edellä mainitun ansan. Psykologiset ja sosiaalipsykologiset teoriat näyttivät tukevan toinen toisiaan ja näin niistä ei muodostunut kahta erilaista teoriakudelmaa, jotka olisivat eläneet omaa yksittäistä elämäänsä. Monitieteisyyden etuna voidaan pitää myös pyrkimystä ymmärtää ihmistä ja hänen sosiaalista todellisuuttaan kokonaisvaltaisesti. Näin ihmisen toimintaa on mahdollista tarkastella sekä intrapsyykkisestä että sosiaalisesta näkökulmasta. Edellä mainitut ulottuvuudet ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään ja muokkaavat näin ihmisen kehitystä eteenpäin.

 

Käyttämäni Montague Ullmanin uniteorian praktinen osuus vastasi pääosin tutkimukseni tarpeita. Siinä oli kuitenkin joitakin sellaisia asioita, jotka vaativat mielestäni jatkokehittelyä. Ensinnäkin Ullman ei huomioinut ihmisten käyttämiä ”arkiteorioita”, jotka ohjaavat yksilöiden itseilmaisua kontekstista riippuen eri tavoin (esim. miten tunteita esitetään). Toisena kriittisenä havaintona voidaan pitää Ullmanin kehittämää roolimallia uniryhmän ohjaajalle. Tämä vaikutti toisinaan varsin autoritaariselta (esimerkiksi vetäjän tulee sanoa aina viimeisenä omat oivalluksensa). Prosessin etenemisen myötä irrottauduin tilanteiden vaatimusten mukaisesti tiukasti määritellystä positiosta ja näin kykenin lisäämään roolini joustavuutta ja liikkumavaraa. Ullmania voidaan kritisoida myös siitä, että hän ei ole pohdinnoissaan juurikaan tuonut esille sitä, minkälaisia funktioita unennäkijöiden erilaisilla tavoilla puhua unistaan on (esim. intentiot, orientaatiot jne.). Tämä on mielestäni varsin suuri puute, sillä se, miten puhetta konstruoidaan erilaisissa sosiaalisissa konteksteissa, määrää varsin pitkälle sen viestittämiä eri merkityksiä ja vaikutuksia.  

 

Tutkimustulosten esittämisen yhteydessä nousee esille ”ikuinen” kysymys siitä, esittävätkö ne totuuden[70] tutkittavasta ilmiöstä. Edellä mainittua asiaa tärkeämpää on miettiä sitä, minkälaisia määritelmiä ilmiön tutkimiseen liitetään. ”Not the truth, but a truth”. Tutkimuksen päämääränä on sisäinen koherenttisuus ja hyväksyttävyys. Autenttisen ”totuuden” saavuttaminen lienee siis mahdoton tavoite. (Syrjälä & Numminen 1988, 178-179.) Patton (1990, 482-486) korostaakin tässä yhteydessä sitä, että tutkimus voi esittää erilaisia vaihtoehtoisia tapoja kuvata sosiaalista todellisuutta. Käsillä olevassa tutkimuksessa kuvattiin uniryhmän toimintaa yhdestä näkökulmasta. Jäsenet olivat itseäni lukuun ottamatta kaikki naissukupuolen edustajia ja lisäksi he olivat kiinnostuneita ryhmässä tapahtuvasta unien oivaltamisesta. Osallistujien määrä ei tosin olisi muutenkaan sallinut sukupuoleen liittyvien erojen tarkastelua. En näe tätä silti suurena ongelmana, sillä uniryhmä palveli tutkimukseni päämäärää kuvata unien oivaltamista pienryhmässä. Mikäli kaikki osallistujat olisivat olleet miehiä, joita unien maailma ei olisi erityisesti kiinnostanut, tulokset olisivat luonnollisesti olleet joiltakin kohdin erilaisia. Sukupuolta olennaisempaa oli kuitenkin juuri niiden ilmiöiden selittäminen, jotka nousivat itse ryhmäprosessista. Näiden asioiden esille tuominen antaa jokaiselle mahdollisuuden ymmärtää unityön perusteita.

 

Käsillä olevassa tutkimuksessa keskityin kolmeen tutkimuskysymykseen: 1) Miten unien oivaltamisen prosessi etenee pienryhmässä? 2) Miten unista puhutaan ja minkälaisia diskursseja puheessa konstruoituu? 3) Miten tutkittavat kokevat uniryhmässä toimimisen ja minkälaisia vaikutuksia osallistumisella on? Vastasin laaja-alaisesti esittämääni tutkimuskysymyksiin itse tutkimusprosessissa. Tässä yhteydessä kiteytän vielä joitakin saamiani tutkimustuloksia, jotta lukijalla olisi mahdollisuus muodostaa tuloksista itselleen yhtenäisempi kuva. Ensimmäisestä tutkimuskysymyksestä olen tehnyt yhteenvedon kappaleessa 8. Yhteenvetoa uniryhmäistunnoista; 8.1. Uniryhmän kehityskaari, joten tähän en enää puutu.

 

Käytyäni koko tutkimusprosessin uudelleen läpi, löysin sieltä joitakin yhteisesti käytettyjä diskursseja.[71]

 

Etenkin tutkimusprosessin alkuvaiheessa esiintyi säännöllisesti ns. ”defensiivisyysdiskurssi”. Kyseisen diskurssin funktiona oli säädellä itsensä paljastamisen astetta suhteessa muihin ryhmäläisiin. Unet käsittelevät yleensä varsin privaatteja ja intiimejä asioita, ja näin osallistujat joutuivat välillä turvautumaan edellä mainittuun diskurssiin.

 

Toisen yleisesti käytetyn diskurssin nimesin ”unen merkityksen tarkentamisdiskurssiksi”. Diskurssin funktiona oli unessa esiintyvien eri elementtien asteittainen tarkentaminen adekvaattien kysymysten kautta. Näin päästiin eroon unien epäselvistä kohdista, ja jäsenet kohdistivat diskurssin avulla huomionsa olennaisiksi katsomiinsa unen osiin. Kolmantena yleisenä diskurssina nousi esiin ”vähättelydiskurssi”. Diskurssin päämääränä oli omien oivallusten vähätteleminen. Tämä antoi kuitenkin kyseisen diskurssin käyttäjälle paljon liikkumavaraa tulevien kommenttien esittämisessä, sillä se poisti tehokkaasti muiden luomia odotuksia oivallusten osuvuudesta. Neljäs diskurssi nimettiin erottautumisdiskurssiksi. Intentiona oli omien oivallusten positiivinen distinktio suhteessa muiden esittämiin kommentteihin. Unet saattavat tuoda yksilöille samansuuntaisia ajatuksia mieleen, mutta koska tavoitteena on oman uniikin näkökulman esittäminen, aiheuttaa tämä toisinaan pyrkimystä erottautua muista.

 

Viidentenä yleisesti käytettynä diskurssina oli ”ristiriitadiskurssit”. Jäsenet käyttivät tiettyjen asioiden kuvaamisessa diskursseja, jotka olivat keskenään ristiriidassa. Ristiriidat johtuivat lähinnä siitä, että osallistujat olivat asettaneet puheelleen erilaisia funktioita, ja tämä ilmeni heidän tuottamissaan ristiriitaisissa diskursseissa. Jokinen ym. (1993, 48-50) katsovat kyseisen ilmiön perustuvan siihen, että kielen kautta tuotetaan erilaisia funktioita, ja eri tilanteet vaikuttavat siihen, mitä diskursseja käytetään ja miten ne esitetään. Puheen konstruoituminen riippuu siis olennaisesti sen tuottamisessa käytetystä sosiaalisesta kontekstista. Kuudentena diskurssina nousi esiin ”kasvojen säilyttämisdiskurssi”. Tavoitteena oli oman positiivisen kuvan säilyttäminen sellaisten asioiden esittämisessä, jotka olivat negatiivisesti sävyttyneitä ja jotka käsittelivät arkaluonteisia teemoja (vrt. Jokinen ym. 1993, 121).

 

Seitsemäs yleinen diskurssi nimettiin ”tunteiden konstruoimisdiskurssiksi”. Kyseisessä diskurssissa tuli esille se, minkälaista kieliopillista rakennetta osallistujat käyttivät tunteiden tuottamisessa. Emootioiden kuvaaminen aloitettiin kun-sanalla ja tätä seurasi sivulauseessa aina niin-sana (esim. ”Kun tarjoilija tulee ja haluaa kuulustella, niin siinä voi herätä pelkoa.”) Kun-sana saa tässä merkityksen -koska-. Näin tunteita pyrittiin perustelemaan ja niille annettiin rationaalinen ja looginen syy. Paul Ekman ja Wallace Friesen (1975) selittävät ilmiön sillä, että ihmisillä on tunteiden ilmaisemisessa ns ”esittämissääntöjä”, jotka määräävät varsin pitkälle sen, mitä emootioita missäkin tilanteessa on soveliasta esittää. Tässä suhteessa kulttuurit eroavat toisistaan joskus erittäin paljon (ks. myös Rosaldo 1980). Suomalaiset näyttävät tyypillisesti selittävän tunteitaan, eikä niitä yleensä ilmaista kovinkaan spontaanisti. Ilmiötä voidaan selittää ”arkiteorioiden” avulla. Eli ihmiselle muodostuu kulttuurisen ja yksilöllisen kehityskaaren kautta tiettyjä arkiteorioita siitä, miten tunteista on soveliasta puhua. Nämä ohjaavat hänen tunteiden ilmaisemista erilaisissa sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa.

 

Kahdeksas yleisesti esiintyvä diskurssi sai nimen ”orientaatiodiskurssi”. (ks. tarkemmin 8.2.1. Orientaatiodiskurssit). Diskurssin funktiona oli erilaisten orientaatioiden viestittäminen unta kerrottaessa. Kyseiset funktiot vaihtelivat luonnollisesti kontekstista toiseen, mutta niistä oli silti löydettävissä joitakin yhteisiä piirteitä. Orientaatiodiskurssien kautta pyrittiin  ensinnäkin luomaan odotuksia siitä, mitä uni voisi merkitä unennäkijälle, ja mihin tilanteeseen se mahdollisesti liittyy. Toisena intentiona oli ryhmäläisten motivoiminen unen käsittelyyn. Tällä oli puolestaan vaikutuksia unen prosessoimiseen.

 

Viimeisenä esittämäni yhteenvetodiskurssina nousi esille ”tulkintavihjediskurssi[72](ks. 8.2.2. Diskursseissa esiintyvät tulkinnalliset vihjeet). Osallistujat viestittivät unta kertoessaan monia tulkinnallisia vihjeitä sen merkityksestä. Nämä vihjeet antoivat viitteitä uneen liittyvästä kontekstista, miten uneksija koki unen näkemisen, mitä unen hahmot edustavat itselle, mitkä unen elementit ovat tärkeitä unennäkijän kannalta jne. Näin vihjeiden antaminen vaikutti  monin tavoin unien prosessoimiseen. 

  

Kolmas tutkimuskysymys käsitteli uniryhmän vaikutuksia (ks. tarkemmin 9. Uniryhmän vaikutukset). Uniryhmän aikaansaamat vaikutukset on syytä suhteuttaa jokaisen osallistujan ennen istuntoja vallinneeseen tilanteeseen (ks. 6.3.4. Tutkimukseen osallistujat), koska uniryhmään liittyvät kokemukset ja vaikutukset ovat luonteeltaan yksilöllisiä. Tässä yhteydessä teen yhteenvetoa sellaisista vaikutuksista, jotka nousivat selvimmin esille. Ensimmäinen yksiselitteinen tulos[73] ilmeni uniryhmän vaikutuksessa tunteiden tiedostamiseen. Jäsenet kertoivat ryhmän auttaneen erilaisten tunteiden tiedostamisessa. Kyseiset emootiot olisivat muutoin jääneet alitajunnan pimentoon, ja näin niiden vaikutusta normaaliin elämään ei olisi kyetty tunnistamaan. Toinen selvä vaikutus liittyi ongelmien ratkaisemiseen. Yleisenä asiana nousi esille uniryhmässä sovellettu ongelmien ratkaisutyyli, eli ongelmiin on olemassa monia vaihtoehtoisia ratkaisuja ja näkökulmia. Tärkeänä pidettiin myös sitä, että uniryhmän kautta oli mahdollisuus pysähtyä pohtimaan erilaisia ongelmia. Kolmantena selkeänä vaikutuksena koettiin uniryhmän vaikutus uusien näkökulmien avaamiseen. Ryhmän prosessointitavalle oli ominaista monien erilaisten näkökulmien esiintuominen. Näin osallistujat saivat uusia aspekteja lukuisten eri asioiden pohtimiseen ja tämä koettiin rikastuttavana tekijänä.

 

Neljäntenä yhteisesti jaettuna kokemuksena oli uniryhmän vaikutus unen metaforisen kielen ymmärtämiseen. Tutkittavat kertoivat istuntojen jälkeen ymmärtävänsä paremmin unen metaforista kieltä. Vaikutus oli suurin eräällä jäsenellä, joka ei ollut koskaan aikaisemmin miettinyt unen käyttämää kieltä. Viides yleinen kokemus oli uniryhmän vaikutus unen esittämien eri viestien ymmärtämiseen[74]. Tutkittavat kokivat ryhmän jälkeen oivaltavansa unien viestejä aikaisempaa paremmin. Yksi osallistuja näki ymmärtävänsä uniryhmän aikana unen viestejä tehokkaammin verrattuna siihen, jos hän miettisi unia yksinään. Viimeinen miltei[75] yksiselitteinen vaikutus liittyi uniryhmän vaikutukseen ihmissuhteiden selvittämisessä. Unien teemat käsittelivät varsin usein juuri ihmissuhteita. Kyseisiä asioita pohtiessa nousi esille uusia mahdollisia suhtautumistapoja eri ihmisiin. Näin ihmissuhteita kyettiin tarkastelemaan erilaisista ja tuoreista näkökulmista. Tämä koettiin selkeyttävänä vaikutuksena.

 

Seuraavaksi pohdin tutkimukseni merkitystä. Olen aikaisemmin maininnut jo unimaailmaan liittyvien väärien uskomusten oikaisemisesta. Tarkoituksenani oli myös palauttaa unien merkitysten tutkiminen psykologian piiriin. Käsillä oleva tutkimus esittää sellaista uutta tietoa, jota voidaan soveltaa käytäntöön. Mielestäni tämä on yksi tärkeimmistä päämääristä, sillä yleisesti ottaen on varsin valitettavaa, että lukuisat tutkimukset ”hautautuvat” liian teoreettisina tai muuten vaikeatajuisina laitosten hyllyille pölyttymään.

 

Psykologista ammattikäytäntöä ajatellen esittämiäni ideoita voidaan soveltaa myös erilaisiin terapioihin. Terapiassa on esimerkiksi tärkeää oivaltaa asiakkaiden erilaisia tapoja kertoa eri asioista. Diskurssianalyysin kautta on mahdollista tutkia esimerkiksi monia ”piileviä” pyrkimyksiä, joita ihmiset tuovat esille puheessaan. Lisäksi unien merkitysten pohtiminen saattaa auttaa sellaisessa tilanteessa, jossa asiakas ei muuten näytä edistyvän. Unien kertominen on varsin paljastavaa toimintaa ja niiden kautta intiimeistä ja arkaluonteisista asioista voidaan puhua epäsuoralla tavalla. Tämä on usein helpompaa kuin suoraan puhuminen. Unityö voi auttaa monien sellaisten tiedostamattomien asioiden tiedostamisessa, jotka vaativat yksilön huomiota osakseen. Tämän jälkeen kyseisiin alueisiin voidaan soveltaa psykologista tietämystä. Goleman (1995, 78-80) näkee tunteiden kuuntelemisen ja ymmärtämisen antavan äänen ”alitajunnan viisaudelle”. Tässä hän katsoo unien olevan tärkeä voimavara. Emootiot ovat suurelta osin tiedostamattomia, joten niiden tietoiseksi tekeminen auttaa ihmistä monien merkityksellisten oivallusten tekemisessä. Näin ihminen voi tarkastella itseään rehellisemmin holistisemmasta näkökulmasta. Tämä luo puitteet inhimilliselle kasvulle ja kypsymiselle.

 

Tutkimukseni pohjalta miltei kuka tahansa voi halutessaan perustaa uniryhmän ja toimia sen ohjaajana. Esittämäni aineisto toi mielestäni sellaisia praktisia tekijöitä esille, jotka saattavat olla avuksi uniryhmän toiminnan aloittamisessa ja ylläpitämisessä[76]. Unien oivaltamista ryhmätyöskentelyn kautta on mahdollista soveltaa myös eri aloille. Ullman on itse ollut mukana monissa projekteissa, joissa esimerkiksi työpaikoille ja eri koulutusinstituutioihin on perustettu uniryhmiä. Näin unitietoisuutta voidaan   laajentaa ihmisten jokapäiväiseen elämään.

 

Tämä tutkimus on nyt päätöksessä ja monia tekemiäni valintoja ja rajauksia olisi varmasti voitu tehdä myös eri tavoilla. Uskon kuitenkin, että käsillä oleva tutkimus esittää yhtä tapaa tehdä tieteellistä tutkimustyötä unien parissa. Tuottamaani aineistoa voidaan käsittääkseni soveltaa moniin erilaisiin käytäntöihin. Näin tutkimukseni yksi päätavoite voisi toteutua, eli unien maailmaa ei enää pidetä niin mystisenä ja sitä voidaan tutkia tieteellisin metodein.

 

 

 

 

 

LÄHTEET:

 

Aikio, A. (1997), Vornanen, R. (uusinut). Uusi sivistyssanakirja. Keuruu: Otava. 

 

Airas, E. (1980). Ryhmätyö: Tie ehjään ihmisyyteen. Pieksämäki: Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo.

 

Alasuutari, P. (1994). Laadullinen tutkimus. Tampere: Vastapaino.

 

Carr, D. (1986). Time, narrative and history. Bloomington: Indiana University Press.

 

Cartwright, R. D. (1978). A primer on sleep and dreaming. California: Addison-Wesley Publishing Company.

 

Cartwright, R. D. (1977). Night life: Explorations in dreaming. New Jersey: Prentice-Hall.

 

Charpentier, P. (1973). Ryhmätyön perusteet. Tampere: Hämeen Kirjapaino.

 

Crites, S. (1986). Storytime: Recollecting the past and projecting the future. Teoksessa: Carr, D. (1986). Time, narrative and history. (s. 152-173). Bloomington: Indiana University Press.

 

Cushway, D. & Sewell, R. (1992). Counselling with dreams and nightmares. Newbury Park: Sage

 

Deming, R. (1975). Uni - tuntematon elämämme. Keuruu: Otava.

 

Douglas, T. (1983). Groups: undesrstanding people gathered together. London: Tavistock.

 

Edwards, D. & Potter, J. (1993). Discursive psychology. London: Sage.

 

Ekman, P. & Wallace, F. (1975), ref. Teoksessa: Goleman, D. (1995). Emotional intelligence (s. 113-114). New York: Bantam Books.  

 

Elovaara, R. (1992). ”Olen tyhjä huone”: tutkielma sanataiteen metaforista

ja symboleista. Helsinki: Yliopistopaino.

 

Fidel R. (1992). The case study method: a case study. Teoksessa: Glazier, J. D. & Powell, R. R. (toim.) Qualitative research in information management. Colorado: Libraries Unlimited.

 

French, T. M. & Fromm, E. (1964). Dream interpretation. New York: Basic Books.

 

Freud, S. (1992). Unien tulkinta. Jyväskylä: Gummerus.

 

Foulkes, D. (1985). Dreaming: A cognitive-psychological analysis. New Jersey: Lawrence Erlbaum Associates.

 

Garfield, P. L. (1983). Luovaan unennäköön. Helsinki: Tammi.

 

Gergen, K. (1982), ref. Teoksessa: Wahlström, J. (1992). Merkitysten muodostuminen ja muuttuminen perheterapeuttisessa keskustelussa: diskurssianalyyttinen tutkimus (s. 54). Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

 

Glaser, B. G. (1992). Basics of grounded theory analysis. Mill Valley, CA. : Sociology Press.

 

Gold, R. L. (1969). Roles in sociological field observations. Teoksessa: McCall, G. J. & Simmons, J. L. (toim.) Issues in participant observation: a text and reader. (s. 30-39). Reading, MA. : Addison-Wesley.

 

Greene, T. A. (1979). C. G. Jung´s theory of dreams. Teoksessa: Wolman, B. B. (toim.) Handbook of dreams: research , theories and applications. (s. 298-318). New York: Van Nostrand Reinhold.

 

Grönfors, M. (1982). Kvalitatiiviset kenttätyömenetelmät. Juva: WSOY.

 

Hackman, J. R. (1990). Groups that work. (toim.) San Francisco: Jossey-Bass.

 

Hall, C. S. & Van De Castle, R. L. (1966). The content analysis of dreams. New York: Meredith Publishing Company.

 

Hall, J. A. (1977). Clinical uses of dreams: Jungian interpretations and enactments. New York: Grune & Stratton.

 

Harvilahti, L. & Kalliokoski, J. & Nikanne, U. & Onikki, T. (1992). Metafora: ikkuna kieleen, mieleen ja kulttuuriin.

Haskell, R. E. (1986), ref. Teoksessa: Cushway, D. & Sewell, R. (1992). Counselling with dreams and nightmares (s. 3-4). Newbury: Sage.

 

Hoikkala, T. (1989). Kieli, kertomus, kulttuuri. Helsinki: Gaudeamus.

 

Hänninen, V. (1991). Työpaikan menetys tarinana. Psykologia 26 (5), s. 348-355.

 

Hänninen, V. (1994). Ei toimijaa ilman tarinaa. Teoksessa: Weckroth, K. & Tolkki-Nikkonen, M. (toim.) Jos A niin...(s. 167-179). Tampere: Vastapaino.

 

Johnson, J. A. (1963). Group therapy: a practical approach. New York: McGraw-Hill Book Company.

 

Jokinen, A. & Juhila, K. (1991). Diskursseja rakentamassa: näkökulma sosiaalisten käytäntöjen tutkimiseen. Tampereen yliopisto: Sosiaalipolitiikan Laitos, Tutkimuksia, Sarja A, Nro. 2.

 

Jokinen, A. & Juhila, K. & Suoninen, E. (1993). Diskurssianalyysin aakkoset. Tampere: Vastapaino.

 

Jones, J. (1977). Group psychotherapy as experiencing, interpersonal perceiving and developing of values. Stockholm: Almqvist & Wiksell International.

 

Jones, R. M. (1970). The new psychology of dreaming. New York: Grune & Stratton.

 

Jorgensen, D. L. (1989). Participant observation: a methodology for human studies. Newbury Park: Sage.

 

Jung, C. G. (1991). Symbolit: piilotajunnan kieli. Helsinki: Otava.

 

Jung, C. G. (1991). Kohti totuutta: poleemisia esseitä. Juva: WSOY.

 

Jung, C. G. (1992). Unia, ajatuksia, muistikuvia. Juva: WSOY.

 

Järvilehto, M. (1994). Nokoset vai sikeät? Tiede 2000 14 (1), s. 47-49.

 

Kemp, C. G. (1970). Foundations of group counceling. New York: McGraw-Hill Book Company.

Kerby, A. P. (1991). Narrative and self. Bloomington: Indiana University Press.

 

Lakoff, G. & Johnson, M. (1980). Metaphors we live by. Chicago: The University of Chicago Press.

 

Lincoln, Y. S. & Guba, E. G. (1985). Naturalistic inquiry. Beverly Hills: Sage.

 

Lofland, J. & Lofland L. H. (1984). Analyzing social settings: a guide to qualitative observation and analysis. California: Wadsworth.

 

Luostarinen, H. & Väliverronen, E. (1991). Tekstinsyöjät. Yhteiskuntatieteellisen kirjallisuuden lukutaidosta. Tampere: Vastapaino.

 

Maanen, J. V. (1983). Qualitative methodology. Beverly Hills: Sage

 

Marshall, C. & Rossman, G. B. (1989). Designing qualitative research. Newbury Park: Sage.

 

McCall, G. J. & Simmons, J. L. (1969). Issues in participant observation: a text and reader. Reading, MA. : Addison-Wesley.

 

Miller, G. H. (1993). The giant dictionary of dreams. London: Magpie Books.

 

Mishler, E. G. (1986). Research interviewing, contex and narrative. Cambridge: Harvard University Press.

 

Moilanen, O. (1994). Unen pyhyys unohtui? Tiede 2000 14 (1), s. 38-39.

 

Munter, H. (1993). Kvalitatiivisen lähestymistavan lähtökohtia kehitys- psykologiassa. Psykologia 28 (4), s. 240-247.

 

Mäkelä, K. (1990). Kvalitatiivisen analyysin arviointiperusteet. Teoksessa:

Mäkelä, K. (toim.) Kvalitatiivisen aineiston analyysi ja tulkinta. (s. 42-61).

Helsinki: Gaudeamus.

 

Napier, R. W. & Gershenfeld, M. K. (1973). Groups: theory and experience. Boston: Houghton Mifflin Company.

 

Napier, R. W. & Gershenfeld, M. K. (1985). Groups: theory and experience. Boston: Houghton Mifflin Company.

 

Parker, I. (1992). Discourse dynamics: critical analysis for social and individual psychology. London: Routledge.

 

Patton, M. Q. (1990). Qualitative evaluation and research methods. Newbury Park: Sage.

 

Perttula, J. (1995). Kokemus psykologisena tutkimuskohteena: johdatus fenomenologiseen psykologiaan. Tampere: Suomen fenomenologinen instituutti. 

 

Polkinghorne D. E. (1983). Methodology for the human sciences. New York: State university of New York Press.

 

Polkinghorne, D. E. (1988). Narrative knowing and the human sciences. New York: State university of New York Press.

 

Potter, J. & Wetherell, M. (1989). Discourse and social psychology. London: Sage.

 

Revonsuo, A. (1995). Uni on minän matka keinotodellisuuteen. Tiede 2000 15 (8), s. 28-31.

 

Robinson, J. A. & Hawbe, L. (1986). Narrative thinking as a heuristic process. Teoksessa: Sarbin, T. R. (toim.) Narrative psychology. The storied nature of human conduct (s. 111-125). New York: Praeger.

 

Rosaldo, M. (1980). Toward an anthropology of self and feeling. Teoksessa: Shweder, R. & LeVine, R. (toim.) Culture theory: essays of mind, self, and emotion (s. 137-157). New York: Cambridge University Press.

 

Rossi, E. L. (1972). Dreams and the growth of personality. New York: Pergamon Press Inc.

 

Ryback, D. & Sweitzer, L. (1991). Unet tietävät. Helsinki: Tammi.

 

Salner, M. (1993). Validity in human science research. Teoksessa: Kvale, S. (toim.) Issues of validity in qualitative research (s. 47-83). Lund: Studentlitteratur.

 

Schroots, J. J. F. (1992). Ikääntyminen, metaforat ja arviointi. Gerontologia 6 (2), s. 118-121.

 

Schroots, J. J. F. & Ten Kate C. A. (1989). Metaphors, aging and the lifeline interview method. Teoksessa: Unruh, D. & Livings, G. S. (toim.) Current perspectives on aging and the life cycle, personal history through the life cycle (s. 281-287). London: Jai Press.

 

Shaw, M. E. (1981). Group dynamics: the psychology of small group behavior. New York: McGraw-Hill Book Company.

 

Siivola, M. (1984). Uni - tuttu tuntematon. Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston psykologian laitos.

 

Siltala, H. (1993). Joka kodin unikirja. Jyväskylä: Gummerus.

 

Silverman, D. (1994). Interpreting qualitative data: methods for analysing talk, text and interaction. London: Sage

 

Stenberg, D. & Porkka-Heiskanen, T. (1994). Aivot lataukseen. Tiede 2000 14 (1), s. 40-43.

 

Strauss, A. L. & Corbin, J. (1990). Basics of qualitative research: Grounded theory procedures and techniques. Newbury Park: Sage

 

Sutton-Smith, B. (1986). Childrens fiction making. Teoksessa: Sarbin,    T. R. (toim.) Narrative psychology. The storied nature of human conduct

(s. 67-89). New York: Praeger.

 

Syrjälä, L. & Numminen, M. (1988). Tapaustutkimus kasvatustieteessä. Oulu: Oulun yliopisto.

 

Tainio, T. & Huhtala, U. & Uimonen, V. (1972). Combi: tietosanakirja.

Helsinki: Laakapaino.

 

Taylor, S. J. & Bogdan, R. (1984). Introduction to qualitative research methods: the search for meanings. New York: John Wiley & Sons. 

 

Tesch, R. (1990). Qualitative research: analysis types and software tools. London: The Falmer Press.

 

Tuusvuori, A. (1996). Uni näyttämönä. Yliopisto lehti (3), s. 11-12.

 

Ullman, M. & Limmer, C. (1988). The variety of dream experience: Expanding our ways of working with dreams. New York: Continuum.

 

Ullman M. (1979). The experiential dream group. Teoksessa: Wolman, B. B. (toim.) Handbook of dreams: research, theories and applications. (s. 406-423). New York: Van Nostrand Reinhold.

 

Ullman, M. & Zimmerman, N. (1982). Paljastavat unet. Hämeenlinna: Arvi A. Karisto.

 

Ullman, M. & Limmer, C. (1989). Drömmen löser problem. Stockholm: Natur och Kultur.

 

Uusitalo, H. (1991). Tiede, tutkimus ja tutkielma: johdatus tutkielman maailmaan. Juva: WSOY.

 

Valkonen, J. (1994). Tarinametafora sydäninfraktista kuntoutumisessa. Helsinki: Kuntoutussäätiön tutkimuksia 45/1994.

 

Varto, J. (1992). Laadullisen tutkimuksen metodologia. Tampere: Kirjayhtymä.

 

Virtanen, H. (1994). Unesta kasvaa uutta. Tiede 2000 14 (1), s. 34-37.

 

Wahlström, J. (1992). Merkitysten muodostuminen ja muuttuminen perheterapeuttisessa keskustelussa: diskurssianalyyttinen tutkimus. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

 

Wahlström, J. (1993). Kvalitatiivinen analyysi terapiatutkimuksessa. Psykologia 28 (4), s. 248-254.

 

Wax (1971), ref. Teoksessa: Patton, M. Q. (1990). Qualitative evaluation and research methods (s. 207). Newbury Park: Sage.

 

Webb, W. B. & Cartwright, R. D. (1978), ref. Teoksessa: Cushway, D. & Sewell, R. (1992). Counselling with dreams and nightmares (s. 4). Newbury Park: Sage. 

Whitaker, D. S. (1992). Using groups to help people. London: Routledge.

 

Wolman, B. B. (1979). Handbook of dreams: research, theories and applications. New York: Van Nostrand Reinhold.

 

Yin, R. K. (1991). Case study research: Design and methods. Newbury Park: Sage

 

 


LIITE 1:  ENSIMMÄINEN HAASTATTELU

 

 

·      Ikä ja ammatti?

·      Miksi päätit osallistua uniryhmään?

·      Mitä lähdit hakemaan itsellesi uniryhmästä?

·      Miten suhtaudut tällä hetkellä uniisi? (mitä unet merkitsevät sinulle?)

·      Miten suhtaudut unien tutkimiseen?

·      Miten yleensä koet unien näkemisen?

·      Millä tavoin muistat unesi?

·      Oletko pitänyt unipäiväkirjaa, jos olet, niin miten tämän koet?

·      Miten yleensä koet uudessa ryhmässä toimimisen?

·      Millä tavoin koet ymmärtäväsi unien viestejä?

·      Hyödynnätkö uniasi valveilla ollessa?

·      Mikäli olet tulkinnut omia tai toisten unia, niin miten olet tämän kokenut, miten muut ovat suhtautuneet tulkintoihisi?

·      Ovatko omat unien tulkintasi saaneet minkäänlaista prosessia elämässäsi aikaan?

·      Minkälaiset unet ovat tyypillisiä sinulle?

·      Toistuuko unissasi usein jokin tietty teema?

·      Koetko pystyväsi vaikuttamaan unennäköön?

·      Millä tavoin ”uniminäsi”[77] toimii unen aikana?

 

 

 

 


 

LIITE 2:  TOINEN HAASTATTELU

 

·      Millainen kokemus uniryhmä oli sinulle?

·      Minkälaisena pidit ryhmän kokoa sen toimintaa ajatellen?

·      Mitä mieltä olit unien prosessoimisen eri vaiheista? (I, II, III, IV)

·      Miten ryhmän vuorovaikutus mielestäsi toimi?

·      Miten koit oman roolisi ryhmässä, tapahtuiko siinä muutoksia?

·      Millä tavoin koit muut osallistujat, muuttuiko tämä?

·      Miten koit omien unien kertomisen muille, tapahtuiko tässä mielestäsi

    muutoksia?

·      Miten koit muiden esittämät unioivallukset sinun ja toisten uniin, toiko prosessi siihen muutoksia?

·      Miten ryhmän esittämät oivallukset erosivat ja/tai lähenivät suhteessa  omiin oivalluksiisi?

·      Miten koit unien kertomisessa itsensä paljastamisen asteen, muuttuiko 

    se?

 

Vaikuttiko uniryhmän toiminta seuraaviin asioihin, jos vaikutti, niin  miten tämä ilmeni?

            -Päätöksenteot ristiriitaisissa tilanteissa?

            -Tunteiden tiedostaminen?

            -Ihmissuhteiden selvittäminen?

            -Ongelmien ratkaiseminen?

            -Uusien ja luovien ideoiden kehittäminen?

            -Unien keskimääräinen muistaminen (määrä/laatu)?

            -Uusien näkökulmien avaaminen?

            -Unen metaforisen kielen ymmärtäminen?

            -Unien esittämien viestien ymmärtäminen?

            -Uniminän toiminta?

 

·      Miten koit unipäiväkirjan pitämisen?

·      Oliko kaksi unta mielestäsi sopiva määrä käsiteltäväksi yhden istunnon aikana?

·      Miten koit eri elämäntilanteiden vaikuttavan unennäkemiseen ja niiden  muistamiseen?

·      Vaikuttivatko ryhmissä esiintyvät eri tunnetilasi mielestäsi tuottamiisi unioivalluksiin?

·      Miten koit huumorin käytön ryhmässä?

·      Mitkä asiat sujuivat mielestäsi hyvin ryhmäistunnoissa ja mitä voisi  vielä kehittää?

·      Miten koit ohjaajan roolin, miten sitä voisi kehittää?

·      Mitä mieltä olet saamistasi metaforaluetteloista?

·      Millä tavalla suhtaudut tällä hetkellä unien tutkimiseen?

·      Luuletko, että uniryhmän toiminnalla on vaikutusta tulevaan elämääsi, aiotko hyödyntää siitä saamaasi kokemusta?


LIITE 3:  OHJEITA UNIPÄIVÄKIRJAN PITÄMISEEN

 

1. Päätä olevasi todella kiinnostunut unistasi ja haluavasi muistaa ne. Hyväksy jokainen unesi, vaikka ne vaikuttaisivat aluksi miten hupsuilta tai mielettömiltä tahansa.

 

2. Päätä millä metodilla tallennat unesi. Käyttäessäsi lehtiötä ja kuulakärkikynää tai kasettinauhuria, sijoita ne helposti saataville. Pidä lehtiötä avoinna oikealla sivulla ja mankkaa valmiina äänittämään. Lisäksi on hyödyllistä merkitä unennäkemisen päivämäärä etukäteen.

 

3. Keskitä huomiosi unien muistamiseen ennen nukkumaan menoa itse valitsemallasi menetelmällä. Voit esimerkiksi käyttää ”unien haudontaa”, kuten rentoutumista, sen aiheen miettimistä, josta haluat saada selvennystä jne.

 

4. Mikäli heräät yön aikana ja muistat unen, tallenna se välittömästi, mutta älä pyri oivaltamaan sen merkityksiä.

 

5. Jos suinkin mahdollista, varaa aamulla rauhallista aikaa uniesi muistamiseen. Usein esimerkiksi viikonloput (jos et tee töitä) tarjoavat hyvän mahdollisuuden ns. luonnolliseen heräämiseen, jolloin ulkoiset häiriötekijät (esimerkiksi herätyskello) eivät häiritse sinua.

 

6. Kun heräät aamulla älä avaa silmiäsi, ja makaa hiljaa samassa asennossa. Salli unikuvien virrata takaisin mieleesi. Jos et pysty palauttamaan yhtään unikuvaa, käy mielessäsi läpi elämäsi tärkeimpiä henkilöitä.

 

7. Kun olet kyennyt palauttamaan omasta mielestäsi koko unen, vaihda varovasti nukkuma-asentoa. Eli jos makaat vaikkapa vasemmalla kyljelläsi, pyörähdä hitaasti selällesi. Uudet nukkumisasennot saattavat palauttaa uusia asioita mieleen. Älä huolestu, vaikka et muistaisikaan kaikkia unen osia, vaan tallenna ainoastaan mitä voit.

 

8. Kirjoita unesi ylös vuoteessa ollessa tai välittömästi ylösnousemisen jälkeen ennen päivän toimintoja. Mikäli muistat uniasi myöhemmin jonkin tapahtuman laukaisemana, tallenna laukaiseva kokemus ja uni saman tien.

 

9. Siirrä unesi unipäiväkirjaan mahdollisimman nopeasti (jos käytät nauhuria, pura materiaali kirjalliseen muotoon). Laita ne samalla aikajärjestykseen.

 

10. Herätessäsi kirjoita unessa vallitseva tunnetila välittömästi. Suorita muistiinpanosi siinä järjestyksessä kun unesi palautuvat mieleen. Poikkeus ;kirjoita uniikit verbaaliset ilmaukset ensiksi (esimerkiksi runot, nimet, epätavalliset sanonnat jne.).

 

11. Nimeä unesi sisällön mukaan, ja kirjoita ylös edellisen päivän jäänteet (kuten Tv-ohjelmat, kirjat, keskustelut, mikä mieltäsi askarrutti jne.).

 

12. Tallenna ”uniminän” toiminnat. Mitä se tekee tai ei tee?, onko uniminä passiivinen vai aktiivinen?, mitä se tuntee?

 

(Cushway & Sewell 1992, 126-127, 130-131; Garfield 1983, 206-208; Ullman & Zimmerman 1982, 95-98.)   

 



[1] Talmud on juutalaisten uskonnollisen lain peruskirja. Sen runkona on hepreankie-  linen Misna, kokoelma ”isien perinnäissääntöjä” noin vuodelta 100. Sen lisäksi Talmudiin kuuluu ns. Gemara, ”täydennys”, joka sisältää 300 - 400-luvun opettajien keskusteluja ja selityksiä Misnaan. (Combi 1973, 344; ks. myös Uusi Sivistyssanakirja 1997, 600.)

[2] ESP on lyhenne sanoista Extra Sensory Perception.

[3] Näillä unilla Freud tarkoittaa suoraviivaisia toiveen toteutumisunia, jotka eivät vaadi tulkintaa ja ovat vailla mielenkiintoa. Lyhyitä muuntumattomia toiveunia esiintyy toisinaan myös aikuisilla.

[4] Käytän käsitteitä unennäkijä ja uneksija toisilleen vaihtoehtoisina.

[5] Freud käsitti valveunet infantiilisiksi toiveiden toteutumiksi.

[6] Freudilla oli myös useita yksittäisiä, yleensä tunnettuja kiinteitä unisymboleja, jotka lienevät monille jo varsin tuttuja.

[7] Jung ei tosin itse katsonut kehittäneensä teoriaa unista (ks. esim. Jung 1992, 333).

[8] Jung ei itse allekirjoittanut häneen kohdistunutta kritiikkiä seksuaalisuuden arvon väheksymisestä. Päinvastoin hän piti sitä olennaisena - joskaan ei ainoana - osana ihmisen psyykkisen kokonaisuuden kannalta. Jungia kiinnosti seksuaalisuuden henkinen puoli. (Jung 1992, 187.)

[9] Länsimainen populaarikulttuuri toki hyödyntää unia eri tavoin. Tästä ovat esimerkkinä lukuisat unikirjat, sekä lehdistö ja tv, jotka tekevät unimaailmasta juttuja. 

[10] Esimerkiksi Miller (1993) on koonnut yhteen 10000 tulkittua unta ja tehnyt niistä symbolikirjan. 

[11] Symboleista ja metaforista on olemassa lukuisia erilaisia teorioita ja tulkintoja, joten esittämäni aineisto kuvaa niitä yhdestä näkökulmasta.

[12] Nämä ovat peräisin sanojen tarkoittamien kohteiden ominaisuuksista.

[13] Palaan myöhemmin vielä metaforiin Ullmanin uniteorian yhteydessä. 

[14] Käytän ohjaajasta seuraavia vaihtoehtoisia nimityksiä: vetäjä, ryhmätyöntekijä ja johtaja.

[15]  Ullman käyttää tästä nimitystä ”the safety factor”.

[16]  Ullman käyttää tästä nimitystä ”the discovery factor”.

[17] Vrt. Ullmanin käsitykset  uniryhmäprosessista. 

[18] Vrt. Ullmanin teoriaosuuden III vaihe (turvallisuuden takaaminen).

[19] Käytän tutkimusongelmalle vaihtoehtoisena käsitteenä tutkimuskysymyksiä, koska tutkimusongelma luo mielikuvan tietystä ongelmasta, joka tulee ratkaista ja näin ollen sen merkitys muodostuu varsin kiinteäksi. Tutkimuskysymykset luovat sitävastoin vaikutelman joustavuudesta ja monipuolisuudesta.

[20] Uniryhmän vaikutuksien kuvaaminen on toteutettu ryhmäistuntojen jälkeen tehdyllä haastattelulla (ks. liite 2).

[21] Prosessin vaiheet I-III.

[22] Liite 1.

[23] Suoritin ensimmäiset haastattelut vuoden 1996 tammi -ja helmikuussa. 

[24] Liite 2.

[25] Toinen haastattelukerta ajoittui vuoden 1996 kesä -ja heinäkuulle. 

[26] Ryhmäläiset ehdottivat myös itse parannustoimenpiteitä prosessin aikana.

[27] Näihin palaan prosessin kuvaamisen yhteydessä.

[28] Hankin istuntoja varten kokousmikin, koska tavallisella mikillä äänenlaatu ei olisi ollut riittävän hyvä.

[29] Tietyissä unissa jotkut metaforiset aspektit olivat jääneet hieman epäselviksi. Tällöin yritin kehitellä itse joitakin uusia ideoita metaforien luonteen avaamiseksi.

[30] Kokoonnuimme yleensä kaksi kertaa kuukaudessa.

[31] Tämä sisälsi neuvoja unien tehokkaaseen mieleen palauttamiseen. Itse unien oivaltamisen menetelmät eivät kuuluneet siihen (ks. liite 3).

[32] Kyseinen henkilö sanoi lopettamisen syyksi vaikean elämäntilanteen. Olen poistanut hänen repliikkinsä tutkimuksesta.

[33] Neljänteen istuntoon tuli mukaan vielä yksi uusi jäsen, mutta hän keskeytti kahden kerran jälkeen. Olen poistanut myös hänen kommenttinsa tutkimuksesta. Tutkittavien poislähtö ei kuitenkaan nähdäkseni häirinnyt ryhmän normaalia toimintaa.

[34] Tämä sen vuoksi, että lukijalla olisi joitakin ennakkotietoja, joita hän voi halutessaan suhteuttaa tutkimuksen etenemiseen.

[35] Käsitteet on suomennettu Wahlströmin (1993) mukaan.

[36] Vahvistettavuuden arviointi edellyttäisi ulkopuolisen tarkastajan apua (Lincoln & Guba 1985, 318-327.)

[37] Patton (1990, 464; ks. myös Taylor ja Bogdan 1984, 68-70) tarkoittaa triangulaatiolla useamman kuin yhden menetelmän, aineiston, tutkijan tai teorian käyttämistä.

[38] Katson kyseisen käsitteen merkitsevän samaa asiaa.

[39] Esimerkiksi taulukoiden käyttäminen ja eri prosenttilukujen esittäminen soveltuvat hyvin kvantitatiiviseen tutkimukseen, mutta laadullisen tutkimuksen piirissä niillä ei ole juurikaan tutkimustulosten luotettavuutta lisääviä vaikutuksia.

[40] Analyysin kohteeksi olen valinnut ne istunnot, joissa esiintyy tutkimukseni kannalta olennaista materiaalia. Kyseisistä istunnoista on valittu aina yksi uni tarkempaa analyysiä varten.

[41] Sosiaaliset tekstit eivät ainoastaan kuvaa sosiaalisen maailman tapahtumia ja kohteita, vaan ne pikemminkin aktiivisesti rakentavat version näistä asioista (Potter & Wetherell 1987, 6).

[42] Diskurssianalyysin käyttämiseen sain idean Marja Saarenheimolta. Hän on ollut suurena apuna myös tutkimukseni muissa vaiheissa. Juha Hokkanen on omalla korvaamattomalla panoksellaan vaikuttanut myös tutkimuksessani esiintyvien ongelmien ratkaisemiseen.

[43] Jokinen ja Juhila (1991, 1, 24-27) näkevät diskurssin rakentuvan sekä lingvistisestä että ei-lingvistisestä toiminnasta. Näin analyysin kohteena voivat olla myös ei-kielelli-

set teot.

[44] Tällä tarkoitetataan niitä interaktion ominaisuuksia, jotka ovat puheen tulkinnan kannalta relevantteja. Tämä merkitsee analyysin kannalta sitä, että esimerkiksi keskustelupuheenvuoroja analysoidaan suhteessa keskustelun kulkuun. (Jokinen ym. 1993, 30-32.)

[45] Nämä ovat erilaisia vuorovaikutuksessa aktualisoitavia systeemejä (diskursseja tai repertuaareja), joihin toimija tukeutuu (Jokinen ym. 1993, 10, 48-50).     

[46] Tässä kappaleessa käsitellään tutkimuskysymyksiä; 1) Miten unien oivaltamisen prosessi etenee pienryhmässä? ja 2) Miten unista puhutaan ja minkälaisia diskursseja puheessa konstruoituu?. Tutkimustulokset nousevat siis itse prosessista esille.

[47] Myöhästymisen syynä oli juuri käynnissä olevat asuntokaupat.

[48] Osallistujat istuivat ympyrämuodostelmassa, joka salli jokaiselle katsekontaktin muihin jäseniin nähden.

[49] Tutkijan ääni.

[50] Tässä osuudessa pohdin aina istuntojen päätteeksi uniryhmäprosessin etenemistä. Prosessin eri vaiheet (unen esittäminen, sisältökierros, tunnekierros, metaforakierros ja tulos) kuuluvat siis tähän osuuteen. Lisänä on osallistuvan havainnoinnin kautta tuotettu materiaali.

[51] Toisessa kokoontumisessa nousi esille ryhmään tulemisen täsmällisyys. Sovimme yhteisesti siitä, että jokainen pyrkisi tulevaisuudessa noudattamaan sovittuja aikoja mahdollisimman tarkasti.

[52] Kyseinen henkilö oli uusi jäsen, joka keskeytti muutaman kerran jälkeen. Olen poistanut hänen kommenttinsa tästä istunnosta.

[53] Ronja kertoi heränneensä epämiellyttävään tunteeseen, joka johtui siitä, että hänen nenäänsä oli unen aikana joutunut jotakin ylimääräistä (hius?)

[54] Tässä kappaleessa käsitellään edelleen kahta ensimmäistä tutkimuskysymystä; 1) Miten unien oivaltamisen prosessi etenee pienryhmässä? ja 2) Miten unista puhutaan ja minkälaisia diskursseja puheessa konstruoituu? Lopussa pohditaan vielä unen metaforista maailmaa.  

[55]Vastaan tutkimuskysymykseen; Miten unien oivaltamisen prosessi etenee pienryhmässä?

[56] Vastaan tutkimuskysymykseen; Miten unista puhutaan ja minkälaisia diskursseja puheessa konstruoituu?

[57] Olen käyttänyt arkiteoria-käsitettä myös aikaisemmin.

[58] Joitakin orientaatioita olen esitellyt jo tutkimukseni aikaisemmissa vaiheissa.

[59] Unia ei toki aina pystytä palauttamaan kokonaisuudessaan mieleen, ja on varsin yleistä, että niistä muistetaan ainoastaan tiettyjä osia. REM-uni on pisin yön viimeisillä tunneilla, joten tällöin nähdyt unet ovat herättäessä parhaiten mielessä (ks. 2.5. Unet ja laboratoriotutkimus).

[60] Tiian ensimmäinen uni käsitteli varsin rankkoja teemoja. Tällöin hänen uniminänsä oli myös passiivinen.

[61] Kyseisiä vihjeitä löytyi jo jonkin verran edellä esitetyissä orientaatiodiskursseissa.

[62] Unien metaforien pohtimisessa olen käyttänyt hyväkseni uniryhmäistuntojen pohjalta laadittuja metaforaluetteloja.

[63] Tässä voidaankin spekuloida siitä, tulisiko tällöin puhua metaforista vai symboleista, joilla on yksilölliseen kokemukseen pohjautuvia erilaisia merkityksiä. 

[64] Toki tässä voi toisinaan esiintyä myös variaatioita.

[65] Vastaan tutkimuskysymykseen; Miten tutkittavat kokevat uniryhmässä toimimisen ja minkälaisia vaikutuksia osallistumisella on?

[66] Uniryhmän vaikutukset on syytä suhteuttaa tutkittavan siihen tilanteeseen, joka vallitsi ennen istuntojen aloittamista (ks. 6.3.4. Tutkimukseen osallistujat).

[67] Kyseiset vaikutukset olivat niin henkilökohtaisia, että esitän ne erikseen kunkin jäsenen kohdalla.

[68] Mona joutui työkiireiden vuoksi olemaan  pois joistakin istunnoista.

[69] Kokoonnuimme yleensä kaksi kertaa kuukaudessa.

[70] Totuus-käsitteen käyttämiseen liittyy monia problemaattisia näkökohtia, joiden filosofiseen pohdiskeluun en tässä yhteydessä ryhdy.

[71] Teen siis yhteenvetoa tutkimuskysymyksestä; Miten unista puhutaan ja minkälaisia diskursseja puheessa konstruoituu? Tähän kysymykseen löytyy laaja-alaisemmat vastaukset kappaleessa 7. Uniryhmäistunnot ja kappaleessa 8. Yhteenvetoa uniryhmäistunnoista; 8.2. Kokoavia diskursseja. Edellisissä kappaleissa on esillä sosiaalinen vuorovaikutuskonteksti, joka oli tärkeässä asemassa tutkimustulosten määräytymisessä. Eli esittämäni diskurssit ovat konstruoituneet sosiaalisessa interaktiossa, vaikka tekemässäni yhteenvedossa tarkastelenkin niitä kontekstista irrallaan olevina. 

[72] Kyseinen diskurssi liittyy läheisesti edellä mainittuun orientaatiodiskurssiin.

[73] Kaikki tutkittavat kokivat vaikutuksen.

[74] Tämä efekti liittyy läheisesti metaforien ymmärtämiseen.

[75] Mona ei nähnyt tässä asiassa selkeää omakohtaista vaikutusta, mutta tämä voi johtua myös siitä, että hän joutui työkiireiden vuoksi olemaan pois joistakin istunnoista.

[76] Itse asiassa tämä idea on jo toteutunutkin, sillä eräs jäsenistä on perustanut työpaikalleen uniryhmän, joka toimii vastaavalla tavalla.

[77] ”Uniminällä” (dream ego)  tarkoitetaan yleensä unennäkijän omaa käyttäytymistä ja toimintaa unessa. Olennaista on huomioida, mitä uniminä on tekemässä tai mitä se ei ole tekemässä unessa, onko uniminä passiivinen vai aktiivinen ja mitä se tuntee unen aikana? (Cushway & Sewell 1992, 131.)